Mehunkeittoon osa II

Viime kuussa valmistin ensimmäistä kertaa elämässäni raparperista mehua. Lopputulos innosti jatkamaan kokeiluja kausimehujen kanssa.  Satuinkin sopivasti näkemään Kototeko-blogista parin vuoden takaisen prinsessamehun ohjeen, jossa kehuttiin maitohorsmamehun muistuttavan hieman punaherukkamehua. Väri ainakin on kauniin kesäinen ja raikas.

Maitohorsma, se rentun ruusu siis, kukkii parhaillaan ainakin eteläisessä Suomessa ihan kaikkialla. Kukinto on kaunis, mutta maljakkoon poimittuna ilo on lyhytaikainen, jos kukka sinne asti varisematta edes kestää.  Maitohorsma on villiyrttinä monipuolinen; siitä voidaan hyödyntää lehtiä, vartta, juuria sekä kukintoja. Maitohorsma myös kukkii kesäsäistä riippumatta. Se on siis varsin helppo kasvi aloittaa villiyrtteihin tutustuminen ja hyödyntäminen.

Maitohorsma kukinta alkaa tyvestä ja etenee latvaa kohti, joten sen kukinta-aika on melkoisen pitkä. Kukinnon edetessä latvaa kohti kukkien maku muuttuu kuitenkin kirpeämmäksi.  Noh, loppuvaiheen kukinnoilla mennään, joten jos mehun lopputulos on hurjan kirpeää, niin ensi vuonna pitänee olla liikkeellä aikaisemmin.

Maitohorsmamehuun tarvitaan maitohorsman kukintoja  n. litran verran, 2 desiä sokeria, yhden sitruunan mehu, teelusikallinen sitruunahappoa, ja 2 litraa kiehuvaa vettä. Sitruunahappoa myydään apteekeissa (ja pussin lopun voi käyttää vaikka pesukoneen raikastukseen).  Kylmällä vedellä huuhdottujen kukintojen joukkoon lisätään sitruunan mehu (kuoretkin menee hyvin samaan keitokseen) ja sitruunahappo. Viimeksi päälle kaadetaan kiehuva vesi. Kannella peitetty keitos jätetään muutamaksi tunniksi huoneenlämpöön, jonka jälkeen juoma siivilöidään ja pullotetaan. Mehun väri syvenee ymmärtääkseni parissa päivässä haileasta pinkiksi.  

Lähden tästä nyt mehunkeittoon. Toivottavasti en ole liian myöhään liikkeellä, ettei tule kovasti kirpeää mehua… Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin -blogin makrotex-haasteeseen, jonka aiheena tällä viikolla on JOTAIN PINKKIÄ. Käy  kurkkaamassa, mitä pinkkiä muut haasteeseen osallistuvat ovat löytäneet.

#pelastapörriäinen

No nyt on kerrankin tee-se-itse-ihmiset villinnyt sellainen DIY-buumi, johon ei ole yhtään noloa lähteä jakamaan omaa sovellustaan asiasta, vaikka olisikin nähnyt jo satoja erilaisia toteutuksia teemasta.  Tämän kesän (ja toivottavasti monien tulevienkin kesien) hittijuttu on hyönteishotelli.

Meidän ihmisten hyvinvointi on monella tapaa riippuvainen  hyönteisistä. Kimalaiset tuovat kevään pajukkoihin ja mustikat metsiin sekä omenasadon puutarhaan.  Ilman pölyttäjiä ei tule hunajaa, eikä marjoja tai hedelmiä.  Ilman pölyttäjiä ollaan pahassa pulassa!

Pölyttäjien määrä on kuitenkin kaiken aikaa vähentynyt  uhkaavasti ympäri maailman.   Yksi iso syy on, että `liian` siisti ja kliininen ympäristömme ei enää entisessä määrin tarjoa hyönteisille luontaisia pesintäpaikkoja. Nykyajan pihat siistitään tehokkaasti puhtaaksi lehdistä, pitkästä ruohikosta, lahoavista puunoksista ja kuivuneista kasvustoista. Kaikkein parhaita pesäkoloja pörriäisille olisi erilaiset lahopuut, mutta niitä ei siisteillä asuinalueilla ja puistomaisesti hoidetuissa metsissä juurikaan näy.  

