Tahdon elokuviin... katukatti Bob

Nyt ei kyllä mene yhtään yksiin minun ja elokuvien teatterilevityksistä Suomessa  vastaavien yritysten  maailmat. Viime vuonna tähän aikaan Suffragette –elokuvalle ei ensin meinannut millään löytyä teatterijakelijaa. 

Nyt vastaavassa tilanteessa taitaa olla Katukatti Bob –elokuva.  Kirjan perusteella (täällä enemmän kirjasta)  filmatisoitu  `A street cat named Bob ` -elokuva sai ensi-iltansa briteissä viime marraskuussa.  Finnkino on nyt omilla facebook –sivuillaan  vastannut kyselijöille, että elokuvalle ei tällä hetkellä ole sovittuna ensi-iltaa teatterilevityksenä.  Luultavasti pikkaisen huonot kävijäluvut briteissä ovat saaneet elokuvajakelijat kallistumaan DVD/Blue ray –jakelun kannalle. Harmi, olisin mieluusti uppoutunut Lontoon katukuvaan pariksi tunniksi leffateatterimiljöössä.

Luin Big Issue -lehden arvostelun elokuvasta ja nähtävästi filmatisoinnissa on (ainakin edes) pyritty tekemään oikeutta James Bowenin pyrkimyksille  entisenä päihteidenkäyttäjänä muuttaa elämänsä suuntaa.  

Luke Treadaway  tuntuu ainakin ulkoisesti hyvälle valinnalle esittämään James Bowenia. Bobia elokuvassa esittää kahdeksan eri kissaa, yhtenä niistä ihka oikea Bob.

Ohessa muutama ennakkopala elokuvasta:

Elokuvajulisteen kuvalähde:

 https://en.wikipedia.org/w/index.php?curid=50857528. Julkistu Fair use -lisenssillä. 

Metsän pieni kansa - puunhaltijoiden opintoretki

Avasin suurin odotuksin Marjatta Levannon ja Julia Vuoren tänä syksynä ilmestyneen `Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki` -kirjan. Odotin tarinakirjaa suomalaisesta luonnosta ja siellä liikkuvista ikiaikaisista kulkijoista kuten haltijoista, tontuista ja peikoista. Ennen kaikkea kuvittelin kohderyhmänä olevan pienet lapset.

Vaan jo nopealla tutustumisella (uppoutumiseen ei juuri nyt ole kirjan ansaitsemaa aikaa) kävi ilmeiseksi että kirja on tätä mutta paljon, paljon muutakin. Sitä on hankala luokitella selkeästi oikein mihinkään yksittäiseen laatikkoon. Onko se taidekirja, satukirja, tarukirja, luontokirja, perinnekirja, kansanperinnekirja? Aikuiselle vai lapselle vai aikuiselle ja lapselle?  Yksin luettavaksi vai yhteiseksi lukukokemukseksi?

Ehkä ennen kaikkea Metsän pieni kansa on seikkailu- ja taidekirja. Siinä seurataan metsänväen elämää Suomen taiteesta tutuissa kuva-aineissa. Vedenhaltijat, tuulen henget, maahiset, hiiset, menninkäiset ja peikot tutustuttavat lukijan myös myyttisiin tarinoihin ja uskomuksiin. Oppaana metsän pienelle kansalle on Väinämöinen. Ihan pienelle lapselle en kirjaa vielä lähtisi lukemaan, vaan ehkä vasta kouluikäiselle. Silloinkin mieluusti yhdessä lukien. Kirja on varmasti parhaimmillaan aikuisen ja lapsen yhteinen tutustumismatka Suomen metsissä, vesissä ja tuntureilla vilistäviin monenlaisiin kulkijoihin ja heistä kerrottaviin ikiaikaisiin tarinoihin sekä rikkaaseen suomalaiseen kuvataiteeseen.

Kirjassa kolme pientä puunhaltijaa tutustuu muinaisiin tarinoihin henkiolennoista suomalaisten taiteilijoiden luomissa maisemissa. Puunhaltijat kulkevat kirjassa välillä piilossa ja välillä pääosassa, mutta aina yhtä uteliaina. Teksti on Marjatta Levannon ja kuvitus eläinaiheisista sarjakuvista tutun Julia Vuoren käsialaa. Sika-sarjakuvat lienevät niistä tutuimmat.

