`Mää lähren, täälä tulee hulluks`

Tiedättekö sanonnan `Ostin kun niin halvalla sain`?  Taitaa olla tuttu lause monelle. 

Lainaus on peräisin suomalaisen tilannekomedian uraauurtavasta Tankki täyteen -sarjasta.  Halpaan hankintahintaan vetoaminen oli Sulo Vilenin vakioselitys monenlaisille epäonnisille ja omituisille hankinnoilleen.

Sarjan ensimmäinen jakso alkoi yli kuuden minuutin hiljaisuudella. Mykkäkoulun pitäminen ei Emilia Vileniä kuitenkaan auttanut, vaan pariskunnan yhteiselämä jatkui puolison halvalla ostamalla huoltoasemalla.

Taidan olla Sulo Vilenin sukulaissielu tai ainakin jonkinlainen hengenheimolainen. Harkinta monasti unohtuu jos jotain on tarjolla erityisen edullisesti – tai vielä parempaa, ihan ilmaiseksi. Aviomies välillä yrittää vähän toppuutella näitä löytöjä, joita ei vaan voi ohittaa.. Ilman sen suurempaa vaikutusta, ainakin toistaiseksi.

Kaappi kevyen kunnostuksen jälkeen, selfiekin näköjään samassa..

Tällä kertaa ostin (kun halvalla sain eli kahdella kolikolla) järjettömän suuren ja ruman kaapin. Tarkoituksenani oli kunnostaa se osaksi kesäkeittiötä.  Kaapissa mahtuu hyvin säilyttämään sekalaista grillaamisvälineistöä, rengaspoltinta  ja muurikkapannuja; yhtä lettujen paistamiseen  ja toista suolaisten wokkiruokien tekemiseen.

Kaappi ryhdistyi sisältä sekä ulkopuolelta tilkalla mustaa maalia. Kappas, taas mustaa..  Musta tuntuu, että kohta alkaa mustaa väriä olla riittävästi sekä talossa että puutarhassa.

Mittanauha tai ihan vaan pikkaisen pitempi silmäily olisi auttanut tajuamaan, ettei kohjolla kaapilla ole mitään mahdollisuuksia mahtua parin postimerkin kokoiseen kesäkeittiöömme. Siispä kunnostettu kaappi jäi nyt osaksi terassin kalustusta. Syksyn tullen täytyy sitten ratkaista mihin ihmeeseen hankinta talveksi työnnetään.. Vaan syksyhän on vielä kaukana, mietin sitä sitten.

1980-luvun alun molemmin puolin esitetty Tankki täyteen -sarja oli siis suomalaisen tilannekomedian pioneeri ja katsojien kestosuosikki. Sen omalaatuinen huumori on kestänyt aikaa ja uusintakierroksia kohtuullisen hyvin. 

Kuva; Yle.fi / elävä arkisto

Sarjan huumorissa on kuitenkin selvästi alavireinen pohjasävy.  Maaltamuutto, kaupungistuminen ja koko maaseudun perinteisen elämäntavan raju muutos oli vielä tuoreessa muistissa.  Tapahtumapaikkana oli äärimmäisen yksinäinen huoltoasema, jonne ei Suomen uusilta valtaväyliltä ollut pääsyä … tai toisinpäin; sieltä ei ollut pääsyä yhteiskuntaan joka vieressä porskutti vauhdilla eteenpäin. Oltiin tiputtu kehityksen kelkasta ja jääty päätieltä syrjään.

Tankki täyteen kertoo oman aikansa yhteiskunnasta enemmän kuin ehkä yksikään muu sen jälkeen tullut suomalainen viihde- tai sketsisarja.  Sarjan toinen käsikirjoittaja Neil Hardwick sanoo henkilögallerian olleen täysin tietoinen yritys summata kaikkea sitä, mitä hän Suomesta oli siihen mennessä nähnyt ja kokenut.

Vaan kuka se oli joka sanoi, että "Mää lähren, täälä tulee hulluks" . Sehän oli Emilian ja Sulon aikamiespoika Juhana Vilen. Juhanan asiat muistaakseni järjestyivät sarjassa kuitenkin ihan hyvin, ehkä isäänsäkin paremmin..

Keisarinnan uudet vaatteet

eli elämäni copycattina vol II

Koristelin aikoinaan valkoisen tarjoilukulhon mustasta dc-fixin jämäpalasta leikatuilla palloilla (täällä).  Innoissani jaoin linkin jossain fb:n askarteluryhmän keskustelussa, missä kysyttiin helppoja ja halpoja vinkkejä  perusastioiden tuunaamiseen.  Mainitsin että kylläpä lopputulos muistuttaakin paljon erästä Marimekon kuosia, vaikken siihen mitenkään tietoisesti ollutkaan pyrkinyt.  

Ja voi sitä kuran määrää mitä niskaan alkoi sataa.  Linkin alle kehkeytyi vilkas keskustelu siitä miten moraalitonta on tehdä tämänlaisia kopiotuotteita ja pyrkiä niiden avulla esiintymään sukulaisilleen ja tuttavilleen rikkaampana kuin oikeasti on.  Että tällaiset diy- tuotteet syövät oikeiden designtuotteiden jälleenmyyntiarvoa.  Että miksen voi keksiä jotain ihan omaa, sen sijaan että käytän  jo olemassa olevaa kuviota.

