Ihan pähkinöinä - lintujen talviruokinta

Lintujen talviruokinta ja pihabongaus taitaa olla vähän katoavaa kansanperinnettä. Lyhteitä ei pihoilla näy kuin joulukoristeena eikä lintulautojakaan kaupunkialueella kovin monella pihalla tunnu olevan.  Ehkä viime vuosien leudot ja vähälumiset talvet ovat osaltaan myös vähentäneet lintujen talviruokintaa.

Ihmisen tarjoaman talviruokinnan merkitys on monen Suomessa talvehtivan linnun selviytymiselle suuri. Lintujen ravinnonsaantimahdollisuuksia heikentävät pakkanen, pimeys, lumi ja jää. Yli 200 Suomessa pesimästä lintulajista vain noin 70 uskaltautuu sinnittelemään Suomessa talven yli.

Mutta ei riitä, että linnuille muistaa antaa ruokaa joskus ja jouluna vaan kerran aloitettuna tulee talviruokintaa jatkaa yhtäjaksoisesti aina siihen saakka, kunnes keväällä maa on paljas ja sula. Satunnaisesta ruokinnasta ei ole linnuille kuin hetkellistä apua, ehkä jopa haittaa jos ruokatarjoilun tyrehdyttyä linnut eivät tarpeeksi nopeasti löydä uutta ruokintapaikkaa.

Perinteisen lintulaudan ja maaruokinnan huono puoli on, että linnut pääsevät istumaan ruoan keskelle ja erilaiset taudit voivat levitä. Lisäksi hiiret, rotat ja oravat saattavat myös päästä kutsumatta myös ruokailemaan.

Rasvasiementankoja ja talipalloja on tuntuu useimmiten olevan tarjolla verkollisina. Siis sellaisissa kirkuvan vihreissä silmukkapusseissa, mitkä eivät todellakaan ole mitään pihan kaunistuksia. Sitä paitsi verkko pitäisi kai poistaa ennen ruoan tarjoilua, jotta linnut eivät vahingossa takertuisi kiinni silmukoihin. 

Vaan entäs lintulaudat; miksi muka ne pitää aina tehdä talonnäköisiksi? Erityisesti se vihreä ja muovinen `ympyrätalo` sattuu silmään eikä siis todellakaan maastoudu pihaympäristöön kuten ehkä suunnittelussa on ajateltu. 

Mistä siis löytää kaunis lintulauta?

Onko lintulauta liian marginaalinen tuote, ettei moderniin designiin panostavia valmistajia ole?  Löysin ainoastaan yhden vähänkään modernimman oloisen version, tämän Eva Solon ikkunaan kiinnitettävän siemenpallon . Meidän pihalle tämä ei kuitenkaan varmuudella päädy; hinta ei ollut ihan pähkinöitä vaan enemmänkin hunajainen.

Systeri oli omalla pihallaan ratkaissut ruokintahaasteen `leipomalla`  puutarhaan pieniä linnunsiemenkakkuja. Narutettu teippirullan sisus on täytetty siivulla valmista kaupan rasvaseosta.  Lopuksi on työnnetty vielä baarijakkara eli tikku alalaitaan. Piparimuotteihin on tehty oma sekoitusauringonkukan siemenistä,  pähkinöistä, kaurasta, rypsistä, pellavasta, kaurasta, hirssistä… mitä niitä kaikkia lintuherkkuja nyt onkaan.

Joukkoon on lisätty kuumaan veteen liotettua liivatetta ja 2 rkl melassisiirappia. Vaihtoehtoisesti voi joukkoon sekoittaa puoliksi kookosrasvaa ja ruokaöljyä tai suolaamatonta ihraa (JOS sellaista onnistuu kaupasta  löytämään,  nimimerkillä `lettupannu pitäisi saada rasvattua ennen kesäkeittiökautta`) .

Kun täytettyyn muottiin tuuppaa vaikka pillin pystyyn, niin kovetuttuaankin  annokseen jää ripustusreikä narua varten.

Alkuperäinen ohje löytyy osoitteesta

http://www.houseofhawthornes.com/diy-birdseed-cakes-aka-let-them-eat-cake/

Jos diamond paint koukuttaa...

