Kylläpä satoi

Vesimittari täyttyi jo puoleen päivään mennessä, mutta onneksi hoksasin aamulla ottaa kameran mukaan ja postilaatikkoreissulla kuvasin kesän pihakukkia. Vaaleanpunainen Anni Perttula -pensas kukkii ihanasti, samoin pionit. Kuva on tosin otettu kaukaa ja ikkunan läpi. Varsinaiset "kesäkukat" eli miljoonakellot vielä vähän jurottavat padoissaan, mutta eiköhän nekin virkistyneet tästä sateesta.

Se oli semmoinen päivä

Kehuin niin itseäni edellisestä päivästä ja kuten mieheni tuppaa sanomaan, Jumala rankaisi heti. Eli tämä päivä olikin särkypäivä. Olin kolmeen kertaan päikkäreilläkin, tosin en nukahtanut kertaakaan, mutta lepäsin. En käsitä, mikä käsiäni nyt on ruvennut niin särkemään. Neuropatiaa - joo sormissa, mutta kun kädenselkiäkin särkee. Onneksi sain valmiiksi ihanan pehmoiset rannekkeet alpakkalangasta ja ne tosiaan lämmittävät. Eihän se kipu ihan hirveä ole, ei sinne päinkään, mutta kurjalta se pienikin särky tuntuu. Kun taas jo olin unohtanut.

Ennen mummut puhuivat reumatismista, joka rumalla ilmalla sai jäsenet kolottamaan. Sitä tosiaan oli tänään, kun piti postilaatikollekin talsia sateenvarjon kanssa. Pellon toisella puolella oli kaivinkone ja kuorma-auto kaivelemassa kai tukkiintunutta ojaa. Pelto näyttikin lainehtivan. Mies oli tosin sitä mieltä, että antaa poikien kaivaa, väärää paikkaa kuitenkin kaivelevat. Ehdotin, että jos voisi soittaa kaupungille, mutta mies arveli, ettei joka asiaa pidä sorkkia.

Hederikin oli pakko vaihtaa, kun ei maassa eikä puussa enää ole yhtään lunta. Jos talvi vielä yllättää, voin taas vaihtaa lumikuvan takaisin. Tulppaanit kylläkin joutuivat boikottiin, kun rupesin kovasti aivastelemaan. Tosin nuha jatkuu, vaikkei tulppaaneista ole enää tietoakaan.

Sain sentään jotain aikaiseksikin. Kuorrutin kakun, sen joka kuulemma on Kotitalousopettajan kakku, toiselta nimeltä Kentakilainen kahvikakku. En ollut aikaisemmin kuullutkaan tämmöisestä. Mainio ohje, mutta kakku pääsi vähän kuivumaan uunissa. Mies kokkasi iltaruokaa, enkä viitsinyt mennä tupaan sähläämään hänen jalkoihinsa. Tämä kun ei tykkää häiriköistä siinä vaiheessa. Pata, jonka hän teki, oli tosi maittava. Valmiisiin pata-aineksiin (joita hän rakastaa) possunlihaa, hillosipuleita, herkkusieniä (purkista, joita hän myös rakastaa), chili-valkosipulitahnaa ja papuja purkista nekin. Hyvää tuli! Hänen ostamansa Tefalin korkealaitainen paistokasari oli koekäytössä ja toimi tosi hyvin. Pinta on keraaminen ja ällistys oli suuri, kun tänään pataa lämmittäessäni se suorastaan luisteli pannun pohjalla. Ei enää ikinä teflonpannuja!

Sain myös valmiiksi tosi-ison ja tosileveän kassin, jolla nukkekotini matkustaa Tampereen nukkekotinäyttelyyn ensi viikolla. Uhrasin kassiin yhden ison froteepyyhkeen, sinänsä hyvän pyyhkeen, mutta se oli vähän liian iso ja ruman värinen. Henkselit tein vanhasta farkunlahkeesta ja somisteeksi ja tueksi käytin nättiä ja tukevaa kukkakangasta, joka oli jäänyt verhosta. Pitää kuvata tämä teos, joka ei kestä tarkempaa silmäilyä, mutta varmaan ajaa asiansa.

Vaikka aloitin ruikuttamalla, niin oikeasti päivä oli ihan hyvä.

Se on jo helmikuu

Kyllä on kivaa, kun päivät pitenevät ja valkenevat. Kliivia, josta otin muutama päivä sitten tännekin kuvan, se  senkun pörhistyy. Kumma juttu, en ole hoitanut sitä mitenkään. Nyt tuotin supstraalia kaupasta, jos vaikka pitäisi ihan vähän häntä lannoittaa. Se on uskollisesti kukkinut joka vuosi.

Toinen uskomaton kaveri on tämä orkidea, jonka kukka on edelleen kaunis:

Kuva on otettu kännykän huonolla kameralla. Pitääkin muistaa ottaa parempi kuva niin kauan , kun on mitä kuvaa.

Tein viikko sitten ison annoksen linnunruokaa. Sulatin kookosrasvaa ja lisäsin siihen rusinoita ja monenlaisia siemeniä ja pähkinöitä. Ei kelpaa. Kukaan ei ole käynyt edes maistamassa sitä. Ohje oli Viherpihasta: rasva yms. kaadettiin kahvikuppiin, jonka ripustin yhteen amppeliin roikkumaan. Onneksi laitoin vain yhden kupin ulos; kaksi on jääkaapissa ilmeisesti odottamassa seuraavan talven lintuja. Sini- ja talitiaisia kyllä käy lintulaudalla ja mustarastas syö rusinoita, mutta tämä ei kelpaa kenellekään. Onneksi en ottanut kuvaa sittä...

Yksi piste ja papukaijamerkki itselleni

En nyt vielä rupea kehua retostelemaan, mutta pistinpoä tänään kirjaluonnokseni perään yhden pisteen. Tekstiä on  noiun 170 sivua, mutta sehän voi vielä supistua tai laajentua. Tarkistamista ynnä muuta askaretta on vielä - tiedättehän te kirjantekijät, että nyt se vasta alkaa. Silti tuntuu hyvältä, kun jonkinlainen runko on käsissä. Tulikin mieleen, että pitää kiireessti tallentaa se muistitikulle. Palaan kohta asiaan.

No niin, teksti on nyt tikulla. - Olenkin istunut ahkerasti viimeiset yöt kirjoittamassa, muutamana viime yönä jonnekin kolmeen asti plus tieteysti sitten vielä iltatunnit päälle, mutta nyt se on tehty. Älkää kysykö, milloin se menee painoon ja mihin painoon. Ajatukseni on kuitenkin saada lapsonen käsiini vielä tämän vuoden aikana. Nyt kiirettä eivät tuoneet syöpäpelot, vaan yksinkertaisesti se, että kokeilen taas kepillä jäätä eli haen muutamia apurahoja. Enpä ole koskaan mitään saanut, mutta silloin ei ainakaan saa, jos ei yritä.

