Superhelppo sitruunamutakakku

 

Jouluna ja talven pimeään aikaan leipominen ja herkuttelu pyörii paljon suklaan ympärillä. Ensimmäisten kevätauringon säteiden myötä alkaa herkutteluunkin kuitenkin kaivata kevyempiä ainesosia.  Alkaa siis tehdä mieli leipoa jotain raikasta, hapokasta, värikästä  ja helppoa.

Näihin spekseihin tippuu täydellisesti Annin Uunissa -blogista löytämäni sitruunamutakakun ohje.  

 

Sitruunamutakakku on kuulemma ollut viime pääsiäisen suuri somehitti. Minä löysin ohjeen vasta nyt, mutta onneksi löysin, koska tämä meni heittämällä omaksi suosikkileivonnaiseksi. Sen tekee maku, helppous ja nopeus. Jos sitruuna vähänkään uppoaa omaan makupalettiin, kannattaa laittaa resepti ylös.

 

Ohjeen haastavin osuus on sitruunan kuoren raastaminen. Siihen kun löytää hyvän välineen, selviää lopusta pelkästään ainesten sekoittamisella.

Ohje:

1)      Sekoita kulhossa:

        2,5 dl sokeria

        1 tl vaniljasokeria

        2 kananmunaa

        1 sitruunan kuori

        1 sitruunan mehu

        n. ½ prk lemon curdia (2-3 rkl)

 

2)     Lisää  150 g sulatettua voita

 

3)     Lisää  n. 2,5 dl vehnäjauhoja. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. 

(Jos haluat mutakakkuun vähän enemmän suutuntumaa, voit lisätä joukkoon vielä leivontatarvikehyllystä löytyvää sukaattia tai hedelmäpaloja.  )

Kaada taikina korppujauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 20 -23 minuuttia, kunnes mutakakku tuntuu kypsältä. Varo paistamasta liikaa, mutakakun kuuluukin olla keskeltä aavistuksen tahmeaa.

Koristele jäähtynyt kakku tomusokerilla ja tarjoile kermavaahdon tai marjojen kera.

 

Sitruunamutakakun ohje on siis Annin uunissa-blogista ja olen muokannut sitä aavistuksen verran sitruunaisemmaksi. Alkuperäiseen reseptiin pääset tästä.

 

Lumisesta maisemasta huolimatta valoa kohti mennään ! Hyvää alkavaa kevättä.

Kurpitsajuhlat!

 

Meillä Suomessa satokausiajattelun suurin yksittäinen huippuhetki taitaa olla uusien perunoiden ilmestyminen ruokapöytiin.   Juhannuskaan ei kerta kaikkiaan olisi mitään ilman uusia perunoita, vaikka sitten Ruotsista rahdattuja.

Jenkkien satokalenterissa suurimman hälyn taitaa saada aikaiseksi kurpitsa. `Pumpkin seasonia` vietetään lokakuussa ja kurpitsalla on Halloweenin lisäksi iso rooli myös amerikkalaisten kiitospäivän vietossa.  Amerikkalaisillehan Halloween on se päivä, jolloin kierretään naapurien ovilla karkkia keräten ja kepposia tehden.  Juhlan viettoon kuuluvat naamiaisasut, joilla on tarkoitus pelotella aaveita ja henkiä kauas pois. Olennainen osa juhlaa ovat erilaiset kurpitsalyhdyt ja valot, osuuhan Halloweenin vietto keskelle syksyn pimeyttä.   

Syys-lokakuussa järjestetään ympäri Yhdysvaltoja myös runsaasti erilaisia kurpitsafestivaaleja.  Tuohon ajankohtaan osuu juuri kurpitsojen syyskorjuu, jolloin juhlissa voi olla tuoreita kurpitsoja ja kurpitsatuotteita esillä ja myytävänä.  Suomessakin on moni seurannut Pienten perhe -ohjelman myötä Roloffin perheen maatilan kurpitsasesonkeja.

