Meidän metsä -kirjoneulesukat

Tiedätkö mitä tarkoittaa kirjainyhdistelmä KAL tai astetta vielä jännittävämpi MKAL? Vinkkinä kerron, että lyhenteet liittyvät yhteen tämän ajan muodikkaimmista harrastuksista, eli neulomiseen.

Käsitöiden ja kaikenlaisen käsillä tekemisen trendi on ollut tasaisessa nousussa jo vuosien ajan, mutta viimeistään korona-ajan myötä on neulominen saanut vielä aimo annoksen lisäbuustia kaikenlaisen kotoilun ja slow livingin myötä. Ihan erityisen hyvin nämä kaikki isot trendit yhdistyvät villasukkien tekemisessä. 

Kotoilun vastapainona neulomiseen on kehittymässä koko ajan myös uusia yhteisöllisen neulomisen muotoja. Tätä tarkoittaa kirjainyhdistelmä KAL; knit along eli neulotaan yhdessä. Yhteisöllistä neulomista voi harrastaa fyysisesti yhdessä erilaisissa kässäkokoontumisissa, mutta yhä enemmän myös virtuaalisesti verkossa. Mukaan voi liittyä kuka vaan ja tekemistä rytmitetään julkaisemalla jollain alustalla ohjetta pienissä pätkissä. Porukassa neulomalla pysyy tekemisen rytmi päällä ja aloitettu työ ehkä valmistuukin suuremmalla todennäköisyydellä kuin yksin puurtaessaan. 

Sitten kun tähän yhteisölliseen neulomiseen lisätään vielä hippu yllätyksellisyyttä saadaan kirjainyhdistelmä MKAL eli mystery knit along. Mysteerineulontatapahtumassa osallistujat eivät saa etukäteen tietää millainen käsityö on valmistumassa, vaan neuloksen ulkoasu paljastuu osa kerrallaan ja on tekijälleen yllätys. 

Neulotaanko vai kudotaanko ? 

Apua, tässä vaiheessa tarvitaan pieni termitauko. Oikeaoppisesti käsityöalalla puhutaan neulomisesta, kun tehdään esimerkiksi villasukkia tai neulepaitaa. Kutomisesta on kyse vain kangaspuilla tai koneella neulosta valmistettaessa. Länsimurteissa sukkia ja villapaitoja kuitenkin kudotaan. Meillä päin siis neulalla ja langalla neulotaan, mutta sukkapuikoilla kudotaan. Eli siirrynpä tästä eteenpäin puhumaan kotoisasti kutomisesta. 

Vaikka pidänkin itseäni ihan kohtuullisen näppäränä tekijänä erilaisissa käden taitoja vaativissa toimissa, mitenkään helpolla eivät käsityötaidot ole minuun tarttuneet. Peruskoulun käsityötunneilta ei jäänyt muistoksi kuin kasa traumoja. Yläasteen käsityömaikkani sanoi minun olleen hänen opettajauransa ainoa oppilas, jolle hän ei onnistunut opettamaan sitten yhtään mitään. Kiitos vaan, taisi homma sakata molemmin puolin opettajanpöytää. 

Sittemmin olen hiljalleen opetellut kutomaan, neulomaan, virkkaamaan, ompelemaankin. Sukkia en kuitenkaan muista kouluaikojen jälkeen kutoneeni. Mutta nyt olen! Vastaan tuli niin kaunis kirjoneulesukkien malli, että ajattelin yrittää selättää tämänkin käsityötaidon. Eikä jäänyt pelkäksi yrittämiseksi, vaan sain reilussa viikossa kudottua ihan kelpo sukat. Syystäkin siis ylpeä itsestäni. 