Kevätkin taitaa pian olla tulossa, kun kliivia innostuu kukkimaan. Nuppu on vasta tässä vaiheessa, mutta sitkeästi se tuolta lehtien raosta kurkistaa.

Vuoden ensimmäinen lääkelasku

Mies kävi asiallani apteekissa. 150 euroa, kiitos! Ja siinä oli vasta osa tarvitsemistani tropeista. Omavastuu nyt ainakin tuli kerralla täyteen, mutta kun päälle laskee yhden kelakyydin yht. 50 euroa, pari lääkärimaksua ja yhden labran, niin ei ihan kolmeensataan päästä, mutta päälle kahdensadan oikein reippaasti. Onneksi osa on erikoiskorvattavia lääkkeitä, mutta niitä ei tässä lastissa ollut kuin kaksi pakettia. Ensi kuussa jatketaan dosetin täyttämistä, kelakyytejä ja lääkärilaskujen maksua. Mulla on sentään köyhyysrajan ylittävä eläke, mutta miten ne selviävät, jotka sinnittelevät 700 eurolla vai mikä se minimi nyt on? - Pitääkin muistaa heti siirtää summa miehen tilille, vaikka me elämmekin yhteisillä rahoilla, niin taisi tilinsä likimain tyhjentyä.

Kukat kaikille, jotka selviytyvät tänä aikana, jolloin eniten rokotetaan vanhuksia, lapsia ja vaivaisia. Nih.

Ihana kukka

Olin toissa keväänä, muistaakseni, esitelmöimässä Mattila-kirjastani ja sain kiitokseksi ihastuttavan orkidean. Kasvi on ollut ja vähän kitunutkin kukkapöydällä eikä paljon ole puuttunut, ettei olisi joutunut kompostiin. Mutta mitä tapahtuikaan? Pari päivää sitten huomasin ihmeen:

Ihan oikeasti tämä orkidea tekee kukkaa ja vielä keskellä talvea! Lajista ei ole aavistustakaan enkä huomannut katsoa, olisiko nimikyltti vielä tallessa. Kun sain tämän, oli maalis-huhtikuun vaihde,

Kaikkien kuolleiden ja vähintäänkin nuutuneiden joulukukkien jälkeen nämä pari kukkaa ovat selvä viesti siitä, että talven jälkeen tulee kevät. Nyt pitää tutkia, onko orkidealannoitetta yhtään jäljellä.

Atsalea ja jouluruusu muuten ovat edelleen hengissä.

Oikeita päätöksiä

Oli se sittenkin oikea päätös, kun peruin osallistumiseni hääjuhliin. Jalat eivät nyt illalla meinaa mahtua nahkoihinsa, vaikka pidin tukisukkia melkein koko päivän. Lämpöäkin on ollut sen verran, että melkein huolestuin. Onneksi kolmekasin rajaan on vielä matkaa. Silloinhan olisi heti edessä lähtö sairaalan päivystykseen. Ja mitä jalkoihin tulee, niin crockseilla ei oikein passaa lähteä juhlimaan. Muut kengät eivät olisi ainakaan tänäpänä mahtuneet jalkaan ja ainoat lenkkaritkin pistin viime viikolla pakolaiskeräykseen. Mutta eipä nekään oikein hääkengiksi olisi soveltuneet, heh-heh. Mies valittaa omaa jalkateräänsä, jossa hän epäilee kihtiä.

Minulla on viime syksynä todettu myös kihti jossain kokeissa monien muiden vaivojen  lisäksi, mutta eipä se ole sen enempää aihauttanut toimenpiteitä, jos ei vaivojakaan. Jotkut lääkkeet sitä aiheuttanevat, kun ei tuota portviiniäkään ole tullut naukkailtua. Paitsi hääpäivän illallisella mies tilaan jälkiruoakseen aina lasillisen, kun minä herkuttelen jäätelöllä.

Kenkävalikoimani on tosi surkea muutenkin kuin näiden turvotusten takia. Mieshän vei epähuomiossa jätesäkillisen kenkiä kaatopaikalle silloin kun yhdistimme talouksiamme ja sinne meni muutamat hyvätkin kengät sekä  Nokian kumisaappaat, mitä harmittelen eniten. Tapauksesta on viitisentoista vuotta, mutta kenkävarasto ei juuri ole kohentunut. On mulla muutamat, jos mahtuisivat jalkaan. Korkokengistä ei kannata edes haaveilla. Mustat hääkengätkään eivät mahdu jalkaan, mutta niitä en raaski viedä kierrätykseen.

Kierrätyksestä puheenollen; SPR:n ja muiden järjstöjen keräykseen vein kaksi jätesäkillistä talvivaatteita, sisä- ja ulko- ja siinä samalla neljät jalkineet. Kaikki käytettyä, mutta aika hyvää tavaraa, ainakin omasta mielestäni. Mieskin luovutti kolme nahkatakkiaan, joita tuskin on kertaakaan käytetty. Kas, kun ne olivat kutistuneet kummasti naulakossa. Eilen sitten huomasin yhdet iskemättömät farkut ja toisetkin housut, jotka hyvin olisivat joutaneet mennä, jos olisin muistanut. Ne tulivat esille, kun etsin sukkalankaa. Beiget villasukat saivat sitten siniset kärjet, kun ei sopivampaa väriä tullut vastaan. Eilen ja tänään syntyi laskelmieni mukaan seitsemäs tai kahdeksas pari lähtemään SPR:n toimistolle. Lanka oli Novitan Sinitinttiä vuosien takaa, oliskohan seiskaveikkaa. Tavoitteenani on kymmenen paria ja pääasiassa miesten sukkia.

Tämän verran jäi vaille kärjestä... Kuvaan sitten kaikki kerralla, kun urakkani on valmis matkaan. Korttejakin pitäisi vielä tehdä ja kiinnittää niihin.

Kierrästystä sekin, kun laatikollinen lasipurkkeja lähti marttasiskolle hillopurkeiksi. Hän hilloaa niihin karhunvatukkaa joulumyyjäisiä silmällä pitäen.

Eilen kuvaamani syyskuvat ovat vielä kamerassa, jota en viitsi lähteä enää hakemaan alakerrasta. Piti jo eilenillalla ottaa se mukaan, mutten muistanut ja tänään sama juttu. Tämä kimppu taitaa olla vanhempaa perua, tältä kesältä kuitenkin. Mies on aika usein tuonut kauppareissullaan ruusukimpun. Pirkka-ruusut ovat hämmästyttävän kestäviä, vaikka nämä nyt ovat jo melkein päättämässä päiviään. Nuuka mies ostaa mieluummin näitä kuin kalliimpia kukkakaupan kimppuja, jonne sitä paitsi pitäisi mennä erikseen.