Lapsille tehdyt taidekirjat on lastenkirjallisuutta, joka ei välttämättä sellaisenaan aukea kaikille, eikä tarvitsekaan. Metsän pieni kansa ei päästä lukijaansa (vai pitäisikö sanoa kokijaansa) helpolla. Kun kirjan maailmaan lähtee lapsen kanssa lukien tutustumaan on varmaan syytä varautua luetun käsittelemiseen keskustelujen ja kysymysten muodossa.  Kirjassa käsitellään kauniisti myös kuolemaa ja vainajien yhteyttä luonnon välityksellä  meidän maailmaamme. Metsän pieni kansa toimii siis isosti myös tunnekasvatuksen opastajana. Samasta aineistosta löytyy myös selkokielinen rinnakkaisteos niille, joille kirjoitetun kielen on hyvä olla vaivattomasti ja iloa tuottavasti omaksuttavissa. Kirja kuiskii myös kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita se tarjoaa sukupolvia yhdistävänä kokemuksena.

Vinkkinä opettajille , että huh minkälaisia mahdollisuuksia tämä kirja avaisikaan alakoulun kuvaamataidon opetukseen sekä vaikka ilmiöopetuksen inspiraationa oppiaineita yhdistämään. Kuvaamataitoa, biologiaa, äidinkieltä ja kirjallisuutta, historiaakin suloisesti sekaisin koululaisen mielikuvitusta, luovuutta  ja uteliaisuutta herättelevässä kokonaisuudessa.

Ja jos ja kun into on tällä kirjalla herätetty voi tutustumista pohjoisen ihmisen myyttisiin uskomuksiin ja muinaisiin metsäkokemuksiin syventää samalta kustantajalta aiemmin ilmestyneellä `Metsän tarina` kirjalla. Metsän tarina on saman nimiseen luontoelokuvaan perustuva elämyksellinen luontokirja vanhan metsän elämästä ja lukuisista asukkaista.  Kirjassa esiintyvät palvotut karhut, ilvekset ja hirvet, mystiset pöllöt ja käärmeet, salaperäiset muurahaiset ja sammakot sekä muinaiset sielulinnut. Myös metsän pieneliöt eli sienet, kivet ja kasvit sekä satoja vuosia vanhat puut ovat keskeisessä roolissa.

Kiitos Maahenki Oy:lle jolta kirja saatu.

Metsän pieni kansa - Puunhaltijoiden opintoretki
teksti: Marjatta Levanto
kuvitus: Julia Vuori
ulkoasu: Tiina Ripatti
Painopaikka: Bookwell Oy, Porvoo
Kustantaja: Maahenki Oy
Maahenki Oy, Helsinki 2016

Kiss & tell sekä arvonnan voittaja

Kuva Flickr.com. Lisenssi.

Suomi; the worlds most literate nation

Nyt saa olla syystä ylpeä; tuoreen yhdysvaltaisen lukutaitotutkimuksen mukaan Suomi on maailman johtava lukumaa. Tutkimus ei mittaa niinkään suoraan lukutaitoa (missä myöskin Suomi varmasti sijoittuisi kärkimaiden joukkoon) vaan ennemminkin lukemiseen liittyviä tapoja ja tukitoimia. Lukutaitoa mitattiin viidellä eri kriteerillä, muun muassa kirjastojen määrän ja käyttöasteen mukaan sekä sanomalehtien lukemisen määrällä. Suomalainen kirjastolaitos on varmasti ollut yksi selkeästi Suomen kärkisijoitukseen vaikuttanut tekijä.

Kirjastolaitosta on kuvattu Suomen henkiseksi huoltoasemaverkostoksi, eikä syyttä. Kävin omassa verkkokirjastossani poimimassa listan suudelmaan tavalla tai toisella liittyviä teoksia; pääosin kirjoja ja elokuvia. Osa teoksista on romantiikkaan vahvasti kiinnittyneitä ja aikamoista hattaraa, mutta kyllä tuolta listalta pystyy poimimaan toiminnallisemmankin näkökulman suudelmateeman. Suudelmia eri muodoissaan, olkaa hyvät:

 Kirjoja:

Danielle Steelin Suudelma; 

kansikuvana Gustav Klimtin the kiss, 

ehkä maailman tunnetuin suudelmamaalaus.

Reijo Mäki Pahan suudelma 1998. 

Kymmenes Vares-kirja, tehty myös elokuvaksi.

Hannu Salmi; Suudelma. 

Tietoteos suudelman kulttuurihistoriasta.

Venuksen suudelma;
astrologinen aikamatka naiseuteen.

Tommi Tabermann Suudelma 1977

Satu Itkonen, Suudelma, suukko, pusu
Suudelmasta piirustus- ja maalaustaiteessa

Elokuvia:

Maailman tunnetuin elokuva?
Kun Sinkkuelämän Kihon roolihahmoa on kirjoitettu,
ovatkohan vahvat yhtäläisyydet Rhett Butleriin
olleet tietoisia vai sattumaa 

Hellä suudelma 2004. 

