Loppiainen

En ole vielä ryhtynyt korjaamaan joulua pois, mutta kaipa se on askel kerrallaan tehtävä. Valot saavat vielä jäädä, mutta ehkä tonttuarmeija ja seimiasetelmat pääsevät pian odottamaan ensi joulua.Senkin takia on aika ruveta raivaamaan, kun olen rakennellut nukkekotihommia tuvan pöydän ääressä. Saa senkin silpun samalla hävitettyä.

Tänään täällä oli 22 astetta pakkasta. Toivottavasti ystäväni, joka oli saattelemassa äitiään taivasmatkalle, ei palelluttanut itseään. En tullut kysyneeksi, oliko arkku- vai polttohautaus, mutta se selviää lähiakoina. Äiti sairasti syöpää ja sehän se on peikko, joka taas minullakin on nostanut vähän päätään, kuten jo kerroin. Lääkäri miettii parhaillaan, aikaistaako kontrollitutkimuksia ja joka tapauksessa otatan täällä yhden kokeen ennen sitä. Joulunpyhät ja se, kun kaikki ovat olleet lomalla ja lääkärikeskukset tietysti viettäneet ansaittuja lomapäiviä, niin on viivästyttänyt kaikkea.

Viivästyttänyt myös isän uuden kuulolaitten saamista. On se kumma, ettei edes yksityislääkärissä asia etene. Faija ei kuule juuri mitään edes vanhanaikaisella kuulokojeella, saati ilman. Puhelimessa keskustelu on lähes mahdotonta. Ja kun muutenkin elämä on kovin rajoiuttunutta ja yksinäistä, niin tämäkin vielä. Ajattelevatkohan ne, ettei lähes 94-vuotiaan tarvitse enää kuullakaan?

Uusi vuosi tuokoon onnea ja rakkautta

Onpa mukava aloittaa uusi vuosi; ikään kuin kääntää esille kokonaan puhdas lehti. Emme suinkaan ole vielä lopettaneet joulunviettoa. Jouluvalot ja kynttilät saavat loistaa ainakin vanhaan loppiaiseen saakka, ehkä kauemminkin. Tonttulan väki on edelleen talossa ja vastahan ne hiipivät hiljaa alta sillan... Nämähän ovat tuoneet erityisen suurta iloa naapuritalojen muksuille, jotka oikein odottavat, milloin minun tonttuni ilmestyy rapunpieleen. Alimman kuvan jouluporsas on edelleen kyljellään, sillä se puolestaan viihdytti joulujuhlassamme yhtä naapurin pienimmistä. Kaikkein pienin tosin oli vielä äitinsä vatsassa ja seuraava nökötti saman äidin sylissä.

Tällainen on meidän lumitilanteemme. Tonttu on monivuotinen ystävämme ja kotoisin jonkun koulun myyjäisistä.

Taitavan käsityöläis - Vekin tekemät upeat tontit hiippailemassa alta sillan. Muori tykkää heittää lakkinsa pois, sillä hän ilmeisesti haluaa esitellä komeita harmaita hapsiaan.

Tässä on paljon tonttuja eri vuosikymmeniltä. Tyttären ystävättären vaari veisti puisen joulupukin joskus 70-luvulla ja toinen tytär muovaili koulussa pöydällä olevan pukin. Porsas ja poro ovat myös jostain 70-luvulta. Omasta lapsuudestani minulla ei ole yhtään joulukoristetta ja lelujakin vain pieni, hapertunut kumilehmä, joka ei ansainnut päästä joulukylään. 

Kun arvelin miehelle, että meillä oli kaikesta huolimatta hyvä vuosi, niin hän melkein pahastui. No, itse tarkoitin hyviä uutisia ennen kaikkea syöpäsairaalasta ja talossa vallitsevaa rauhan ja rakkauden henkeä, joka tosin ei oli uusi asia. En lainkaan ajatellut hänen suuria vastoinkäymisiään omien sairauksiensa kanssa. Loukkaantuminen oli hyvin oikeutettua. Mies on ennenkin arvellut, että eukko sanoo ensin ja ajattelee vasta sen jälkeen. Jos silloinkaan.

Viime vuoden alkupuoli oli tosiaan raskas - vuorotellen ravattiin väliä labra - lääkäri - sairaalahoidot. Hoidothan alkoivat jo 15,8.2014 ja jatkuivat jonnekin seuraavaan maaliskuuhun. Se oli fyysisesti raskasta, henkisesti tietysti myös, vaikkei kaikkia kauhukuvia tietenkään passannut laskea edes ajatuksiin. Tukkakin lähti, mutta palautui vähän kerrallaan heti, kun sytostaatit päättyivät. Sytomyssyjä on laatikollinen, mutta en ole edes vilkaissut niitä sen jälkeen.

Siinä kurjimmassa vaiheessa, kun naama oli kortisonin levittämä kuin possulla, tukka pois ja painoakin kai parikymmentä kiloa lisää entisestään liian runsaaseen massaan, pääsin esitelmöimään kylämme vanhasta historiasta, kun pma marttayhdistykseni vietti 10-vuotispäiväänsä. Kuvat juhlasta ovat muuten hienoja, paitsi en minä villasukissani ja myssyssäni. Juhla oli kylläkin yksi vuoden kokokohdista itselleni ja antoi kummasti voimia eteenpäin, sekin.

En voi liikaa kiittää ystäviä, jotka kannustivat, rukoilivat, tulivat käymään sairaalassa ja kaikin tavoin elivät mukana. Ja ei vähän mitään - näin mummilla oli tapana sanoa - kaikki te blogiystävät olette ansainneet samanlaiset kiitoshalaukset. Teiltä sain valtavasti voimaa. Jouluruusu Sinulle, ole hyvä:

- Miehen toimenpiteet jatkuvat edelleen. Silmäsairaalakäynnit jatkuvat ehkä vielä useamman kerran, alapäähän pannaan botoxia ja yläpäässä aortta katsastetaan. Minä mietin sitä, alkavatko ne minulla uudestaan. Soitan heti maanantaina sairaalaan neuvoa kysyäkseni. Kaikki vaivat eivät tietenkään ole syöpää, mutta kun siellä haimassa on se möykky, joka ei syyskuuhun mennessä ollut kasvanut, ei kaventunut eli sytostaatit eivät siihen purreet, niin ei voi olla ajattelematta...

Vuodenvaihteen hyviä asioita on paljon ja onneksi kaikkea ei tiedäkään, kuten onneksi ei pahojakaan uutisia. Hyvää on ainakin sukuun pian syntyvä pikkuinen. Jos lapsen äidin isäpuoli on minun poikapuoleni, niin olenkohan minä mahdollisesti isomummipuoli vai mikä? Tuleva mumma ainakin on innosta pinkeä ja niin on tuleva ukkikin. - Kun tyttäreni parisenkymmentä vuotta sitten tuli velipuolensa ristiäisistä, naureskeli hän, että siellä oli neljä tätiä, jotka kaikki ilmoittautuivat lapsen mummuiksi.

Saksantytär suunnittelee kaikesta päätellen avioliittoa. Kun ainakaan hän ei kuulu kirkkoon, miehestä en tiedä, on tiedossa ilmeisesti käynti maistraatissa, mutta ehkä toiset juhlat järjestetään myöhemmin Suomessa. Tavat siellä ovat kuulemma muutenkin sellaiset, että virallinen vihkitoimitus tapahtuu aina siviiliviranomaisen edessä. Silloin myös tytär saanee kaksoiskansalaisuuden eli sinne näyttää jäävän.

Tyttärenpojasta tulee täysi-ikäinen ja luultavasti hän aloittaa syksyllä ylioppilaskirjoitukset.

Kirjoittamiseni lähti mukavasti etenemään, vaikkei tekstiä ole vielä läheskään tarpeeksi. Se on ihmeellinen asia, miten yksi asia voi johtaa toiseen. Taisin viimeksi kirjoittaakin parista mielenkiintoisesta kirjallisesta tuotteesta, jotka löysin, tai ne suorastaan hyppäsivät eteeni. Tai tuotiin eteeni. Kummastakin arvelin ostaessani, että niissä voisi olla kirjaani hyödyttäviä juttuja ja oli myös. Kaksi perinpohjaista haastattelua päähenkilöstäni antoi minulle uuttakin tietoa ja vahvisti vanhoja käsityksiä. Tilasin ne kuin siat säkissä netistä.

