Kylmyyttä vastaan

Ompelu on siitä ihana taito, että voi toteuttaa täysin omannäköisiä juttuja ilman välikäsiä. Tällaisen kausittain sisustuksen värejä vaihtelevan ihmisen elämä on huomattavasti helpompaa ja halvempaa, kun voi surauttaa uudet sohvatyynynpäälliset näppärästi niissä väreissä, mitkä milloinkin sattuvat kiehtomaan. Jotta homma ei menisi aivan sekavaksi, tarvitaan sisustuksen pysyviksi elementeiksi melko neutraaleja värejä. Meillä se tarkoittaa valkoista sohvaa, jonka kontrastina toimivat tumman harmaa ja musta.Siispä silloin, kun keksin haluta tilkkupeiton olohuoneeseen, oli saman tien selvä valinta toteuttaa se näissä väreissä, tai siis epäväreissä. :)

Peitto on koottu musta-valko-harmaa-sävyisistä trikoo- ja joustocollegetilkuista. Mukana olevat tilkut ovat senteiltään 10 x 10, 10 x 20 ja 20 x 20 (=valmis koko ilman saumanvaroja). Joskus liika symmetrisyys häiritsee silmää, joten sijoittelin tilkut siten, että eri kokoiset palat rikkovat rivit joka suunnassa. Näin peitossa ei ole yhtäkään reunasta reunaan tasapaksuna menevää riviä. Teettihän se töitä paloja yhdistellessä, mutta oli ehdottomasti kaiken vaivan arvoista. Peitto on kooltaan 136 cm x 190 cm, joten sen alle mahtuu tarvittaessa vaikka koko perhe. :)

Minusta on jotenkin huikean palkitsevaa saada ompeluprojekteista ylijääneet kankaanpalaset hyötykäyttöön. Vielä kun ne muodostavat yhdessä näin harmonisen kokonaisuuden, on onnistumisen tunne ihan mieletön. Kuten tytöilleni tekemissäni peitoissa, on tässäkin tilkkuja, joiden kankaista on tehty vaatteita niin itselle kuin lapsille. Mukana on myös joitain kangaspaloja, jotka ovat kulkeutuneet minulle muiden hankintojen kylkiäisinä. Mutta varsinaisesti näitä tilkkuja varten en ole ostanut yhtään uutta kangaspalaa, taustakangasta lukuunottamatta.

 

Ainoa uusi kangashankinta tätä varten on taustan grafiitinharmaa velour. Se on suloisen pehmeää, kestävää ja oman kokemukseni mukaan nyppyyntymätöntä, joten soveltuu oivallisesti tähän tarkoitukseen. Koska haluan peiton olevan muhkea ja lämmin, on kangaskerrosten välissä Ikean halvin vanupeitto. Kokemuksesta tiedän, että muhkeus tarkoittaa myös helvetillistä hankaluutta kerrosten yhteen tikkaamisessa. Näin ison peiton kanssa en edes harkinnut tikkaavani "oikeaoppisesti" jokaista tilkkuriviä. Eikä siitä olisi mitään tullutkaan, kun eri kokoisten tilkkujen vuoksi koko peitossa ei ole yhden yhtä reunasta reunaan samalla linjalla menevää riviä. Siispä tein ompelukoneella pienet täsmätikkaukset sopivin välimatkoin, jotta tausta, välivanu ja päällinen pysyvät yhdessä. Ajan kanssahan sen sitten näkee, toimiiko tämä ratkaisu, mutta nyt se ainakin tuntisi riittävältä.

Minulla kun on lähes tuhat näitä ompelumerkkejä, niin käytän niitä surutta ja ylpeydellä kertomaan kuka tämänkin loisteliaan, upean ja mahtavan ompelutyön on tehnyt. Minä!

 

Kangaskerrosten välissä oleva peite on sen verran muhkea, että peiton voi myös kääräistä tyynyksi tyynyjen joukkoon silloin, kun ei halua sen peittävän puolta sohvaa. Muhkeuden ansiosta se myös tosiaan toimii hyvin tässäkin käyttötarkoituksessa.