Tarina nykypäivän kielletystä rakkaudesta, 

Glasgowin Romeo ja Julia.

Koston suudelma 1995

Stanley Kubric Tappava suudelma 

vuodelta 1955 (myös nimellä kohtalokas suudelma).

 Film noir –genreä puhtaimmillaan.

Francois Truffaut Varastettuja suudelmia 1968. 

Elokuva kuuluu samaan sarjaan uuden ajan 

ranskalaiselokuvan klassikon 400 kepposta kanssa.

Nämä ja paljon, paljon muuta saatavilla lähimmällä hyvinvoinnin huoltoasemalla

Arvonnan voittaja

Nostalgiapostauksen vastauksissa tuli esille elämää suurempien suudelmien koko kirjo. Ikimuistoisimman suudelman kärkisijasta käytiin tiukkaa kisaa; populaarikulttuurin puolelta eniten mainintoja keräsivät Kaunotar & Kulkuri sekä Rhett & Scarlett.  Arvonnan voittaja nimesi itselleen mieleenpainuneimmaksi  suudelmakuvaksi kuvan, johon tämä Eduardo Kobran työ perustuu. Kuvan historiasta voi käydä lukemassa lisää täältä.

 

Kuva Flickr.com. Lisenssi CC BY 2.0

Onnea Mersii! Laitan postia tulemaan. 

Suffragette saa kuin saakin ensi-iltansa

Iso-Britannian lisäksi esimerkiksi Ruotsissa melkoiseksi elokuvatapaukseksi muodostunut SUFFRAGETTE-elokuva saa pitkän jahkailun (täältä voi lukea enemmän) jälkeen sittenkin  Suomen ensi-iltansa. Jos historiallinen laatudraama vähänkään kiinnostaa niin kalenteriin kannattaa jo nyt tehdä merkintä huhtikuun 8.päivälle. 

1910-luvulle sijoittuva Suffragette kertoo siis naisille äänioikeutta vaatineista brittiaktivisteista. Hieman näyttelijäntaidoistaan kyseenalaistamani Meryl Streep näyttelee elokuvassa suffragettiliikkeen johtajaa Emmeline Pankhurstia, joka istui vankilassa useita kertoja radikaalien toimintatapojensa takia. Maailman muuttaminen vaati äärimmäisiä keinoja, eivätkä suffragettiliikkeen naiset epäröineet niitä käyttää. Meryl Streepin rooli elokuvassa ymmärtääkseni kovasti pieni. Arvostelujen mukaan Carey Mulligan loistaa pääroolissa pelottomana ja oikeudentajuisena Maudina, nousevan naisliikkeen kantavana voimana.

Elokuvassa on suomalaisittain katsottuna hieman harmittava virhe. Lopussa nimittäin luetellaan maita joissa naiset saivat äänioikeuden ensimmäisten joukossa. Luettelosta puuttuu kokonaan Suomi, vaikka meillä naiset saivat äänioikeuden jo vuonna 1906,  ensimmäisenä eurooppalaisena maana.  Astiankuivauskaapin keksiminen ja naisten varhainen äänioikeushan ovat niitä asioita, joita useimmat suomalaiset naiset muistavat muun maalaisille Suomesta kertoa (miehillä vastaava asia taitaa olla Mika Häkkinen ja muut autosankarit, ehkä?)

Syy miksi Suomi puuttuu listalta saattaa Suomen historian emeritaprofessori Irma Sulkusen mukaan olla, että Suomessa naisten äänioikeusliike kulki aivan eri polkua kuin muualla Euroopassa. Suomessa naisten äänioikeutta ajoi voimakkaimmin työväenliike. Vaatimus mahdollisimman laajasta äänioikeudesta liittyi Suomessa kiinteästi taisteluun Venäjän määräysvaltaa vastaan.  Kaikki tarvittiin ääniuurnille kansan yhtenäisyyden ja itsellisyyden nimissä, naisia ja miehiä erottelematta. (nyt.fi)

Englannissa äänioikeuskamppailu koskettikin lähinnä ylempien yhteiskuntaluokkien naisia.

Vaikka polut naisten äänioikeuteen ovatkin Britanniassa ja Suomessa eronneet toisistaan, epäilee Irma Sulkunen Suomen puuttumisen listalta olevan kuitenkin vain silkka lipsahdus.

