BANKSY. A VISUAL PROTEST

Kuvalähde

”Väittävät graffiteja rumiksi, vastuuttomiksi ja lapsellisiksi … sitähän ne ovat, mutta vain jos ne on tehty kunnolla” (Banksy)

 

Banksy on anonyymi englantilainen nykytaiteilija, joka tekee graffiteja, maalauksia, installaatioita ja piirustuksia sekä yhdistää töitään erilaisiin provosoiviin tempauksiin. Hän ei ehkä enää ole se katutaiteen kaikkein provosoivin, ristiriitaisin ja kuumin nimi, mutta suurin nimi hän kiistatta on. 

Banksyn merkitys katutaiteen kaupallistumiseen ja brändittymiseen on ollut huikean suuri. Banksy itse onkin ensisijaisesti brändi tai tuotemerkki. Tämä siitäkin huolimatta, että henkilö nimen takana on etsintäkuulutettu laittomista seinämaalauksista eikä hänen todellista henkilöllisyyttään voida varmaksi sanoa.

Kuvalähde

Banksyn myötävaikutuksella katutaide siirtyi perinteisistä junan kylkiin kiireessä spreijatuista maalisotkuista poliittiseksi ja yhteiskunnallisesti kantaa ottavaksi taidemuodoksi.  Banksy on tunnettu siitä, miten hän hyödyntää olemassa olevaa ympäristöä graffiteissaan. Pääasiallisena työtapana nopea ja pitkälle etukäteen suunniteltu sabluunoiden käyttö mahdollistaa visuaalisesti näyttävien ja sisällöltään puhuttelevien teosten julkeat ilmestymiset mitä odottamattomampiin paikkoihin ja asiayhteyksiin.

Kuvalähde

Katutaide on Banksyn mukaan aloittanut vallankumouksia, lopettanut sotia ja toiminut niiden ihmisten äänenä, joita ei muuten kuunnella.  Banksyn työt irvailevat kaupallisuudelle ja kritisoivat kulutusyhteiskuntaa.  Teosten vakioteemoja ovat  ihmisarvon loukkaamattomuus , inhimillisyys, sodanvastaisuus, eläinten oikeudet, ilmastonmuutos, valta ja tehopyhyys.  Hänen teostensa toteutuksiin sisältyy usein jokin näennäisesti irrallinen ja hämmentävä elementti. Näin hän vangitsee katsojan huomion ja pakottaa heidät tarkastelemaan näkemäänsä useammalta eri suunnalta. Lopulta tärkeintä ei ole ilmaisun väline, vaan teoksen viesti. ”Taide saa merkityksensä ja arvonsa  vasta herättämiensä reaktioiden myötä”.

 

Kuvalähde

Katutaiteen ikonin asemaan ja suurten ihmisjoukkojen kiinnostuksen kohteeksi päätyminen ei ole varmasti ollut Banksylle ihan yksiselitteisen herkkua. Kuuluisuuden mukanaan tuoma valta on tuonut myös vastuuta ja Banksyn julkikuva onkin vakavoitunut.  Minne Banksy töillään haluaa huomiota ohjata, sinne kohdistuu välittömästi isojen ihmisjoukkojen kiinnostus ja samalla myös paljon erilaisia lieveilmiöitä.  Teoksilla on iso painoarvo eikä taloudelliset vaikutuksetkaan ole mitenkään pieniä.  Mutta vaikka hassutteleva Banksy onkin viime aikoina jäänyt vähän taka-alalle, sisältää Banksyn taide katutaiteen luonteen mukaisesti edelleen paljon hauskuutta ja huumoria.

 

”Olkoot kadut taiteen juhlaa kaikille”  (Vladimir Majakovski)

 

Banksylle taide on tottelemattomuuden muoto ja tapa protestoida järjestelmää vastaan.  Jos valtaa pitävät käyttävät kulttuurista hegemoniaansa elokuvissa, mainoksissa, kirkoissa, kouluissa ja museoissa, olkoon katu ihanteellinen hegemonisen vastarinnan näyttämö taiteelle.

Kuva Sampo Linkoneva. Serlachius- museot

Banksy. A visual protest -näyttely sisältää Banksyn taideteosten lisäksi hänen uraansa dokumentoivia julisteita, lehtiä, kirjoja, tarroja, postikortteja, valokuvia, levynkansia ja esitteitä. Taiteilijan kadulle toteuttamia muraaleja esitellään vain valokuvina ja videoinstallaationa. Näyttely ei ole Banksyn auktorisoima.

 

Banksy suhtautuu taidemuseoihin ja taiteen instituutioihin kriittisesti eikä suhtaudu hänen taiteestaan taloudellisesti hyötymään pyrkiviin hyvällä.  Tästä syystä Serlachius-museot ei peri lainkaan pääsymaksua Banksyn näyttelyn ajalta eikä myy näyttelyyn liittyviä oheistuotteita.  