Eipä tässä siis voi muuta kuin pyytää nöyrästi anteeksi siltä taholta joka omistaa tekijänoikeudet mustaan palloon ja toivoa ettei kukaan meillä kyläilevä henkilö vaan erehdy luulemaan kontaktimuovista leikatuilla palluroilla koristettua astiaa `oikeaksi arvoesineeksi`, paratkoon.

Oops I did it again…

Vaan opinko läksyni? No nähtävästi en! Nimittäin nyt yllätin itseni tuunaamasta puuhelmillä kirppikseltä parilla eurolla ostettua metrin korkuista kynttilänjalkaa. Helmet ovat päätyneet meille talteen erään askartelukaupan lopetuksen yhteydessä. (Hups,  tulipa käytettyä turhan hienostelevaa ilmaisua. Suoraan sanottuna helmet on siis dyykattu roskalavalta.) Kynttilänjalan maali on tuubin loppu olkkarin pöydän maalauksesta (täältä).  

Pujotettuani helminauhoja kynttilänjalan ympärille , alkoi lopputulos huolestuttavasti  muistuttaa erästä Suurta Suomalaista Designtuotetta eli Keisarinnaa. Auts! Anteeksi Aarikka. Ja anteeksi kaikki ne jotka ovat ostaneet Aarikan Keisarinna-tuotteita ja pelkäävät nyt omien designtuotteidensa arvonalenemaa. 

Siispä:

`Sori mä oon pahoillani kaikest`. 

Sori näist  palloist ja helmist ja sanoista ja aatteist.  Sori jos luulitte että meil on kaapit täynnä disainii. Sori Britney,  sori Fintelligens, sori se roskalavan tilannut jonka puuhelmet ei päätyneetkään kaatopaikalla. Sori. 

`Joo en saa yöllä nukuttuu. Niin paljon mua kaduttaa`.

Loput helmet `varastoituna`  seinälle säilöön..

Vaan ei hätää,  vähänkin lähempi tarkastelu kyllä paljastaa ettei tässä  ole kyse mistään  `oikeasta`  kopiotuotteesta tälläkään kertaa.

Miksi irvistät, Einstein?

Populaarikulttuurin aineistoon kuuluu oleellisena osana hourupäiset tiedemiehet ja keksijät. Mutta ovatko tosielämän nerot oikeasti vähän vinksahtaneita ja mikä osuus on Albert Einsteinilla ollut stereotypian syntymiselle? 

Einsteinilla oli jo eläessään vahva maine hajamielisenä professorina, pähkähulluna tiedemiehenä, höpsönä sekopäänä ja ehdottoman eksentrikkona. Kuitenkin pitkälti yhden ainoan hetkellisen kuvan tähden Einstein on noussut populaarikulttuurin yhdeksi ikoniksi.

Kuuluisa irvistyskuva on Arthur Sassen vuonna 1951 ottama . Einstein oli megajulkkis jo omana aikanaan.  Tiedemies oli 72-vuotissyntymäpäivänään hymyillyt koko päivän häntä seuranneille valokuvaajille. Sassen houkutellessa häntä vielä kerran hymyilemään kameralle, entisajan paparazzeihin väsähtänyt Einstein työnsikin kielensä ulos. Nopea valokuvaaja ehti Einsteinin odotusten vastaisesti nappaamaan kuvan, josta tuli myöhempien aikojen kuvaikoni. Einstein itsekin mieltyi kuvaan niin, että käytti sitä  myöhemmin käyntikorttinaan.

Myöhemmin kuva on ollut inspiraation lähteenä mm. star warsin Yoda-hahmolle ja esiintyypä irvistävä tiedemies Beatlesin Sgt. Pepperr´s Lonely Hearts Club Band –levyn kannessakin.

Vaikken kvanttifysiikasta ja suhteellisuusteoriasta mitään ymmärräkään, tekee Einstein minuun vaikutuksen koulutukseen ja oppimiseen liittyvillä ajatuksillaan. Nykyään ei tarvitse olla einstein käsittääkseen, että oppilaita ei voi opettaa tietoa päähän kaatamalla vaan tärkeämpää onluoda olosuhteet joissa he voivat oppia. Tai että tietoakin tärkeämpää on mielikuvitus ja tiedon hyödyntäminen  ja että ainoa merkittävän tiedon lähde on kokemus. Viime vuosituhannella tämän asian tajuamiseen tarvittiin vielä Einstein.

Oliko Einstein sitten hullu vai nero, kaikki on ehkä suhteellista, mutta ei kai tästä asiasta suurta erimielisyyttä saa kenenkään kanssa aikaiseksi.

Kuvalähteinä

1) Wikipedia, Yhdysvaltain `fair use´ -tekijänoikeuskäsitteellä.

2) https://www.flickr.com/photos/ajc1/6874099489/ Lisenssi CC BY-SA 2.0

3) https://www.flickr.com/photos/kennysarmy/16696285052/ Lisenssi CC  BY-NC-ND 2.0

4) https://www.flickr.com/photos/leighblackall/7899205206/ Lisenssi CC BY 2.0

5) https://www.flickr.com/photos/ryele/8635653244/ Lisenssi CC BY-NC-ND 2.0

6)https://www.flickr.com/photos/celestinechua/9711180424/ Lisenssi CC BY 2.0

7) https://www.flickr.com/photos/celestinechua/11417950283/ Lisenssi CC BY 2.0