Vaikka kurpitsa ei Suomessa olekaan likikään yhtä suosittu kuin Yhdysvalloissa, niin kyllä täälläkin aletaan jo enenevässä määrin rakentaa tapahtumakulttuuria kurpitsakauden ympärille.   Ja kyllähän kaikki valoa, iloa ja tunnelmaa tuovat tapahtumat otetaan mielihyvin vastaan aikana, jolloin kesä on enää muisto eikä joululle vielä halua suoda ajatustakaan.

Salosta on hyvää vauhtia kehittymässä Varsinais-Suomen, tai ehkä koko maan epävirallinen kurpitsapääkaupunki,  kun jälleen tänäkin vuonna  sadat  kaiverretut kurpitsalyhdyt loistavat halikkolaisella pellolla. Kyseessä on halikkolaisen Rannikon puutarhan kolmatta kertaa järjestämä lyhtyjuhla.  Alun perin paikallisten iloksi ja valoksi tarkoitetusta tempauksesta on kasvamassa valtakunnallinen tapahtuma.  Kurpitsalyhdyt löytyvät Halikosta Vanhan Turuntien varrelta, aivan Halikonjoen ylittävän vanhan museosillan vierestä.  

Suuri Kurpitsa ja Tenavat

Kurpitsoista ei kertakaikkiaan voi puhua mainitsematta Tenavat-sarjakuvan Suurta Kurpitsaa. Tenavissahan Eppu odottaa kurpitsamaalla joka vuosi Suuren Kurpitsan ilmestymistä.  Tarinan mukaan Suuri Kurpitsa nousee kaikkein vilpittömimmästä ja epäteennäisimmästä kurpitsapellosta jakamaan lahjoja niille, jotka ovat uskossaan vankkumattomia.  Epun vankkumatonta uskoa Suuren Kurpitsan ilmestymiseen ei muiden epäusko horjuta. Kaikkea mahdollista puhki-analysoivat aikuiset ovat päätelleet kyseessä olevan Charles M. Shulzin teologiaan ja raamatun tutkimukseen kohdistuvaa sarkasmia ja metafora lapsenuskosta ja uskonnosta. 

It´s the Great Pumpkin, Charlie Brown –piirroselokuvan esittäminen kuuluu Yhdysvalloissa Halloweenin perinteeseen yhtä kiinteästi kuin Lumiukko-animaatio meillä jouluun. Toivottavasti jonain vuonna Suuri Kurpitsa viimein ilmestyy juuri Tenavien kurpitsapellolle, jos ei sitten eräälle halikkolaiselle pellolle ..

#kurpitsaviikot #rannikonpuutarha #suosittelensaloa

Edit: kurpitsaviikkoja 2021 vietetään ajalla 11.10. 24.10. Lisätietoa osoitteesta www.kurpitsaviikot.fi   ja täältä (vintagentti; Salosta Suomen kurpitsapääkaupunki)

Pakkopullaa

Pakko saada pullaa!

Eilen iski mahdoton pullan mieliteko. Koska leivonta ei edelleenkään ole suurimpia vahvuuksiani, piti jälleen yllyttää aviomies mukaan tekemään leivonnan tekninen osuus eli mittaaminen ja ajanotto.  Perusbostonpulla muuntui Nutella-versioksi täytteen avulla, joka on sekoitus Philadelphia-tuorejuustoa, Nutellaa ja fariinisokeria. Toskakuorrutuksella täydennettynä pullasta tuli kivasti pähkinäinen ja juuri sopivasti tahmainen iltaherkku.

Tämä Vintagentti-blogin kirjoittaminen on viime aikoina tuntunut pikkuisen pakkopullalle. Ideoita ja to-do -listoja olisi vaikka miten paljon, mutta ei ole sisätiloja kummoisellekaan tuunaus- ja harrastustoiminnalle. Ulkona lumihangessa tai vähintään pimeässä juttujen duunaaminen ei houkuta sitten yhtään. Ja jos ja kun aikaansaannoksia olisi esiteltäväksi niin viimeistään kuvien ottaminen osoittautuu sietämättömän pimeäksi puuhaksi.   Silti ajoittaisesta tahmaisuudesta huolimatta haluan edelleen harrastaa blogin kirjoittamista. Haluan pitää Vintagentin hengissä ja hyvinvoivana, koska tiedän että valoisammat ajat ovat ihan kohta koittamassa.