Kimalaiset, mehiläiset  ja muut pörriäiset tarvitsevat siis kipeästi meidän apuamme. Ylen Pelasta pörriäinen -kampanjalla autetaan pölyttäjiä pihoilla ja parvekkeilla.  Paras tapa olisi höllätä vähän piha-kriteerejään ja antaa puutarhan rehottaa rauhassa.  Jos tämä epäilyttää, hieman pienimuotoisempi aputeko on hyönteishotellin tuominen pihalle.

Erilaisia hyönteishotelleja myydään nyt paljon myös valmiina. Ne ovat varmasti ihan kauniita puutarhaelementtinä, mutta saattavat olla kotimaisille hyönteisillemme  turhan vierasperäinen asuinympäristö. Kun kerää itse ainekset lähiympäristöstään  voi olla varma, että  hyönteishotellin biologinen monimuotoisuus vastaa meidän hyönteistemme luontaisia pesäpaikkoja.   Itse en ole ollenkaan varma, ovatko kaikki omaan hotelliini käyttämät ainekset parhaita mahdollisia valintoja, mutta toivottavasti ainakin jotkut hyönteiset viihtyvät lahopuun, käpyjen tai kaislojen suloisessa sekamelskassa. Kaislat saat muuten nättiin ojennukseen täyttämällä  tiukasti vessapaperirullasta leikattuja vyötteitä sopivan mittaisilla pätkillä.  Vielä tarvitaan jonkinlainen verkko. Verkko hotellin etu- ja takaovena suojaa pörriäisiä joutumasta ravintoketjun seuraavan osan eli lintujen ruuaksi. 

PS. Monet lapset tuntuvat olevan nykyään aika ötökkä- ja hyönteiskammoisia. Hyönteishotellin kokoaminen yhdessä lasten kanssa saattaa auttaa tässä asiassa.

Uunipellin uusi elämä - kranssi pajunkissoista

Erilaisten kranssien tekeminen on hyvä tapa harjoitella kädentaitoja ja toteuttaa luovuutta. Materiaalit ovat pääosin halpoja tai ilmaisia eikä tekemiseenkään yleensä kulu montaa tovia. Lopputuloksenkaan ei tarvitse joka kerta olla ihan just täydellinen, koska luonnonmateriaaleista tehty kranssi on hetken tähti, joka joutaa  vaihtumaan usein vuodenaikojen ja inspiraation myötä.

Tämänkertaisen pajunkissakranssin pohjana toimii rikkinäisestä pölykapselista napattu metalliympyrä, johon on kiinnitetty rautalangalla pajunoksia nippuina. Sekä metalliympyrä, että pajunoksien kiinnittämiseen käytetyt rautalangan pätkät ovat olleet käytössä jo monessa kranssissa ja kun aika ajaa tästä ovikranssista ohi,  kerään ne jälleen talteen odottamaan seuraavaa toteutusta.

Hennon herkät pajunkissat tuntuivat kaipaavan seurakseen lisää volyymia tai voimaa. Siksi tein niille taustan vanhasta, ruosteen takia käytöstä poistetusta uunipellistä.  Uunipeltiin voi liidulla kirjoittaa jonkin tervetulotoivotuksen, tai vaikka taloudessa asuvien nimet.

Vintagentin historiaan mahtuu melkoinen määrä eri tavoin toteutettuja kransseja, joista osa on kerätty oheiseen kollaasiin. Kuvan alta löytyy  linkit kuhunkin postaukseen.

1. Syksyinen kranssi koristeomenoista

2. (Ei-niin-ehkä-ekologinen) kloriitilla valkaistu käpykranssi

3. Parsimiskelvottamat villasukat pyörähtivät keräkranssiksi 

4. Saiko ruualla leikkiä, hernekranssi

5. Bling-överit merisuolalla toteutettuna

6. .. on työnämme ja huvinamme vain terhojen nyt haku..