 

Banksy. A Visual Protest -näyttely  taidemuseo Göstassa 15.5.2021—10.10.2021 Museo suosittelee tulemaan näyttelyyn ajanvarauksella, koska koronarajoitusten vuoksi vieraiden määrää joudutaan rajoittamaan. Näyttelyn ajanvarauksen avauduttua kaikki tarjolla olevat ajat varattiin hetkessä mutta  kokoontumisrajoitusten vähittäisen purun myötä on vierailuaikoja nyt tarjolla lisää. Näyttelyyn pääsee myös ilman ajanvarausta, mutta lippuja on vain rajoitetusti tarjolla ovelta.  

Miten joulupukista tuli The Joulupukki

Joulupukki ei aina ole ollut lainkaan sellainen millaisena nykyään pukin tunnemme. Vielä sata vuotta sitten joulupukki kuvattiin hoikaksi, synkäksi ja pelottavaksi harmaanuttuiseksi hahmoksi. Punanutun sijaan päällä saattoi olla esimerkiksi eläimen talja. Nykyisen kaltaisen pukin tarina alkoi kehkeytyä, kun Coca-Cola halusi mainontaansa ystävällisemmän ja lähestyttävämmän joulupukkihahmon.  Coca-cola palkkasi kuvittaja ja mainosmies  Haddon Sundblomin luomaan uudenlaista näkemystä joulupukista. Sundblom oli Amerikassa syntynyt taiteilija, jonka juuret olivat isänsä kautta tiukasti Ahvenanmaan Föglön saarelta.

Sundblomin maalausten myötä ankara ja synkkä joulupukki uudistui punaposkiseksi ja punanuttuiseksi hahmoksi.

Vuosien 1931- 1964 välisenä aikana  Haddon Sundblom loi yli 40 joulupukkimaalausta Coca Colalle, vähintään yhden joka vuosi.  Näitä joulupukkikuvia on edelleen käytössä Coca Colan mainoksissa ja pakkauksissa.  Haddon Sundblomin alkuperäinen malli maalauksissa oli naapurin eläkkeellä oleva myyntimies Lou Prentice.

Prenticen kuoleman jälkeen 1950, Sundblom käytti maalatessa omia kasvojaan joulupukin mallina.  

Pakko kyllä sanoa, että parrattomasta Haddon Sundblomista tulee kyllä mieleen ennemminkin myöhempien aikojen the Grinch.

Alkuun joulupukki oli maalausten pääosassa, mutta vuosien varrella lelujen, lasten, lemmikkien ja tonttujen merkitys kuvissa kasvoi. Kuvissa näkyvät lapset olivat naapurin lapsia ja koirakin naapuruston kukkakauppiaan villakoira. Vuonna 1942 Sundblom maalasi joulupukin kaveriksi Sprite-pojat, siis jo vuosia ennen kuin itse juoma 1960-luvulla tuli yhtiön valikoimiin.

Holidays are coming….

Toinen vahva jouluun ja Coca Colaan liittyvä sukupolvikokemus on 90-luvun puolivälissä televisioon ilmestynyt Coca Cola rekka. Tiedättehän;  se mainos jossa punaiset rekat ajavat halki lumisten metsien ja maanteiden (alun perin Kanadassa muuten kuvattu). Rekat on koristeltu valoilla, Holidays are coming -laulu soi ja ihmiset pysähtyvät ihailemaan kulkuetta. Mainoksen lopussa viimeisen rekan perässä näkyy tuttu joulupukki.  

Mainoksista suomalaisillekin perin tuttu punainen Coca Cola joulurekka saapui viime vuonna  ensimmäisen kerran Suomeen.  Tämänvuotinen joulurekan kiertue päättyy 21.joulukuuta Haddon Sundblomin juurille Ahvenanmaalle.

Vaikka Sundblom tunnetaan erityisesti joulupukkimaalauksistaan, oli hän myös yksi vuosisadan merkittävimpiä pin-up artisteja.

Lähteet; Internet Archive -verkkokirjasto osoitteessa https://archive.org/, coca cola suomi osoitteessa www.coca-cola.fi/stories/Nykyaikaisen-joulupukin-todellinen-tarina

DIY; kasviopissa

Kukapa meistä  ei tunnistaisi Ebba Masalinin mustapohjaisia kasviopin opetustauluja. Osalle taulut ovat tuttuja jo kouluajoilta mutta lopuillekin ainakin sisustuselementtinä käytettynä. Ebba Masalin tunnetaan parhaiten (tai oikeastaan ainoastaan) näistä Otavan 1900-luvun alussa julkaisemien mustapohjaisten kasviopin opetustaulujen piirroksistaan. Ensimmäiset 15 kasvin piirrokset julkaistiin vuonna 1903. Vuonna 1914 sarja jatkui viidellä uudella aiheella. Aidon Ebba Masalinin saa seinälle näkemällä vähän vaivaa ja maksamalla taulun kunnosta riippuen noin 20-60 euroa.