Mitä vielä tuleekaan vastaan - kun elää saa ja terveenä pysyy, on on pitkään ollut tapanani sanoa. Motto tai slogan taitaapi olla lähempänä totuutta, kuin aikaisemmin arvasinkaan.

Suruja ja sairauksia ei tietenkään kannata eikä pidä ennakoida, saati tilata mutta mahdollisia nekin ovat, kun suvussa on paljon iäkkäitä ja melko huonokuntoisia ihmisiä. Ja sitten me, ei ihan ikäloput, mutta monisairaat.

Jos siis plussaisin ja miinustaisin  tulevaa vuotta, niin plussia taitaa olla enemmän. Sinänse se on höpöhomaa, kun kuitenkin on otettava vastaan se, mitä eteen tulee. Mutta silti: eletään hyvä vuosi, te ja me.

Aattoaamun ajatuksia

Vähän on jouluseimi samea, mutta nythän onkin yö... Yritän kuvata paremmalla onnella, jos muistan. Häpeäkseni en edes muista, kenen taideteos tämä on. Uudenkaupungin Mervi tietää ja itsekin lisään tiedon, jahka sen löydän esimerkiksi esineiden pohjasta. 

Kuten kerroin, laskeuduimme jo lauantaina jouluun eli mitään askaretta ei ole tehty sen lisäksi, että olen kuljettanut suunnilleen kipon kerrallaan omalle paikalleen eri puolille taloa. Ruoat tulivat kaupasta. Tänään tein kotijuuston. Jotain perinnettä on sentään ylläpidettävä, vaikka laatikot ja muut räätit tulivat valmiina. Toivottavasti imelletty perunalaatikko on kelvollista... Ruokaahan meillä on riittävästi niin, että kauppaan tuskin tarvitsee tänä vuonna mennä eikä ehkä ensi vuoden alussakaan. Joulutorttuaineksia olisi voinut mies tulla, mutten muistanut kirjoittaa listaan.

Huomenna heti joulurauhan julistuksen jälkeen lähdemme kierrokselle: ensin langolle ja kälylle joulupuurolle, sitten vaaria tervehtimään ja poikkeamme myös veljelläni. Sitten kotiin ja kinkkua paistamaan. Tapoihimme - tarkemmin sanottuna mieheni tapoihin kuuluu paistaa kinkku vasta myöhäisillaksi niin, etä ensimmäiset makupalat leikataan ehkä vasta yömessun aikaan. Minä enenn aikaan paistoin kinkun yöllä niin, että aamulla sai leikattua muhevia paljoja voileivän päälle. Koira-poloinen partioi koko yön uunin edessä kuola valuen.

Aikaisemmin kävimme haudoilla, mutta nyt eivät jalat kestä kummallakaan emmekä haluaa siihen liikenneruuhkaankaan. Läheisiä voi muistaa kotonakin, vaikka onhan se sadoin kynttilöin ja lyhdyin valaistu hautuumaan suuri elämys. - Taisi olla viimeisiä kertoja se, kun  liukastuin ja polvikierukka repeytyi ja sitä sitten podettiin pitkään aina siihen asti kunnes älysin mennä magneettikuvaukseen ja sitä tietä toimenpiteeseen. Jonotuksen jälkeen tietenkin.

Tähän päivään on sisältynyt iloa ja surua. Iloa ystävän tapaamisesta. Joimme pikaisesti glögit ja teimme vaihtokaupan. Minä sain herkullisen näköisen joulukakun ja ystäväpariskunta pakkasi kyytiinsä meidän joulupakettimme, joka toivottavasti tuottaa iloa ja hyötyä perheelle.

Suru kosketti läheltä: ystävämme, ei sentään saman, äiti oli eilen muuttanut taivaaseen pitkällisen syöpäsairauden lopulta viemänä. Lähtö oli odotettu, muttei tietysti voi sanoa, että varsinaisesti toivottu, vaikkei mitään toivoa enää toipumisesta ollutkaan. Ikääkin oli päälle yhdeksänkymmenen, mutta ikävää ja haikeustta ei tietenkään mikään poista.

Mies muisteli, että hän sai tämän talon peruskorjauksen juuri jouluaattona 35 vuotta sitten valmiiksi ja piti heti tupaantuliaiset. Minä puolestani pakkasin 15 vuotta sitten viikonloppukassin tullakseni viettämään tänne joulua. Sillä tiellä olen vieläkin.

Hyvää joulua teille kaikille blogini lukijat!

Jatkuu tänään

Joulutarinamme jatkuu. Paikalle tuli siis taitava viulusti-Pekka, todella taitava ammattilainen, viulunsoiton opettaja ja kapellimestari. Iloiseksi yllätykseksemme hän kaivoi viulun esille ja saimme kuulla kyyneitä silmiin nostattavan Armas Järnefeltin Kehtolaulun ja Jean Sibeliuksen Preludin.

Musiikkiohjelma jatkui myöhemmin, kun vieraat olivat seurustelleet ja käyttäneet hyväkseen pöydän antimia. Kapellimestari-Paulin johdolla istuinpaikkansa etsi varmaan toistakymmentä puhaltajaa huilusta pasuunaan, Kapellimestari itse soitti trumpettia. Rummutkin oli paikalla ja sello. Kun en ole musiikki-ihmisiä, en sen kummemmin osaa soittoa analysoida, en haluakaan, mutta konsertti oli upea. Mikä ettei ollut, kun soittajat olivat enemmän tai vähemmän ammattilaisia tai ainakin vakavasti harrastaneita ja opiskelleita.

Alkuun kuulimme En etsi valtaa, loistoa ja Maa on niin kaunis. Sitten oli kevyempää, kuten Kilisee, kilisee kulkuset ja joku muukin lasten tuttu joululaulu. Lapsia näet istua nökötti kuuntelemassa lähemmäs  kymmenkunta kappaletta, iältään alle vuoden vanhoista ehkä ekaluokkalaiseen. Erityisesti lapsia varten järjestettin soitinesittely, jolloin kukin instrumentti töräytti ilmoille haluamansa sävelet. Konsertin päätti Sylvian joululaulu.

Joku ainakin rivien välissä ihmetteli, miten suuret juhlat meillä oikein olikaan. Oli ne, vieraita lapset mukaan lukien viitisenkymmentä. Kieltämättä tallainen vanha tai siis entinen maalaistalon päärakennnus on iso. Soittajat mahtuivat hyvin tupaan ja vielä hyvä joukko vieraitakin. Lähes kaikille riitti istumapaikka konsertin ajaksi. Lapset ja taisi jokunen äitikin tosin istua lattialla ja yläkerran rappusilla, mutta sopu tilaa antoi.

Talomme on siirretty nykyiselle paikalleen 1890-luvulla, perimätiedon mukaan 1893. Rakennusvuotta ei tiedetä, mutta muuttovaiheessa perheen esikoinen oli jo - ellen ulkoa väärin muista - täyttänyt 18 vuotta. Siihen aikaan taloissa oli suuret tuvat ja lisäksi yksi tai kaksi kamaria. Vaatteet ja tavarat säilytettiin aitoissa ja niinpä komerotilaa ei juuri talossa ollut. Sen sijaan ovia oli, yhdessäkin huoneessa saattoi olla kolme ovea.

Silloinen isäntä oli vähän ehkä suuruudenhullu, mutta ainakin monessa yhteiskunnallisessa riennossa mukana. Kun talo määrättiin siirrettäväksi uusjaon yhteydessä nykyiselle paikalleen, arveli isäntä, että kun nyt talonpaikka on pakko vaihtaa kylän toiselle laidalle, niin rakennetaan saman tien vielä sali ja isännänhuone. Nekin valmistuivat ennen vuosisadan vaihdetta.

Alkuperäisen isännän suku sammui 1952 ja tilan osti kenraali Paavo Talvela. Mieheni osti erinäisten välivaiheiden jälkeen talon kenraalin perikunnalta 1980. Kauppaan kuului vain vanha päärakennus ja aitta pihapiireineen. Tilan maat jakautuivat muille.

Kun peruskorjaus valmistui saman vuoden jouluksi, oli täällä silloin ensimmäinen glögitilaisuus eli nyt juhlittiin 35:ttä joulujuhlaa. Perinne jatkukoon niin kauan kuin henki pihisee ja jotenkin jaksamme. Osa vieraista on vakioväkeä, esimerkiksi tietyt sukulaiset, naapurit ja ystävät. Sitten on aina ns. liikkuva osa, joka vaihtelee vuosittain. Kivahan kaikki ystävät olisi kutsua, jos se vain olisi mahdollista.