Hitsit, jospa Suomessakin yleistyisi tapa pukeutua teeman mukaisesti elokuvanäytöksiin. Ihan voisi arvostuksen osoituksena viritellä ylle myöhäisviktoriaanista tyyliä korsetteineen kaikkineen.... Tai sitten vaan mennä farkuissa ja villapaidassa tyytyväisenä aiempien sukupolvien saavuttamiin muutoksiin ja naisen elämän tasa-arvoistumiseen.

Kuvat ja elokuvan suomenkielinen traileri; Future Film Distribution.

Pakko vielä laittaa loppuun  kuriositeettina Walt Disney-versio aiheesta.  Tässä Mrs. Winifred Banks (Glynis Johns)  suffragettina Maija Poppanen –elokuvassa (1964). 

Kolmen sekunnin suudelma ja muita sensuurisäännöksiä elokuvissa

Kuva Flickr.com. Lisenssi

Tykkäätkö vanhoista 30- ja 40-lukujen elokuvista? Minä ainakin tykkään. Sellaisista spektaakkeleista, joissa maailmanluokan näyttelijöiden muodostama tähtipari saa suurien tunteiden kautta onnellisen loppunsa. Asiat ovat korostetun mustavalkoisia ja hyvä on todella hyvää, puhdasta ja vilpitöntä.  Paha saa lopussa palkkansa.  Ihan sattumalta eivät kulta-ajan yhdysvaltalaiset elokuvat kuitenkaan tämänlaisiksi muodostuneet.

1920-luvulla Hollywood nähtiin varsinaisena`paheiden pesänä` ja alan ihmisten moraalittomista elämäntavoista kannettiin huolta. Pelättiin taiteilijoiden turmiollisten tapojen rappioittavan elokuvien kautta koko kansakunnan moraalia.

`Hays code` eli viralliselta nimeltään elokuvien tuotantosäädöstö oli vuosina 1930-1968 voimassa ollut ohjeisto, joka määritteli yhdysvaltalaiselle elokuvatuotannolle tiukat moraaliset ohjeet.  Tavoitteena oli välttää ulkoinen sensuuri itsesensuurin käyttöön oton kautta. Elokuvatuottajat perustivat 1920-luvun lopulla MPDDA-järjestön tuomaan moraalia elokuvien sisältöön.  Järjestön ensimmäiseksi johtajaksi valittu Will H. Hays laatikin 36 kohdan listan asioista, joita elokuvissa ei saisi esiintyä tai joita tulisi käsitellä äärimmäisellä varovuudella. Vuodesta 1930 lähtien kaikkien elokuvien piti saada Haysin toimiston hyväksyntä jotta ne pääsisivät järjestön teattereihin levitykseen.

Täältä ikuisuuteen vuodelta 1953.

Ohjeisto kielsi elokuvista muun muassa viittaukset seksuaalisuuteen, perverssit ihmissuhteet (=homoseksuaalisuuden), alastomuuden, rikollisuuden ihannoinnin, uskonnon rienaamisen, ylenmäärisen juopottelun sekä rotujen väliset sukupuolisuhteet ja seka-avioliitot. Tavoitteena oli, että mikään elokuva ei saisi alentaa katsojansa moraalista tasoa.

Ohjeisto muutti elokuvailmaisua epäsuoraan ja vihjailevaan suuntaan. Se mitä ei voinut suoraan sanoa, piti ilmaista `rivien välissä`.  Ohjeisto haastoi käsikirjoittajia miettimään kiertoilmaisuja ja elokuvantekijät oppivatkin ajan kanssa erityisen taitaviksi ohjeiston kiertäjiksi.

Notorious - Kohtalon avain. 1946. Kuva Wikimedia Commons. Public domain

Elokuvasuudelman sallittu enimmäiskesto oli Haysin ohjeistossa määritelty kolmeen sekuntiin.  Pitempi suudelma olisi tulkittu moraalittomaksi. Alfred Hitchcock otti tämän aikarajan aivan erityiseksi haasteeksi. Elokuva Notorious – kohtalon avain  sisältää Ingrid Bergmanin ja Gary Grantin välisen suudelmakohtauksen, jonka kokonaispituus on kolme minuuttia, mutta kolmen sekunnin katkaisuin kun suutelijoiden huulet irtoavat välillä toisistaan. Teknisesti kohtaus siis täytti säännöt mutta oli silti täydellisesti niiden hengen vastainen.

