Vielä piipahdus

Olen istunut tässä niin tiiviisti, että kirjaimet jo menevät sekaisin, mutta ajattelin että piipahdus täällä rauhoittaa minut yöpuulle. Sain vihoviimeisen apurahahakemuksen valmiiksi ja sitten maksoin puntin laskuja. On tämän pirunmoista, kun ennen sai tasaiseen tahtiin saman summan sähkölaskua joka kuussa ja nyt sitten reaaliaikaisesti. En mainitsekaan Carunan korotuksesta, mutta kuin että nyt paukkaisi melkein tonnin lasku. No, oli pakkasia, mies ei halunnut polttaa taloa puulämmityksellä ja talo on iso, mutta silti. Vedin kyllä pulkallisen klapeja terassille, mutta en aio hermostuttaa ukkoa niistä enää mainitsemaan. Ymmärrän kyllä ongelman, kun moneen vuoteen ei hella ole ollut käytössä.

Voi olla, että olen vähän väsynyt siitäkin, kun rämmin lumihangessa ulkorakennukselle ja kompostille. Mies tilasi pari laatikkoa tallista ja arveli, että jos ensi viikolla pakastuu, niin tallin  (= entisen hevosen entinen koti) ovesta ei enää pääse läpi. Ei päässyt nytkään ja pieni lumivallin potkiminen tuntuu vieläkin. Lunta on siis täälläkin.

Aamulla on lähtö tt-kuvaukseen, josta sitten näkee, mitä syöpä tällä kertaa sanoo. Eilen olin labrassa ja sen jälkeen menimme Tango Cafe -nimiseen paikkaan, lemppariimme aamupalalle. Huomenna tapaan ystäväni Liisan syöpäsairaalan kahvilassa. Ihanaa! Ja viikon päästä on lääkäri.

Ihan pieni postaus

Pitäisi tämän mummun olla jo nukkumassa, kun aamulla pitää pirteänä olla mittauttamassa kinttuja uusia tukisukkia varten. On siinä kanssa yksi riesa. Tein aamulla sen virheen, että rasvasin jalkani, eikä sukkien kiskominen kai koskaan ole ollut niin vaikeaa.

Muuten tässä olen vain ollut, tehnyt käsityötä ja illalla lueskellut. Kun sain kirjan valmiiksi, tai siis valmiiksi ja valmiiksi, mutta ekan version kirjoitettua, on kaikkien hyvien ohjeiden mukaan aihetta pitää pieni tauko. Noudatan ohjetta, ainakin vähän.

Tämä on ikivanha kuva, nyt ei lunta enää ole nimeksikään. Sen verran kuitenkin, että aura ajoi meidän kujan ja kevyen liikenteen tien. Ja kiillotti vähän niitä muutamaa askelta, jotka on otettava roskikselta postilaatikolle. Tänä vuonna tietä on kyllä hoidettu esimerkillisesti, jopa hiekotettu.

Miehellä silmä vaivaa, mutta ei kuulemma ihan niin paljon, että pitäisi soittaa silmäsairaalaan. Parin viikon päästä hänellä on muutenkin sinne aika ja mikä mies se olisi, joka ei sinnittelisi. Vähän se minua huolettaa. Hänellä onkin kahtena peräkkäisenä päivänä sairaalareissut, ensin silmäklinikalle, sitten aluesairaalaan. Ja minulla seuraavalla, vai olikohan se sitä seuraavalla viikolla syöpäsairaalaan kaksi kertaa, viikon välein. Tuttu rouva, ketoi, että hänen miehellään alkoivat syöpähoidot eilen. Tuntuu kurjalta, vaikken miestä tunnekaan. Toisaalta tieto sairaudesta ja hoidot ja parempi kuin epätietoisuus. Silloin voi taistellakin.