Alun perin juuri mysteerineulontaprojektina toteutettu Meidän metsä -sukkamalli kertoo tarinaa suomalaisesta metsästä. Kunkin ohjeosion yhteyteen on liitetty metsän tunnelmaa ja suomalaisuutta kuvastava runo. Itse sukkaohje on tällaiselle aloittelevallekin kutojalle sopiva. Kuvioissa ei ole koskaan kuin kaksi eri väristä lankaa samalla kerralla puikoilla. Pitkiä langanjuoksujakin on  vain vähän.

Meidän metsä -sukkien ohje löytyy kokonaisuudessaan Lankamaailman sivuilta. Sukat on suunnitellut taideteollinen suunnittelija Merja Palin. Sosiaalisesta mediasta löytyy myös paljon toteutuksia #meidänmetsäMKAL tunnisteella. 

Oi loistoa syksyn metsän! Oi kirkasta voimaa sen! 

Ylt’ympäri ruskeat rungot läpi havujen vehreyden, 

märät kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa, 

– en mitään maailmassa voi siten rakastaa. 

Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen, 

joka mättään väliin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen. 

Ja havut hohtavat helmissään, ja haapa alaston 

käsivartensa paljaat ja voimakkaat ylös tuuliin nostanut on. 

Tätä tuoksua syksyn mullan! Ei ole sen vahvempaa. 

 -Saima Harmaja-

Lahjavinkki ihmiselle jolla on jo kaikkea?

 

Meille suomalaisilla on Itämeri monella eri tavalla tärkeä. Merta käytetään kulkureittinä ja sieltä saadaan luonnonvaroja. Moni elinkeino nojautuu mereen ja sen antimiin. Itämeri tuottaa meille suomalaisille henkistä hyvinvointia.

Mutta miten kauan? Jo nyt jokakesäiset laajat sinilevälautat ovat meille konkreettinen elämään vaikuttava merkki Itämeren huonosta tilasta, mutta kyllä herkkä Itämeri kärsii useista muistakin ympärivuotisista ongelmista.

Tiesitkö, että Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä? Samalla se on meidän ainoa meremme. Ei riitä, että pyrimme säilyttämään Itämeren hyvinvoinnin – tarvitaan myös paljon palauttavaa työtä. Tarvitaan nopeita, välittömiä ja konkreettisia toimenpiteitä ja eri tahojen yhteistyötä.

Joulukukat naapurille, suklaarasia pomolle ja tonttukoriste opelle? Tarvitsevatko lisää lahjoja? Itämeri tarvitsee. Lue lisää ja anna lahja Itämerelle osoitteessa puhdasmeri.fi  Lahjoituksestasi saat käyttöösi sähköisen joulukortin.

John Nurmisen säätiö

Ihminen ja Itämeri

I ♥ Saaren Taika

 

What! Vintagentti goes cosmetics ?!  Ikinä ennen ei Vintagentissa ole nähty minkään kosmetiikkatuotteen esittelyä, mutta nyt sitten koitti sekin päivä, ohhoh.

Tämänkin asian voi tavallaan pistää koronan piikkiin. Nimittäin sattuneesta syystä on jäänyt kampaajakäynnit tänä vuonna koko lailla väliin. Tukkaan on tullut reilusti pituutta, mistä syystä hento ja liukas hius tuntuivat tarvitsevan koko ajan enemmän ja enemmän muotoilutuotteita pysyäkseen edes vähänkään kuosissa. Kaikenlaiset sekalaiset muotoilusuihkeet ja geelit puolestaan laittoivat hiuspohjan todella huonoon kuntoon eli kuivaksi, kutiavaksi ja ärtyneeksi.

Oli siis korkea aika alkaa perehtyä tarkemmin siihen, että millaisia aineita sitä oikein hiuksiinsa ja päänahkaansa markettituotteilla saa ja mitä olisi tehtävissä. Pienen googlettelun ja tutkimustyön seurauksena alkoi kylppärin purnukoiden ainesosaluetteloista löytyä mainintoja kahdesta yleisesti tunnistetusta hiuspohjan ärtymistä aiheuttavasta ainesosasta, nimittäin silikonista ja sulfaatista.