Vuonna 2013 Ebba Masalinin tekijänoikeudet vapautuivat ja tämän myötä Mikkelissä aloitettiin kasvitaulujen uustuotanto. Pahvitettujen kasvitaulujen ja paperisten julisteiden lisäksi tuttuja kasvikuvia löytyy painettuna postikortteihin, kaitaliinoihin, vaatteisiin  ja vuodevaatteisiin.  Tuotteita myy Taito myymälöiden yhteinen verkkokauppa taitoshop.fi . Valikoimasta löytyy tuotteita myös valkoisella pohjalla.

Pari vuotta sitten tilasin Taito Shopista paperisen kaitaliinan jonka rimoitin julisteeksi (kasvioppia ála Ebba). Samassa yhteydessä tilasin nipun kasvitauluista tehtyjä postikortteja.  14 postikortin erä maksoi 14 euroa eli euron / kortti. Kortit tulivat nyt siivotessa vastaan. Vastaan tuli myös kolme A4-kokoista kehystä.  A5-kokoiset kortit ovat siis vähän normikokoista postikorttia suuremmat.  Ratkaisin koko-ongelman laittamalla taustapaperiksi mustan A4-kartongin, jolloin tauluista tuli ihan kivan kokoiset.

Postikortit painetaan Suomessa ja Taitoa Shop lahjoittaa jokaisen nipun myynnistä 1,4 euroa Naisten Pankille.

Ps. Olen ostanut tuotteet omalla rahalla eikä kyseessä ole kaupallinen yhteistyö vaan silkasta omasta ilosta tehty  postaus.

Herbified?

Salon taidemuseo Veturitallissa avautui toukokuussa yhdysvaltalaisen valokuvaaja Herb Rittsin In Full Light  -retrospektiivinen valokuvanäyttely.  Näyttelyn nimi viittaa Rittsin tapaan valokuvata vastoin yleistä tapaa keskipäivän paahteisessa auringonpaisteessa.  Ritts muistetaan parhaiten yhtenä merkittävimpänä 80- ja 90-lukujen  muoti- ja muotokuvaajana. Hän teki töitä useille ikonisille muotitaloille ja filmiteollisuudelle kuvaten aikansa huippumalleja,  suuria Hollywood-tähtiä ja julkisuuden henkilöitä. Ritts tuli uransa aikana tunnetuksi puhtailla, minimalistisien esteettisillä ja taidokkailla kuvilla, joissa korostui huolellinen asettelu, luonnon valo ja maisemat.  Hänen uransa ajoittuu aikaan, jolloin jyrkkä rajanveto taidevalokuvauksen  ja kaupallisen muotikuvauksen välillä alkoi hävitä  .

Herb Ritts, Now and Zen, El Mirage 1999 ©Herb Ritts Foundation.

Moni Rittsin mustavalkoisista kuvistaan ovat ikonisen tunnettuja, kuten Madonna True Blue-albuminsa kannessa. Juuri Madonna taisikin kehittää sanonnan `herbified` , tarkoittaen kuvaajan kykyä lumota kuvattavansa tekemään pyynnöstään  mitä mielikuvituksellisempia asioita. Kuvaustilanteissa Ritts loi kuvattavan kanssa leppeän luottamuksellisen ilmapiirin ja tästä syystä  hänen omalaatuisimpiinkin toiveisiinsa ja ehdotuksiinsa oli luontevaa suostua. Herb Ritts kuoli vuonna 2002, ainoastaan 50-vuotiaana.  Nykyään Rittsin valokuvien myyntiä ja näyttelykiertueita organisoi hänen nimeään kantava Herb Ritts Foundation, jonka tavoitteena on tukea valokuvataidetta ja kerätä varoja AIDS-tutkimukseen.

 

Herb Ritts, Madonna (True Blue Profile), Hollywood 1986 ©Herb Ritts Foundation

Mutta siis In Full Light -näyttely? Lumouduinko, olenko nyt ihan herbified?  Nooh, sanattomaksi näyttely kyllä vetää.  Rittsin rakkaus muotoihin, valoihin, sommitteluun ja harmoniaan vakuuttaa.  Kuvien tekninen ja sisällöllinen  toteutus tuntuvat huippuunsa asti hiottuille, harkituille ja valmistelluille.  Monet kuvista ovat kuitenkin  luonnon olosuhteissa  otettuja, eivätkä suinkaan studion optimoiduissa oloissa kuvattuja. Ritts kuvasi usein kohteitaan varsinaisen kuvaussession, esimerkiksi kaupallisen muotikuvauksen, jälkeen ja ilman sen suurempaa etukäteistä suunnittelua eli kuvattavan kanssa yhteistyössä improvisoiden. Kun kuvia katsoo, on vaikea tajuta, että sattumalla voi tosiaan olla lopputuloksessa  osuutensa. 