Ruokana meillä oli porsaan potkaa ja hapankaalia, ruokaa josta mies on unelmoinut monta kuukautta. Nesteenä oli tummaa olutta ja ikivanhaa, pussin pohjalle jäänyttä valkoviiniä. Nämä muhivat uunissa jotain neljä ja puoli tuntia. Eisbein und Sauerkraut. Vastoin odotuksia se oli ihan hyvää, kun kuorin nahat ja läskit ensin lautasen laidalle. Mutta sen verran epäesteettisen näköistä, etten viitsinyt ottaa kuvaa. Samaa syödään varmaan huomennakin ja seuraavan kerran ensi tai seuraavalla viikolla. Mies tilasi neljä potkaa paloiteltuna ja sai 2,5 kiloa. Mutta eipä se paljon maksanutkaan. Kaupassa oli ollut ihanan näköisiä lampaanpotkia, mutta eihän sitä joka päivä voi potkaakaan syödä, vaikka onkin hyvää lihaa ennakkomaineesta huolimatta. Onneksi possun sorkat oli sentään poistettu ennen leikkaamista.

Se on jo helmikuu

Kyllä on kivaa, kun päivät pitenevät ja valkenevat. Kliivia, josta otin muutama päivä sitten tännekin kuvan, se  senkun pörhistyy. Kumma juttu, en ole hoitanut sitä mitenkään. Nyt tuotin supstraalia kaupasta, jos vaikka pitäisi ihan vähän häntä lannoittaa. Se on uskollisesti kukkinut joka vuosi.

Toinen uskomaton kaveri on tämä orkidea, jonka kukka on edelleen kaunis:

Kuva on otettu kännykän huonolla kameralla. Pitääkin muistaa ottaa parempi kuva niin kauan , kun on mitä kuvaa.

Tein viikko sitten ison annoksen linnunruokaa. Sulatin kookosrasvaa ja lisäsin siihen rusinoita ja monenlaisia siemeniä ja pähkinöitä. Ei kelpaa. Kukaan ei ole käynyt edes maistamassa sitä. Ohje oli Viherpihasta: rasva yms. kaadettiin kahvikuppiin, jonka ripustin yhteen amppeliin roikkumaan. Onneksi laitoin vain yhden kupin ulos; kaksi on jääkaapissa ilmeisesti odottamassa seuraavan talven lintuja. Sini- ja talitiaisia kyllä käy lintulaudalla ja mustarastas syö rusinoita, mutta tämä ei kelpaa kenellekään. Onneksi en ottanut kuvaa sittä...

Ihana kuvauspäivä

Eilen oli tosi keväisen aurinkoinen päivä, edellyttäen että kevääksi luetaan toistakymmentä astetta pakkasta. Siksi minäkin nökätin ikkunassa kameran kanssa ja otinkin aika kivoja kuvia., Ei taidekuvia, mutta kivoja omasta mielestäni. Jäällä oli kuulemma ollut valtavasti väkeä, tiesi tyttäreni, joka itsekin siellä lenkkeili.

Ihmeellinen valoilmiö yllätti. Nämä siniset peltomaisemat eivät ole aivan kohdalla, vaan ehkä ainakin puolen kilometrin päässä.

Mutta vanhat männyt ovat tien toisella puolella. Tuo risukasa on meidän ikivanha maatiaisluumumme, joka on parina kesänä kiukutellut. Toissa kesänä saimme yhden luumun, viime vuonna ei tullut sitäkään. Valkoinen möykky on vanhan aitan katto.

Tontin laidalla olevia marjapensaita, jotka typerä kaupunginarkkitehti (ei nykyinen) kaavoitti naapurin tontille. Asemakaavan raja kulkee puskien tällä puolella eli läpi ikiaikaisen pihamaamme. Johan sen järkikin sanoo, että maalaistalon piha on ollut neliön tai suorakaiteen muotoinen ja ainakin pensaat ovat olleet oman pihan puolellla. Taustalla olevat männyt, kuuset ja koivut näyttävät, missä oikean rajan pitäisi kulkea. Aikanaan tilukset jatkuivat aina isolletielle asti eli satoja metrejä eteenpäin, mutta tämä hyväkäs piirsi kävelytien meidän postilaatikolta suoraan naapurikunnan puolella olevien, hyvin hoidettujen salaojitettujen peltojen läpi naapurikaupungin puolelle. Suunnitelmaa ei sentään koskaan toteutettu, mutta ukko pyöriköön haudassaan. 