7. Musta on uusi valkoinen

8. Syyssydän orapihlajan marjoista

9. Roskajuoksun sivutuotteena hortensiakranssin ainekset talteen

10. Kranssi kahvinsekoitustikuista

11. Väriterapiaa syksyn lehdistä

12. Pala metsää

Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin huhtikuu-aiheiseen makrotex-haasteeseen. Käy tästä linkistä    katsomassa mitä muiden kuvahaasteeseen osallistuvien huhtikuuhun kuuluu.

Hyvää pääsiäistä poikkeusajoista huolimatta!!

DIY; hyasinttikokedama

Jokaisella meillä lienee omat joulukukkasuosikkinsa. Minun suosikkini on hyasintti. Hyasintissa viehättää vaatimaton ulkoasu, edullisuus, monikäyttöisyys ja jouluinen tuoksu. 

Kävin hyasinttiostoksilla kukkatalossa, joka oli sananmukaisesti tulvillaan erilaisia joulukukka-asetelmia.  Useimmissa asetelmissa oli yhdistelty monia eri kukkalajeja ja lisätty vielä ainakin jokin kiiltävä tai klisheinen joulukoriste. En tiedä kävinkö ostoksilla väärässä paikassa, mutta mitään kovin yksinkertaisen kaunista joulukukka-asetelmaa ei silmiin osunut. Enemmän tuntui olevan enemmän.  En siis halunnut ostaa mitään valmista kukkaistutusta, mutta yllättäen valmis kolmen hyasintin kokonaisuus tuli halvemmaksi kuin irralliset kukat, joten ostin sellaisen kotona hajoitettavaksi.

Tarkoituksenani oli kokeilla tehdä hyasinttikokedama. Kokedama on japanilainen nimitys sammalpallolle, jonka sisällä kasvaa pieni kasvi. Yleensä ( täällä kesäversio) olen  kokedamaa tehdessäni muotoillut kasvin juurien ympärille märän mullan ja kissanhiekan sekoituksesta pallon, joka sitten peitetään sammaleella. Hyasintin sipuli ei taida (niin uskon) kaivata multapaakkua ympärilleen, joten tällä kertaa kiedoin sammaleen suoraan sipulin ympärille.

Kokedama ei kaipaa ruukkua vaan sen voi ripustaa roikkumaan amppelin tavoin. Tällöin sammaleen sidontaan käytetystä narusta tai rautalangasta tehdään ripustuslenkki.  Tai kokedaman voi asettaa sellaisenaan kosteutta kestävälle pinnalle tai vaikka puukiekon päälle. Myös kirkkaaseen lasipurkkiin tipautettuna sammalpallon muoto tulee kauniisti esille.  Tämänkertainen oma hyasinttikokedamani sai alleen ainoastaan pienen metalliympyrän suojaamaan pöytäpintaa. Kastelun hoidan suihkuttamalla. Saatan kastelun jälkeen tipauttaa kasvin hetkeksi lasimaljaan, jos kosteus tuntuu leviävän alustalle asti. 

 

Loput hyasintit  `istutin`  kahvikuppeihin  ja lasilaatikkoon.

PS. Sammaleen kerääminen metsästä ei kuulu jokamiehen oikeuksiin. Itse keräsin sammaleet omalta pihalta. Kiven päältä kun kaapii, niin saa mukavan ohuen sammalpeitteen. Jos sinulla ei ole luvallista metsää, mistä sammalta kerätä, voi sitä kysäistä hankittavaksi myös kukkakaupasta.

PS2. Selittävät kukkakauppiaat mitä tahansa, niin kyllä minusta hyasinteistä puuttuu nykyään tuoksu. Vai voiko kyseessä olla sama ilmiö, mikä kesäisin selittää heinäsirkkojen häviämisen?