Hyviä päiviä

Oikeastaan kaikki päivät ovat viime aikoina olleet erityisen hyviä, mutta nämä viimeiset kaksi oikein ekstraa. Eilinen aamu alkoi tosin vähän nurinpäin meillä kummallakin.Väsytti vietävästi ja oli jotenkin outo olo. Se sitten koheni pienten nokkaunien avulla, onneksi ja sama lääke tepsi miehelläkin. Virkistyin niin, että pääsin lähtemään tuttavaperheeseen, jossa mm. kahvittelun merkeissä parannettiin oikein urakalla maailmaa eli juttelimme kaikesta mahdollisesta. Lisäksi minua suuresti avustettiin nukkekotprojektissani, mutta siitä myöhemmin lisää. Kivaa oli.

Mieskin tuli tyytyväisenä kotiin syksyn viimeiseltä pasuunatunniltaan. Sen päätteeksi oli heillä pienimuotoinen konsertti, jossa isommat eli aikuiseet oppilaat soittivat isommin, syksyllä aloittaneet pienet ikionnellisina saadessaan soittimesta yhden tai kaksi ääntä oikeassa kohdassa. Kivaa oli ollut sielläkin.

Tänään hänellä oli käynti silmäsairaalassa, jossa silmiä oli kuvattu ja tutkittu hyvin perusteellisesti ja moneen kertaan. Pistoshoito jatkuu; nyt yksi, tammikuussa seuraava ja kolmas piikki silmään ilmeisesti helmikuussa. Uusia lääkkeitäkin tuli, muttei kai sentään mitään dramaattista uutta ollut tapahtunut.

Minä puolestani pidin joulukakun leipojaiset. Tämä on edellinen koeversio viikuna-saksanpähkinä-suklaakakustani. Tänään niitä syntyi kaksi kappaletta.

Sitten pesin uunin, joka tosiaan olikin pesun tarpeessa, ja työnsin liesituulettimen rasvasuodattimet tiskikoneeseen. Jaksoin vielä raivata kirjoja, tosin tässä vaiheessa lähinnä yhdestä pinosta toiseen pinoon. Harjoitus jatkuu huomenna. Urakkaa riittää lähes voimien ja ajan ylärajoille asti. Onneksi siivooja tulee maanantaina, mutta sitä ennen ainakin nuo kirjakasat on ladottava johonkin, pöydän alle luultavasti, kun hyllyt ovat jo pullollaan entisiä.

Uutteruuteni johtuu glögitilaisuudestamme, joka on viikon päästä. Siitä nimittäin tänäkin vuonna alkaa meidän joulumme. Vuosittain aina vaihtelemme vähän vieraslistaa, mutta lähin suku ja parhaat kaverit tietysti ainakin ovat kutsulistalla. Kerran sattui kiusallinen tilanne, kun emme tietenkään toitota ihmisille, että tänä vuonna ette sitten saa kutsua. Eräs vanhempi rouva ihmetteli minulle kovasti, miksei meillä enää pidetä glögitilaisuutta, kun tulin yhden kerran kutsuneeksi hänet. Mitä siihen nyt sanot kiemurtelematta? Se vain on niin, että jostain pitää aina karsia, kun tulee uusia kutsuttavia, joiden kanssa on vuoden mittaan ollut enemmän tekemisissä, eikä koko pitäjää millään voi kotiinsa kutsua. - Perinteemme alkoi jo työaikana, itse asiassa kummankin työaikana. Nyt taitaakin miehellä jo olla 35. glögitilaisuus. Tuvan istuimet miehittää usein ylikin kymmenhenkinen soittajaporukka. Perinteeseemme kuuluu puhallinkonsertti.

Nyt minulla on erinäisten tavaroiden piilotusten ynnä muiden operaatioiden lisäksi vielä yksi iso urakka ja se on pitkien ja leveiden pöytäliinojen ja tarjoilijoiden rimpsuessujen silitys. Siihen en onnistunut saamaan apua, joten pakko on jaksaa vaikka ottamalla pienet nokoset välillä. Silityslaudan edessä seisominen ottaa nimittäin uskomattoman ilkeästi selkääni, joka muutenkin on viime aikoina vihoitellut, Toisaalta olemme miehen kanssa sopineet, että niin kauan kun henki pihisee... Mies ei juuri osallistu näihin sisähommiin, mutta toimii ahkerana valo- ja tarvittaessa postivastaavana sekä kauppaneuvoksena, joten ei hänkään toimettomana istu lehteä lukemassa. Viime vuonna minulle oli varattu sohva vapaaksi siltä varalta, että joudun välillä lepäämään. Nyt tilanne on tietysti paljon parempi.

Tarjoilemaan saan meidän marttayhdistyksestä ainakin pari reipasta naista, mutta silittäjätärtä en saanut järjestymään. Kun meidän tuvan pöytä on 3 metriä pitkä ja tavallista paljon leveämpikin, on aina pieni taiteilu keksiä siihen liinat. Yleensä joudun käyttämään 4-5 alusliinaa ja niiden päälle 1-2 jotain muuta. Haluan pöytään jotain muuta kuin sileän liinanpituuden päästä päähän. Haluan myös pitkät helmat, jotta pöydän alle saa kätkettyä yhtä ja toista pois silmistä.

Kattausta yritän aina vähän varioida, vaikka kovin paljon erikoisuuksia siihen ei yksinkertaisesti mahdu. Pöydässä on oltava holillinen ja holiton glögi, glögimukit ja tassit, lusikat ja lautasliinat, jotain kukkasen puolta, liemimukit ja pöytäliesi pitämässä liemikattilan kuumana. Ja sitten tietysti kaikki "kastettavat". Keskipaikkeille yritän taiteilla jotain korisetta, tonttuja, kynttilöitä ja sen sellaista.

Tämmöinen se oli vuonna 2010. Tarjoilut eivät kovin paljon vaihtele. Olen varmaan tylsä, mutta kun yhden systeemin saa kehitettyä, en ehdi/en jaksa/ en viitsi sitä paljon varioida. Sitä paitsi piirakat ja munavoi tekevät äärettömän hyvin kauppansa lihaliemen kanssa. Osa vieraista tulee vähän kauempaa ja heille maistuu suolainen oikein hyvin. Jonain vuonna meillä on ollut 50-60 vierasta, joten pöydän on syytäkin notkua, ettei tarjottava lopu kesken.

Glögin kanssa on yleensä paria kuivaa kakkua ja useimmiten Hildegard Bingeniläisen äly- ja hermopipareita ja kaupan ruskeita piparkakkua. Nyt teetän osan leivonnaisista, kuten viimekin vuonna ja piirakat tulevat kaupasta valmiiksi paistettuina. - Tuona vuonna juustot eivät tehneet kauppaansa ja luulen, että ne jätetäänkin tänä vuonna pois.

Kattaus on vähän sekalaista seurakuntaa, kun suunnilleen talon kaikki lautaset ja mukit on otettava käyttöön, mutta jotain jujua eritän keksiä keskikorokkeelle. Katsotaan nyt, mitä tänä vuonna syntyy... Onneksi on viikko aikaa vielä miettiä.
                                                                       

Se on joulukuu

Ihanaa adventin aikaa ja joulun odottelua, rakkaat lukijat! Meinasi ihan unohtua, kun oli eilen muuta miettimistä. Tänään kirjoitin ison nipun joulukortteja, varmuuden vuoksi hyvissä ajoin. Yhtenä vuonna teimme sen virheen, että nuukuuksissamme ostimme kakkosluokan postimerkit ja niinpä kutsut glögikonserttiimme tavoittivat vieraat vasta jälkikäteen. Onneksi älysimme soittaa ja lähettää sähköposteja perään. Tänä vuonna kuoressa on omapostimerkki, kuten viime vuonnakin. Ja ykkösluokkaa.

Oviseppele tuvan ovessa oli vielä jouluna 2011 tämän näköinen. Nyt siitä on jo tipahtanut yhtä sun toista, kun ohimennen talon emäntä siihen aina joskus törmäilee.

Mies ei saanut lauantaina uutta valoverkkoa pihakiveen, sillä sähköliike piti ovensa lukossa. Tänään uusi yritys: kas, heillä ei tämmöistä artikkelia ole myynnissä näin joulun alla. Eli vielä pitää vaihtaa kauppaa. Kun kännykkäni lakkasi illalla toimimasta, niin asiaa on huomenna kännykkäkauppaan ja siinä samalla sitten varmaan Prisman jouluvalo-osastolle tai rautakauppaan.