Kirosanojen käyttökielto laittoi puolestaan elokuvantekijät miettimään miten tuoda esiin elokuvan pahiksen luonnetta ilman kirosanoja – jälleen mielikuvitus pistettiin koetukselle. Myös huulilta luettavissa olevat äänettömät kirosanat olivat kiellettyjä. Niinkin tarkka oli säännöstö, että Rhett Butlerin repliikki ” Frankly, my darling, I don´t give a damn” toi elokuvan tuottajalle melkoiset sakot.

Haysin ohjeisto on ollut osana vaikuttamassa siihen, että amerikkalaiseen elokuvaperinteeseen on syntynyt jyrkkä kahtiajako hyvän ja pahan välille. Kielto näyttää tai vihjata seksiin puolestaan johti suudelman merkityksen korostumiseen intohimon kuvaajana.

II maailmansodan jälkeen televisio ja Euroopan selkeästi vapaamielisempi kulttuuri-ilmasto asettivat haasteita katsojiensa moraalia varjelemaan pyrkivälle yhdysvaltalaiselle elokuvatuotannolle. Ohjeiston merkitys alkoi jyrkästi vähentyä 50-luvulla, ja lopullisesti se korvattiin vuonna 1968 nykyisellä elokuvien luokittelujärjestelmällä.

Muuten, arvaatteko mikä on lukuisia kertoja äänestetty kaikkien aikojen romanttisimmaksi elokuvasuudelmaksi?  Sehän on Kaunottaren ja Kulkurin pusu spagettilautasen yllä (1955). Kyseinen suudelma täytti aivan varmasti kaikki  Haysin ohjeiston kriteerit eikä  katsojien moraali ollut vaarassa.

Suffragettelle ensi-ilta, kiitos!

Mitä hemmettiä? Minä peräämässä mahdollisuutta nähdä Meryl Streep-elokuva. Siis minä, jonka mielestä kyseinen näyttelijärouva onnistuu poikkeuksetta pilaamaan elokuvan kuin elokuvan…..  Mistäs tässä nyt oikein on kysymys?

Suffragette on lokakuussa 2015 britanniassa ensi-iltaan tullut draamaelokuva, joka kertoo naisille äänioikeutta vaatineista aktivisteista eli suffrageteista 1900-luvun alussa.

Emmeline Pankhurst Lontoon Trafalgar Squarella 1908. Kuva bbcradio4 / Flickr.com. Public Domain.

Meryl Streep esittää elokuvassa Emmeline Pankhurstia, joka oli brittiläinen äärifeministi ja suffragetti-liikkeen johtohahmo. Pankhurst perusti vuonna 1903 Women's Social and Political Union (WSPU) –järjestön, jonka keinot poikkesivat melkoisesti muun naisliikkeen perinteisistä toimintatavoista.

Toukokuu 1914; Emmeline Pankhurstin pidätys mielenosoituksessa Buckinghamin palatsilla.
Kuva Wikimedia Commons. Public domain.

Suffragette on muuten kaikkien aikojen ensimmäinen elokuva, joka on saanut kuvausluvan parlamenttitaloon eli Westminster Palaceen.

Jostain omituisesta syystä Suffragette ei ole saanut itselleen Suomessa levittäjää, joka toisi elokuvan elokuvateattereihin. Elokuvalle oli jo kerran ilmoitettu ensi-illaksi 29. tammikuuta, mutta nyt teatterilevitys on jostain syytä peruttu. Alkaa huolestuttavasti näyttää siltä, että elokuva mennee suoraan DVD:lle, jos sinnekään. Hitsi, kun kerrankin olisin oikein halunnut mennä katsomaan elokuvan ihan elokuvateatterissa. Viimeksi olen tainnut käydä katsomassa teatterissa asti jonkun ensimmäisistä Harry Pottereista tai sitten ehkä Pienen suklaapuodin.  Ikuisuuksia sitten siis.

Noh, tulee elokuva sitten katsottua teatterin penkistä tai kotisohvalta, niin ennakkokäsityksenä minulla on, että Emmeline Pankhurstin feministiradikaalin rooli on kuin luotu Meryl Streepille. Mutta….. jos rouva tämän sössii, niin on kyllä viimeinen mahdollisuus jonka tälle näyttelijälle ikinä suon. Varaan myös itselleni oikeuden olla Meryl Streepin suoritusta arvioidessani juuri niin subjektiivinen ja asenteellinen kuin olen tähänkin asti kyseisen rouvan kohdalla ollut.