Palaan vielä häihin. Vähän harmittaa, kun kerrankin olisi päässyt - luultavasti - tosi komeisiin suomenruotsalaisiin hääkemuihin. Tädille kuulemma lähetetään kuvia, ehkä sitten kun nuoripari aikanaan kotiutuu häämatkaltaan, ellei sitten joku muu sukulainen ole kuvannut.

Sekin harmittaa, kun yli ysikymppinen vaari jaksoi lähteä häihin, minä en. Tosin se minua on koko illan pelottanut, miten se vaari selviää, siis jaksaa istua pyörätuolissa. Kun etukäteen arvelin, että sieltähän voisi lähteä jo parin tunnin päästä kotiin, niin kuulemma ei puhettakaan. Voi tietysti olla, että jos nuoripari vihittiin ensin, tosin samassa juhlapaikassa ja sitten oli illallinen ja kaiketi muuta aktiviteettia, niin juhlat ovat kestäneet myöhään iltaan. Ja vaari muiden mukana, luulen minä.

Ja oli siinä sekin este, kun ei tosiaan ollut kenkiä. Mekko oli ja varta vasten ostettu soma iltalaukku, mutta ne kengät! Enkä ihan hirveän mielelläni olisi esiintynyt keppimummonakaan... Mutta kaikkea ei aina saa. Nyt on pieni yllätysmomentti, ottaako morsian kaksoisnimen vai säilyttääkö omansa. Sulhasen sukua nimittäin ei ole muita kuin isänsä, äitinsä tietysti myös, yksi veljensä ja isän sisar, joka hänkin asuu Ruotsissa.

Nyt rupesi hiukomaan eli haen pikkuisen yöpalan. Nukkukaa hyvin ja nähkää kauniita unia.

Sunnuntain jälkeen maanantai

Satoi kyllä, mutta aina välillä aurinkokin paistoi. Onneksi myräkkä sivuutti meidät enkä tullut tutkineeksi sademittariakaan. On sitä vettä kyllä tullut ihan tarpeeksi tämän kesän osalta. Tänään siis oli tupapäivä, mutta sain sentään vaatteet päälleni ennen iltaa. Askareena oli Virpi Hämeen-Anttilan uusimman dekkarin lukeminen. Käärmeitten kesä on nimeltään. Pidän siitä ja erityisesti sympaattisesta Kalle Björkistä, joka on ministeriön juristivirkamies, joka vapaa-aikanaan ratkoo karmeita rikoksia. Eletään 1920-lukua. Täältä lisää tietoa. En pidä läheskään kaikista Hämeen-Anttilan kirjoista, mutta toivon, että Kalle Björk seikkailee vielä kauan keskuudessamme. Tämä oli toinen osa; ensimmäisen nimeä en muista.

Tänään en muuta kuin pistäydyin ulkona postia hakemassa ja vilkaisemassa, onko sade ehtinyt tehdä tuhoja. Ei ollut mitään uutta. Kaunis Perttula-ruusupensas ei enää pitkään aikaan ole ollut kaunis. Se olisi varmaanb pitänyt leikata keväällä. Ilokseni jalohortensia tekee pienenpientä nuppua. Toivottavasti se nimensä (Endless Summer) mukaan saa pitkän, lämpimän loppukesän, että ehtii kukkia kunnolla.

Tämän kukkarykelmän nimi on  Classic music ja sen pitäisi varmaan heinäkuun lopulla kukkia tosi komeasti, mutta ei. Tässä on samaan juureen ympättynä verbenaa ja miljoonakelloa ja muistaakseni pikkupetuniaa. Olisi nätti, jos kasvaisi.

Vielä surkeampi esitys on tämä Miljoona suukkoa:

Oikeampi nimi olisi kaksi ja puoli suukkoa. Olisihan se pitänyt vanhastaan muistaa, että mainoskuvat huijaavat...

Minä ostan ensi keväänä täydessä kukkaloistossa olevia kasveja siihen aikaan vuodesta, jolloin tosiaan on jo kesä ja lämmintä.

Ei tässä muuta kuin hyvää uutta viikkoa! Minulla on tiedossa ainakin keuhkotutkimukset ja ehkä muutakin, kun ryhdyn aamulla kyselemään, mitä noille turvonneille kintuille pitäisi tehdä.

Yömyssyllä

Nyt yömyssy ei ole se perinteinen, vaan käynpä hakemassa pienen yövoileivän. Ei silti, nestemäinenkin myssy olisi ollut paikallaan, sillä tein äsken parisen tuntia ahkerasti töitä. Tekstiä editoin kyläkirjaan. Menossa on versio 2 eikä tietoakaan, miten monta kertaa vielä olen T-ystäväni tekstin kimpussa. Ja päinvastoin. Hidasta on, mutta sitä ei kukaan käsitä, joka ei itse ole tähän hommaan joutunut. Samahan se oli lehdenteossakin. Oikoluvun olisi pitänyt sujua kuin tanssi. Minultakin kerran kysyttiin, osaanko oikolukea samalla kun kirjoitan tekstiä. No en todellakaan! Kysyjä kuulemma osasi.

Tämä on oikeastaan ns. kuvituskuva, vaikka onkin otettu oman pihan kukista tänä kesänä. Varjoliljat kukkivat ja suureksi ällistyksekseni myös valkoisena ja paikassa, jonne siemenen on täytynyt lentää tuulen tai jonkun linnun mukana. Nämä tämän väriset kukkivat pääasiassa aitan seinustalla.

Minähän varmaan kerroin, että lähden pienelle sairaalareissulle sunnuntai-iltana. Lähdin ja sain mukaani kasvoilla pidettävän maskin uniapnean hoitoon. Nukuin yhden yön harjoitusmielessä sairaalassa ja sitten vaan kotiin! Nyt eivät ämmät sitten ainakaan sairaalassa marise kuorsaamisestani. Kahden yön kokemuksella voin kertoa, että maskin kanssa voi hyvinkin nukkua, vaikka on se vähän outo tietysti alkuun. En muistanut puhua muutamasta asiasta lääkärille, mutta onneksi tällä viikolla on vielä yksi lääkärissäkäynti. Pitää muutenkin kirjoittaa lista valitettavista vaivoista ja raportoida syöpäsairaalan muuttaneista lääkkeistä. Kun syöpälääkäri ei suostunut uusimaan eräitä lääkkeitäni, niin pakko on mennä yksityiselle. Luottamukseni omaa terkkaria kohtaan ei ole kovin korkealla eikä sinne nyt heinäkuussa pääsisikään. Viimeksi  - ennen siirtymistä yksityispalveluiden käyttöön - jonotusaika oli 7 viikkoa ja nyt mulla alkavat reseptit olla tyhjiä. Silloin ei tietysti ollut näin radikaaleja sairauksiakaan eikä lääkärikäyntiä kuin  kerran, pari vuodessa. Nythän siellä on saanut rampata senkin edestä. Kelakyytien omavastuukin täyttyi jo muistaakseni maaliskuun alussa.