Tänään sain sentään joulun tähden korjattua ja ripustettua tuvan ikkunaan. Samalla kun ostimme mainostamani sohvan ja nojatuolin, ostin myös valkean, kauniin paperitähden. No eihän me sitä kumpikaan osattu kasata. Mies aloitti aivan väärästä päästä, kun olin sanonut, ettei neuropaattisilla töppösormillani semmoista askaretta tehdä. Närkästyi vielä, kun kuulemma jäkätin vieressä antamassa neuvoja eli käskin katsoa ohjetta ensin käyttöohjeesta. No, hän heitti puuhan kesken, mutta tähdessä oli jo muutama repeämä... Hän kyllä valitteli huonoa oloaan, joka varmasti kiristi pinnaansa. - Toivottavasti ukkorukan olo kohenee yön aikana eikä päinvastoin. Miehet kun eivät hevin valita, ei tämä ainakaan. Vannotin, että minut pitää tarvittaessa herättää.

Minä sitten jatkoin tähden kanssa näpertelyä, sillä sen kokoaminen nyt mikään amerikiikankikka voi olla.  Sainkin sen avattua ihan tähden malliseksi, mutta ne repeämät senkun kasvoivat ja lisääntyivät, joten lampunpidike ei enää suostunut asettumaan, saati pysymään paikallaan. Luovutin ja siirsin uuden led-lampun vanhaan kuparin väriseen, josta olin jo ollut luopumassa. Sain jopa tähden alas ikkunasta ja takaisin paikalleen. Vähän semmoinen suunnitelma minulla on, että käytän paperilyhdyn vaikka pöytäkoristeena. - Led-lamppuja sähköliike sentään suostui myymään, mutta kuulemma vähän pitkin hampain.

Yritin äsken etsiä kuvaa vanhasta ikkunatähdestäni ja törmäsin vuoden 2011 jouluun, jolloin on kuvattu myös tämä pikkutonttu. Tähteä en kylläkään löytänyt.,Tai ei tämä tonttupoika niin pienikään edes silloin ollut. Nyt hän on uuttera lukiolainen.

Lopetin sen jouluvuoden kuvien katselun lyhyeen, sillä se oli äidin viimeinen joulu, jolloin isä välttämättä halusi hänet vielä kerran kotiin. Ehkä siitä olikin lohtua isälle. Äiti tuskin tiesi, missä oli eikä oikein olisi jaksanut istua tuolissakaan, vaikka oli tukevasti sidottu penkkiin. Kuvat kertoivat surullista tarinaa elämän viime kuukausista, jolloin suunta oli enää alaspäin. Murheellista, miten todella monessa mukana ollut yhteiskunnallinen vaikuttaja joutuu elonpäivänsä päättämään terveyskeskuksen vuodeosaston valkoista kattoa tuijottaen. Kirjoitin pyynnöstä äidistä pienoiselämäkerran nettiin Naisten ääni-sivustolle (www.naistenaani.fi). Sinne kerätään parhaillaan eri alojen vaikuttajanaisten tarinoita. Kuka hyvänsä voi lähettää materiaalia, kannattaakin lähettää.

Jouluvalmistelut alkoivat

Minä en ole mikään jouluihminen, joka hehkuttelisi joulua kuukausikaupalla etukäteen. Nautin kyllä joulusta, nostan ikkunavalot kohtsillään paikoilleen ja adventtina seimiasetelmat ja niin edelleen, mutta siinä se. Tähän asti olen hankkinut joululahjoja lasten perheille, mutta nyt siinä joku tökkii. Ehkä se, että en käy juuri nykyisin kaupoilla, vaan olen postimyyntiliikkeiden varassa ja toisaalta perheen nuorimmainenkin on jo käynyt rippikoulun, joten sileä seteli alkaa hänellekin
luullakseni olla mieluisin lahja. Lukiolaispojalle ainakin.

Mutta yhdestä asiasta meillä pidetään kiinni. Pidimme viime vuonna, kun tukattomana oli kuljettava myssy päässä ja pidämme tänäkin vuonna, kun tukkakin on taas päässä. Meidän jouluglögimme ja konserttimme on ja pysyy niin kauan kun henki pihisee, sanoi armas mieheni, jonka syntymäpäivää juhlistamme silloin, muutamaa päivää ennen aattoa. Siitä alkaa meidän oma joulumme. Hoksasin muutama päivä sitten, että olisi jo korkea aika tilata kortit. Kun ei tiedä, mitä työnseisauksia ja hidastuksia joulun alla tulee ja senkin takia ajoissa, että sukulaisemme ja ystävämme tietävät varata illan, jos haluavat tulla.

Äsken tilasin ifolorilta nipun kortteja, joita tänä vuonna koristaa ihan erilainen kuva kuin aikaisemmin. Törsäsin ja tilasin vielä omakuvapostimerkitkin samalla kuvalla. Yritin etsiä kuvaa jostain edellisvuotisesta kortista, mutta eihän semmoinen tähän hätään mistään kuva-arkistosta löytynyt. Jonain vuonna kuvassa on ollut talomme nyt, toisena taas talomme sata vuotta sitten. Jonain vuonna olen kuvannut erilaisia kynttiläasetelmia. Nyt oli kaksi vahvaa vaihtoehtoa: seimiasetelma tai pihatonttu. Tonttu voitti, sen takia kun naapurin ipanat rupeavat näihin aikoihin jo tarkkailemaan pihaamme, jotta joko tonttu on tullut.

Näytän sitten, kun kortit tulevat. - Nämäkin tontut olivat ehdolla. Tekijä on Vekki.

Joulu on purettu

Kannoin äsken tontut ja laatikollisen muutakin joulutavaraa yläkertaan. Ikkunavalot saavat loistaa vielä toistaiseksi tuvassa, mutta muuten on joulu nyt paketissa. Hyvä jouluhan tämä sittenkin oli, vaikka heti uudenvuoden jälkeen jouduinkin sairaalaan ja lähes joka välipäivälle riitti sairauteen liittyvää menoa. Joulujuhla onnistui hyvin ja siitä suuret kiitokset kaikille apujoukoille, sekä maallisille että varmaan myös taivaallisille. Sairauskin on toistaiseksi selätetty, vaikka eilen tulleessa  syöpäsairaalan kirjeessä lueteltiin sellaisiakin vaivoja, joista en mitään ennen tiennytkään, en ainakaan niin perusteellisesti. En tosin kuvitellutkaan, että sairaus olisi vielä tällä selvä, vaikka nyt tuntuukin tosi hyvältä. Seuraavat sytostaatitkin on jo määrätty. Ne on runsaan kahden viikon päästä. Edellinen hoito peruuntui tämän keuhkosairauteni takia, johon antibioottikuuri on edelleen menossa. Oireeton malaria? Oireeton keuhkokuume? Keuhkokuume? Lääkeaineallergia?

Purin tänään myös muutaman joulukukka-asetelman ja heitin eräitä raaskuja roskikseen. Saa nähdä, suostuuko jouluruusu jäämään henkiin. Se pääsi pahasti kuivumaan sairaalareissuni aikana, vaikka muistutin kukkien kastelusta. Eipä tuo talonmies sitä ottanut tehdäkseen. Flamingonkukka on ainoana hengissä ja senkin ehkä panin liian kylmään, kun nostin ikkunalaudalle. Amaryllikset ja hyasintit saavat myös kyytiä, sillä talossa ei ole viileää paikkaa, missä ne talvehtisivat. Yhtenä talvena pidin sipuleita salin nurkassa, mutta eipä niistä mitään tullut.

Kuten facebookissa jo mainostin, tein linnuille ja oraville ison eväspaketin, jonka sidoin pihan irtonaiseen männynoksaan. Sulatin paketillisen kookosrasvaa kakkuvuokaan, johon olin sullonut erilaista siementä, mantelia ja rusinaa, kauraa, auringonkukkaa ynnä muuta. Kun laitos oli jähmettynyt yön yli jääkaapissa, irrotin sen vuoasta lämpimässä vedessä ja sidoin farkkukankaasta kaksi sidettä, joilla köytin oksaan. Tänä aamuna ei ainakaan vielä eväs ollut kiinnostanut elukoita, mutta ehkäpä ne sen vielä löytävät. Harakoita ja naakkoja en kylläkään kaipaa pihaan ja sen takia tämä kakku on matalalla ja vähän oksien alla. Matalalla tietysti senkin takia, kun oksat ovat maassa, heh-heh.