 Silikoni hiustenhoitotuotteissa saa hiukset tuntumaan silkkisen sileiltä ja näyttämään kiiltäviltä, mutta ei se tarkoita, että hiukset todella olisivat terveet tai hyvinvoivat. Silikoni muodostaa hiuksiin (ja päänahkaan) kalvon, jonka alle hoitavien ainesosien on ajan myötä aina vaan vaikeampi päästä. Pinta saattaa tuntua siis hyvälle, mutta hius on sisältä kuiva ja vaurioitunut. Samalla hiuspohjaan kertyvä silikoni tukkii ihohuokosia, mikä saattaa aiheuttaa päänahan ärsyyntymistä ja kutinaa.

 

Sulfaatti puolestaan on hiushoitotuotteissa se tehoaine, joka poistaa likaa ja rasvaa hiuksista ja hiuspohjan iholta. Se vaan toimii välillä turhankin hyvin, eli poistaa samalla hiuksista ja hiuspohjasta myös ne hyvät ja luonnolliset öljyt. Tällöin hiuspohja kuivuu ja saattaa ärsyyntyä kiristäväksi ja kutiavaksi.   Piti siis löytää pikaisesti kokeiluun mahdollisimman lisääaineeton ja sulfaatiton shampoo.  

Olen omissa somekanavissani seurannut jo vuosien ajan Koti Saaressa -blogia ja blogin takaa löytyvän Johanna Amnelinin upeita kuvia ja tarinaa kosmetiikkayrittäjäksi. Tätä kautta on nimenä tullut tutuksi myös Johannan Saaren Taika -tuoteperhe, jonka kosmetiikkatuotteet on suunniteltu erityisesti herkälle iholle ja iho-ongelmien hoitoon.

Saaren Taika valikoitui siis tuoteperheeksi, jonka kanssa lähdin päänahkani lisäainekertymiä vähentämään. Lisäaineettomuus oli toki valinnassa ykköskriteerinä, mutta salolaisesta vinkkelistä katsottuna on paikallisuudellakin  todella iso merkitys.   Saaren Taika -tuotteita voi ostaa omasta verkkokaupasta ja Perniössä sijaitsevasta tehtaanmyymälästä, mutta myös monilta jälleenmyyjiltä. Lähin jälleenmyyjä löytyikin aivan läheltä, kun Salossa sijaitseva Murena otti Saaren Taikaa valikoimiinsa.

 

Murenan Miinan avustuksella kokeiluun valikoitui teepuushampoo. Palashampoon käyttö tuntui ensin vähän omituiselle, mutta nopeasti siihenkin sitten tottui.  Sujautin palashampoon minigrip-pussiin, josta sipaisen tuotetta kosteisiin käsiin. Ensimmäisellä pesukerralla ei tuote minusta vaahtoa tarpeeksi, siksi vaahdotan hiukset kahdesti.   Pesun jälkeen märät hiukset tuntuvat natisevilta ja nihkeiltä, ja mieliteko lotrata hoitoainetta antamaan liukkautta ja sileyttä on kyllä kieltämättä suuri.  Kuivuttuaan hiukset tuntuivat kuitenkin hyville eivätkä lainkaan takkuisille. Jo parin viikon käyttökokemuksella huomaan hiusteni tuuheutuneen ja pärjään vähemmälläkin määrällä erilaisia hiusmuotoilutuotteita. Hiuspohjan kutina ja ärtyneisyys on myös ihan päivänselvästi vähentynyt.