Kun emme ole ehtineet yli viikkoon käydä vaaria tervehtimässä, kävimme tänään. Systeri siellä pakasti vaarille, 93 v. mansikoita! No hyvähän se, jos vielä muistaa syödäkin niitä. Itse päätin, että tänä kesänä syön mansikat tuoreina, kun en viime talvella läheskään kaikkia muistanut pistellä poskeeni. Meillä kun ei syödä jälkiruokia eikä makeita leivonnaisiakaan kuin vieraiden kanssa ja kun makeaa syön vain minä, en myöskään leivo.  Aamupuurokaan ei kuulu ruokalistallemme. Vaarilla kyllä oli vähän vanhempaakin vuosikertaa kuin meillä: lakkojakin vuodelta -79 ellen kuullut väärin systerin tuhahdusta.

Paratiisin puutarhassa

Tein kierroksen kameran kanssa ihan vain omassa pihassa ja totesin käyneeni paratiisin puutarhassa. Jasmiini kukkii ja tuoksuu huumaavasti. Pioni kukkii. Ruusut kukkivat. Siperian unikot kukkivat. Orvokit kukkivat jopa penkin ulkopuolella. Martagonliljat kukkivat. Köynnöshortensia kukkii. Mongolian vaahtera kukkii.

Otin tänään käyttöön myös parvekkeen ihanan riippumaton. Se vaatii vielä pientä hienosäätöä lähinnä patjan suhteen. Mies ehkä käykin huomenna katsastamassa Jyskin aletarjonnasta sopivaa petauspatjaa. Myös tyynyt elävät omaa elämäänsä eli niihin on kiinnitettävä jotkut renksut, joilla pysyvät suunnilleen pääpuolessa. Muuten peti on mitä mainioin luku- ja lepopaikka.

Jasmiinin huumaava tuoksu ylös parvekkeelle oli se, mikä sai minut lähtemään kameran kanssa kuvauskierrokselle. Jopa postilaatikon vieressä oleva kurttulehtiruusu kukkii ja tuoksuu, vaikka se ensimmäisenä on jäämässä milloin lumiauran, milloin postiauton kurittamaksi.



Kaikkein hauskinta oli löytää pikkuinen kuunlilja, joka oli katsonut asiakseen ilmestyä nurmikolle. Mies oli jo ehtinyt kertaalleen ajaa sen ylikin, joten minulle tuli kiire kaivaa istutuslapiolla uusi kolo kukkapenkin puolelle ja istuttaa tämä veijari uudestaan. Vaikka taimi on pieni, se ei näyttänyt niiltä lajikkeilta, joita rapunpielipenkissä muuten kasvaa.

Vaihdoin myös naamakuvani enemmän ajan tasalle. Naama on edelleen leveä kuin possulla ja turvotusta plus läskiä on enemmän kuin omaksi tarpeeksi, mutta alkava viikko on toivottavasti viimeinen kortisoniviikko. Sen jälkeen en ainakaan voi syyttää sitä leveästä naamataulustani.

Kiva kun on kavereita

Taas melkein itku pääsi, kun luin edellisen postauksen kommentteja. Te rakkaat blogiystävät olette antaneet ihan valtavasti voimia viimeisen vuoden aikana. Vilpittömät ja suuret kiitokset kaikille, jotka elätte mukana. En osaa ihan vakavasti vielä uskoa, että kaikki on  ohi, mutta tällä hetkellä kaikki ainakin on hyvin ja se riittäköön. Tässä kimppu orvokkeja, ole hyvä!

Järjestelin tänään kukkaisseinää terassille. Ahkeraliisa sai kaverikseen orvokkia- ja lobeliaamppelit. Oli näet pieni toive aloittaa kesäkeittiötoiminta terassilla ja sitä varten saada kukkapadat pois pöydältä. Mies tuli kuitenkin siihen tulokseen, ettei hän ainakaan tarkene syödä ulkona. Minä ehkä olisin tarjennutkin, mutta kun minulla oli lämpöä melkein 37 astetta, päädyin samaan tulokseen. En tiedä, mikä tuota kuumetta pitää, mutta lääkäri kyllä oli siitä tietoinen eikä pitänyt ilmiötä vaarallisena.

Ensi viikolla ehkä tulee putkimies vaihtamaan kunnon hanan tuon nurkassa olevan vekottimen tilalle. Minä nimittäin en opi ikinä sitä käyttämään, vaan hana tuppaa jäämään vahingossa auki. Mehän menetimme muutama vuosi sitten pihakaivomme ja nyt otamme kaupungin vettä kasteluun. Sanomattakin on selvä, että joka nurkalle yritetään asetella tynnöreitä ja pyttyjä sadeveden keruuseen. Tuo ritilä on siinä toivossa seinässä, että joskus keksimme sellaisen köynnöskasvin, joka kestää varjoa ja mieluiten vielä talvehtii laatikossa. Muratti tuli mieleen ja sitä kokeillaan seuraavaksi, mutta ehkä ensi keväänä.

Kesäkukat alkavat nyt olla haluamassani järjestyksessä niin ruukuissa kuin penkeissäkin. Vielä puuttuu yksi amppelikannake ja amppeli terassin tolpasta, kun emme ole muistaneet ostaa, vaikka olemme käyneet useampaankin kertaan Prismassa ja puutarhakaupasa. Ehkä maanantaina asia toimitetaan rautakaupassa samalla reissulla, kun käyn kampaajalla ensimmäisen kerran lähes vuoteen! Olisikohan se ollut lokakuuta viimeksi, kun kampaajani kanssa itkimme katovia hiuksiani. Nyt kyllä aion leikata tukan samaan ultralyhyeen kuosiin, joka on niin kätevä, niin kätevä.

Mukavaa viikonloppua sinne teillekin!

Vuosi vanha vaipui...

Taas sitä ollaan vuotta vanhempia. Vuosi vanha vaipui hautaan, onneksi minä en. Olo on ollut silmäongelmia lukuunottamatta ihmeen hyvä. Johan siinä on tarpeeksi, kun mies sairastaa eikä meinaa millään toipua vaivoistaan. Olo on kuulemma nyt huonompi kuin ennen toimenpidettä.

Synttärini olivat lauantaina, siis eilen tai tarkemmin sanottuna toissapäivänä. Mies tuli kaupasta kakun ja tämän ihastuttavan ruusukimpun kanssa. Toinen lahja oli aubergiini eli munakoiso. Se oli K-kaupan valikoimissa, komea kasvi, vaan ei hyvässä hoidossa ollenkaan. Runsaalla kastelulla kasvi kuitenkin alkoi heti virkistymään. Hyvässä kasvun vauhdissa oleva hedelmäkin kurkistaa lehtien alta. Kaksi pienempää ovat kuitenkin todennäköisesti menetettyjä tapauksia. Kuolleita kukkiakin jouduin nyppimään, mutta ehkä tämä vielä tästä lähtee.