DIY; kasviopissa

Kukapa meistä  ei tunnistaisi Ebba Masalinin mustapohjaisia kasviopin opetustauluja. Osalle taulut ovat tuttuja jo kouluajoilta mutta lopuillekin ainakin sisustuselementtinä käytettynä. Ebba Masalin tunnetaan parhaiten (tai oikeastaan ainoastaan) näistä Otavan 1900-luvun alussa julkaisemien mustapohjaisten kasviopin opetustaulujen piirroksistaan. Ensimmäiset 15 kasvin piirrokset julkaistiin vuonna 1903. Vuonna 1914 sarja jatkui viidellä uudella aiheella. Aidon Ebba Masalinin saa seinälle näkemällä vähän vaivaa ja maksamalla taulun kunnosta riippuen noin 20-60 euroa.

Vuonna 2013 Ebba Masalinin tekijänoikeudet vapautuivat ja tämän myötä Mikkelissä aloitettiin kasvitaulujen uustuotanto. Pahvitettujen kasvitaulujen ja paperisten julisteiden lisäksi tuttuja kasvikuvia löytyy painettuna postikortteihin, kaitaliinoihin, vaatteisiin  ja vuodevaatteisiin.  Tuotteita myy Taito myymälöiden yhteinen verkkokauppa taitoshop.fi . Valikoimasta löytyy tuotteita myös valkoisella pohjalla.

Pari vuotta sitten tilasin Taito Shopista paperisen kaitaliinan jonka rimoitin julisteeksi (kasvioppia ála Ebba). Samassa yhteydessä tilasin nipun kasvitauluista tehtyjä postikortteja.  14 postikortin erä maksoi 14 euroa eli euron / kortti. Kortit tulivat nyt siivotessa vastaan. Vastaan tuli myös kolme A4-kokoista kehystä.  A5-kokoiset kortit ovat siis vähän normikokoista postikorttia suuremmat.  Ratkaisin koko-ongelman laittamalla taustapaperiksi mustan A4-kartongin, jolloin tauluista tuli ihan kivan kokoiset.

Postikortit painetaan Suomessa ja Taitoa Shop lahjoittaa jokaisen nipun myynnistä 1,4 euroa Naisten Pankille.

Ps. Olen ostanut tuotteet omalla rahalla eikä kyseessä ole kaupallinen yhteistyö vaan silkasta omasta ilosta tehty  postaus.

DIY; purkki kuin karkki

Jotkut arkiset asiat ja esineet ovat vaan sellaisia, että niitä huomaamattaan sietää vaikkei edes olisi pakko. Oman rumien arkisten käyttöesineiden listani kärkisijoille pääsee valkoinen muovinen ulkokukka-amppeli. Siis se sellainen, jossa roikkumaan tarkoitetut kukat myydään kasvihuoneilta ja puutarhoilta eteenpäin.

Tokihan sitä voisi istuttaa kukan johonkin kyseistä härpäkettä kauniimpaan ruukkuun.  Semmoista kaunista riippuruukkua nyt ei vaan satu koskaan tarvitessa olemaan valmiina kotona, enkä sitä paitsi olemattomilla kasvinhoitokyvyilläni tohtisi edes alkaa kukkivaa kasvia siirtelemään purkista toiseen.  Voisihan sitä toisaalta myös leikata vaikka vanhoista trikoista nauhaa, josta punottuun amppeliin kasvi purkkeineen maastoutuisi kivasti.  Niitäkin  on joskus tullut tehtyä.

Tai sitten sitä vaan voisi ottaa purkin sopivan väristä kalkkimaalisprayta, kietaista kasvit suojaan väärin päin käännetyn paperikassin sisälle ja suihkauttaa purkille uuden värin. Päätetty ja tehty. Pinta oli ensimmäisen spreijauskerroksen jälkeen niin kivalla tavalla epätasainen, että päätin jättää semmoiseksi. Semmoinen purkki kuin kukka.

Maali on PintyPlus kalkkimaalisprayn Glamour Red. DFC-vapaa. Samalla maalilla olen aiemmin maalannut mm. raidallisia kynttilöitä. Kalkkimaalispray on siitä kiva tuote, että toimii melkein materiaalilla kuin materiaalilla.