Ystäväimme käyvät syömässä, mutta luultavasti jossain on paremmat eväät, kun lintukanta on vähentynyt. Uskolliset tintit ja oravat sekä mustarastas käyvät, muita ei ole näkynyt.

Ja sitten vielä lempikuvauspaikkani. Vanha orkidea alkaa olla lopuillaan, mutta onhan se jo kukkinutkin kuukausikaupalla.

On lunta tulvillaan

Onneksi hain toissapäivänä lumilapiot ja pulkallisen klapeja terassille. Nyt on tullut sen verran paljon lunta, ettei kahlaaminen tallille oikein kiinnosta. No, oikeasti sitä on auton päällä ehkä 15 cm ja postilaatikolle pääsin oikein hyvin tänään kahteenkin kertaan. Isäntää vietiin taksilla silmäklinikalle ja hyvin oli Helsingin reissukin sujunut, mutta onneksi hän varasi puoli tuntia aikaisemman lähdön.  Runeberginkadusta oli tullut yksisuuntainen, mutta muuten matka sujui hyvin.

Itselläni on sairaalamatka torstaina ja paikalla oltava kello 21.30. Tiedoss ei ole mitään dramatiikkaa tällä kerralla, vaikka yön nukunkin sairaalan petissä. Sitä tosin ihmettelen, vaikkei sairaala tähän luultavasti otakaan kantaa, että miksi sormien ja jalkojen neuropatia on pahentunut ja kipua tullut ranteisiin asti. Aamullakin ranteita oikein särki. heti herättyäni. Sokerit ovat tasapainossa, joten ei senkään pitäisi vaikuttaa. Ja luulisi viime talvisten sytostaattien vaikutuksenkin loppuneen jo kuukausia sitten. Reumatismia? Vanhan ihmisen vaivoja? Minä en vielä kiirehtunyt lumitöihin, kun lumikin ol ikevyttä höttöä.

Syöpälääkäri fundeeraa edelleen asiaani eli melkoisella todennäköisyydellä ei aio tehdä mitään. Sanoinkin tänään miehelle, että toivottavasti ei käy niinkuin sille tautikollegalle, jolla tauti paheni parissa kuukaudessa niin ettei enää ollut mitään tehtävissä - mutta kirjanhan minä kuitenkin meinaan kirjoittaa valmiiksi, tuli mitä tuli. Jatkan sitä ihan tosissani heti kun  saan Nukkekotinäyttelyuyn menevän mökkini matkaan ja tuvan pöydän raivattua.

Raivasin joulua pois, mutta sitten kävi niin, että yläkerrasta paloi sulake enkä uskaltanut tehdä sille mitään ennen kuin mies tuli kotiin. Toki osaan sulakkeen vaihtaa itsekin, mutta käytävän varavalossa oli selvästi vikaa enkä uskaltanut kajota siihen. Valaisin onkin niin monta kymmenta vuota vanha, että ehkä viisainta on mennä suoraan lamppukauppaan. Se on tavallaan turvavalo, etten kompastu mihinkään työhuoneesta yön pimeydessä taapertaessani, kun työvalot ja tietokone ovat suljettuina. Osa joulutavaroista odottaa edelleen sirtoa yläkerran kaappeihin. Löysin yhden amarylliksen lattialta ja tein siitä leikkokukan. En ollenkaan muistanut, että meillä sellainenkin on ollut eli kasvi on varmaan viettä'nyt joulunsakin salin lattialla. Mutta nämä tapaukset tekivät sen, että tonttu-ukot ja muut härpäkkeet tosiaan odottavat vielä pääsyä kesäteloille.