Juhlan kunniaksi joimme kakkukahvit. Tytär pyöräili paikalle sopivasti kahviaikaan, jonka jälkeen teimme pienen pihakierroksen. Se oli valitettavan lyhytkatselmus. Lupasin tyttärelle raparperin varsia, mutta emmepä kumpikaan sitä enää muistaneet myöhemmin, kun emme käyneet lähelläkään kasvihuonetta, jonka kyljessä raparperipuska majailee.

Ehdinpä vielä kaivella vähän kukkapenkkiäkin ja se uurastus jatkuui tänään ja vielä eteenkinpäin. Joka tapauksessa homma etenee silläkin rintamalla, varsinkin kun yöt näemmä rupeavat lämpenemään ja kasvit pääsevät pian ulkoilemaan.

Valkovuokot kukkivat

Valkovuokot aloittelevat kukintaansa ja komea pöheikkö löytyikin tontin rajalta. Kaikkien naamat ovat kohti aurinkoa eli päivä oli ihanan aurinkoinen. Lämpöäkin oli 11 astetta päivällä, kun nautiskelin iltapäiväökahvista terassilla. Terassin katonrajassa on on mustarastaan pesä. Pesää ei näy eikä lapsosten ääntä kuulu, mutta jo monena päivänä olen nähnyt emon sinne lentävän, siis tänne, piippuköynnöksen suojiin:

Lehtikuusi aloittelee kukintaansa. Otin kuvan kaukaa ja vielä ikkunan takaa, mutta täytyypä käväistä ottamassa vielä lähikuva emi- ja hedekukista samalla kun tarkistan uuden aidan, jonka timpurit tänään rakensivat. Tähän tulee köynnöshortensiaa, villiviiniä - kuinkas muuten - ja alppikärhöä. Timpuri kaivoi jo kuopat valmiiksi eli nyt vain odottelen multaa ja taimia. Huomenna he mahdollisesti tulevat vielä tekemään telinettä ison vesisäiliön alle, kun vanhat jalat eli koivupöllit pääsivät lahoamaan. Säiliöön mahtuu 800 litraa vettä, joten siitä riittää pitkäksi aikaa kasvilavoille kostuketta.

Päivä on kulunut hissukseen. Hankala silmälasitilanne vaikeuttaa kaiken tekemistä, mutta onneksi mitään tähdellistä ei nyt olekaan menossa. Neulon huivia ja luen välillä muutaman sivun kerrallaan kirjaa tai lehteä. Tai olisihan sitä kaikenlaista, vaikkapa siivoamista tai nukkekodin näpräämistä, mutta ainakin viime mainittuun pitäisi olla parempi näkö ja mielellään liimaakin kotosalla.

Mies on edelleen sairaalassa ja saanut jo kolmatta pussillista verta. Hemoglobiini oli eilen 76 ja verenpaineet niin alhaalla, että hoitaja oli jo kutsumassa elvyttäjiä paikalle. Onneksi hän kuitenkin mittasi paineet toisestakin käsivarresta eikä elvytysryhmää tarvittu. Kuumettakin oli aamulla yli 38 astetta ja niin alkoi myös antibioottikuuri. Onneksi urologi oli tänään taas paikalla ja oli todennut, että pissassa ei ole verta.

Mainittu neste ei kuitenkaan kulje, joten jos mies kotiutuu huomenna, on kaverina katetri. Sen kanssa sitten seurustellaan kaksi seuraavaa viikkoa, jonka jälkeen on edessä uusi sairaalamatka. On tämä yhtä reissaamista, mutta onneksi oli taaskin enkelilauma tehtäviensä tasalla. Kyllä minua vähän eilen pelotti, miten tässä käy. Hyvä että vaalivalvojaiset veivät ajatukset ja avasinpa valkoviinipullonkin vaalien kunniaksi. Ja mieskin raportoi asioistaan sopivasti vasta jälkikäteen, vaikka ei silti, tuskinpa noiden vaivojen kanssa ensimmäiseksi tulee mieleen vaimoa informoida enkä minäkään jatkuvasti ole soittelemassa.

Jaahas, taas unohdin mitata aikanai sokerit ruoan päälle. Pitääpä mennä alakertaan ja jättää illan tärkein homma eli laskujen maksaminen myöhempään ajankohtaan. Heippa!

Kevät tulee kohisten

Yksi takuuvarma kevään merkki meidän kulmilla on se, kun  tivoli saapuu kaupunkiin. Kuvassa ei ole kehumista, mutta se onkin napattu muutama päivä sitten liikkuvasta autosta. Silloin tätä vielä rakennettiin ja esimerkiksi komea maailmanpyörä oli vielä keskentekoinen. Vähän siitä saa aavistusta kuvan oikeasta laidasta. Joskus olen ehtinyt kameran kanssa paikalle, kun letka tivolin isoja rekkoja ja pienempiäkin ajoneuvoja viilettää meidän ohi kohti Rantapuistoa. Sieltä ne aloittavat joka kevät kesäkiertueensa ja taitavat lopettaakin syksyllä samassa paikassa.

Muutkin kevään merkit on taltioitu. Lumikellot kukkivat edelleen upeana mättäänä. Krookuksia löytyi suorastaan metsä, joka oli kehittynyt männynoksien alle. Jos jaksaisin siirtää oksat kokonaan syrjään, niin alta voisi paljastua lisääkin. Nämä ovat komeasti levinneet viime kevään jälkeen, jolloin kukkivia sinisiä taisi olla pari, kolme kappaletta ja valkoisia yksi tai kaksi. Kukkapenkissä ei ole ensimmäistäkään. Skillan ja pihan ainoan tulppaanin lehtiä on myös näkynyt, joten kaipa nekin rupeavat kukkimaan, ellei joku tule ja pistele sitä ennen poskeensa.

Ensimmäiset sinivuokotkin ilmoittautuivat. Niitä on kahdessa paikassa. Nämä kukkivat männyn juurella ja toinen yksilö on talon seinustalla. Valkovuokot tulevat myöhemmin, kuten keltavuokotkin, jos niitä nyt tänä vuonna ilmestyykään. Katutyö saattoi viedä parhaan keltavuokkomättään. Toinen jännittämämme kasvi on kotkansiipi-saniainen, joka kasvoi aitan takana. Se joko hävisi katutyössä tai säilyi. Jäämme odottelemaan.

Kaunisääninen mustarastas laulelee pihassa ja kuoputtelee ötököitä lehtien alta. Lehdet, etenkin tammenlehdet eivät ole pihamme kaunistus.Ne ovat levittäytyneet joka puolelle ajotietä myöten, mutta nyt ei auta muu kuin kestää niitä. Mies aikoo ajella pihan ruohonleikkurilla sitten joskus, kun selviää sairaalareissustaan. Itsekään en uskalla ottaa haravaa käteen, sillä pöly tuntuu nenässä jo postilaatikolle mennessäni ja sitä paitsi tällaiset puuhat on muutenkin minulta ankarasti kiellettyjä tällä hetkellä. Mutta jos joku kauhistelee tai paheksuu, niin sopii tulla hommiin.