Kuitenkin, en pysty olemaan vertaamatta Rittsin tuotannon läpileikkausta muilta ` ikonisilta` (hölmö termi, käyttäisin jotain parempaa sanaa jos vain keksisin)  valokuvaajilta viime vuosina näkemiini näyttelyihin; kuten Elliott Erwitt  Salon taidemuseossa alkuvuonna,  Robert Doisneau Turun Taidemuseossa kesällä 2017 tai  Henri Cartier-Bresson Ateneumissa talvella 2016.     Näiden kuvaajien teoksissa on tunnetta ja tarinoita. Rittsin kuvista löydän kyllä taitoa ja tekniikkaa,  mutten  mitään erityisesti mielikuvitusta ruokkivaa tai ajatuksia herättävää.  Näyttely on hengeltään erittäin ysäriä, ja aikalailla kasariakin. Ehkä juuri tuo 90-lukulainen kiilto, glamour ja siloisuus on se, mikä minua näyttelyn teoksissa häiritsee. Kuvissa ei paljon rosoisuutta näy.  Silti, näyttely on ehdottomasti vierailun arvoinen. Ihan vaikka pelkästään jo kaiken sen  popkulttuurin ja kulttuurihistorian tähden, joita kuvat edustavat. Itse tulen varmasti vierailemaan näyttelyssä  vielä ainakin kerran.

Herb Ritts In Full Light -näyttely on esillä Salon taidemuseo Veturitallissa 16.syyskuuta asti. Tule vaikka junalla, pääset ihan viereen. Ja jos tulet kokonaiseksi päiväksi, ei torstain iltatoripäivä ole yhtään hassumpi ajankohta tutustua Saloon.    #suosittelenSaloa

Tehtaanmyymälä -vinkki kesälomareissuille

Varsinais-Suomessa koko ikäni eläneenä on  lapsuuteni ja nuoruuteni  ollut kyllästetty Muurlan Lasin kipoilla ja kupeilla.  Tiiätkö, sellaisilla susirumilla `taidelaseilla`, googlaa vaikka jos et tiedä mimmoinen on ruma lasiesine.  Näillä hoodeilla (Salon seudulla siis) tuota Muurlan Lasin vanhaa tuotantoa riittää  pyörimään yllin kyllin  astiakaappien takanurkissa  ja kirppiksillä liikatarjonnaksi asti. Eipä siis ole kummoinenkaan ihme, etten ole tullut vierailleeksi tuossa aivan lähellä olevassa Muurlan Lasin tehtaanmyymälässä varmaan kertaakaan aikuisiällä.

Nyt tuli kuitenkin asiaa.  Etsin netistä  tietoa Vilikkala  Tradehousen Kotisäkeistä. Kotisäkki on sisäkäyttöön tai puutarhaan soveltuva huovan kaltainen säkki, joka on valmistettu kokonaisuudessaan kierrätetystä muovista, kuten PET-pulloista. Haluan kokeilla huopasäkkiä erityisesti kasvatussäkkinä parvekkeella tai terassilla. Lähin Kotisäkin jälleenmyyjä oli Muurlan tehtaanmyymälä, joten sinne siis oli säkkiostoksille lähdettävä. 

Aikamoinen yllätys kuitenkin odotti Muurlan tehtaanmyymälässä pölyyntyneellä asenteella liikkeellä olevaa vierailijaa. Ei jälkeäkään vanhasta lasidesignista, vaan tuhat neliötä täynnä kivoja Muurlan omia tuotteita, lisenssituotteita sekä ulkopuolisten suunnittelijoiden kanssa yhteistyössä tehtyjä tuotesarjoja. Materiaaleina oli lasin lisäksi emalia, puuta, posliinia, tekstiilejä yms.

Muurlan omaa tuotantoa edustaa esimerkiksi Kultakauden klassikot -tuotesarja, joka on luotu yhteistyössä Turun taidemuseon kanssa. Kultakauden taide kertoi tarinoita Suomesta, loi kansallistunnetta ja identiteettiä ja pohjusti tietä ajatukselle Suomen itsenäisyydestä luomalla omaa, vahvaa kansallista ilmettä. Kultakauden taiteilijat jos ketkä opettivat suomalaiset huomaamaan maamme kauneuden ja erityislaatuisuuden.