PS. Kävin lainaamassa kirjastosta pari suffragettiliikettä ja Pankhurstin naisia sivuavaa kirjaa, ensi viikolla aiheesta varmaan vähän lisää…

Kaikkien aikojen epätarkimmat historialliset elokuvat

Historiasta oli ammoin nuoruusvuosina tulossa minulle ammatti, kunnes elämän realiteetit tulivat tielle ja työura vaihtui aivan toisenlaiseksi. Historia jäi kuitenkin isoksi harrastukseksi. Ihan erityisesti tykkään kaikenlaisesta populaarihistorian ilmentymämuodoista ja ne ovatkin minulle historiantutkimusta monin verroin kiinnostavampi alue. 

Hieman häpeillen tunnustan kuuluvani siihen ihmistyyppiin, joka tyydyttää tiedontarvettansa sumeilematta googlettamalla ja turvautumalla wikipediaan. Minulle käyttökelpoisinta tietoa on aina se, joka helpoimmin on saatavilla. Iloitsen aina myös jokaisesta uudesta tavasta popularisoida historiaa ja tuoda sitä tarjolle mitä moninaisimmissa muodoissa. Historiablogin virtuaalinen joulukalenteri, museoviraston tapettitietokanta, verkosta imuroitavat yliopistoluennot tai rakennusten ja kokonaisten kaupunkien historialliset virtuaalirekonstruktiot olkoot minun puolestani rikkana rokassa rakentamassa historian keskivertokäyttäjän maailmankuvaa.

Silti häpeänpuna oli joltinenkin kun löysin listauksen kaikkien aikojen epätarkimmista historiallisista elokuvista; viidestätoista listatusta elokuvasta meidän perhe on rakentanut historiankäsityksiään vähintään kahdeksalla elokuvalla. Tälläkö lailla vastuuntuntoinen historiaintoilija-äiti siirtää lapsilleen historian tietämystä.

Vaan, mitä sitten! Onko hieman viihteellinen ja epätarkka käsitys menneisyydestä huonompi kuin ei käsitystä lainkaan. Ja jos siinä sivussa mukaan tarttuu joitain virheellisiä detaljeja menneisyydestä, niin se on pieni hinta kiinnostuksen kasvusta. Toki kasvatusvastuuseeni äitinä kuuluu ohjata nuorta katsojaa kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä sekä oman ajan että menneisyyden ilmiöitä kriittisesti.

Historiaa tullaan aina hyödyntämään kaupallisesti vaikka sitä kuinka paheksuttaisiin. Historia kun on tiede jota on mahdollista tehdä kansantajuisesti. Historiatieteelle avautuukin popularisoinnin kautta sellaisia mahdollisuuksia, joita kaikilla muilla tieteenaloilla ei ole.

Lisenssi

Niin siis asiaan; se kaikkien aikojen epätarkin historiallinen elokuva on tämän listauksen mukaan Oliver Stonen vuonna 2004 ohjaama Aleksanteri. Olen nähnyt elokuvan mutta en tajunnut epätarkkuuksia ja virheitä, joilla kärkisija tässä listauksessa on ansaittu. Ehkä en vaan tiedä tarpeeksi antiikin ajan historiasta.  Itse jäin kaipaamaan listalta ainakin  Kwai-Joen siltaa sekä useita II maailmansodan aikaan sijoittuvia elokuvia. Entä missä on kaikki Bondit – ei taida niidenkään historiallinen totuusarvo esimerkiksi kylmän sodan ajasta olla ihan vimosen päälle faktapohjaista.

Pitkään muuten on keskiaika ollut historian populaareinta aikaa. Vaikka keskiajan harrastaminen on hyvin trendikästä, ei se tunnu erityisesti vielä näkyvän populaarikulttuurissa. Tälläkin listalla olevista elokuvista vain Braveheart taitaa sijoittua keskiaikaan.

1. Aleksanteri (2004)

2. Marie-Antoinette (2006)

3. Pocahontas (1995). Mel Gibson John Smithin äänenä.

4. Braveheart – taipumaton ( 1995). Mel Gibson pääosassa.

5. JFK – avoin tapaus (1991). Oliver Stonen ohjaus tämäkin.

6. Gladiaattori (2000). Russell Crowe pääosassa.

7. Rakastunut Shakespeare (1998)

8. 300 (2007)

9. Pearl Harbor (2001). Tässä elokuvassa mm. polion sairastanut Franklin D. Roosevelt kävelee.

10. Patriot (2000) Mel Gibson mukana tässäkin....

11. Elisabet – Kultainen aikakausi (2007).

12. The Hurt Locker (2008) Irakin sota

13. J. Edgar (2011)

14. Jobs  (2013)

15. Kaunis mieli (2001). Russell Crowe -elokuva jälleen...

Tarkempi esittely listan elokuvista löytyy täältä.