Kun bloggaaja ploggaamaan rupes..

Luin viikonloppuna, että liikunnan iso trendi on nyt ploggaaminen eli roskajuoksu. Termi muodostuu ruotsinkielen sanoista jogga  & plocka upp. Ploggausharrastus on lähtenyt liikkeelle Ruotsista pari vuotta sitten ja rantautunut nyt kuntoiluvillitykseksi myös Suomessa.  Tositrendikkään juoksuharrastajan tunnistaa siis mukana kulkevasta roskapussista viimeisistä huutoa olevien tossujen tai juoksuvermeiden  sijaan.

Roskajuoksun yksinkertaisena  ajatuksena on  lenkkeilyn sivutuotteena poimia maasta roskia.  Ensi sijaisesti ploggaamisessa on edelleen  kyse lenkkeilystä tai juoksuharrastuksesta. Roskien poimiminen antaa kuitenkin juoksulenkille lisää monipuolisuutta, kun vauhdissa kyykätään reitin varrelle osuvia roskia mukana kulkevaan roskispussiin. Ploggaamisessa yhdistyy siis itsestä ja ympäristöstä huolehtiminen. Varusteeksi  suositellaan kertakäyttöhansikkaita, eritoten jos aikoo vauhtia hiljentämättä  napata roskia maasta.

Olisihan meillä suomalaisillakin ollut ihan oma kotimaista alkuperää oleva `roska päivässä` -liikkeemme.   Isot hurraahuudot kuitenkin ruotsalaisille, jotka onnistuivat tekemään roskien keräämisestä näkyvää, yhteisöllistä, hauskaa ja iloista puuhaa.

Kekseliäästi ruotsalaiset yhdistävät selfie- ja somemaailman ympäristötietoisuuteen. Ploggaamisen some-näkyvyys onkin ihan omaa luokkaansa, jos epäilyttää niin katso vaikkapa tunnisteella #plogging  somessa jaettuja kuvia. Toki  ploggaaminen on muiden trendiliikkeiden tavoin vähän pinnallistakin, mutta onpahan painopiste ainakin  hetken ajan ongelman sijaan ratkaisussa.

Itsellä on juokseminen jäänyt viime vuosina ihan olemattomiin, joten juoksulenkin sijaan nappasin roskapussin mukaan iltakävelylle. Ehdin kyykätä pussin pohjalle vasta ihan muutaman reitille osuneen roskan, kun osuin puistoon jossa syyshortensiat kukkivat.  Maassa oli myrskytuulen (tai jonkun) katkaisemia kukintoja. Osa katkenneista kukinnoista oli jo ihan ruskean kuivuneita, osa väriltään vielä kohtuullisen tuoreita.   Niin olivat kauniita, että ansaitsivat tulla poimituiksi roskien sekaan.  

Leikkasin suurimmat kukinnot pienempiin paloihin ja kiinnitin ne rautalangalla pölykapselista peräisin olevaan  metallirinkulaan. Lupaan vastaisuudessa toistekin ottaa kassin mukaan kävelylle; roskille ja luontolöydöille.

#plogging #kranssi #hortensia #ploggaus

DIY, luurankolehdet

Törmäsin viikonloppuna pinterestissä koristeluideaan nimeltään skeleton leaf. Kyseessä on siis lehti, joka on poistamalla lehtivihreä saatu hauraan läpinäkyväksi, lehden rakenteen paljastavaksi. Tällaiset luurankolehdet ovat nähtävästi käytettyä materiaalia korttiaskartelijoiden ja skräppäreiden keskuudessa ja skeleton leafeja voikin ostaa monista askartelukaupoista. Netistä löytyi englanniks useita ohjeita, miten tämänlaisia luurankolehtiä voi tehdä itse. Suomeksi en oikein löytänyt kunnon ohjeita siitä, miten kasvien lehdistä poistetaan lehtivihreä. Lyhykäisyydessään juttu menee näin:

Valitse käsiteltäväksi suuria ja vahvoja , mielellään vähän vahamaisen oloisia lehtiä. Itse tein sen virheen, että tiputin pataan kaikkia mahdollisia erilaisia lehtiä pihalta. Pienet ja pehmeät lehdet eivät kestäneet käsittelyä, vaan muussaantuivat käyttökelvottomiksi. Vaahteranlehdet puolestaan onnistuivat  hyvin, samoin kuin villiviinin lehdet. Tammen lehdet osoittautuivat hyvin vahvoiksi ja olisivat kaivanneet vielä pidempää käsittelyä.