Meillä oli tänään herkkupäivällinen, josta en malta olla mainitsematta. Mies toi kaupasta lampaan potkia, jotka pakkasin uunivuokaan ilman mitään mausteita tai marinadeja, ei edes suolaa. Kahden tunnin kuluttua meillä oli tosi hyvää ruokaa tarjolla. Kun potkia oli neljä kappaletta, niin ei nyt tarvitse miettiä seuraavaakaan ateriaa.

Huomiselle eli siis tälle päivälle on luvattu ihanaa kevätsäätä. Suunnitelmissa on kaivaa esille pullo joululta jäänyttä mustikkaglögiä ja asettua iltapäivällä terassille seuraamaan maailman menoa ja kevään edistymistä. Kun tänään tein pienen pihakierroksen eli kävin kameran kanssa mm. kompostorilla, olin kuulevinani joutsenten ääntelyä, mutta mitään ei talojen takaa näkynyt. Ne olivat tulossa järven suunnalta. Mikäs, kun jäätkin lähtivät muutama päivä sitten.

Mies tekee jo kauppaostoksia sitä silmällä pitäen, että hänen keskiviikkona alkava sairaalareissunsa kestää useamman päivän ja mahdollisesti toipilasaikakin venähtää sen verran, ettei heti pääse kauppaan. Mahdollisen katetrin kanssa hän ei kuulemma missään tapauksessa lähde kauppaan. En kyllä lähtisi minäkään, vaikka siihenkin peliin ehdin syksyllä tottua.

Pakastimessa on kyllä yhtä ja toista, itse asiassa tavaraa laitoja myöten, mutta tuskin minä itselleni mitään poronpaisteja rupean paistelemaan. Perjantaina on sitten oma lääkäriretkeni, jolloin mies mahdollisesti pääsee jo kotiin ja on tietysti hyvä olla evästä valmiina.

Kumpikin vähän jännitämme tulevia toimenpiteitä. Tein jo varmuuden vuoksi muistiinpanojakin silmistä, jotka tuntuvat elävän ihan omaa elämäänsä. Tällä hetkellä naputtelen konetta kokonaan ilman rillejä ja näen oikein hyvin. Silmälasien kanssa lähinäkö on yhtä surkea kuin aikaisemminkin eli suurennuslasin kanssa mennään varmaan Helsinkiin.

Aurinkoista viikonloppua!

Harkat menossa

Mies on valitellut jo muutaman viikon kipeää lapaansa, josta kipu on siirtynyt olkaniveleen. Pasuunaharjoitukset ovat kuitenkin menossa, tosin ilmeisesti aika lyhyet ja varovaiset. Huomisiin harkkoihin hän kuitenkin aikoo osallistua ja keskiviikon soittotunnille, mutta arveli, että tätä vaivaa ruvetaan seuraavaksi hoitamaan sitten kun edellisestä toimenpiteestä tokenee. Itse olen ollut ihan hyvässä kunnossa. Sokerit alkavat kai pian olla kohdillaan ja tiistaina on aika diabeteshoitajalle. Muuten ei sen kummempia vaivoja ole ollut.

Tänään mies toi tilauksesta orkidean, kun yksi kuivui ja kuoli niin takuuvarmasti, ettei siitä ollut enää muuta kuin ruukku ja ranka jäljellä. Toinen orkideoistani yrittää lykätä uutta vartta ja onhan minulla kaksi muutakin, vähän erilaista. Hengissä ovat ja kasvattavat uuttakin. Tänään tullutta ei ole vielä kuvattu, mutta kliivia jatkaa kukkimistaan.

Olen lukenut tämän päivän sukuselvityksiä ja yrittänyt yhdistellä asioita keskenään ruutuvihkoon. Eilinen oli hyvä päivä: kirjoitin yhden jutun ja aloitin toista, mutta nyt pitää varmaan lähteä silityspuuhiin. Huomenna saan vieraita ja on eduksi, jos mekon ja pöytäliinan silittää jo tänään valmiiksi... Vieraat lupasivat tuoda tarjottavat, joten sikäli ei huolta. Lupasin vain keittää teetä tai kahvia tai vaikka molempia.

Mukavaa viikonloppua!

Vuorovedolla mennään

Kauniit päivät jatkuivat. Pienet narsissit ovat avanneet terassilla kukkansa ja ovat kuin pieniä aurinkoja. Tein tänään pienen (siis todella pienen) ajelun Potku-Petellä ensin kompostille, sitten postilaatikolle ja vielä puoliväliin kujasta siinä toivossa, että joku kukkisi matkan varrella. No ei kukkinut, mutta nämä kyllä ilahduttivat.

Kun minä olen rampannut viimeiset seitsemän kuukautta muutaman viikon välein sairaalassa ja labrassa, niin nyt vaihdettiin vuoroa. Mies sai kutsun pieneen toimenpiteeseen ja kutsu tulikin paljon odotettua nopeammin. Tulossa on vanhojen ukkojen vaivan korjaaminen eli eturauhasen höyläys. Ennakkotieto oli, että operaatio on ihan vain pieni, mutta kun tänän tuli sairaalasta papereita, niin ei se taida ihan NIIN pieni ollakaan. Tänään hän kävi labrassa ja maanantaina on mm. tapaaminen anestesialääkärin kanssa. Perjantaina sitten toimenpiteeseen ja ehkä päivän, parin päästä kotiin, sillä tuskin ne ennen maanantaita ketään kotiuttavat. Miehellä on tiedossa muutakin asiaan samaan laitokseen, kuten itsellänikin myöhemmin keväällä.

Labran jälkeen kävimme Kinuskillassa aamiaisella. Kun edellisellä kerralla olimme vähän pettyneitä, päätimme antaa tälle kellokoskelaiselle suosikkipaikalle uuden mahdollisuuden. Kumpikin otimme burgerit, joiden kanssa tuli keko salaattia ja vielä rapeita chipsejä eli tämmöiselle sokeritautiselle ihmiselle ei-varmaankaan-niin-kovin suositeltavaa ruokaa. Oma burgerini oli kanaa, jossa oli mm. ananasta ja ai jee että se oli hyvää! Mies otti perinteisemmän pihvin. Tuli tuntu, että koko lista pitää käydä siellä syömässä, ihanat kakut mukaan lukien. Nyt ostin kaksi palaa, jotka tosin kokematon myyjälikka pakkasi niin, että kakut olivat nurinnistoin, kun ei raukka osannut tehdä laatikkoa niin, että se pysyisi kiinni. Mutta ei se mitään, suklaakakun, jossa oli välissä ainakin puolukkamoussea ja päällä höysteenä kinuskia ja ainakin pähkinöitä, oli tosi namia. Ihme kyllä, sokrut eivät olleet pahasti koholla näiden herkkujen jälkeen. Toisen palan sentään raaskin jättää huomiselle. Kakut ovat mahtavan makuisia, mutten hoksannut kysyä hintaa. Halpoja ne eivät taatusti ole. Toivottavasti muistan ottaa jäljelle jääneestä kuvan huomenna...