Niinpä siis täten on aika ilmoittaa Vintagentti-blogin karistavan nyky-yhteiskunnan suorituspaineet harteiltaan ja siirtyvän tästä eteenpäin muinaisen agraariyhteiskunnan rytmiin. Silloin  kun valo on vähissä, silloin Vintagentissa  siirrytään toimimisen sijaan tuumimisen, suunnittelun ja puhdetöiden kauteen.  Vaan sitten kun olosuhteet ovat suotuisat ja päivät pitkiä ja valoisia ja energia korkealla,  silloin ollaan täälläkin (toivottavasti) jälleen aktiivisia ja aikaansaavia.  Silloin tehdään ja toimitaan, postataankin vaikka monta kertaa viikossa jos sikseen tulee.

Siispä nyt kannan nutellapullan sohvapöydälle, keitän kahvit, vedän villasukat jalkaan ja kaivaudun sohvatyynyjen keskelle viettämään lepokautta.  Tänne palataan sitten kun hyvältä tuntuu; ehkä se on ensi viikolla tai ensi kuussa,  kuka tietää…  

Lontoo on kahvikaupunki

Still on my fourties, barely.. Tämänkertainen kantakahvila Queenswaylla.

Lähimmän kahvilan löytääkseen ei Lontoossa tarvitse koskaan kovinkaan montaa askelta ottaa. Katukuvassa näkyvin lienee Seattlesta 70-luvulla maailmanvalloituksensa aloittanut Starbucks. Yhtiö lainasi nimensä Moby Dick –romaanin Pequod-laivan ensimmäiseltä perämieheltä ja logokin esittää samaisesta kirjasta langennutta merenneitoa eli seireeniä nimeltään Melusina.

Oma suosikkini ketjukahviloista Starbucks ei ole, vaikka äkillisen tauon tarpeeseen se kelpaa paremman puutteessa ihan hyvin.

Pret A Manger puolestaan on briteistä lähtöisin oleva ketju, joka painottuu muita kahvilaketjuja enemmän ruokaan take away ruokaan.  Itse vähän vieroksun Pret A Mangereita kahvittelupaikkana . Ne kun tuntuvat olevan enemmän bisnesporukan liikkuvan lounaan hakupaikkoja. Ovat siis vähän turhan tehokkaita ja kliinisiä kaltaiseni kiireettömän turistin hengailukahviloiksi.

Kuvalähde: www.costa.co.uk/press

Costa perustettiin Starbucksin kanssa samana vuonna ja se on maailman toiseksi suurin kahvilaketju. Kotinurkillaan saarivaltiossa se taitaa olla nykyään suurin ja suosituin. Se on myös isoista kahviketjuista nopeimmassa kasvussa. Costan kahviloita pidetään Starbucksia aikuisempaan makuun sopivina ja ne ovat sisustukseltaan ja tyyliltään enemmän mannereurooppalaisia.

Caffe Nero on suurista kahvilaketjuista nuorin ja oma henkilökohtainen suosikkini. Kahvilat ovat italiahenkisiä ja houkuttavat pidempäänkin istuskelemiseen.  Tosin Lontoossa kahvilat ovat vasta viime vuosina muuttuneet yhä enemmän manner-euroopalaiseen tapaan kohtaamispaikoiksi, britit kun ovat perinteisesti tottuneet tapaamaan ystäviään pubeissa.

Mitä sitten kahvilassa tulee tilattua? Koska näitä kahvilakäyntejä tulee matkalla ollessa tehtyä lukuisia päivässä, ei mikään matkabudjetti millään salli kaikkien tarjolla olevien kahvi-ihanuuksien maistelua. Siksi valitsen  useimmiten amerikkalaisen, joka on kai periaatteessa tuplaespresso kuumalla vedellä laimennettuna tai sitten perusfiltterikahvin. Lontoon isoilla kahviketjuilla on valikoimissaan myös flat white, joka ymmärtääkseni on lattea hieman lyhyempi ja tiiviimpi espresson ja höyrytetyn maidon sekoitus.  Loppujen lopuksi kahvilakäynneissä on ihan yhdentekevää mitä sitä tilaa, kunhan saa annoksen kofeiinia ja hetken lepuutuksen jaloilleen. 