 

Vajaa 18 euroa palashampoosta ei edes tunnu kohtuuttoman kovalle hinnalle. Käytössä palashampoo tuntuu kuitenkin niin riittoisalle tuotteelle, että saattaa hyvinkin osoittautua markettien tarjousshampoita edullisemmaksi. Samalla saa vähennettyä edes vähän muovinkeräykseen kannettavan jätteen määrää. Teepuushampoon ainoa huono puoli on sen tuoksu, mikä minun nenääni ei ole erityisen raikas.  Jahka joskus saan tämän teepuushampoon käytettyä loppuun, niin seuraavaksi voisi kokeilla vaikka greippishampoota.  Meidän perheessä ei kauheasti harrasteta joululahjojen vaihtamista, mutta luulenpa, että muutama palashampoon mallinen paketti saattaa kuusen alta tänä jouluna löytyä…   

Kolme ylintä kuvaa © Saaren Taika. 

#herkkumurena, #suosittelenSaloa, #saarentaika

 

Pienen karhunkierroksen maisemissa

Oulangan kansallispuistossa sijaitsevan pienen karhunkierroksen patikoi vuosittain noin 60.000 retkeilijää. Kuusamossa sijaitseva pieni karhunkierros on osa legendaarista Karhunkierrosta. Se on Suomen suosituimpia retkeilyreittejä, ellei peräti se kaikkein suosituin. Ainakin nimenä tunnetuin se varmasti on. 

Ja isosta syystä! Pieni karhunkierros oli kilometrejään isompi elämys. Se tarjoaa luontoelämyksiä (verrattain vähäisiä)  kilometrejään paljon enemmän. Ja jos vaellusinnostus saa pienestä karhunkierroksesta nostetta, on Oulangalla sekä läheisissä kansallispuistoissa tarjolla eri pituisia ja tasoisia reittejä, joilla patikointia voi jatkaa. 

Pieni karhunkierros sopii vaativuudeltaan myös vähemmän kokeneille luonnossa kävijöille sekä perheille. Lapsiperheitä tulikin kierroksella vastaan paljon. Jos haluaa olla tehokas, on reitti kierrettävissä nopeimmillaan parissa tunnissa.  Matkan varrella on kuitenkin niin paljon ihasteltavaa, katseltavaa ja tutkittavaa, että vain ajan kanssa kulkeminen ja  rauhoittuminen tekee reitille oikeutta. Reitin varrella palvelut ovat loistavat; polut hyväkuntoisia ja taukopaikkoja tasaisin välein kauniilla paikoilla.

Varsinainen karhunkierros kulkee samoja reittejä Pienen Karhunkierroksen kanssa. Vaikka pieni karhunkierros on hyvin merkitty, on risteyksissä syytä olla tarkkana, ettei tule vahingossa lähteneeksi väärää polkua pitkin aiottua pidemmälle vaellukselle.

Juuman pysäköintialueelta matkaan lähdettäessä on edessä ensin noin reilun kilometrin matka Myllykoskelle, josta ympyräreitti lähtee kahteen suuntaan. Reittikuvauksessa suositellaan kiertämään sulan maan aikaan myötäpäivään ja talven liukkailla vastapäivään. Me kiersimme reitin myötäpäivään, onneksi, koska siten saimme laskeutua Kallioportin huikean pitkän portaikon alaspäin.  Voin kyllä hyvin kuvitella, että liukkailla keleillä pitkän portaikon kipuaminen ylöspäin tuntuu laskeutumista turvallisemmalle vaihtoehdolle.

Taisimme saada pieneltä karhunkierrokselta itsellemme lisäboostin innostusta kotimaisiin luontokohteisiin ja vaellusreitteihin tutustumiseen. Oulangan maisemiin on päästävä takaisin viimeistään ensi kesänä. Myös Hossan kansallispuiston reitteihin tutustuminen houkuttaisi. Ehkä jo syyslomalla..?

Oulangan patikointireittien esittelyihin pääset tästä .