Kultakauden klassikot -tuotesarjan kantavana ajatuksena on tuoda suomalaista kuvataidetta ihmisten tietoisuuteen ja osaksi jokapäiväistä arkea. Neljä sarjaan valittua klassikkomaalausta edustavat suomalaisuutta puhtaimmillaan. Sarjaan kuuluu kattamiseen ja kodin sisustukseen sopivia tuotteita kuten suomalaisesta koivuvanerista valmistettuja tarjottimia.  Sarjaan valitut teokset ovat Akseli Gallen-Kallelan Pariisin bulevardi sekä Sammon puolustus,  Victor Westerholmin  Lehmiä koivumetsässä  sekä Gunnar  Berndtsonin Kesä.

Lisenssituotteina tehtaanmyymälästä löytyy Vaahteramäen Eemeli, Peppi, Muumit ja Elsa Beskow -emaliastioita. Muurlan ja Vappu Pimiän yhteistyönä on syntynyt Vappu keittiössä -sarja.

Lisäksi tehtaanmyymälässä on myynnissä mm. Come to Finland – postikortteja, Tommy Tabermann -runotuotteita, Magisson ja Muurlan yhteistyönä syntyneitä pinottavia viini- ja olutlaseja ja paljon muuta mielenkiintoista. Sekä tietysti niitä Vilikkalan Kotisäkkejä, joiden tähden paikkaan alun perin ostoksille päädyin.

Kuva Vilikkala Trading

Jos suinkin kesäreissuillasi Turku-Helsinki -välillä ajelet, niin suosittelen pitämään tauon Salon Muurlan kohdalla. Kotisäkki -käyttökokemuksiin palataan myöhemmin.

Tämä postaus ei ole tehty yhteistyössä Muurla designin (tai Vilikkala tradingin) kanssa, vaan ihan pelkästään omasta kivan taukopaikan löytämisen  ilosta.

PS. Siis onhan sekä Muurla Designilla että Vilikkala Tradehousella tietysti verkkokaupatkin olemassa; Muurlan täällä ja Vilikkalan täällä..

Robert Doisneau - Minun Pariisini

 L'information scolaire, Paris 1956. Foto; Atelier Robert Doisneau

Turun Taidemuseossa avautuu 9.kesäkuuta Robert Doisneaun valokuvista koottu näyttely Minun Pariisini. Näyttely on tuotettu yhteistyössä taiteilijan perintöä vaalivan Atelier Doisneau -säätiön kanssa. Se käsittää yli sata valokuvateosta ja on siis yksi laajimpia Suomessa nähtyjä Doisneaun taidetta esitteleviä näyttelyitä.

Robert Doisneau toimi II  maailmansodan aikana sotakuvaajana. Hän oli myös aktiivisesti mukana Ranskan vallankumousliikkeessä tallentaen kameralle Ranskan sodanaikaista alennustilaa.  Sodan päätyttyä Doisneau alkoi tallentaa Pariisin katujen elämää. 

La cavalerie du Champs de Mars, 1969. Atelier Robert Doisneau.

Sodanjälkeisessä maailmassa ihmiset kaipasivat kotoisia, lämpimiä kuvia tulevaisuudenuskonsa palauttajina. Doisneaun kuvat alkoivat edustaa ns. humanistista valokuvausta jonka pääosassa oli arjen iloissa ja suruissa kuvattu ihminen. Doisneaun valokuvissa ylevä sai rinnalleen vaatimattoman, kauneus rumuutta ja rikkaus köyhyyttä. Hänen suosikkiaiheitaan olivat lapset ja heidän oma, aikuisten katseilta piilossa oleva maailma. Arkisen Pariisin empaattisuus, humaanisuus ja usko tulevaisuuteen muodostuivatkin kuvaajan tavaramerkeiksi samoin kuin Doisneaun lämmin ja myötäelävä asennoituminen kuvan kohteena oleviin ihmisiin.

Doisneaun Suudelma Pariisin kaupungintalon edessä” (Le baîser de l'hôtel de ville1950) mainitaan usein maailman kuuluisimmaksi suudelmaksi. Onko se sitä? Ehkä ei, mutta postikorttina ja julisteena se on eittämättä laajalle levinneimpiä suudelma-aiheisia taidevalokuvia. 

Le baiser de l'Hôtel de ville, 1950. Foto: Atelier Robert Doisneau.

Kuva oli osa keväistä Pariisia käsittelevää tilaustyötä, jonka amerikkalainen Life-lehti tilasi Doisneaulta vuonna 1950.  Life halusi esitellä vapaamielistä Eurooppaa, jossa ei kainostella näyttää tunteita julkisesti. Kuvatekstinä luki, että Pariisissa nuoret voivat suudella kadulla ilman, että kukaan kiinnittää siihen mitään huomiota. Samanaikaisestihan Life-lehden kotimaassa Yhdysvalloissa konservatismi oli voimakkaassa nousussa ja kulttuuripiirit ahtaalla McCarthyn kommunistivainojen ollessa jo käynnissä.