Kun ei ole kuvaa kakusta, on kuva kotiaamupalasta. Tässä nuo voileivät anastavat turhan suuren huomion, sillä mielelläni esittelen taustalla olevan salaatin. Siinä on silputtuna yksi avokado, muutama kirsikkatomaatti, valkosipulin kynsiä marinoituna, pala chilipaprikaa ja kurkkua, jos on. Vihreä on itse kasvatettua basilikaa

tai sitruuamelissaa. Kumpikin kasvaa kohisten lampun alla.

Mukavaa ystävänpäivää!

Kauniit virtuaalikukkaset ja tukevat halit teille ystävät! Kesää ja puutarhakauppojen avautumista odotellessa:

Levisia

Suunnattomat kiitokset tarja-h yllätyskirjeestäsi, josta paljastui suloinen pikkuenkeli. Kiitos!!! Et arvaa, miten se ilahdutti. Tiedän myös olevani monen iltarukouksessa mukana. Kiitos siitä. Nyt tietysti unohdin kuvata tämän enkelin, mutta jospa huomenna saisin sen tehtyä ja vielä kuvankin siirrettyä tänne. Kiva kun te olette olemassa.

Oman pihan pioni teille kaikille. Pioni ja nokkoset, sitähän tämä elämäkin tuppaa olemaan.

Enkelit ovat nyt hyvään tarpeeseen. Veriarvot eivät olleet tänään kovin hyvät ja niinpä sunnuntaina on meno Helsinkiin verikokeisiin ja mahdolliseen -tankkauseen. Sehän hoituu hyvin, kun joka tapauksessa menen samaan kortteliin magneettikuvaukseen. Siitä ei ole tietoa, joudunko jäämään yön yli vai onko pelkkä päiväreissu, mutta ehkä se kännnykän laturi ja hammasharja on hyvä pakata laukkuun. Tällä viikolla olenkin jo ollut kolme kertaa verikokeessa. Kahden tulokset olivat kohtalaisen hyvät, mutta tänä aamuna eivät sitten olleetkaan.

Väsymys ja huippaus tietenkin saivat nyt selityksensä, vaikka muuten en tunne olevani huonossa kunnossa. Ja kun mulla on se kolmas kirjakin kirjoittamatta vielä, niin en oikein joutaisi kuolemaan. Ja olen luvannut tehdä yhtä ja toista meidän kyläkirjammekin eteen. Sitä äkkikuolemaahan se lääkäritäti minulle ennusti, jos hoidot eivät onnistu tai tulee infektioita tms. Turvallisempi vaihtoehto olisi ollut jatkaa vanhoilla sytostaateilla, kai, mutta valitsin kuitenkin tämän keskushermostoon vaikuttavan hoidon. Saavat nyt kaikki pikkuperkeleet toivottavasti kyytiä ja varsinkin kun eihän meillä kenelläkään ole tietoa päiviemme lukumäärästä. Jos ei kuole syöpään, voi kolauttaa päänsä vaikka postilaatikkomatkalla tai jäädä auton alle.

Tässä mennään

Aamulla ajaa huristelimme aluesairaalan labraan. Lähempää ei löytynyt ajanvarausaikaa. Vähän se harmitti, kun jonossa oli laskujeni mukaan noin 25 ihmistä, osa ajanvarauksella, osa jonottamalla eli koko odustushuone oli täynnä väkeä. Maanantait ovat kuulemma kiireisiä, mutta rivakasta jonot etenivät. Joimme aamukahvit sairaalan kanttiinissa ja kumpikin taisimme tehdä virhevalinnan sämpylöitä ostaessamme. Aina ei voi onnistua, mutta keskiviikkona kokeilemme jotain muuta aamupalapaikkaa. Ihan jo vaihteenkin vuoksi.

Minulla on taas muutama uusi mustelma kädenselässä. Kyynärtaipeesta ei ole aikoihin edes yritetty ottaa verta, mutta kun nyt tälläkin viikolla on kolmena päivänä mentävä kokeisiin, niin ehkä taas pitää sitäkin paikkaa kokeilla. Suoneni ovat aika juonikkaat, sillä vaikka ne näyttävät ihan hyviltä, niin ihon alla katsovat asiakseen ruveta kiemurtelemaan mikä minnekin.

Kun iltapäivällä soitin syöpäsairaalaan, olivat tulokset jo siellä ja kaikki oli kunnossa. Tai siis olosuhteisiin nähden hyvin. Hemoglobiini yli sadan ja niin edelleen. Tänään oloni oli kuitenkin sen verran omituinen, että otin illalla yhden pahoinvointipillerin, mutta sitä vartenhan niitä on minulle määrätty.

Kliivia tekee parhaillaan nuppuja. Tämä kuva on toissavuodelta, kun en ole vielä tänä vuonna muistanut kuvata nuppuja. Ihmeellinen kasvi, joka vuodesta toiseen jaksaa uskollisesti näihin aikoihin talvesta ruveta kehittelemään nuppuja. Hoito on aika olematonta: vettä silloin tällöin ja ehkä joskus vähän kukkaravinnetta.

Huomenna taidamme käydä vaaria tervehtimässä ja matkaamme sinne pullakaupan kautta. Jo perinteeksi on tullut omat eväät eli vimme tuliaiseksi täytetyt croissantit tai sämpylät ja vaarin ja minunkin herkku eli somat vaaleanpunaiset bebét. Täytyy muistaa tarkistaa, joka vaarin kliivia on nupuilla.

Pieniä kuulumisia

Seuraavalla kerralla on varmaan jotain uutta kerrottavaa vaivoista, toivottavasti ei kuitenkaan pelkkää tuskaa ja valitusta. Nyt kyllä taidan ottaa särkypillerin loppuyön varalle, sillä viime yö meni ihan harakoille. En millään saanut unta ja lopulta, joskus neljän, viiden paikkeilla luovutin ja kapusin alakertaan, tein varhaiset aamuvoileivät ja rupesin kutomaan sukkaa. Ehdin  katsoa vielä ensimmäiset aamu-uutiset tai ainakin niiden alun ennen kuin unihiekka rupesi kutittamaan silmiä. Nukuinkin puoleen päivään ja heräsin vasta kun isäntä tuli koputtelemaan kirjaston ovelle ja kyselemään onko kaikki kunnossa. Tavallisesti olen jo lukenut paikallislehden, ehkä puolet Hesariakin ja syönyt melkein aamupalan siihen aikaan, kun hän kolistelee rappuja alas.