#pienikarhunkierros #kansallispuistot #Kuusamo 

#pelastapörriäinen

No nyt on kerrankin tee-se-itse-ihmiset villinnyt sellainen DIY-buumi, johon ei ole yhtään noloa lähteä jakamaan omaa sovellustaan asiasta, vaikka olisikin nähnyt jo satoja erilaisia toteutuksia teemasta.  Tämän kesän (ja toivottavasti monien tulevienkin kesien) hittijuttu on hyönteishotelli.

Meidän ihmisten hyvinvointi on monella tapaa riippuvainen  hyönteisistä. Kimalaiset tuovat kevään pajukkoihin ja mustikat metsiin sekä omenasadon puutarhaan.  Ilman pölyttäjiä ei tule hunajaa, eikä marjoja tai hedelmiä.  Ilman pölyttäjiä ollaan pahassa pulassa!

Pölyttäjien määrä on kuitenkin kaiken aikaa vähentynyt  uhkaavasti ympäri maailman.   Yksi iso syy on, että `liian` siisti ja kliininen ympäristömme ei enää entisessä määrin tarjoa hyönteisille luontaisia pesintäpaikkoja. Nykyajan pihat siistitään tehokkaasti puhtaaksi lehdistä, pitkästä ruohikosta, lahoavista puunoksista ja kuivuneista kasvustoista. Kaikkein parhaita pesäkoloja pörriäisille olisi erilaiset lahopuut, mutta niitä ei siisteillä asuinalueilla ja puistomaisesti hoidetuissa metsissä juurikaan näy.  

Kimalaiset, mehiläiset  ja muut pörriäiset tarvitsevat siis kipeästi meidän apuamme. Ylen Pelasta pörriäinen -kampanjalla autetaan pölyttäjiä pihoilla ja parvekkeilla.  Paras tapa olisi höllätä vähän piha-kriteerejään ja antaa puutarhan rehottaa rauhassa.  Jos tämä epäilyttää, hieman pienimuotoisempi aputeko on hyönteishotellin tuominen pihalle.

Erilaisia hyönteishotelleja myydään nyt paljon myös valmiina. Ne ovat varmasti ihan kauniita puutarhaelementtinä, mutta saattavat olla kotimaisille hyönteisillemme  turhan vierasperäinen asuinympäristö. Kun kerää itse ainekset lähiympäristöstään  voi olla varma, että  hyönteishotellin biologinen monimuotoisuus vastaa meidän hyönteistemme luontaisia pesäpaikkoja.   Itse en ole ollenkaan varma, ovatko kaikki omaan hotelliini käyttämät ainekset parhaita mahdollisia valintoja, mutta toivottavasti ainakin jotkut hyönteiset viihtyvät lahopuun, käpyjen tai kaislojen suloisessa sekamelskassa. Kaislat saat muuten nättiin ojennukseen täyttämällä  tiukasti vessapaperirullasta leikattuja vyötteitä sopivan mittaisilla pätkillä.  Vielä tarvitaan jonkinlainen verkko. Verkko hotellin etu- ja takaovena suojaa pörriäisiä joutumasta ravintoketjun seuraavan osan eli lintujen ruuaksi. 

PS. Monet lapset tuntuvat olevan nykyään aika ötökkä- ja hyönteiskammoisia. Hyönteishotellin kokoaminen yhdessä lasten kanssa saattaa auttaa tässä asiassa.

Joulukuusi on rakennettu

Olen syntyisin perheestä,  jossa metsän antimia on aina hyödynnetty monin  tavoin. Jo lapsena olimme mukana keräämässä marjoja ja sieniä sekä osallistuimme metsätöihin. Metsätöissä meidän lasten panos ehkä kohdistui enemmänkin eväiden syöntiin, mutta osallistuminen oli tärkeää. Tosin, mitäpä muutakaan saattoi olettaa aikana, jolloin subjektiivinen päivähoito-oikeus oli tuntematon käsite ja mummit ja kummit kaitsivat lapset. Silloin mentiin nurisematta sinne, minne aikuisetkin menivät.  