Koska tykkään kääriytyä viltteihin sohvalla ollessani ja olen onnistunut siirtämään tavan myös tyttärilleni, meillä näitä peittoja, vilttejä ja huopia riittää. :) Osa asuu pysyvästi sohvalla, ja ylimääräisten kotina toimii jämäkkä huopakori. Sieltä voivat omat ja vieraat käydä hakemassa mieleisensä viltin johon käpertyä. Meillä ei kenenkään tarvitse palella. :)

Kootut muistot

Tiedättehän ompelujumin; sen tilanteen, että vaikka suunnitelmia, tarvetta ja intoakin ompelemiselle on, mutta ei silti saa mitään aloitetuksi. Mun ratkaisuni ompelujumiin on leikellä jämäpaloja tilkuiksi. Se on sopivan aivotonta sijaistoimintaa, jonka ansiosta jämäpalalatikko tyhjenee, ompelutila siistiytyy ja koen saavani aikaan edes jotain.

Tämän seurauksena olikin kertynyt melkoinen kasa trikootilkkuja värimaailman mukaan lajiteltuina. Suurin osa oli tyttöjen vaatekankaiden jämistä, joten päätin tehdä molemmille omat tilkkupeitot, joissa olisi muistoja jo pieneksi jääneistä lempivaatteista. Kumpikin tyttö sai valita tilkkukasoista mitä kankaita peittoon halusivat ja mitä eivät. Mulle jäi vain tilkkujen sommittelu ja yhdistely. "Vain", joopa joo... :D

No joo, sommittelu ja yhteen ompelu oli hauskaa ja helppoa. Mutta miten sitä aina unohtaakin, kuinka tuskaista on ommella tilkkuosa yhteen paksun vanun ja taustakankaan kanssa. Usch. Tässä tapauksessa olin kaiken lisäksi päättänyt tehdä peitoista tosi muhkeat, joten vanun sijaan käytin välissä Ikean valmispeittoa ja taustana velouria. Sitä muhkeutta sitten riittikin tikkausvaiheessa melkein hermojen menetykseen asti. Mutta valmista tuli kuitenkin.

Lopputuloksena tytöillä on mieleisistään tilkuista tehdyt peitot, jotka voi vaikka ottaa autoon lämmikkeeksi pidemmille reissuille. Kiva niihin on kääriytyä kotioloissakin ja yhdessä muistella, minkälaisia vaatteita tilkkujen kankaista tytöillä onkaan ollut, minkä ikäisenä niitä on pidetty ja mitä tarinoita niihin liittyy. Siten nämä ompelemalla yhteen kootut muistot lämmittävät myös sydäntä.

Pyyhepalapeli

Kevään korvalla kävin viehättävässä helsinkiläisessä kivijalkaputiikissa. Valoisa tila oli täynnänsä kauniita painotuotteita tekstiileistä tarjottimiin. Kauniste tosiaan tarjoaa nimensä veroisia tuotteita. Palasin kotiin mukanani iso pinkka pikkuviallisia keittiöpyyhkeitä. Niitä kuulemma riitti yli oman tarpeen, ja olisi vain hienoa, jos keksisin niille käyttöä. No tokihan minulla ideoita oli näinkin hauskalle ilmaiselle materiaalille, mutta toteutukseen päätyi vain tämä yksi tietty ja tärkeä.

 

Esikoiselle tein odotusaikana kaksikin tilkkupeittoa, joten aika selvää oli, että tämäkin tulokas saisi oman peiton. Eikä tehnyt yhtään pahaa leikellä noita kakkoslaatuisia keittiöpyyhkeitä satunnaisine värivirheineen. Eipä tarvinnut säästellä vaan pistin surutta leikkurin laulamaan ja lipsutin liinat saksilla palasiksi. Sommittelukin oli helppoa, koska jotenkin nuo kaikki riemunkirjavat kuosit sopivat yhteen ja muodostavat iloisen ja silti harmonisen värileikin. Kokoa peitolla on suunnilleen 75 cm x 100 cm, ja pyyhkeiden materiaali on pellavan ja puuvillan sekoitetta.

Kaunisteen kuosit on jotenkin tosi sympaattisia ja suoran suomalaisia. Korvapuustiresepti, metsää elukoineen, aakkosliina, jossa Å on kuin Åbo. Tämän vuoden kalenteripyyhkeessäkin elokuussa korjataan viljaa ja syyskuukausi on sateenvarjolla varustettu. Leikkelin kaikista pyyhkeistä kuosin ja sen suunnittelijan nimen talteen ja yhdistin ne  nauhaksi. Nauhan ompelin täkin yläreunaan. Siitä voi tarkistaa, kenen luovuuden tuotteita peittoon on pilkottu.