Kun kävin kirja-alennusmyynnissä, ostin samalla nipun vihkoja, kun halvalla sain. Kirjoja sieltä ei mukaan tarttunutkaan, mutta väriä printteriin, sillä kirjoittamista näet pitäisi ruveta taas harrastamaan. Vaikka mulla on varmaan viisi eri vihkoa, joihin olen kerännyt tausta-aineistoa uutta kirjaani varten, ei lisä pahaa tee. Kirjoitin pari muuhun tarkoitukseen tulevaa juttua muutamana iltana ja yksi on vielä siltä alalta tekemättä. Sitten pistän "ne" kannet kiinni ja aloitan tositoimet.

Tapanin aamupuolta

Eilinenkin hurahti niin, että vasta näin aamupuolella ehdin kömpimään yläkertaan ja sähkö- ynnä muita posteja tarkistamaan. Kiitokset kauniista joulutoivotuksistanne, hyvät blogiystävät!

Muutama tonttupoika on jo nyykähtänyt, kuten kuvasta näkyy, mutta muuten joulumme on sujunut erinomaisesti. Syöty on hyvin ja minäkin uskaltauduin ottamaan lasillisen viiniä ja pikkuisen tilkan tillisnapsia, kun sairaalassa antoivat siihen luvan. Tosin on myönnettävä, että puolikkaasta punaviinilasillisesta puolet päätyivät miehen lasiin, kun en koko syksynä, elokuun puolivälin jälkeen, ole tainnut viinilasiin kajota.

Kinkku paistettiin aattoiltana niin, että se saatiin kuorrutettua ja maisteltua sopivasti ennen paavin puhetta. Puheesta emme tietenkään ymmärtäneet montaa sanaa, mutta musiikki ja koko seremonian teennäisyys ei meitä kumpaakaan miellyttänyt. Huippu oli se ällöttävän väriseksi maalattu Jeesus-lapsi punaisine napoineen. Totesimme vain, että taisi Lutherus olla oikealla asialla aikanaan. Mies harmitteli erityisesti tv-lähetyksestä pois jäänyttä loppusoittoa, jonka takia hän erityisesti halusi valvoa. Urut kuulemma olivat erityiset. Urkumusiikkia pääsin minäkin kuuntelemaan aattona, kun mies piti ensin pienen joulukonsertin uruilla ja sitten pianolla. Kuulemma kylläkin viiden vuoden tauko haittasi soittamista. Minä olen niin epämusikaalinen, että mulle soitto meni täydestä.

Mitä kinkkuumme tulee, niin se oli varmaan yksi parhaista, mitä olemme paistaneet. Kotimainen kyllä ja tuoreena ostettu, mutta toimittajasta ei ole tietoa. Voitelin pinnan hunajasinapilla ja sepä antoi mukavan säväyksen kuorrutukseen. Hunajalla on herkuteltu muutenkin, sillä naapurin mehiläistarhaaja toi purkillisen todellista lähihunajaa meille joululahjaksi. Kun sillä maustoin aamulla Tyttären antamaa talviteetä, niin kaikki kurkkukivut ja muut kolotukset hävisivät taivaan tuuliin. Siltä ainakin tuntui. Tavallisesti juon aamulla kannullisen teetä, jossa on puolet Rooibusta ja puolet joko vihreää teetä tai mahdollisesti Earl Greytä.

Samaten joululaatikot olivat niin erinomaisia, etten olisi itsekään osannut parempia tehdä. Vähän lisäilin mausteita ja kermaa lanttu- ja porkkanalaatikkoon, mutta imelletty perunalaatikko ei kaivannut lisukkeita. Kaikki olivat kaupasta tilattuja, mutta lanttu- ja perunalaatikko sinne jonkun pienvalmistajan toimittamia, ettei suorastaan jonkun kotikeittiöstä. Omatekoinen kotijuusto onnistui myös oikein hyvin ja massaa riitti kahteen muottiin. Myös vaari kehui omaa, pikkuveljeni tekemää kotijuustoa, joka oli kuulemma jo aattona syöty melkein kokonaan. Meillä on vielä huomiseksikin juustoa. Kun joulutortuista jäi luumusosetta ja kermaakin oli, tein itselleni perinnejälkiruoan eli luumukräämiä pienen annoksen. Toisen söin eilen, mutta puolet jäi vielä tapaninpäivän jälkiuoaksi. Meillä mieshän ei syö mitään makeaa, paitsi jouluna vähän suklaakonvehteja ja vihreitä kuulia,

Viime päivinä kurkkuni on tosiaan vähän kipuillut. Ehkä se on juhlajännitteen laukeamista tai sitten mahdollisesti jotain syöpään ja / tai laskimoportin poistoon liittyvää. Kaulan syrjässä ulkopuolella on joka tapauksessa ikävä kohta, muttei onneksi niin häijun näköinen kuin alempana rinnassa oleva kova ja punoittava paikka. Sitähän lääkärit ja hoitajatkit ovat oikein joukolla käyneet ihmettelemässä. Onneksi kuume ei sentään ole noussut yli 37 asteen.  Se aina vähän pitää jännitystä yllä, jos olo tuntuu vähänkin kuumeiselta.

Tänään on ollut toistakymmentä astetta pakkasta eli ulos on työnnetty nenää vain sen verran, että sain vietyä lintulaudalle auringonkukan siemeniä ja terassin kaiteelle mantelia ja rusinoita mustarastaalle, joka näyttäytyi muutama päivä sitten. Mantelirouhe näytti kelpaavan muillekin tirpolle, ainakin tali- ja sinitiaisille. Hangelle vein jäniksille talven ensimmäisen kauratarjoilun, sillä jälkiä oli ilmestynyt viime yön aikana tutulle paikalle koivun juurelle. Lumityöt jätettiin suosiolla tulevaisuuteen.

Aaton ajokeli oli karmea, eikä ihme, että kolareitakin sattui pitkin Etelä-Suomea. Kävimme kahvittelemassa vaarin luona ja menomatka sujui mukavasti, mutta sitten siinä kolmen aikoihin alkoi myräkkä, kuten säätiedotus oli jo ennustanutkin. Matka ei ole kovin pitkä, mutta silti mies joutui kertaalleen pysähtymään ja puhdistamaan pyyhkimensulkia ja jos kotimatka olisi vielä jatkunut, olisi toinenkin puhdistuskerta ollut tarpeen. Ehjinä sentään selvisimme kotiin joulua vastaanottamaan, mutta piharoihut jäivät sytyttämättä.

Joulurauhaa!

Perjantaina vietimme upean illan ystävien, sukulaisten ja naapurien kanssa. Itse en olisi mitenkään selvinnyt järjestelyistä ja tarjoiluista, mutta kun oli hyviä ystäviä, sain itse nauttia juhlimisesta. Mies haki kaupasta tarvikkeet ja toiset silittivät liinat, imuroivat, kattoivat pöydän, paistoivat, kuumensivat glögit, tarjoilivat  ja vielä tiskasivat astiatkin. Kakut ja pikkuleivätkin tulivat valmiina taloon.

Tarjoomukset olivat vuosien mittaan hioutuneet nykyisiksi: glögiä kahta lajia, lihalientä ja gluteenittomia cocktailpiirakoita, munavoita ja juustoa sekä vaihdellen yhtä tai kahta kakkua ja piparia, suklaakonvehteja ja vihreitä kuulia unohtamatta.

Juhlan kruunasi perinteinen kotikonsertti, tällä kertaa kuuden puhaltimen ja yhden sellon voimin. Otin runsaasti kuvia, mutta eipä niitä tohdi tänne laittaa, kun en ole kysynyt lupaakaan. Suloisia pieniä tonttutyttösiäkin oli paikalla naapurista. Kun ei konsertti meinannut alkaa tarpeeksi ripeästi, kannustivat tytöt reippaasti: "Lisää musaa!"

Yksi takaisku sattui tänäkin vuonna. Tyttären nillkurit kokoa 37 vaihtuivat jonkun muun jalkineisiin. Samoin kävi vuosi sitten, jolloin yhden tarjoilija-martan kengät vaihtuivat naapurin kenkiin. Ne onneksi löytyivät oikeille omistajilleen. Nyt olen yrittänyt viestitellä eri suuntiin kadonneista, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tärpännyt.