Ja kahvin kanssa jotain pientä makeaa... Raakaruoka- ja terveystrendi näkyy erityisesti kakkutarjonnassa.

On se vaan jännä juttu huomata, miten usein matkalla ollessa iso osa toiminnasta ja ajatuksista pyörii syömisen, juomisen, unen laadun ja vessakäyntien ympärillä. Suhteettoman suuri osa ajasta kuluu siis Maslowin tarvehierarkian parilla alimmalla tasolla. On turhaa yrittää innostua huikeimmastakaan museovisiitistä jos ajatuksissa pyörii vain, että missä on lähin (siisti) vessa. Tai iltapäiväteellä tarjotut minileivät eivät paljon lohduta jos jostain otsan tienoilta viestitään, että nyt tarvitaan kahvia ja äkkiä sittenkin! Eivätkä katumuoti, graffitien bongaus tai kaupunkiarkkitehtuuri jaksa kiinnostaa yhtään sillä hetkellä kun nälkäisenä ihmettelee, että mihin ne kaikki kivan näköiset ruokapaikat nyt hävisivät.

Jos riittävän usein käy lepuuttamassa jalkojaan kahviloissa, voi ruuan kanssa sitten keskittyäkin kokonaan katuruokailuun.

Ai niin, erityisesti jos tykkäät ottaa kahvin mukaan, niin mietipä valmiiksi itsellesi helposti tavauskelpoinen nimi mukiin kirjoitettavaksi. Itse olen muodostanut itselleni helppotajuisen kahvilanimen tiputtanut omasta perisuomalaisesta nimestäni pari kirjainta pois. Tai sitten vaan yrität tavata oman nimesi ja huvittelet pitämällä kirjaa kuinka monella eri tavalla väärin se voidaankaan kirjoittaa. Kyyniset kielet väittävät, että kahviketjuissa saatetaan tahallaan kirjoittaa nimi mukiin hieman väärin. Väärä nimi -kuvia kun jaetaan somessa ahkeraan ja samalla tuote saa julkisuutta...

Tuunattua ruokaa; hernekeittopihvit

Kaikilla varmaan on päiviä jolloin ei millään meinaa keksiä, että mitähän sitä taas tänään syötäisiin. Meillä semmoinen päivä oli eilen. Kaupassa käydessä ei päässä liikkunut yhtään ajatusta; mitään ei tehnyt mieli syödä - saatikka kokata. Tulin kaupasta kotiin kassissa vain litra maitoa ja pari purkkia hernekeittoa.

Miten uudistaa purkkihernekeittoa? 

Lautasellinen keittoa ei kuitenkaan houkuttanut, joten päädyin miettimään miten purkkihernekeittoa voisi tuunata jollain lailla uudenlaiseksi.

Aloin rakentaa hernekeitosta jauhelihamurekkeen tapaista massaa. Sekoitin joukkoon pari kananmunaa,  runsaalla kädellä korppujauhoa, murennettua fetajuustoa sekä suolaa, pippuria ja reilusti sinappia. Otin massasta lusikalla kokkareita, jotka tiputin vielä korppujauhoon kierimään, nostin kasan pannulle ja litistin pihviksi. Yllättävän hyvin massa pysyi kasassa paistaessa.

Pihvit olivat ihan maukkaita, tosin ehkä olivat ennemminkin lisukkeita kuin pääruokaa. Eivät hernekeittopihvit kuitenkaan mitään makujen sinfoniaa olleet; ehkä olisi kaivannut vierelleen vaikka jonkin kylmän kastikkeen, tsatsikia tms. Mutta yhtäkaikki; edullista ja uudenlaista arkiruokaa tässä nyt syntyi.

Puulaatikoista wannabe-ruokakomero

En ole sitten hiukkaakaan innostunut tekemään mitään `siivouksen elämänmullistavaa muutosta`  ja tutustumaan paljon puhuttuun KonMari –menetelmään. Sen enempää perehtymättäkin metodista on kuitenkin jäänyt mieleen kirkas ajatus siitä, että tavaroille pitää määrille omat paikkansa. Jos sitä ei ole, on tavara aina väärässä paikassa tai hukassa.