…mutta et keksi niille sopivaa käyttötarkoitusta, tsekkaas nämä. Systeri tykkää tehdä Diamond Paint-töitä ja hyödyntää valmiit maalaukset erilaisten purkkien tuunaamisessa. Pelti yhdistyy hyvin materiaalina aika bling-blingiä edustaviin diamond paint –aiheisiin.

Peltirasiat ovat erilaisia kierrätysbokseja, joista sisko on hellan puhdistukseen tarkoitetulla teräsvillalla hangannut kuviot sivuilta pois.

Täältä voi katsastaa aiheesta vähän lisää..

Ihan timanttinen juttu peltipurkeista

Diamond paint

Isosisko tykkää kerätä talteen erilaisia metallipurkkeja, joita sitten tuunaa ja uudistaa monin eri tavoin.  

Tavallinen peltinen keksirasia vanheni mukavasti vintage-henkiseksi maalisuihkauksella sekä hellan ja kattiloiden puhdistukseen tarkoitetulla teräsvillalla hangaten. 

Peltipurkin kanteen on sisko liimannut pienen nostalgisen ruusukuvion, joka oikeasti on diamond painting-työ. 

Kovasti suosittu diamond painting-tekniikka on siis periaatteessa ristipistokuvien kokoamista helmistä ja erilaisista strasseista. Helmet kiinnitetään pohjakuvaan liimalla. Tekniikkaa on yritetty tehdä Suomessa tunnetuksi myös nimellä timanttimaalaus. Koska eihän tässä tehdä ristipistoja kuten lankaversiossa, voisiko osuvampi nimi olla vaikka pikselikuva? 

Teräsvillalla aikaansaatua vintagea, hiukan maalia ja pikkaisen pikselikuvia.

Nupit kaakkoon ja mäntyä piiloon

Kalustajan kirosanoista taitaa tämän hetken ykkönen olla mänty. Erityisesti sellaisena kellertäväksi lakattuna kalusteena. Itsekin myönnän  ylenkatsoneeni mäntyisiä kalusteita; liian kasarikotia ja ysärimökkiä omaan makuun. Eikä vielä lainkaan retroa, mahtaako sellaiseksi koskaan tullakaan…

Mutta kun ne pahukset on niin kestäviä, tukevia ja yleensä ihan toiminnallisiakin. Ovat myös tuunaajaan kannalta  kiitollisia, koska onnistuminen on taattua. Pitää vain huolehtia, ettei keltaisuus puske käsitellyistä pinnoista esille.

Sisko uudisti pari lipastoa ihan uuden näköisiksi.  Muutokseen tarvittiin edellisestä tuunauksesta jäänyt purkinpohja harmaata kalustemaalia, puolikas purkillinen Sinellin kalkkimaalia (á 9.95), metallivetimiä (5 x á 0,50 kierrätyskeskuksesta), liimaa sekä pari palaa kangasta omista varastoista.

Kauan eläköön mäntykalusteet ja muut kokopuiset huonekalut, jotka kestävät kovempaakin käsittelyä ja make-overia, toisin kuin lastulevystä tehdyt kalusteväkerrykset. Kierrätyskeskuksissa ja annetaan-palstoilla onneksi on näitä tuunaajan unelmia reilusti tarjolla jos omat on jo mökiltäkin laitettu kiertoon tai saunan pesään. 

Puuttuva palanen

Mun pe-pe-peilistä puuttuu palanen

mä voisin täyttää sen..

Roskalavalöydön ansaittu toinen mahdollisuus

Välillä vähän kateellisena seuraan vierestä mitä kaikkea vilkkaammalla-dyykkaus-alueella (lue; pk-seutu) asuva siskoni kierrätyspalstoilta ja roskalavoilta pelastaakaan. Tämän 60-lukulaisen jakkaran potentiaali olisi saattanut minulta jäädä huomaamatta. Vaan ei jäänyt siskoltani!

Ennen; Risa. Käyttökelvoton. Hylky

Pahvinen istuinosa korvaantui pellavalangasta tehdyllä punoksella ja kolot kaunistuivat puunapeilla, nekin kaikki roskalavalta löydettyjä.. Jakkaran kunnostukseen tarvitut materiaalit oli säilötty odottamaan sopivaa tarvetta. Useimmille jemmaan laitetuille asioille löytyy ajan myötä käyttötarve, kunhan vain on kärsivällinen. Nykyiset siivousfilosofiat yrittävät muuta markkinoida, mutta kauan eläköön kaikenlaiset jemmat ja joskus-sitten varastot!