Mitä kuvan suudelma sitten katsojalleen edusti? Suudelmakuvasta tuli Pariisin uuden ajan ja vapaamielisen elämäntavan symboli. Sen voi nähdä edustavan milloin romanttista rakkautta, milloin hurmaa, intohimoa ja eroottisuutta. Joku voi nähdä sen salaisena suudelmana tai varastettuna onnen hetkenä, joku toinen tapakulttuurina tai ystävyyden eleenä… mitä ikinä katsoja siinä haluaakaan nähdä.  Minä näen kuvassa toverillisuutta ja yhdessä jaettua ajan ja paikan kokemusta  ennemmin kuin suurta romanttista rakkautta.

Julkaisuhetkellä kuva ja reportaasi ei vielä herättänyt erityistä huomiota. Vasta vuonna 1986 erään julistefirman käytettyä kuvaa postikorttina ja julisteena, se muodostui todelliseksi myyntihitiksi ja eräänlaiseksi julistetaiteen ikoniksi kaikkialla maailmassa. Nykyään suudelman hetki elää postikorteissa, palapeleissä, kahvimukien kyljissä, tyynyliinoissa ja t-paidoissa.

Kuvan nousua kulttiasemaan vauhditti varmasti osaltaan näyttävä oikeusjuttu, jossa kuvan nainen, Francoise Bornet, vaati itselleen osuutta kuvan tuotoista. Bornet hävisi jutun oikeudessa, mutta Doisneau lahjoitti kuvan alkuperäisvedoksen Bornetille. Tämä myi sen myöhemmin huutokaupassa 155.000 eurolla, mikä saattaa olla suurin yksittäisestä valokuvasta koskaan maksettu kauppahinta. 

Oikeusjutun yhteydessä kävi ilmi, että kuva ei ollutkaan sellainen spontaani, ohikiitävän hetken tallentuma, joksi sitä oli luultu, vaan lavastettu otos. Kuvan suutelijat olivat kyllä ”oikeita” rakastavaisia, mutta palkattuja esiintymään kuvassa. Vaikka kuva ehkä olikin lavastettu,  oli suudelma Francoise Bornetin mukaan kuitenkin mitä  aidoin ja nautinnollisin.

Suutelijoiden rakkaus ei kuitenkaan kestänyt aikaa yhtä hyvin kuin valokuva vaan he erosivat vajaan vuoden kuluttua. Bornetin kanssa kuvassa esiintynyt  silloinen poikaystävä Jacques Carteaud sai itselleen kuvasta 500 frangin kuvauspalkkion lisäksi ainoastaan kauniin muiston. Kuvan kaupallista arvoa ei paljastuminen lavastetuksi pienentänyt, ennemminkin päinvastoin.

Robert Doisneau  1947. Lähde; Flickr.com. Public domain.

Robert Doisneau kertoo kuvaustyylistään, että hän pitää ajatuksesta, että kaikki ei ole täydellisesti kontrolloitua, vaan että jotain voi kohdata sattumalta. Onkin vähän ironista, että enimmäkseen ”aitoja” tilanteita kuvanneen Doisneaun juuri spontaaneimmalta vaikuttava kuva osoittautuu lavastetuksi. Silti hän ei omien sanojensa mukaan olisi koskaan rohjennut kuvata kyseistä tilannetta aidosti. Kadulla suutelevien satunnaisten rakastavaisten intiimi tallentaminen filmille ei olisi ollut hänen mielestään oikeutettua. Uskon hänen tarkoittavan sekä moraalista että lainmukaista oikeutusta. Oikeiden ihmisten jokapäiväistä arkea kuvattaessa voisi intiimiyden raja kulkea mieluusti vielä nykypäivänäkin juuri suudelman kohdalla.  

Robert Doisneaun omin sanoin; "If you take photographs, don´t speak, don´t write, don´t analyse yourself and don´t answer any questions" . 

Selittelyt siis sikseen; antaa valokuvien kertoa tarinat itse. 

Näyttely on avoinna Turun Taidemuseossa 9.6 - 27.8.2017 välisenä aikana.

Kuvalähteenä Turun Taidemuseo Lehdistökuvat

Metsän pieni kansa - puunhaltijoiden opintoretki

Avasin suurin odotuksin Marjatta Levannon ja Julia Vuoren tänä syksynä ilmestyneen `Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki` -kirjan. Odotin tarinakirjaa suomalaisesta luonnosta ja siellä liikkuvista ikiaikaisista kulkijoista kuten haltijoista, tontuista ja peikoista. Ennen kaikkea kuvittelin kohderyhmänä olevan pienet lapset.