Kalenteripyyhkeestä poimin tilkuksi elokuun, koska vauvan laskettu aika oli 23.8. Ajattelin kirjailla ympyrän varsinaisen syntymäpäivän kohdalle, kunhan se olisi tiedossa. Noh, nyt näyttää siltä, että vauva antaa odottaa itseään syyskuun puolelle. Ja sen kuukauden kohdalla noissa kalenteripyyhkeissä taas oli harmillinen päivämäärävirhe, enkä siksi huolinut siitä tilkkua peittooni. Että se siitä synttäripäivän ikuistamisajatuksesta. Mutta minkäs teet, kun jälkeläinen on yhtä itsepäistä lajia kuin minäkin. Ei auta hoputtaa, tulee kun tulee.

Siinäpä se peitto sitten odottelee pientä käyttäjäänsä. Voin kertoa, että noiden omppujen lisäksi varsin kypsältä vaikuttaa myös ainakin tämä allekirjoittanut odottaja. Tulis nyt jo!

Pienistä paloista

Viimeksi tuli heitettyä teaseri työn alla olevasta tilkkuprojektista, jonka sydänkranssin tekeminen pisti liikkeelle. Se tarpeellinen ja tärkeä juttu, pinnasängynpehmuste, valmistui jo hyvänmatkaa viime vuoden puolella ja tuli silloin myös dokumentoiduksi kuviin. Uudenlaiseen arkeen (minä töissä, mies hoitovapaalla) hyppäämisen vuoksi vuosi ehti melkein helmikuuhun, ennen kuin sain postauksen aikaiseksi. Ei ole meikäläisen tehokkuus ihan vielä entisellä mallilla, mutta matkalla oikeaan suuntaan sentään.

Ja sitten hirrrveän monisanainen selostus tekeleestä: Sänkyä kiertävän pehmusteen matalampi etuosa on erillinen, niin että kun sängyn etusäleikkö jossain vaiheessa poistetaan, voi pehmusteen jättää muilta osin edelleen paikoilleen. Tyttären mielestä vankilan portin voisi avata ihan vaikka heti, niin että hän pääsisi vilistämään pitkin kämppää mihin aikaan vuorokaudesta tahansa (koska nukkuminen on ihan tyyylsäää). Vanhemmat ovat asiasta vahvasti eri mieltä...

Pitkän sivun yläosa on 10 cm x 10 cm -paloista koottu ruudukko. Alaosa on 20 cm x 20 cm -palojen rivi, joka erottuu yläosasta saumakohtaan tikatulla valkoisella palttinauhalla. Päätyjen alaosa on samoja isoja paloja kuin pitkällä sivulla. Yläosa taas rakentuu kolmesta pitkästä suikaleesta, mikä rauhoittaa vähän tuota palahässäkkää. (Oikeasti ei vain huvittanut leikellä ja sommitella yhtään enempää pikkupaloja, laiskuus iski, heh.) Yläreunaa kiertää valkoinen terenauha antamassa ryhtiä ja terävöittämässä etu- ja takapuolen taitosta. Koko systeemi on alareunastaan ommeltu lakanakankaiseen pohjaan eräänlaiseksi pussiksi. Patja laitetaan paikoilleen vasta pinnasängynpehmusteen jälkeen, joten pohjakiinnityksen ansiosta pehmuste pysyy särmästi paikallaan.

Yläreunastaan pehmuste on kiinnitetty sänkyyn napinläpikaistaleiden ja nappien avulla. Ja kun niitä sydämiä nyt kerran tuli tehtyä, niin pakkohan niitä on johonkin sirotella. Kuvassa mukana myös keinutuolimme Vieno-Helena, aitoa suomalaista puusepäntyötä ja patentoitua designia 1970-luvulta. Siinä on tuuditettu niin allekirjoittanutta kuin lastaankin uneen hyvällä menestyksellä. Nimi muuten on ihan aito ja virallinen: kyseinen keinutuolimalli on nimetty suunnittelijansa vaimon mukaan. :)

Takaosa on rehellisen rouheaa latopellavaa kolmeen kertaan 60 asteessa pestynä ja silitettynä. En halunnut tikkauksia näkyviin ulkopinnalla. Siispä tikkasin tilkkupuolen vanuineen Ikean halvimpaan lakanaan (hyvin edullista, monikäyttöistä ja ohutta puuvillakangasta, vink vink), ja ompelin ulkopuolen vasta sitten reunoistaan yhteen sisäosan kanssa. Kankaat, napit ja nauhat ovat peräisin Eurokankaasta (Amy Butler), Ikeasta, Sinooperista (Tilda), Käsityökauppa Merletosta, kirppareilta ja mummilta perittyjä.