Ilta sujui hienosti jaksamisenikin kannalta. On selvä, että sairaskin ihminen skarppaa tällaisessa tilanteessa ihan vaistomaisesti ja voimia riittää ihmeesti. Olin vielä eilenkin aika reipasta tyttöä, mutta kun tänään alkoi valkosolujen kasvatus, nukuin piikin jälkeen toista tuntia iltapäiväunia. Kuume ei onneksi ole noussut eli kaikki hyvin.

Oma joulumme alkoi perjantaina. Tänään piipahdimme viemässä isälle karjalanpiirakoita ja munavoita ja muutaman palan taatelikakkua, sillä hän ei pyörätuolimiehenä pääse millään taloomme. Toinen systeri oli myös käymässä ja juuri kun lähdimme, tuli pikkuveli mukanaan komea kotijuusto. Huomenna eli siis tänään saan eli joudun hankkimaan tukisukat, joiden valmistumisesta soitettiin perjantaina. Yäk!

Mies käy vielä tekemässä jouluherkkuostokset, kuten hakemassa tilatun kinkun ja laatikot sekä kalat ynnä muun tarpeellisen, joiden varassa elämme koko viikon. Kotijuuston aion tehdä itse, mutta laatikot tulevat valmiina. Aatonaattona minulla on labrakäynti, jonka jälkeen käymme jouluaamiaisella. Aattona ajamme tyttären ja lapsenlapsen kanssa vielä vaaria tervehtimään ja sitä ennen muutamalla joulutervehdyksellä, jolloin tapaamme kaikki lapset ja lapsenlapsetkin.

Muutamaan vuoteen emme enää ole jaksaneet järjestää joululounaita lapsille. Tuo glögitilaisuus, joka samalla on isännän syntymäpäivä, on vienyt sen verran tarkkaan voimat ja ikäkin tietysti alkaa painaa. Olisi jo nuorempien vuoro, mutta lapsetkin kai haluavat viettää joulunsa omissa porukoissaan. Hyvinhän me kaksistaankin pärjäämme ja on taloudellisestikin eri asia ostaa pieniä herkkuja kahdelle hengelle kuin yli tusinalle. Joka vuosi kuitenkin tuntuu vähän haikealta, sillä olivat ne kivoja iltapäiviä. Pääsiäisateriasta yritämme vielä pitää kiinni.

Nyt ei muuta kuin

Joulurauhaa kaikille!

Jouluapua ja -iloa

Te, jotka luitte viikonvaihteen Helsingin Sanomia, pysähdyitte varmaan pitkän kirjoituksen kohdalle. Se kertoi Tanskassa asuvasta suomalaisrouvasta, joka perusti Facebookiin sivun nimeltä Jouluapua. Minut juttu pysäytti ja niin monen muunkin, sillä fb-tykkääjiä on tällä hetkellä jo yli 50.000! Eikä pelkästään tykkääjiä, vaan monet yksityiset ja yritykset ovat ottaneet haasteen vastaan ja antavat ruoka- tai muuta apua suomalaisille köyhille perheille. Käypä katsomassa. Esimerkiksi Kokkikartano lahjoittaa muistaakseni kolmellekymmenelle perheelle jouluruokaa, eräs toinen firma on varannut kaksi yhteensä 500 euron lahjakorttia jne. Tässä linkki, joka toivottavasti myös toimii.-

Perheet ovat itse ilmoittautuneet avuntarvitsijoiksi ja luulenpa, että jo siinä on korkea kynnys monelle. Silti apua pyytäneitä perheitä on käsittääkseni yli 2000 eikä vapaaehtoisten muutaman toimijan "logistiikka" kestä enempää. Netistä, sieltä facebook-sivulta löytyy Suomen kartta, josta itse kukin voi valita, kenelle apunsa - pienen tai vähän suuremman - kohdistaa ja toimittaa jouluiloksi suoraan perille. Avuntarvitsijoita olisi varmasti moninkertainen määrä eri puolilla Suomea.

Suurin osa lahjoittajista on meitä tavallisia ihmisiä. Perheiden tarpeet eivät ole kovin vaativia. Joku yksinhjuoltajaäiti esimerkiksi toivoo itselleen dödöä ja lapselle värikyniä ja paperia. "Oma" perheeni ei vielä ole saanut pakettiaan, sillä kerään siihen parhaillaan leluja ja vähän herkkujakin, kuten äiti toivoi, Yhdet sukatkin ovat vielä vartailla. - Käypä klikkaamassa oma tykkäämisesi, jos olet facebookissa, mutta nappaa samalla haaste vastaan.

Nämä muikeat joulutontut ovat Vekin valmistamia. Kiitos Sude mainiosta vinkistä! Ajattelin, että kun minulla kerran oli varaa ostaa nämä ihanuudet ja monta muuta itsestäni mukavaa juttua, niin on mulla silloin varaa auttaa myös muita.

Käännytään adventin aikaan

Joulutorttutarpeet unohtuivat kauppalistasta, mutta mies toi pari pientä laatikkoa, pikkuisen valmiin kinkun ja kalanpuoltakin illan pikkujouluateriaksi. Glögiä tai viiniäkin tekisi vähän mieli, mutta ei kumpikaan nyt passaa, kun huomenna alkaa taas sytostaattien jälkeinen valkosolunkasvatus, huoh. Tikit rinnassa kiristävät vähän ja punoittavatkin, mutta muuten ei valittamista. Ehkä minun pitää maanantaina soittaa Kirralle. Sieltä muuten on kuvattu tämä ihastuttava Helsinki-taulu, jonka tekijästä en saanut selvää.

Adventin aikaan käännytään ja ripustinkin jo vähän lisää jouluvaloja: pikkuenkelit parvekkeen oveen. Kuva tosin on muutaman vuoden takaa, mutta enkelit samat. Ehkä vielä muutama valo lisää ja sitten peruna- ja porkkanalaatikko uuniin lämpenemään.

Samalla kuvanhakureissulla tiedostoista löytyi muistutus adventista eli kuva ikivanhasta Anna Jaakobintyttäten katekismuksesta:

Tästä Annasta minulla ei ole tarkempaa tietoa enkä muista, mistä katekismus on minulle edes tullut.

Rauhallista adventtia ja joulun odotusta, rakas lukija! Lauletaan huomenna Hoosiannaa oikein sydämemme kyllyydestä, kuka kotikirkossa, kuka telkkarin ääressä!

Portti poistettu!

Viikon ensimmäinen sairaalamatka takana, mutta reissu olikin paljon rankempi kuin odotin. Laskimoportin poisto sinänsä sujui hyvin, mutta sitten rupesi ottamaan sydämestä. Aika tavalla ottikin, mutta onneksi arvot olivat "melkein kohdallaan" vai miten se nyt ilmaistiinkaan. Ainakaan infarktista ei ollut kysymys. Vertakin melkein annettiin, kun hemoglobiini laski 98:aan, johtuen siitä että jostain pienestä suonesta ehti valua puoli litraa verta ennen kuin anestesialääkäri sai vuodon tyrehdytettyä. Toivottavasti jatkokin menee yhtä hyvin. Tikkien poistamista en kuitenkaan jaksanut tänään enää tilata terveyskeskuksesta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, kun pääsin kotiin. En edes oksentanut taksissa, vaan vasta kotipihalla ihan vähän. Kömmin kotona heti petiin ja nukuin kolmatta tuntia. Vahvat lääkkeet ja syömättömyys yhdessä tekivät kai tepposensa. Tilasin varmuuden vuoksi miehen tuomaan kaupasta jäätelöä ja jotain keittoa, mutta iltapäiväkahvi ja parikin wieneriä menivät oikein sujuvasti unien jälkeen.

Meidän pihalle ilmestyi tämä tonttu. Lumi taitaa kylläkin olla jo sulamassa, mutta tonttu jää tarkkailemaan, onko talossa kilttiä lapsia tai aikuisia. On meillä ainakin yksi kiltti aikuinen.

Huomenna nimittäin jatketaan matkailua ja mies lupasi tulla mukaan lääkärin vastaanotolle kuulemaan, mitä jatkossa seuraa. Neljä korvaa kuitenkin kuulee enemmän kuin kaksi ja onhan se nyt muutenkin mukavampaa, kun ei tiedä mitä menee kuulemaan.

Keskiviikkona on seuraava retki Helsinkiin. Ei ihme, että jo tänään matka tuntui sujuvan paal-jon nopeammin kuin aikaisemmin. Tai sitten olin vain niin tokkurassa, etten tajunnut ajan kulumista.