Vaan jo nopealla tutustumisella (uppoutumiseen ei juuri nyt ole kirjan ansaitsemaa aikaa) kävi ilmeiseksi että kirja on tätä mutta paljon, paljon muutakin. Sitä on hankala luokitella selkeästi oikein mihinkään yksittäiseen laatikkoon. Onko se taidekirja, satukirja, tarukirja, luontokirja, perinnekirja, kansanperinnekirja? Aikuiselle vai lapselle vai aikuiselle ja lapselle?  Yksin luettavaksi vai yhteiseksi lukukokemukseksi?

Ehkä ennen kaikkea Metsän pieni kansa on seikkailu- ja taidekirja. Siinä seurataan metsänväen elämää Suomen taiteesta tutuissa kuva-aineissa. Vedenhaltijat, tuulen henget, maahiset, hiiset, menninkäiset ja peikot tutustuttavat lukijan myös myyttisiin tarinoihin ja uskomuksiin. Oppaana metsän pienelle kansalle on Väinämöinen. Ihan pienelle lapselle en kirjaa vielä lähtisi lukemaan, vaan ehkä vasta kouluikäiselle. Silloinkin mieluusti yhdessä lukien. Kirja on varmasti parhaimmillaan aikuisen ja lapsen yhteinen tutustumismatka Suomen metsissä, vesissä ja tuntureilla vilistäviin monenlaisiin kulkijoihin ja heistä kerrottaviin ikiaikaisiin tarinoihin sekä rikkaaseen suomalaiseen kuvataiteeseen.

Kirjassa kolme pientä puunhaltijaa tutustuu muinaisiin tarinoihin henkiolennoista suomalaisten taiteilijoiden luomissa maisemissa. Puunhaltijat kulkevat kirjassa välillä piilossa ja välillä pääosassa, mutta aina yhtä uteliaina. Teksti on Marjatta Levannon ja kuvitus eläinaiheisista sarjakuvista tutun Julia Vuoren käsialaa. Sika-sarjakuvat lienevät niistä tutuimmat.

Lapsille tehdyt taidekirjat on lastenkirjallisuutta, joka ei välttämättä sellaisenaan aukea kaikille, eikä tarvitsekaan. Metsän pieni kansa ei päästä lukijaansa (vai pitäisikö sanoa kokijaansa) helpolla. Kun kirjan maailmaan lähtee lapsen kanssa lukien tutustumaan on varmaan syytä varautua luetun käsittelemiseen keskustelujen ja kysymysten muodossa.  Kirjassa käsitellään kauniisti myös kuolemaa ja vainajien yhteyttä luonnon välityksellä  meidän maailmaamme. Metsän pieni kansa toimii siis isosti myös tunnekasvatuksen opastajana. Samasta aineistosta löytyy myös selkokielinen rinnakkaisteos niille, joille kirjoitetun kielen on hyvä olla vaivattomasti ja iloa tuottavasti omaksuttavissa. Kirja kuiskii myös kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita se tarjoaa sukupolvia yhdistävänä kokemuksena.

Vinkkinä opettajille , että huh minkälaisia mahdollisuuksia tämä kirja avaisikaan alakoulun kuvaamataidon opetukseen sekä vaikka ilmiöopetuksen inspiraationa oppiaineita yhdistämään. Kuvaamataitoa, biologiaa, äidinkieltä ja kirjallisuutta, historiaakin suloisesti sekaisin koululaisen mielikuvitusta, luovuutta  ja uteliaisuutta herättelevässä kokonaisuudessa.

Ja jos ja kun into on tällä kirjalla herätetty voi tutustumista pohjoisen ihmisen myyttisiin uskomuksiin ja muinaisiin metsäkokemuksiin syventää samalta kustantajalta aiemmin ilmestyneellä `Metsän tarina` kirjalla. Metsän tarina on saman nimiseen luontoelokuvaan perustuva elämyksellinen luontokirja vanhan metsän elämästä ja lukuisista asukkaista.  Kirjassa esiintyvät palvotut karhut, ilvekset ja hirvet, mystiset pöllöt ja käärmeet, salaperäiset muurahaiset ja sammakot sekä muinaiset sielulinnut. Myös metsän pieneliöt eli sienet, kivet ja kasvit sekä satoja vuosia vanhat puut ovat keskeisessä roolissa.

Kiitos Maahenki Oy:lle jolta kirja saatu.

Metsän pieni kansa - Puunhaltijoiden opintoretki
teksti: Marjatta Levanto
kuvitus: Julia Vuori
ulkoasu: Tiina Ripatti
Painopaikka: Bookwell Oy, Porvoo
Kustantaja: Maahenki Oy
Maahenki Oy, Helsinki 2016

Banksy; taidetta ja vandalismia?