Meillä on keittiössä joitain asioita kuten esimerkiksi talouspaperirullat, kahvikapselipakkaukset,  sekä täydet ja tyhjät juomapullot, joille ei ole löytynyt luontevaa säilytyspaikkaa ja jotka sitten seilaavat missä milloinkin sattuu. Joillekin kausituotteille (kuten glögitölkit) ja harvoin käytetyille esineille (kuten termospullot) on myös vaikea löytää luontaista paikkaa keittiön kaapeista.

 Tein viime kesänä autotallistamme löytämistäni puukoreista keittiöstä ulosjohtavaan eteiseen terassielämän selviytymiskeskuksen (Kurkkaa täältä) viltteineen, villasukkineen ja lyhtyineen.  

Osa viime vuotista `ulkoilmaelämäkeskusta`

Vaan aikansa kaikkea. Vaikka terassikausi on vasta alkamassa, oli selviytymiskeskuksen nyt tehtävä tilaa ruokakomeron eräänlaiselle muunnelmalle. Keittiön välittömään läheisyyteen muodostui näin paikka jossa voi säilöä kaikenlaisia harvemmin käytettyjä keittiöasioita ja  -esineitä. 

Isoihin puulaatikoihin mahtuu piiloon myös harvoin käytettyjä keittiön pienkoneita, kuten friteerauslaite, vohvelirauta ja kahvimylly.  Turhaa se on uhrata kerran tai pari kertaa vuodessa käytettäville laitteille keittiön rajallista aktiivitilaa. Aika näyttää toimiiko järjestely vai muuntuuko takaisin muuhun käyttöön.

Täällä asuu kirjoitusvihreinen herkuttelija

Pari talteen poimittua kerrostalon nimitaulua ovat useamman vuoden odotelleet kaapissa sopivaa käyttötarkoitusta. Koska eteisessämme olevaa avainkaappia ei kukaan tunnu enää käyttävän, on sen nyt aika väistyä asukastaulun tieltä. Sain kerättyä perheenjäsenten nimet tauluun jo olemassa olevilla kirjaimilla, kissallekin löytyi kirjaimet.

Toiseen tauluun aloin sommitella lopuista kirjaimista jotain keittiöön sopivaa mietelausetta. Mikään naseva aforismi ei nyt oikein napannut, joten tauluun päätyi keittiöterapiaa parhaimmillaan eli pannarin ohje. Pannukakkua tehdään meillä (ihan liian) usein. Koska valmistus on miehen vastuulla, pitää siihen vielä kymmenienkin tekokertojen jälkeen olla aina ohje käytettävissä, jotta mennään aina ihan grammalleen samalla kaavalla. Kyllä, rivien välistä voi tässä kohtaa lukea perheen sisäisen kulttuurieron suhtautumisessa ohjeiden noudattamiseen. Siksi meillä mies hoitaakin mittaamista vaativat keittiötyöt.

Koostin ohjetta niin pitkälle kuin kirjaimia riitti. Otin taulusta kuvan ja lähdin ostamaan puuttuvia kirjaimia. Sanasokeus lienee iskenyt, koska kotiin tullessa ei leivinjauheeseen riittänyt enää V-kirjainta. Lukutaidon lisäksi lienee kätevän emännän laskutaitokin tökkinyt, koska ylimääräisiksi jäi kaksi kirjainta; K ja R. Korvataanko jatkossa leivinjauhe siis leirin jauhoilla vai leikkijauhoilla, hmm.  

Ehkä kuitenkin raatsin käydä ostamassa puuttuvan V-kirjaimen, hinta oli 0,20 / kirjain. Tässä kävi vähän semmoinen IKEA-ilmiö, eli tarpeeksi monta kertaa toistettuna pieni kappalehinta kerryttää loppusumman yllättävän isoksi. Jos olisin alkanut kertomaan kappalehintaa kirjainten määrällä olisi tauluun saattanut päätyä ainoastaan;

PANNUKAKKU

KVG

PS. Puoliso kysyi, että miksi ainesosat eivät ole taulussa oikeassa järjestyksessä. Kutsutaan sitä vaikka leipojan henkiseksi haasteeksi, en kyllä ala järjestystä vaihtamaan.