Myöhemmin olen yrittänyt opettaa omille lapsilleni metsän ja luonnon monipuolista ja viisasta hyödyntämistä. Meillä kalastetaan, sienestetään, marjastetaan, kerätään risuja ja tehdään polttopuita sekä askarrellaan luonnon materiaaleista.

 

Kuva CC BY 2.0

Meillä on siis aina myös haettu joulukuusi omasta metsästä. On tarvottu umpihangessa ja sohjossa tai liukasteltu jäillä. On paleltu pikkupakkasessa ja paukkupakkasessa tai kastuttu kaatosateessa. Kuusenkaadon ohessa on grillattu makkaraa nuotiolla ja paistettu vaahtokarkkeja. On keitetty nuotiokahveja tai juotu termarista kaakaota ja glögiä. On tutkittu luonnonmerkkejä ja eläinten jättämiä jälkiä. Joka vuosi on myös kinasteltu kuusen valinnan periaatteista. On vuoroin etsitty  kapeaa tai leveää tai tuuheaa tai nurkkaan sopivaa kuusta ja koetettu sovittaa yhteen kuuseen kohdistuvat odotukset ja metsänhoidolliset tarpeet.

Vuosia sitten, jälleen yhden tiukasti metsänhoidollisin perustein valitun (lue; susiruman muotopuolen) joulukuusen koristaessa olohuonettamme, kuulin erään lapseni kaverin kysyvän, että `miksi teidän kuusi on tommoinen outo?`.  Lapseni vastaus oli,  että `no kun meidän pitää hakea se ite metsästä, kun ei meille koskaan osteta oikeaa joulukuusta`.  Oikeaa joulukuusta, what !!!  En silloin kyennyt tyrmistykseltäni edes kysymään tarkentavaa kysymystä, että tarkoittikohan lapsi oikealla joulukuusella kenties muovista vai viljeltyä.

Vaan aika kuluu ja ajatukset muuttuvat.  Viime vuosina ovat jo aikuistuneet lapsemme halunneet ehdottomasti tulla mukaan kuusta etsimään ja kaatamaan.  Metsänhoidolliset perusteet on pyritty valinnassa minimoimaan  ja sen sijaan keskittymään kuusen kauneusarvoihin.  Jännä vaan, että luonto ei kuitenkaan meinaa millään antaa periksi kaataa sitä yksinäisellä paikalla joka puolelta tasaisen kauniiksi kasvanutta kuusta vaan pistää etsimään  metsänhoidollista harvennuskuusta. Ja mikähän siinäkin on, että kaikki kuuset näyttävät kauniille ja sopivan kokoisille juuri niin kauan, kun ollaan vielä naapurin metsän puolella. Perille päästyä kaikki kauniit kuuset yhtäkkiä häviävät.    Eipä meillä siis vieläkään ole yhtään todella kaunista joulukuusta nähty.

Meillä on joulukuussa vähän sairasteltu, joten tein jotain ennenkuulumatonta; ehdotin ostokuusta. Arvatenkin ehdotus ei mennyt  läpi, vaan kuusen kaatoon oli perinteitä noudattaen lähdettävä.  Kaunis kuusi löytyikin, ehkä jopa kaikkien aikojen kaunein ? Sisälle ei kuusi vielä kuitenkaan päässyt, vaan se otetaan sisälle vasta kun koti on kokonaan joulusiivottu  (hölmö periaate, tästä pitää päästä eroon).  

Ja kun kerran metsään tuli mentyä, niin samalla keräsin nipun keppejä, joista rakensin toisen `joulukuusen` ruokahuoneen seinälle.  Kepit vaan pituusjärjestykseen ja rautalangalla toisiinsa kiinni.

Tästä se joulu alkaa!

(PS. Jotain muutosta perinteisiin sentään; kuusenkaatokaakaot käytiin juomassa huoltsikalla)

Pihan syksy ♥

Olkoon kesä miten kukkiva tahansa, minusta piha ja puutarha on kauneimmillaan syksyisin. 