Aamupäivällä minulla nokka on kohti Kirraa. Kirurgisen sairaalan lääkäri katsoo tätä rintaporttiani, tässä vaiheessa kuitenkin silmämääräisesti ja luultavasti vähän kopeloidenkin. Outo se on, ei voi mitään. Portti nimittäin punoittaa ja kipukin on lisääntynyt eli sikäli hyvä juttu päästä tarkastukseen. Valistin vähän miestäkin siltä varalta, että jotain tosi omituista on menosssa tai en ehdi kotiin ennen kuin siivousliikkeen rouva tulee tekemään sopimusta. Luulen, että se on yksi fiksuimmista päätöksistä, joita olemme viime aikoina tehneet, tämä siivoojan palkkaaminen. Etenkin nyt kun mitä ilmeisimmin pian on taas rinnassa ja kaulassa ehkä paritkin tikit.

Eilisen päivän ilouutinen oli se, että uskaltauduin käymään saunassa muutenkin kuin ovelta kurkistamassa! Edellinen kerta oli ennen elokuun puoliväliä eli ennen tämän sairauteni toteamista. Kun seuraava kerta on luultavasti hamassa tulevaisuudessa, niin päätin ottaa ilon irti saunomisesta. Voi nimittäin olla, että jopa joulusauna jää väliin, kun laskeskelin almanakasta hoitojen ja tikkausten aikatauluja. En tietenkään uskaltanut kovin pitkään saunoa, mutta otin kuitenkin kunnon löylyt. Vähän jalat vippasivat myöhemmin, mutta nautinto oli kyllä sen arvoinen.

Joululahjasuunnitelmat ovat jo pitkällä. Tänään tilasin muutaman Naistenpankin lahjan: minusta hyvä lahja oli ostaa ammatteja naisille ja ostin minä jotain muutakin. Käly ja lanko ovat saaneet jo aikaisemmin vuohen ja kanoja. Nyt heille menee ehkä jotain puutarhanhoitoon liittyvää.

Kun miehelle oli pakko hankkia musta esiintymispaita tulevaa soittojuttuaan varten, niin samalla ostin hänelle joululahjaksi ohuen neuleen nettikaupasta. Se tosin on annettava jo ennen joulua, jos vaikka ei olekaan sopivaa kokoa ja on vaihdettava. Olipa muuten vaikeaa löytää tavallista mustaa kauluspaitaa pyöreämahaiselle herralle. Ehkä pikkujoulusesongin takia ne ovat jo lopussa. - Minulla olisi kotonakin kasaamista vaille valmiina yksi villapaita, jonka mies suorastaan tilasi parisen vuotta sitten. Nyt se ei kelpaakaan, kun on kuulemma liian paksu. Koottava se on ja mietittävä, pidänkö itse vai mitä sille teen.

Tänään päätin raivata too-si pitkään tuvan pöydällä erinäisiä toimenpiteitä odottaneen nukkekodin yläkertaan. Kuinkas kävikään? Kalustus oli jo,poistettu ja viety etukäteen ylös, joten ei pitänyt olla mikään konsti kantaa tyhjä, joskin kolmekerroksinen talo rappuja ylös. Ehkä neljännen tai viidennen portaan kohdalla liimaukset pettivät ja koko rakennus hajosi osiksi. Mitään ei sentään kai mennyut varsinaisesti rikki, mutta ensi vuoden puolella alkaa talonrakennustoimet. Liimalla tämä korjaantuu, ei siinä mitään, mutta olisi talo voinut ehjäksikin jäädä. Valaistusta en tutkinut tarkemmin, mutta toivottavasti led-puikotkaan eivät hajonneet. Tässä olisi tietysti voinut sattua minullekin joku haaveri. Olisin voinut tulla samalla tavalla rappuja alas kuin mies muutamia viikkoja sitten. Hän sai kaiketi lievän aivotärähdyksen, kun päänsärkyä taisi kestää toista viikkoa.

Joulukaktus innostui kukkimaan vähän etuajassa ja komeasti kukkiikin. Pääsiäisenä tämä sama veijari on sitten nimeltään pääsiäiskaktus.

Surua on tuttavapiirissä. Kaksi kollegaa on menettänyt toisen vanhempansa ja kolmannelta meni veli. Kaikkien kolmen kuolinilmoitukset eivät olleet samassa lehdessä, kahden kuitenkin ja vieläpä sattumoisin rinnakkain. Me olemme nyt sitä ikäluokkaa, että alamme olla pian sukumme vanhinta polvea. Moni tuttu on jo orpo. Meillä isä on viime aikoina ollut aika hyvässä kunnossa ja lähti Kaunialan kuntoutukseen. Tammikuussa hän täyttää jo 93 v. jos elää saa ja terveenä pysyy. Niinhän se meillä itse kullakin: jos elää saa ja terveenä pysyy. Tai edes hengissä.

Nyt tuntuu kesältä!

Aurinko paistaa ja tämän pitikin olla viikon varmin aurinkopäivä. Tummat pilvet olivat matkalla toiseen suuntaan, mies arveli. Illalla on vielä tehtävä kastelukierros. Nämä ovat viime viikkoisen puutarhakaupan ostoksia. Taimesta kasvattamani kesäkukat ovat edelleen surkeita rååpäleitä. Ahkeraliisa ja miljoonakello jo kukkivat - yhdellä kukalla - mutta eivät ole vielä vähään aikaa pääsemässä kuvauskohteiksi.

Nyt seuraavat päivän naurut. Kuinka kukaan vanhempi voi haluta antaa lapselleen nimeksi esimerkiksi
Ninnuida, Eleaomena, Meamolla, Unnaluuna, Nuukoliver, Puromatti, Apila, Aurinko, Puru, Routa, Sävel, Mahla, Rymy, Mubarak, Tahko tai Repo? Ja miten ihmeessä kukaan viranomainen voi antaa luvan näille nimille? Listaa voi jatkaa vielä esimerkiksi nimillä Pommiina tai Simmu, Raparperi ja Tilli. Älköön nyt loukkaantuko kukaan lukija, jonka lapsi tai lapsenlapsi riesanaan kantaa jotain näistä nimistä.

Tietysti olen vanhanaikainen ja muutaman vuosikymmenen välein vanhat nimet tulevat aina muotiin, mutta nimi ei saisi olla lapselle rasitteeksi. Vielä 16 vuotta sitten, kun lapsenlastani kastettiin, oli pappia oikein todenteolla kuulemma taivutettava hyväksymään pojalle toiseksi nimeksi Alexander. Ei ollut kaukana, etteivät vanhemmat vaihtaneet kastepappia. Ainakin he pahoittivat mielensä.  Tämän listan poimin jomman kumman iltapäivälehden sivuilta.

Samassa paikassa ällistellään tänään Microsoftin hirmuisia irtisanomisuutisia eli siinä päivä murheelliset uutiset. Yksi niistä. Niin sekin firma söi sanansa, kuten aika moni meistä tavallisista pulliaisista osasi etukäteen jo arvatakin. Ikävä uutinen joka tapauksessa.