`Beibi nyt leivotaan`..... nutellaboston

Kaapissa pyöri vielä puolikas purkki Nutellaa edelliseltä `leivontakerralta`. Laitoin leipomis-sanan hipsuihin, koska pakasteesta sulattamista ei taideta  alan piireissä laskea ihan oikeaksi leipomiseksi.

Eilen sitten iski jälleen ihan mahdoton pullan mieliteko.

Koska leivonta ei edelleenkään sisälly omalle mukavuusalueelleni, piti yllyttää aviomies mukaan toimintaan suorittamaan leivonnan tekninen osuus. Koreografian laadinta jäi minulle.  Pohjana ohjeeseen toimi perusbostonpullan ohje, joka tuunaantui nutella-versioksi täytteensä avulla, joka sekoitettiin Philadelphia-tuorejuustosta ja Nutellasta. Toscakuorrutukseen yhdistettynä tuli kokonaisuudesta kivasti pähkinäinen ja vain ihan pikkuisen tahmainen.

Speksit Nutellabostonille

Leivonnan myötä päähän jäi korvamadoksi soimaan  leivonnasta(kin) kertova Popedan Matkalla Alabamaan, joka on muuten viime aikoina soinut vähemmän kivana versiona Lidlin paistopistemainoksessa...

”Pullat pystyyn taikina nousee

beibi nyt leivotaan

Olen kaupungin tavoitelluin ukkomies

heitän hiivat tosta vaan”…

Työnjako leivonnassa  toimi yllättävän hyvin.  Olikohan ilmassa  pyrkimystä kaupungin tavoitelluimmaksi ukkomieheksi vai oliko rouva vintagentin nimipäivällä ja kahvivierailla sittenkin suurempi osuus asiaan?

#nutella #nutellaboston #suklainen #nutellapulla

Hillo vs mantelimassa vai sittenkin Nutellapulla?

Tykkään laittaa ruokaa. Ohjeen voi ehkä lukea mutta sen jälkeen sen voikin sitten aikalailla unohtaa. Mitään en mittaa tai punnitse ja samalla nimellä kulkeva ruokalaji harvemmin maistuu meillä kahta kertaa ihan samanlaiselle.

Vaan entäpä leivonta; Siinä sitten poistunkin ihan kunnolla omalta mukavuusalueeltani. Mittaaminen ja punnitseminen ja kaikki ne vaiheet ja taikinan kohottaminen….ei lainkaan lempipuuhaani.

Tänään oli päivä joka olisi pitänyt käyttää tehokkaasti opintorästien tekemiseen. Ja kuten niin monesti ennenkin, silloin kun olisi pakollista tekemistä, kaikenlainen korvaava toiminta hiipii mieleen. Tänään iski pakkomielle leipomiseen. Eikä minkä tahansa, vaan laskiaispullien.

Oikeassa laskiaispullassa kuuluu olla mantelimassaa. Pulla hillolla on hillopulla; ihan hyvä mutta ei mikään laskiaispulla. 

Erilaiset nutella-leivonnaiset ovat viime aikoina olleet kovasti trendikkäitä ja ainakin Ruotsissa nutella-laskiaispulla on ollut kova hitti tänä vuonna. Pitihän sitä siis kokeilla kun kotona ei ollut mantelimassaa. Eli yksinkertaisuudessaan kermavaahtoon sekoitetaan pari lusikallista nutellaa. Hyvää oli! Tosin vielä parempaa olisi ollut jos olisi lisännyt myös nokareen mantelimassaa. 

Ja kun pullat valmistuivat niin nopeasti (pakasteesta, kröhöm) niin leivoin myös focaccian. Eihän tämä leipominen nyt niin kamalan hankalaa olekaan….

Osallistun tällä postauksella Pienen Linnun `mukavuusalueen ulkopuolella -makrotex-haasteeseen.