Girl with heart Balloon. Old Street, London. Purettu. Kuva täältä. Lisenssi CC-BY SA 2.0

Banksy on kansainvälisesti tunnettu, anonyymi englantilainen katutaiteilija joka on tehnyt graffiteja, maalauksia, installaatioita ja piirustuksia sekä yhdistänyt töitään erilaisiin provosoiviin tempauksiin. Banksyn tunnetuimpia töitä ovat suutelevat poliisit, kukkia ampuva terroristi, ilkikurinen rotta ja tyttö sydämenmuotoisen ilmapallon kanssa. Viimeksi Banksy on ollut isosti otsikoissa viime vuotisen taideprojektinsa Dismaland-teemapuiston johdosta.

Kuva Flick.com

  

Graffiti vai katutaidetta?

Banksy on tunnettu siitä miten hän hyödyntää olemassa olevaa ympäristöä graffiteissaan. Hänen myötävaikutuksellaan katutaide siirtyi perinteisistä junan kylkiin kiireessä spreijatuista graffiteista poliittiseksi ja yhteiskunnallisesti kantaa ottavaksi taidemuodoksi. Banksy ei ole enää aikoihin spreijannut juuri mitään vaan maalaa teoksensa pääosin sabluunoilla ja pensseleillä.

Kuvat Flickr.com

Onko se aito Banksy?

Banksyllä on ehdottomasti ollut iso merkitys katutaiteen kaupallistumiseen ja brändittymiseen. Banksy itse onkin ensisijaisesti brändi tai ehkä jopa tuotemerkki. Tämä siitäkin huolimatta, että hän on etsintäkuulutettu laittomista seinämaalauksista eikä hänen todellista henkilöllisyyttään tiedetä varmaksi. Veikkauksia on esitetty ja melko suurella todennäköisyydellä Banksy on keski-ikäinen ja keskiluokkainen Bristolin vähän paremmalla alueella asuva perheellinen mies. 

Kuva Flickr.com

 Banksy ja Robbo kiistelivät katutaiteen `kuninkuudesta` vuonna 2009. Banksy vs Robbo -graffititaistelu näkyy edelleen paikoin Lontoon katukuvassa, erityisesti Regent´s Canalin alueella.

Se salaperäisyyden verho joka Banksya ympäröi, antaa tilaa myös kritiikille. Banksya on arvosteltu kaksinaismoralismista; samanaikaisesti kun hän teoksissaan vastustaa kapitalismia ja vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää hänen väitetään työskentelevän myös suuryrityksille ja taidegallerioille sekä ottavan isot rahat hyväntekeväisyystempauksistaan. Anonyymiys edellyttää brändiltä kuitenkin puhumista vain teosten kautta joten Banksyn puolustuspuhetta syytöksiin lienee turha odottaa. 

Se nyt kuitenkin on varmaa, että useimmilla katutaiteen isoilla nimillä (erityisesti anonyymeillä) on todennäköisesti töidensä taustalla melkoinen koneisto pyörittämässä valmisteluja, toteutusta ja brändin rakentamista. Ainakin tyttö ja ilmapallo on alkuperäisen teoksen tuhoutumisen jälkeenkin jatkanut elämäänsä mm. postikortteina ja julisteina.

Bristol, Thekla-laiva. Kuva täältä

Kuva Flickr.com

Turnpike Lane, Lontoo. Kuva Flickr.com

Lontooseen menossa?

Lontoossa maineensa kasvattanut Banksy on tehnyt taidettaan ympäri maailmaa. Iso osa töistä on jo tuhoutunut; purettu tai maalattu päälle. Erityisesti Lontoossa on vielä kuitenkin säilynyt useampiakin Banksyn töitä. Applelle ainakin on saatavissa applikaatio, jolla voi yrittää paikantaa Banksyn töitä. Varmimmin niitä löytää Camdenin ja Chalk Farmin metroasemien läheisyydestä sekä Waterloon aseman tienoilta. Shoredich on noin yleisesti katutaiteen bongaamiseen antoisin alue, ja muutenkin alueena kovassa nosteessa.

Kuva Flickr.com

Banksyn mukaan katutaide on aloittanut vallankumouksia, lopettanut sotia, ja toiminut niiden ihmisten äänenä, joita ei muuten kuunnella. 

Kuva Flickr.com

Ja jos ei graffiti ehkä lopetakaan maailman köyhyyttä, niin ainakin se voi saada jonkun hymyilemään hänen pysähtyessään katukuselle (puska-pissan kaupunkiversio).  Muista kuitenkin itse pysyttäytyä erossa graffitien maalaamisesta ja  kadulle pissaamisesta; molemmat ovat briteissä kiellettyjä asioita ja CCTV vahtii joka paikassa….

Kuva Flickr.com