Laita lehdet kattilaan ja kaada päälle noin 1 osa pesusoodaa ja 5 osaa vettä. Älä käytä ruokasoodaa, niin monipuolinen kuin se onkaan, tähän juttuun se ei käy. Anna lehtien porista kattilassa pienellä lämmöllä vähintään puolitoista tuntia, ehkä vähän kauemminkin jos maltat.

Siirrä lehdet varovasti kattilasta toiseen astiaan ja kaada päälle tilkka kloritea. Anna vaikuttaa ehkä noin parikymmentä minuuttia, lehdet vaalenevat kyllä ihan silmissä. Viimeksi huuhtele lehdet varovasti kämmenellä juoksevan veden alla. Toisissa ohjeissa neuvotaan valkaisuainekäsittelyn sijaan harjaamaan lehdet puhtaiksi lehtivihreästä pehmeällä hammasharjalla, mutta tätä tekniikkaa en tohtinut kokeilla vaan luotin vähemmän luonnonmukaiseen tekniikkaan.  Anna riisuttujen lehtien kuivua rauhassa, aseta päälle vaikka pala talouspaperia estämään kipristymistä. Itse kehystin  lehdet samantien.

On tämä lehtien viherpesu suoraan sanottuna melko pölhöä puuhaa, mutta saatanpa toistekin vielä kokeilla pestä lehtiruotia näkyville. Ehkä joillain sisäkasvien lehdillä, onnistuisikohan peikonlehden käsittely? 

Oi ihana toukokuu

Viimeinkin  kevät!  Olemme muuttaneet, nimittäin ulkoterassille.  Seuraavien noin neljän kuukauden ajan mustan katoksen suojassa laitetaan ruokaa, syödään, luetaan,  otetaan päivätorkkuja,  katsotaan puhelimeltä telkkaria  ….

Kesäkeittiö odottaa vielä freesausta talven jäljiltä, mutta muuten ollaan valmiina kesään!

Oi ihana toukokuu (Larkinin perheen ihmeelliset seikkailut) on muuten myös H.E.Batesin samannimiseen kirjasarjaan perustuva televisiosarja, jota tehtiin vuosina 1990-93.  Alkuperäiseltä nimeltään  `The Darling Buds of May` maalailee idylliä 50-luvun englantilaisesta maaseudusta Larkinin perheen silmin.

Larkinit asustelevat farmilla Kentissä. Pappa Larkin tuppaa päätymään kaikenlaisiin kyseenalaisiin tilanteisiin mutta selviää useimmiten puhumalla pulasta.  Pappa Larkin myös vastustaa veroja ja kaikenlaisia vapaan yritteliäisyyden tielle kasattuja esteitä.  Satunnaisista vaikeuksista ja rahattomuudesta huolimatta on monilapsisen perheen elämä  yhtä juhlaa. Huolta huomisesta ei liiemmin kanneta, vaan Larkinit jos ketkä elävät hetkessä. Enemmän tai vähemmän epämääräisistä kaupoista saadut ansiot tuhlataan nautinnollisesti hevosiin, autoihin ja lomamatkoihin. Ovatkohan Emmerdalen Dinglet Larkinien suvun seuraavaa sukupolvea?