Alkavan syksyisen väriloiston kunniaksi tekaisin nopsaan ulko-oveen sydänkranssin orapihlajan marjoista. Marjat ovat sopivan isoja ja kiinteitä pujotettavaksi vaikka vähän paksumpaankin rautalankaan.

Sydänkranssin valmistuttua jäi jäljelle vielä kasa marjoja. Puutarhapöytä kaipasi jotain vähän korkeampaa ja näkyvämpää koristetta. Pujottelin loput marjat ohuempaan rautalankaan ja kiepautin marjanauhan rautalankakruunun päälle. 

Rautalankakruunu on peräisin puretusta joustinpatjasängystä.  Se on tehty irrottamalla patjasta yksi rivillinen jousia. Tämä jousipatjan pätkä on kiepautettu  ympyräksi ja kiinnitetty rautalangalla. 

Pöytä sai kivan koristeen, joka näkyy vähän kauemmaskin eivätkä marjat makaa suoraan pöytälevyn päällä.  Saa nähdä minne loput jousipatjan metallikiehkuroista päätyvät..

Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin makrotex-haasteeseen, jonka aiheena on syyskuu. Käy linkistä katsomassa miltä muiden haasteeseen osallistuvien syksy näyttää. Värikästä syksyn alkua !

..`like a walk in the park` Teijon kansallispuistossa

Silloin harvoin kun eteläisessä Suomessa on talvi, on siitä otettava kaikki ilo irti. Olimme suunnitelleet menevämme viikonloppuna rinteeseen, mutta päädyimmekin puistokävelylle. Nimittäin kansallispuistoon.

Teijon retkeilyalue muuttui kansallispuistoksi vuonna 2015  ja on siten Suomen toiseksi nuorin kansallispuisto.  Teijolla kasvaa valtaosin nuorta ja hoidettua mäntymetsää. Alue on pääosin aika karua mutta siellä täällä pienet rehevät lehdot ja pulppuavat lähteet tuovat oman lisänsä alueen luontoon.

Merkittyjä reittejä on Teijon kansallispuiston alueella noin 50 kilometriä. Reittien pituus vaihtelee puolestatoista kilometristä kymmeneen kilometriin. Liikuntaesteisille soveltuvia reittejä on yhteensä 3 km. Teijo tarjoaa retkeilymahdollisuuksia erityisesti myös niille, joiden erätaidot ovat vasta aluillaan tai jotka muuten vaan nauttivat helpoista, hyvin varustelluista metsäreiteistä.

Me kävimme maltillisesti kiertämässä  vähän alle 6 km pitkän Matildanjärven kierroksen. Reitti on helppokulkuinen rengasreitti, jossa kuljetaan  metsäpolun lisäksi pitkospuilla sekä ehkä noin kilometrin verran autotien viertä. Laavuja, kotia  ja nuotiopaikkoja oli  lyhyellä reitillä varmaan ainakin viisi. Kaunis talvisää oli houkutellut reitille monia muitakin ulkoilemaan, joten kaikilla taukopaikoilla oli tarjolla seuraa sekä valmis tuli. Eväisiin oli meillä panostettu, mutta silti melkoinen annoskateus iski, kun taukopaikalla viereinen seurue loimutti  lohta. Ensi kerralla ...

Kansallispuistot ovat yli 1000 hehtaarin kaikille avoimia luonnonsuojelualueita ja luontonähtävyyksiä. Valtion maille perustettujen kansallispuistojen ensisijaisena tarkoituksena on turvata luonnon monimuotoisuus. Ne koostuvat sekä tyypillisestä suomalaisesta luonnosta  että myös kansallisesti ja kansainvälisesti arvokkaista kansallismaisemista. Kansallispuistot palvelevat luonnonsuojelun ehdoilla myös virkistystä tarjoamalla ihmisille mahdollisuuden nauttia ja rentoutua luonnossa. Kansallispuistoissa on retkeilijän iloksi merkittyjä reittejä, luontopolkuja, tulentekopaikkoja ja yöpymispaikkoja. 