Kolmet päiväunet

Taisin tehdä oman ennätykseni, kun nukuin kuumeettomana peräti kolmet päikkärit. Syynä oli tietysti huonosti nukutun yön lisäksi aikainen herätys ja Helsingin reissu. Olin TT-kuvauksessa, jonka tuloksia menen kuulemaan ensi vuoden toisena päivänä. Siis sitä, mikä on syövän tilanne tällä hetkellä ja miten hoitoja mahdollisesti jatketaan. Jännitys taisi viedä ensin yöunet ja sitten tuoda päiväunet. Eipä päivään juuri paljon muuta mahtunutkaan. Nyt kyllä saa panna kynttä ristiin, sillä monenlaisten epämääräisten, mutta onneksi lievän tuntuisten vaivojen lisäksi vielä jonkin lajin flunssakin iski taloon. - Uni paras lääke on Nalle-ystävälle, sanoo laulukin eli yritän välttää liikaa miettimistä ja etenkin murehtimista.

Tässä on valikoima ihastuttavia joulukukkiamme, joita tuli taloon glögi-iltana. Amaryllikset ovat jo taittaneet vartensa, sillä ne tulivat leikkokukkina. Jouluruusu on suuri suosikkini, tuossa oikeassa alakulmassa. Kukkia oli vaikea kuvata, kun ne ovat niin eri kokoisia, mutta onpahan kuva muistona ja kukat vielä toivottavasti pitkään ilona.

Pakkanen paukkuu nurkissa. Sitä taisi enimmillään olla iltapäivällä - 22 astetta, mutta on sen verran vauhdilla laskemassa, että jätimme vesihanan yöksi tippua lirittämään. Uloskaan ei tehnyt mieli röntgenreissun jälkeen muuta kuin äkkiä postilaatikolle ja viemään linnun- ja jäniksenruokaa.  Sain otettua ikkunan läpi muutaman kivan talitintti-kuvan, jotka ovat tosin vielä kamerassa. Jänikset ovat jättäneet runsaasti jälkiä hangelle, mutta eipä ole yksikään osunut näkösälle, saati kameran eteen.

Kevättä valmistellen kaivoin pari päivää sitten kätköistäni kerän akryylilankaa, josta tekaisin kevyen myssyn puolikaljua päätäni peittämään sitten kun pakkaset ovat ohi ja villamyssy liian kuuma. Tosin minusta päähän näyttää epäilyttävästi kasvavan jotain uutta nöyhtää. Väri on niin epämääräinen, etten osaa sitä vielä tukaksi kutsua eikä ulkonäkö edellytä paljain päin kulkemista muuta kuin kotioloissa sisällä. Kuvaan pipan ja loppulangoista tekemäni rannekkeet sitten kun viime mainitut ovat valmiit. Jos muistan nimittäin.

Seuraavaksi otan puikoille kunnon unisukat. Itse asiassa kantapäättömät, suoraa pötköä olevat yösukat ovat olleet käsityökorin ufoina jo monta vuotta ja ehkä yritn saada ne nyt valmiiksi. Valitsin hölmöyttäni niin kirjavan langan, että helponkin mallin kutominen on hankalaa.

Sitä seuraavakin homma on tiedossa tai itse asiassa kiireellisyysjärjestyksessä ennen unisukkia. Muutamat tekstit tarttis saada valmiiksi. (Ei, kirjastani ei valitettasvti ole vielä kyse.). Ne pohjautuvat aikaisempiin kirjoihini, joten työn pitäisi sujua nopeasti, jos vain toimeen tartutaan.

Eikä työt tähän lopu. Kun viime yönä valvoin, rupesin suunnittelemaan hajonneen nukketalon restaurointia. Sekin homma pitäisi saada käyntiin. Niin että ei tässä oikein ole aikaa sairastella. Ei!