Hertta, tuo koirista mukavuudenhaluisin, tietää kyllä, missä olisi mukavan pehmeä peti uinua. Päiväunituokio vaaleanpunaisissa lakanoissa taitaa kuitenkin jäädä vain haaveeksi, koska ahne pieni herkkusuu ei todellakaan aio jättää yhtään ruoanmurua syömättä, jotta se pääsisi puristautumaan pinnojen välistä. Elämä on valintoja täynnä, Herttaseni.

Baby steps

Uusi vuosi on alkanut samoissa odottavissa ja paksuissa tunnelmissa kuin vanha päättyi: ei uutisia napa-alueelta. Laskettuun päivään on alle viikko, mutta ilmassa ei näy mitään merkkejä liikekannallepanosta. Ei siis auta kuin odottaa... :)

Odotuksen ratoksi päätin tehdä retken mulle täysin tuntemattomalle ompelun alueelle eli tilkkutöiden maailmaan. Olen kauan ihaillut Pikku-Ketun henkeäsalpaavan upeita tilkkupeittoja ja nöyrän kunnioituksen vallassa seurannut Soilen käsintikatun (!) täkin syntymistä. Tilkkuilu ei kuitenkaan ole tuntunut omalta jutulta, koska se vaatii millimetritarkkuutta. Pieni perfektionisti minussa ei välttämättä tykkää, jos saumat ovat vinksinvonksin eivätkä leikkauskohdat mene ihan tasan. Ja mitäs se sanoisi siihen, jos peitossa ei olisikaan neljää täsmälleen 90 asteen kulmaa? The horror, the horror.... :D Näillä perusteluilla olen aiemmin jättänyt tilkkutyöt taitavammille.

Raskaus saa kuitenkin joidenkin, kuten allekirjoittaneen, pään kääntymään suuntiin, joihin ei aiemmin uskonut katsovansa. Huomasinkin syksyllä selailevani Etsyssä toinen toistaan houkuttelevampia tilkkutyökankaita, yhtäkkiä niitä tipahteli meidän postiluukusta. Hups ja oho. :) Kun kankaita nyt kerran oli ostettu, niin kaipa niistä oli jotain tehtäväkin. Jatta lainasi mulle tilkkutyöalustan ja -leikkurin, ja ryhdyin suin päin hommiin ilman sen kummempaa asioihin perehtymistä. Olen edelleenkin sitä mieltä, ettei epäonnistumisia kannata pelätä, koska kokeilemalla oppii parhaiten. MOT.

Eikä se hei sitten ollutkaan yhtään vaikeaa! Hyvillä välineillä kankaiden paloittelu oli yllättävän helppoa aloittelijallekin. Tilkkujen sommittelu oli hauskaa puuhaa, eikä niiden yhteen ompelemisessakaan lopulta mennyt kauan. Tosin leikkaamisen lisäksi juuri tässä vaiheessa millimetritarkkuus on tarpeen, joten ihan huolettomasti ei niitäkään saumoja voinut surruutella.

Tilkkutyöturismin tuloksena syntyi kaksi vauvanpeittoa. Vaaleanpunaisen ja vihreän sävyisen tein jo lokakuussa. Kokoa sillä on 74 cm x 74 cm ja koostuu 6,5 sentin neliötilkuista. Vihreä-keltainen syntyi joulun välipäivinä. Se koostuu 9 sentin neliötilkuista ja on muutenkin vähän isompi (80 cm x 80 cm). Täytteenä käytin 100-grammaista polyesterivanua. Nämä vauvanpeitot olivat sopivan kokoiset harjoitustyöt meikäläiselle, ja eiköhän niille käyttöä löydy ryömimis- tai vaipanvaihtoalustana. Nuo kun taittuvat nätisti litteiksi ja mahtunevat helposti vaunuihin tai hoitolaukkuun.

Vaikka peittoja olikin hauska tehdä, niin voi olla, että mun tilkkuiluni jää toistaiseksi tähän. Mä kun en oikein innostu tilkuista sisustuselementteinä, tai en ainakaan tällaisina värikkäinä versioina. Yksi hillitympi idea tosin jo muhii takaraivossa, mutta sen toteuttaminen vaatii vielä paljon kypsyttelyä.