Ensimmäiset jouluvalot

Jouluvalot päivällä ja illalla. Meidän köynnöskuusamamme on jo monena vuonna puettu jouluvaloihin. Viime kesä ei tälle Loniceralle ollut edullinen, mutta onneksi ranka sentään on jäljellä ja sain valot viritettyä. Nyt viikkoa tavallista aikaisemmin, mutta niinhän tämä syksy muutenkin  ollut erilainen.

Keskustelimme miehen kanssa yhtaikaa puhelimessa kahden kaverin kanssa. Kumpikin on "syöpäläinen". Toinen jännittää ensi viikolla uusimpia tuloksia, toisella on kallis hoito ilmeisesti tehonnut. Oli miten oli, tällä hetkellä elämme kuitenkin vain tätä hetkeä.

Yritin kuvata lintujakin. Minusta tämä pikkuinen voisi olla töyhtötiainen, mutten ole varma. Joku tupsu sillä kuitenkin on  päälaella.

Ei joulu vielä lopu

Joulukukat ovat hyvin hengissä ja muistuttavat siitä, että joulu loppuu vasta loppiaiseen. Toivottavasti ei vielä silloinkaan! Ainakin ihanat orkideat ja jouluruusu saisivat mielellään jatkaa kukkimistaan, enkä pahastu, vaikka joulutähtikin eläisi vielä pitkään.

Vuosi kuitenkin vaihtuu ja takana onkin erityisen hyvä vuosi. Kai sitä jokainen aina tässä vaiheessa tekee pientä inventaariota kuluneesta vuodesta. Itse en olisi keväällä uskonut, että minulta valmistuu vielä tämän vuoden puolella toinenkin kirja. Se syntyi vähän vahingossa, sillä ajatukseni olivat loppukesällä vallan toisessa teemassa. Sen valmistelu vie enemmän aikaa, sillä pohjatyötä on tehtävä runsaasti. Katsotaan nyt, löydänkö koskaan tarpeeksi materiaalia vai joudunko keksimään jonkun muun vaihtoehdon.

Terveyttä on riittänyt kohtuullisesti, vaikka kävely onkin joskus tai siis aina aika vaikeaa. Selkään sattuu, lonkkiin koskee, mutta mennään tässä silti hissukseen päivä kerrallaan. En tiedä, kumpi miestä on vaivaisempi. Isäntä joutui ostamaan itselleen kepin eikä mitään herraskaista kävelykeppiä. Kynnys kepin käyttöön oli korkea, todella korkea. Ja on meillä kokoonpantava varakeppikin, jonka minä voin tarvittaessa sujauttaa vaikka käsilaukkuun. Minä en ole vielä ylittänyt sitä tarvittavaa kynnystä, mutta edessä sekin tietysti on. - Isäkin sai uuden kulkupelin: pyörätuolin rollaattorin lisäksi ja vaikka hän on lähes kuukausittain vieraillut terveyskeskuksen vuodeosastolla, niin henki kuitenkin pihisee vanhalla sotaveteraanilla.

Perheessä ei ole ollut hautajaisia, mutta tuntuu kuin tuttavapiirissä kato kävisi. En enää edes jaksa laskea, miten monen tutun kuolinilmoitusta olen vuoden mittaan lukenut. Ei kuitenkaan ihan lähipiiristä. Sairautta sen sijaan on mahtunut lähipiiriinkin enemmän kuin olisi ollut tarvis. Jokainen uusi päivä on lahja, josta pitäisi muistaa olla kiitollinen.

Ajatukseni hyppelevät. Pihatyöt jäivät melkein kokonaan tekemättä, mutta kasvihuoneessa elämöineet minitomaatit tuottivat huikean hyvän sadon. Lohduttelemme isännän kanssa toisiamme: ehkä ensi kesänä sitten... Jospa silloin emme olisi niin vaivaisia ja väsyneitä kuin viime kesänä. Ja tulihan jo ensimmäinen siemenluettelokin postista.

Kirjoitustyöt tosiaan veivät niin suuren osan ajastani, että käsityöt jäi melko vähiin. Muutama sukkapari ja kevyt jakku sentään valmistuivat, mutta isännän villapaita on kesken. Se pääsi syksyllä etukappaleen puoliväliin asti. Oma villapaitani odottaa vuoroaan, kuten odotti koko viime vuodenkin. Sen sijaan uusi nukketalo, Gepetosta ostettu Aurinkoinen II, on melkein valmiiksi kasattu. Katto on enää kiinnittämättä ja maalaamatta ja etuseinät kiinnittämättä. Joulupukki toi uuden työkalun, jonka nimi tai merkki ei nyt muistu mieleen. Jonkun sortin saha se on ja vaikuttaa tehokkaalta peliltä. Sillä aion ensi vuonna surruutella pienten huonekalujen osia.

Vuoden toimista vähäisin ei tietenkään ole meidän kummankin yhteinen harrastus eli lukeminen. Kirjoihin riittää aina niin aikaa, rahaa kuin voimiakin.

Hyvää loppuvuotta ja vähintään yhtä hyvää vuotta 2014!

Väsynyt, mutta onnellinen!

Noinhan se vanha kliseinen sanonta kuuluu ja on taas kerran niin totta, niin totta. Juhlat menivät todella hienosti, mutta sen ne tekivät, että kaikki joulukortit jäivät lähettämättä. Muutenkin olo on aika uupunut. Hyvä kun talo on siivottu, mutta astioiden rahtaaminen omile paikoilleen vie aikansa, kun osa on yläkerrrasta, osa tuvasta, osa salin kaapista. Onneksi tiskikone pesee ne ja ihant marttasiskot, jotka hoitivat tarjoilun, olivat hoitaneet jo illan aikana suurimman osan tiskeistä. Valkoiset rimpsuessut ompelin keväällä jo edellisen kirjani julkaareihin.

Tuossa vasemmassa yläkulmassa he hääräävätkin. Seuraava pikkukuva on meidän pihakivemme jouluvaloista. Amaryllis on viime vuodelta. Tänä vuonna saimme ihania kukkia, joista yksikään ei ollut amaryllis. En vain ole vielä muistanut heitä kuvata.

No, oikeassa laidassa on tietysti päällimmäisenä päivän sankari, jonka hinta on 23 euroa postikuluineen. Sen alapuolella talomme kuva jostain noin vuoden 1910-paikkeilta, luulisin. Ja sen vieressä torstain juhlapöytämme. Taidanpa lisätä tämän joulukortin lisäksi vielä muutaman muunkin kuvan. Mitä illan ohjelmaan tuli, oli ystävämme Pekka ottanut viulun mukaansa ja ilahdutti meitä pienellä viulukonsertilla. Jos loistava viulisti soittaa Sibeliusta, niin voitte arvata, että se nostaa tunnelman heti vaikki miten korkealle. Sitten myöhemmin mieheni soittajakavereista eri ajoilta ja eri paikoista koostuva porukka esitti tunnin joulukonsertin. Puhaltajien ikähaitari oli 71 - ehkä 17 v. Kuuntelimme tuttuja, perinteisiä joululauluja, ensin vakavammalla mielellä, päätteeksi kevyempää.

Mitä tarjottavaan tuli, niin sitä oli riittävästi. Pieniä cocktail-piirakoita ja munavoita, juustoa ja keksejä, joista osa oli kaupasta, osa itse leivottuja seesaminsiemenkeksejä. Ruskeita pipareita kaupasta ja Hildegard Bingeniläisen äly-ja hermoipipareita taatulla reseptilläni. Taateli-suklaakakkua ja rusinakakkua. Nämäkin olivat kotitekoisia. Luumukräämiä. Glögiä ja lihalientä. Vihreitä kuulia ja suklaanamuja. Tietysti vähempikin olisi piisannut, mutta tuo jälkiruoka ja kahvikakut olivatkin erityisjuhlan kunniaksi.

Tässä yhteinen kortti kaikille blogini ystäville:

Hyvää ja rauhallista joulua!

Soittajista ja vieraista en pane kuvia, mutta edellä mainittuja taisi olla kahdeksan kappaletta, vieraita ehkä nelisenkymmentä.

Rauhallista adventin aikaa

Voi olla, että toivotukseni on liioittelua, mutta silti toivotan sitä. Kaikkea ei tarvitse tehdä eikä varsinkaan itse tehdä. Yritetään vain rauhassa laskeutua jouluun ja nautitaan uudesta kirkkovuodesta, joulun tekemisestä kukin omien voimiemme ja aikataulujemme mukaan.