Katukatti Bob - elämän toisista tilaisuuksista

”Meille kaikille tarjoutuu toisia tilaisuuksia elämämme jokaisena päivänä. Tilaisuudet ovat saatavilla, mutta me emme vain yleensä tartu niihin. Minä olen kuluttanut suuren osan elämästäni näyttääkseni tämän sanonnan toteen. Olen saanut runsaasti tilaisuuksia, joskus jopa päivittäin. En kuitenkaan pitkiin aikoihin käyttänyt niitä hyväkseni, kunnes" ...

Olin monessa yhteydessä törmännyt Katukatti Bob –kirjaan, mutta kiinnostuin siitä vasta kun tajusin yhteyden Lontoon katuelämään, kodittomuuteen ja Big Issue –lehteen. Vaikka olenkin mielestäni eläinihminen, en pidä eläinten tarpeettomasta inhimillistämisestä. Erityisesti minua ärsyttää lemmikkien personoiminen kulutustavaroilla, jolloin eläimestä yritetään muokata oman egon jatketta. Sillä on mielestäni kovin vähän, jos lainkaan, mitään tekemistä eläinrakkauden kanssa.

Katukatti Bobin kohdalla kuitenkin ymmärrän ja hyväksyn inhimillistämisen keinona tuoda esille tärkeää teemaa. Kirja on tositarina hiljalleen toipuvan narkomaanin ja kodittoman kissan yhteiselosta, jonka myötä näkymätön alkaa hiljalleen muuttua näkyväksi. Katusoittaja ja Big Issue –lehden myyjä alkaa saada huomiota, johon hän ei ole kadulla eläneenä ja työskennelleenä tottunut. Kirja on myös muistutus eläimen ja elävästä olennosta huolehtimisen voimaannuttavasta vaikutuksesta sekä liikuttava tarina ihmisen ja eläimen ystävyydestä.

Odotin kuitenkin myös yhteiskunnallista kirjaa, jossa käsiteltäisiin kodittomuutta, selviytymistä, toivoa ja kasvua ja jossa elämän rosoisuus saisi kasvot. Sainkin kirjan jossa nämä teemat jäivät mielestäni melko pahasti kaikenlaisen kissasöpöilyn alle. 

En voi täysin välttyä ajatukselta, että kustannustalossa on laskukoneen ja tilastomateriaalin kanssa mietitty miten vedota mahdollisimman suureen yleisöön. Kirjan markkinointitoteutus on kuin suoraan Disneyltä eli  ”Kotia kohti” –henkinen seikkailu- ja selviytymistarina. Bobin maailma  -jatko-osaa markkinoidaankin juuri viisaan kissan ja katusoittajan `myöhempinä seikkailuina`. Voi yhden kerran!! Koen vähän riman alitukseksi myös sen, että osa markkinointisivustojen oheismateriaalista on kirjoitettu minä-muotoon kertojanaan Bob-kissa. Katukatti Bobista on tietysti tehty myös  siistitympi lastenkirjaversio sekä joulutarina.

Arvosteluissa kirjaa kuvataan valloittavaksi, sydämelliseksi, koskettavaksi, hellyttäväksi, suloiseksi, hauskaksi ja viihdyttäväksi. Itse olisin toivonut, että lukemisesta olisi jäänyt lukijalleen enemmän myös hävettäviä, raastavia, ristiriitaisia ja ennen kaikkea opettavia tuntemuksia.

Väkisinkin tulee miettineeksi, millä tavoin kirjassa tuodaan esille asunnottomuuteen liittyvää huono-osaisuuden monimuotoisuutta ja mikä määrä on katsottu normilukijalle sopivaksi annokseksi syrjäytyneisyyttä? Vaikeat yhteiskunnalliset asiat on kiedottu sievään pikkupakettiin, jotta lukukokemus ei vain häiriintyisi millään liian epämiellyttävällä. James kelpaa huono-osaisuuden keulakuvaksi, koska hän on jo toipumassa huumeriippuvuudestaan. Skitsofrenia ja mielenterveysongelmat saattaisivat olla kohdeyleisölle liikaa, eikä niitä siis kirjassa juuri käsitelläkään.