Oi ihana huoleton Larkinin perhe. Tämä  pitää  nähdä  joka toukokuu, onneksi kirjastosta löytyy DVD.  Ensi viikonloppuna taidan lainata Larkinit kyläilemään meidän terassilla…

PS. Muistatko vielä  kuka superstara teki ensiesiintymisensä Oi ihana toukokuu -televisiosarjan Larkinin perheen kauniina Mariettena? Sepä oli Catherine Zeta-Jones.

PS2. Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin makrotex-haasteeseen; toukokuu. Linkistä pääset kierrokselle miten muualla toukokuu näyttäytyy.

Pihakesä & vihreyttä sinapinsiemenistä

Tutut tietävät, etten ole varsinaisesti mikään vuoden viherpeukalo. Sain vuosia  sitten ison kasan huonekasveja lahjaksi. Muut nuupahtivat yksi toisensa jälkeen, mutta yksi kukoisti. Sitä sitten hoidettiinkin sananmukaisesti kuin "kukkaa kämmenellä". Useiden kuukausien hellän hoitamisen jälkeen kylässä käynyt vieras kysyi, että kannattaako muovikukkaa noin paljon kastella. MUOVIKUKKAA?!?!! Vuoden viherpeukalo-valintaa on siis turha odotella. En ole mitenkään erikoistunut tuhoamaan pelkästään huonekasveja, vaan viherpeukaloni tappaa kasvit ja kukat yhtälailla talossa ja puutarhassa.   

Leikkokukkiin ei raatsi `tuhlata` kuin korkeintaan kerran pari vuodessa. Metsässä ja pelloillakaan ei vielä ole oikein luonnonkukkia poimittavaksi. Jotain orgaanista olisi kuitenkin kiva saada keittiön ja terassin pöydille. Tarvitaan siis jotain idioottivarmaa vihreää kasvatettavaa, syötävyys lisäbonuksena. 

Purkkiin päätyi kasvamaan sinapinsiementä. Itää (onko tämä oikea termi..) hyvin, kasvaa nopeasti, näyttää hauskalle ja on helppo lisätä purkista suoraan ruoan päälle tai napostella sellaisenaan. Sinapinsiemen muistuttaa maultaan vähän rucolaa eli ei ole ihan mautonta syötävää. Anjovisfilepurkki kasvuastiana ei ole toimivin mahdollinen ratkaisu, koska silloin pitää muistaa antaa sinapinsiemenille päivittäin vettä. Voitonriemuisena onnistumisesta seuraava sato on  jo laitettu  kasvamaan, tällä kertaa kuitenkin hieman isompiin peltipurkkeihin.

Sinapinsiemen on muuten myös erinomainen vaihtoehto rairuoholle pääsiäisen vihreänä koristeena.

Kesäpiha

Pilkahduskin aurinkoa, niin johan lähtivät puutarhakalusteet pihalle. Takapihalla on kesäkeittiö, terassi ja katos ja varsinainen ulkoilmaelämä keskittyykin sinne. Etupihalla, tien vieressä, on meillä  pieni pöytäryhmä kahvitaukojen viettoon.  

Karu penkin, jakkaran ja pöydän yhdistelmä meni uusiksi kun pihasiivouksen seurauksena tehdyllä kaatopaikkakäynnillä kotimatkalle tarttui mukaan kuuden puutarhatuolin kokonaisuus. Kaatopaikallamme on kierrätyskontti, josta voi ottaa mielensä mukaan toisten  kierrätykseen tuomia tavaroita. Toisen roska on toisen aarre; tykkään tuoleista moninkertaisesti enemmän kuin mistään kaupan pakasta vedetystä kalustosta. Eikä tuo maksuttomuuskaan yhtään tyytyväisyyttä vähennä.

Tuolit (ja vanha pöytä)  kaipaavat kuitenkin  maalausta muodostaakseen yhtenäisen  kokonaisuuden. Jollain kiiltävällä ehkä, Miranolilla? Vaan millä värillä? Pitää sopia omenapuun katveeseen, joten musta ei nyt käy. Ehkä ruskeaa jossain muodossa, tai keltaista kenties.. Riittäisikö jos pöydän vain maalaisi kiiltävällä vihreällä?

Mukavaa viikonloppua !