Minä, joka vielä eilen en sanonut olevani jouluihminen, perun jo tänään puheeni. Kuuntelin varmuuden vuoksi Hoosiannan, jos satun aamulla nukkumaan sen yli. Vanha joulutähti loistaa ikkunassa ja helakanpunaisilla valosydämillä koristeltu, sinänsä aika nolon näköinen pikkuinen tekokuusi on toisella ikkunalla. Pihavalot on vielä virittämättä. Mutta ensimmäisen glögimukillisen olen juonut ja syönyt hirmuisen monta joulutorttua. Mies toi kaksi kiloa taikinaa, mutta en sentään koko satsia paistanut. Puolestakin riittää syömistä moneksi päiväksi.

- Söimme sentään muutakin. Eilen mainostamani lipeäkalalaatikko oli tosi hyvää ollakseen eilisen jämistä koottua tähtiruokaa. Mieskin otti lisää, vaikka olimme syöneen alkuruoaksi jo etikkaliemessä lionneita silakkapihvejä, kraavia lohta ja viipaleet savuhevosta. Siinä vaiheessa tortut olivat vasta jäähtymässä, mutta jo hetken päästä nekin maistuivat!

Tänä vuonna en vielä ole saanut kuvattua kunnolla meidän kaupunkimme upeaa joulupuuta, mutta tässä vähän esimakua. Vaikka kaupunki nipistää ensi vuonna vaikka mistä, irtisanoo väkeä, vähentää monesta tärkeästäkin asiasta, korottaa verojakin, niin tarvitaanhan me leivän lisäksi "sirkushuviakin". Näitä valopuita on siellä täällä pitkin keskustaa ihmisten iloksia. Tänään oli ollut joulukadun avajaiset, mutta mitäpä me huonojalkaiset siellä olisimme tehneet. Mies oli itsenäisyyspäivän konsertin harjoituksissa ja siinä oli ohjelmaa ihan tarpeeksi hänelle.

Minä rakensin lähes koko iltapäivän nukketaloa. Tai en rakentanut, vaan viimeistelin kieroja saumoja piiloon ja maalasin muutaman mööpelin. Kaikki muut nukkisihmiset varmaan koristelevat talojaan jo joulukuntoon. Nuket ovat vielä aika surkeassa jamassa, osa nakupelleinäkin. Olen yrittänyt hankkia suunnilleen oikean kokoista asujaimistoa, mutta huonolla menestyksellä. Osa on laihaa luikkua, oikein nälkiintynyttä porukkaa, osa mahtuu juuri ja juuri oviaukosta ja osa, ne kauneimmat posliinipäiset tyttöset, ovat ainakin kolme kertaa paksumpia kuin muut.

Kyllä sauna maittoi sen ahertamisen jälkeen.

Adventin alla

Kirja on nyt oikoluettu ja lähetetty matkaan kohti Tamperetta. Hyvä matkaa!

Alkavaa adventtia ei toistaiseksi ole otetu suuremmin huomioon, paitsi että söimme tänään lipeäkalaa. Ennen inhosin sitä suuresti, mutta kyllä se vaan nyt maistui hyvältä. Vanhenemistako sekin?  Ruokaa jäi niin paljon, että huomenna pistän uuniin lipeäkalalaatikon. Sehän on ihan sopivaa adventtiruokaa. Mies lupasi tuoda luumusosetta ja torttutaikinaa, niin pyöräytän talven ensimmäiset (ja ehkä viimeisetkin) joulutortut.

Me emme ole kovin joulutorttuihmisiä, eikä oikeastaan jouluihmisiäkään ENNEN kuin sitten viimetipassa, kun valmistelen perinteistä glögijuhlaamme. Siitä alkaa meidän joulumme, Nyt niitä valmisteluja ennen pitäisi saada nukketalo siihen kuntoon, että voin raivata tuvan pöydän puhtaaksi ja nostaa kalusteet paikoilleen, siis sekä nukkiksen että tuvan. Huomenna viritän kuitenkin ensimmäiset jouluvalot. En viitsi ajatellakaan joulusiivousta tai leipomisia sitä aika suurta tilaisuutta varten.

Emme kuitenkaan ehtineet torstaina hoitamaan kuin osan asioistamme. Kela-käynti oli enemmän kuin tarpeellinen, vaikka luulin selviäväni vain kirjekuoren jättämisellä. Apteekkikäyntikin oli välttämätön ja sitten vielä käväisin postissa. Mutta loput jäivät hoitamatta. Toisaalta hyvä, jos nyt ilmenee esimerkiksi se, että jouluiset ulkovalot eivät pala.

Sorkin vähän ulkoasua, mutta huomautan, että keli Järvenpäässä ei ole kuvan mukainen, ei ainakaan vielä. Lauantaille on luvattu lunta.

Voi kun osais

Tarttis olla tietokonenörtti talossa. Minä sain kirjoitettua 158 sivua kirjatekstiä, mutta sormi meni suuhun, kun teksti olisi pitänyt osata siirtää BoD:n easy (!!!!) book-palveluun. En osannut. Kannen sain värkättyä, kuvat siirtyivät ja kansitekstikin syntyi, mutta mitä mä nyt teen? Osaako kukaan auttaa? Osasin muuttaa tekstin vielä PDF:äksikin, jota en ole aikaisemmin tainnut tehdä kuin kerran. Mutta, mutta, nyt on sormi suussa.

Tässä on meidän kaupungin joulupuita, jotka suuresti ilahduttavat ainakin minua. Oli talous miten kuralla, miten paljon YT-neuvotteluja ja mitä tahansa säästöjä, mutta sirkushuviakin tarvitaan.

Kävin sitten siellä Kelankin konttorissa, jossa sain varsin hyvää palvelua. Jätin hakemuksen, olikohan se ylimääräinen hoitotuki vai tehostettu, keskitason tuki kuitenkin, johon isän pitäisi ilman muuta olla oikeutettu. Olisi pitänyt saada jo ainakin kymmenen vuotta sitten, jos joku olisi neuvonut. Nyt teen vielä valituksen yhdestä poistetusta etuudesta. Nimittäin, häneltä oli korkeiden tulojen takia (= äidistä tullut sadan euron perhe-eläke oman pienen eläkkeen päälle) poistettu 6 euron korotus rintamalisään. Ei siinä mitään, mutta kun se kuuseuronen on edellytys sille, että voi saada veteraanilisaa, joka on jo niinkin paljon kuin satanen. Kyllä se on järjestöntä, että lähes 92-vuotiaalta, 25 prosentin sotainvalidilta kehdataan poistaa tuommoinen minimaalinenkin lisä, jonka poiston seurausvaikutusta ei päätöksentekijä tietenkään ole yhtään aprikoinut. Kun nyt faijalla ei eläkettä kaikkineenkaan tule kuin tonni ja rapiat mukaan luettuna kansaneläke. Plus sitten se jättisuuri perhe-eläke. Suuri kiitos pitkästä elämäntyöstä viljelijänä ja sitä ennen sotatöissä. Ylimääräinen tietysti peritään pois, kuten hyväksyn, vaikken ymmärräkään. Tästä taisin jo kertaalleen paasatakin, mutta verenpaine nousee uudestaan joka kerta, kun asiaa mietin.

Ihanaa laiskottelua

Käsi on aina vaan sen verran kipeä, että se onnekseni estää kaikenlaiset turhat puuhat. Alunperin ranne kipeytyi joko tietokoneen näpyttelystä tai miehen synttärikekkerien valmisteluista. Vaikka lepopäiviksi nämä välipäivät on tietysti tarkoitettukin. Edes valokuvia ei ole tullut otettua.

Jostain syystä mies hermostuu aina, kun nukahdan lepotuoliin. Tänäänkin silmät menivät vastustamattomasti kiinni jo aamupalan ja lehdenluvun jälkeen. Ja eikös ukko ärähtänyt heti, kun heräsin. Kuulemma silloin pitää mennä sänkyyn, jos rupeaa nukuttamaan. Pöh. Kieltämättä tämä jatkuva nukuttaminen voi olla oire jostain tuntemattomasta tai tunnetusta vaivasta ja olenkin menossa labraan heti kun joulun herkkukausi on takana.

--- Hui, tietokone murisee epäilyttävästi. Toivottavasti  vekotin ei hajoa.