James Bowen sanoo Big Issue lehden haastattelussa, että ” kaikki tämä huomio on ehkä vähän pelottavaa, mutta niin on ensikertalaiselle myös Lontoon kaduilla asuminen. Sitä vaan sopeutuu. Tämä on kuitenkin loistava mahdollisuus osoittaa maailmalle millaista on elämä kaduilla.”  James on käyttänyt kuulluksi ja nähdyksi tulemistaan monien hyvien asioiden edistämiseen, esimerkiksi rahankeruuseen kissakahvilan perustamiseksi. Big Issue on tätä kautta saanut kasvot ja julkisuutta. Toivottavasti julkisuus edistää niidenkin Big Issue myyjien liiketoimintaa, jotka ovat vähemmän lähestyttävän oloisia kuin mies ja kissa… Toivon myös, että James saa tarvitsemansa verkoston avun ja tuen  pitääkseen maailmansa koossa julkisuuspyörityksessä.

James Bowen ja Bob-kissa 2013. Lähde Vikimedia Commons Tekijä: Jamesandbobltd (it is my image). Lisenssi.

Kaikesta narinastani huolimatta kirja oli hyvällä tavalla huono ja huonolla tavalla hyvä. Sekavin ajatuksin mietin kirjasta tekeillä olevaa elokuvaa. Kumpaan suuntaan mahdetaan kirjan maailmasta lähteä; lähemmäs realismia vai vielä enemmän viihteelle. Se lienee elokuvayhtiön markkinointiosaston päätettävissä.

Lokakuun 17. vietetään Suomessa asunnottomien yötä ja 22.lokakuuta The Big Issue Foundation juhlii 20-vuotispäiväänsä. Palataan siis ensi kuussa enemmän asunnottomuuteen meillä ja maailmalla.

Linkki James Bowenin haastatteluun Big Issue -lehdessä.

James Bowen: Katukatti Bob

Suomentanut: Kimmo Paukku

Sivut: 268, Wsoy 2014

Alkuteos: A Street Cat Named Bob 2012

Ingrid Bergmanin syntymästä tänään sata vuotta

Kuva ladattu täältä

Ingrid Bergmanin syntymästä tulee tänään kuluneeksi tasan sata vuotta. Hän syntyi 29.8.1915 Tukholmassa ja kuoli 67-vuotissyntymäpäivänään 29.8.1982 Lontoossa.

Tunnetuimpana Bergmanin elokuvana pidetään varmasti Casablancaa, mutta kauas taakse ei varmasti jääne Hitchcockin ohjauksessa tehdyt Notorious, Noiduttu ja Kauriin merkeissä tai Kenelle kellot soivat, Anastasia, Idän pikajunan arvoitus ja Kaasuvalo tai viimeiseksi elokuvaksi jäänyt Ingmar Bergmanin ohjaama syyssonaatti.

Ingrid Bergman oli vahva nainen, joka ei paljon kuvia kumarrellut luodessaan uraa 40-luvun Hollywoodissa. Yksityiselämässäänkin hän teki rohkeita, omapäisiä valintoja joiden seurauksena hän mm.menetti esikoistyttärensä huoltajuuden seitsemän vuoden ajaksi. Omien sanojensa mukaan hänen onnensa avaimet ovat olleet hyvä terveys ja huono muisti.

Kuva lainattu täältä CC BY-SA 2.0

Sunnuntai-illan elokuvana Casablanca

Ingrid Bergmanin satavuotisjuhlan kunniaksi Teema ja Yle fem esittävät sunnuntaisin Ingrid Bergmanin elokuvia. Huomenna (30.8.) esitysvuorossa on useissa äänestyksissä maailman parhaiden elokuvien top10 –listoille noussut sota-ajan romanttinen jännäri Casablanca (1942).

Elokuva on minulle entuudestaan jo aikalailla tuttu. Niin tuttu, että pitäisiköhän haastaa leffakaveri pieneen sitaattibingoon? Tai sitten vaan varaan poppareita ja suklaata ja nautin elokuvasta… Tässä kuitenkin sitaattilista varoiksi, jos ajatus sitaattibingosta tai Casablanca-visasta innostaa. Kuka siis sanoi seuraavat lauseet ja missä tilanteessa. Vastauksia en kyllä ajatellut antaa, vaan toivottelen elokuvailoa klassikon parissa.

·         Louie, I think this is the beginning of a beautiful friendship

·         Play it, Sam. Play “As time goes by”.

·         It´s still the same old story. A fight for love and glory…..

·         If we stop breathing, we´ll die. If we stop fighting our enemies, the world will die

·         Here`s looking at you, kid

·         Of all the gin joints, in all the towns, in all the world, she walks into mine…

·         What is your nationality? I´m a drunkard.

·         If she can stand it, I can! Play it!

·         You`ll regret it. Maybe not today. Maybe not tomorrow, but soon and for the rest of your life.

·         Kiss me. Kiss me as if it were the last time.’

·         We´ll always have Paris.

 

Kuva lainattu täältä CC BY-SA 2.0