Valtion retkeilyalueet puolestaan ovat monipuolisia, retkeilyyn ja muuhun luonnon virkistyskäyttöön tarkoitettuja alueita. Retkeilyalueilla on merkittyjä kävely- ja hiihtoreittejä, luontopolkuja, telttailualueita ja laavuja. Niillä harjoitetaan myös rajoitettua metsätaloutta, jossa otetaan huomioon luonnonarvot ja virkistyskäytön tarpeet. Retkeilyalueilla voi yleensä kalastaa ja metsästää.

Ettei mentäisi ihan metsään, niin ajantasaista tietoa kansallispuistojen ja muiden Metsähallituksen retkikohteiden palveluista kannattaa käydä lukemassa www.luontoon.fi -sivustolla.

Ps. Cambridgen sanakirjan mukaan sanonta `like a walk in the park`   on jotain sellaista tekemistä mikä on hyvin helppoa ja yleensä erittäin miellyttävää.   Sitäpä!

Sammalkranssi sai asukkaat

Jotkut ne vaihtavat sisustuksen tekstiilejä aina vuodenajan ja juhlapyhien mukaan.  Meillä mennään samoilla verhoilla ja koristetyynyillä kesät talvet, joulut ja juhannukset.

Sen sijaan vuodenajat ja juhlapyhät näkyvät ulko-oven kranssin alituisena vaihtumisena.  Syyskauden aloitti käpykranssi. Pakkasten alkaessa lähestyessä saivat kävyt päälleen suolahuurteen.  Ihan oli kiva, mutta syksyinen juttu. Jouluksi tarvittiin siis jotain uutta.  

 

Käpykranssi sai väistyä

Olen nähnyt kuvia kauniista sammalkransseista ja semmoista alkoi tehdä mieli. Meidän takapihalla sammal onkin likipitäen ainoa asia joka kasvaa ja lisääntyy. Sinnepä  siis.. Vaan en sitten kuitenkaan raaskinut kerätä pihamaan litteää sammalta vaan metsään asti piti mennä sammalta poimimaan.

 

Tilalle metsäinen sammalkranssi

Työskentelyn pohjaksi otin pohjaksi vanhan risukranssin, jonka ympärille rullasin kerroksen sanomalehden suikaleita. Teippasin homman kasaan maalarinteipillä.  Sitten aloin asetella sammalta kranssipohjan ympärille. Kiinnitys tapahtui rautalankaa kieputtamalla. Koska metsästä tuli kerättyä karhunsammalta, on lopputulos aikalailla ajateltua rehevämpi; melkoinen pienoismetsä.

Olemme työlasten kanssa käyneet metsässä kasa lelueläimiä mukanamme rakentelemassa niille pesiä ja koteja. Siitä innostuneena päädyin asuttamaan eläimiä kranssiinikin. Nämä taitavat olla Schleisin eläinhahmoja. Olen joskus ostanut näitä kirppikseltä `johonkin varmaan tarvii` -ajatuksella. Nyt siis kettu ja kaniini kotiutuivat sammalmättääseen. Pieni bambipoikanen emonsa kanssa saivat kodin murattiruukun juurelta.

Ketun jalat ovat niin syvällä sammaleessa, että hyvin pysyy paikallaan. Jänis sen sijaan pitänee pelastaa pois kranssista, kun on jo pari kertaa löytynyt kynnykselle pudonneena. Kummallista ovenpaiskojaporukkaa tuntuu täällä asuvan…

PS. Tämä nyt on ennenkin sanottu, mutta muistathan ettei sammal kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, vaan sen keräämiseen pitää olla maanomistajan lupa.