  

Kaunis esine vältti siis kaatopaikkakohtalon ja sai uuden elämän sekä arvoistansa kohtelua.  On aina jotenkin erityisen hienoa kun luova ihminen näkee esineelle muitakin ulottuvuuksia kuin sen ilmeisimmän eli tässä kohtaa siis käyttökelvottomuuden. Konmarin tapaiset ajattelumallit kun tuntuvat näkevän esineessä vain yhden ulottuvuuden; niissä se on joko – tai.

Olen koittanut miettiä, että mikä minua  konmari –hypetyksessä niin kovasti nyppii.  Ärsyyntyminen taitaa kulminoitua tuohon `tuottaako tämä esine minulle iloa` -kysymyksen hokemiseen.  Järjetöntä!  Eikö elämässä konmarin oppien mukaan ole lainkaan aikaulottuvuutta, eletäänkö vain tässä ja nyt? Opettaako konmari olemaan tekemättä kompromisseja tai näkemättä vaivaa?  Saattaako `konmarittaminen` johtaa esineiden aina vain lyhyempiin elinkaariin ja kiihtyvään tavaroiden läpimarssiin kodeissa? Minne on hävinnyt ajatus toisista mahdollisuuksista, kasvusta ja muutoksesta? Pitääkö minulle kelvata vain paras? Konmaria on kritisoitu, että se käytännöllisyyden tekosyyllä yllyttää kertakäyttökuluttamiseen.  Nykyisessä raivaustrendissä on siis varjopuolensa, vaikka tuohan se mukavasti vilskettä kierrätyspalstoille ja roskalavoille...

Kaikki ei kuitenkaan voi olla aina täydellistä, hyvää ja kaunista. `Tuottaako tämä minulle iloa` kysymyksen mukaan toimimalla saattaisi tästäkin taloudesta lähteä juuri nytkin yhtä jos toista poistoon. Useina päivinä tähän joukkoon todennäköisesti saattaisi päätyä myös aviomies, huonoina päivinä ehkä lapsetkin.

Jälkeen; Helmi

Ajattelen kuitenkin, että olen vastuussa huolehtimaan niistä asioista, esineistä ja ihmisistä mitkä minun hoteisiini ovat päätyneet. Silloinkin kun ne hetkellisesti eivät tuota minulle kauheasti iloa.  Onneksi esineiden kohdalla muutoksen avaimet ovat omissa käsissä, niitä kun voi muuttaa itselleen mieluisammaksi. Tai sitten voi vain antaa ajan kulua ja toivoa, että esine alkaa miellyttää tai tulee ajan kanssa tarpeelliseksi. Ja onneksi on ullakko, jonne voi säilöä ne asiat ja esineet jotka juuri tällä hetkellä eivät ole suosikkejani tai minulle tarpeellisia. Niiden esineiden ja asioiden kohdalla, joille minulla ei enää ole tarvetta, vastuuseeni kuuluu jatkosijoituksen miettiminen.

Olen tällä viikolla iloinnut myös parista koulukaluston lipastosta jotka viimein sain kotiutettua mökiltä ruokailuhuoneeseemme.  Aikanaan ne eivät herättäneet minussa minkäänlaisia tunteita ja siksi päätyivätkin aika krouveihin olosuhteisiin.  Yhtä hyvin ne olisivat saattaneet joutua mökkisaunan pesään. Varsinkin jos silloin olisi lähdetty kyselemään, että tuottavatko ne kenellekään erityisesti iloa. Minulla kesti 15 vuotta tajuta näiden lipastojen kauneus, mutta onneksi edes nyt.  Hyvä kun olivat säilyneet!

Trendit vaihtuvat kaiken aikaa ja sitä myötä myös omat mieltymykset muuttuvat entistä nopeampaan tahtiin. Otin juuri käyttöön 70-luvun Ruska-astiastoa, joka vielä pari vuotta sitten tuntui maailman rumimmalle. Nyt se on uusi käyttösuosikkini, kiitos varastotilan jossa se sai säilyä yli huonojen vuosiensa.