Kaikenlaista tonttuilua

On se vaan niin kivaa, kun voi antaa itselleen luvan lapsettaa. Sain eilen vinkin blogiystävä Sudelta: tonttuja pitää olla kun joulu tulla jollottaa. Katsokaapa Vekin blogista, mitä ihanuuksia hän on tehnyt ja myy, mielestäni oikein sopuhintaankin vielä. Meille on pian matkaamassa muutama. Kuvaan ne sitten, kun kotiutuvat vai jättäisinkö vielä jouluyllätykseksi? Sieltä Vekin blogista niitä kuvia löytyykin. Suden blogin apinat ynnä muut virkatut elukat ovat toinen ihastukseni kohde, Ei ollut pehmoleluja meidän lapsuudessa, ei. Yhden sahanpuruilla täytetyn pitkäkoipisen lampaan muistan ja sekin taisi olla systerin lammas. Minulla oli pieni kuminen lehmä ja se on tallessa vieläkin jossain. Nuket ovat kadonneet maailman tuuliin, joten nyt on hyvin tilaa vaikka kookonaiselle tonttuarmeijalle.

Näen jo silmissäni, mihin tontut meillä asettuvat. Vekki on todella taitava! Tässä hänen sähköpostiosoitteensa: vekkim@gmail.com siltä varalta, että joku muukin ihastuu näihin tonttu-tomeriin. Huom. Tämä ei ole maksettu mainos eikä Vekki ollut vanhastaan tuttu, mutta Sudelle parhaat kiitokset hyvästä vinkistä!

Kun ei kaikkea osaa eikä jaksa tehdä, niin nautinpa nyt toisen kätten jäljistä! Tällä viikolla teimme myös siivoussopimuksen ja viikon päästä reipas kahden hengen tiimi tulee taas hommiin eli sopimuksen mukaisesti joka toinen viikko. Taisin jo aikaisemmin pohdiskellakin sitä, miten vaikea on itse hellitäää, kun on aina tottunut aika rivakasti työhön tarttumaan. Nyt on pakko. Iso talo onkin kesän ja syksyn mittaan päässyt sellaiseen kuntoon, että ensin aloitetaan suursiivouksesta huone tai kaksi kerrallaan. Minä siis istun tuolissa ja kudon sukkaa, he siivoavat.

Villasukilla on osoitekin, muutama pari joululahjoiksi, loput myyjäisiin. Ihan vaan perussukkaa kudon. En jaksa väkertää mitään kuvioita tai kiemuroita, lettejä tai muuta, mutta jo tämä suoran ja sileän neulominen tekee käsille hyvää. Oikean käden peukussa ja nimettömässä ainakin neuropatia plus äkkiarvaamatta iskevät krampit tekevät elämän hiukkapikkasen kurjaksi aika ajoin. Ei kuitenkaan mahlottomaksi, sano.

Huomiselle ennustetaan lumisadetta tännekin. Pörröturkit sen varmaan jo arvasivat, sillä lintulaudalla ja tällä isommalla ruokinta-automaatilla käy aika kuhina. Oravat ovat vaihtaneet päälleen komeat talviturkit ja pörröhännätkin on harjattu sileiksi. Kuolemattomuuskasvi, jioka roikkuu tuossa taustalla, ei tainnut ollakaan kokonaan kuolematon. En huomannut korjata satoa ajoissa ja nyt amppelista on vain ruoto roikkumassa. Pitääkin muistaa virittää jouluvalot valmiiksi, jos ehdimme kotiin ennen lumisadetta. Niitä ei tosin vielä sytytetä. Samalla reissulla pitää kaivaa pihatonttu maahan ja peittää grillivehkeet muovin alle. Talven varalle, talven varalle.

Päivällä kävimnme ottamassa influenssa- ja tetanus-rokotukset. Kun sairastuin, juolahti tuo viimeksi mainittukin mieleen, kun olin kasvimaata pöyhimässä ja pelkäsin jalkojen vippaavan minut nurin. Aamulla on meno labraan ja sinne kuskaan kanisterin pissaa eli sitä on nyt kerätty vuorokausi. Urakka jatkuu aamuun. Minun on määrä juoda vähintään 2,5 litraa vettä päivässä, mutta näiden asiointireissujen takia on vähän pakko rajoittaa sitäkin. En tiedä sitten, miten hyväksi se näille arvojen mittaamisille on. Aloitin keruun puoli viideltä eilen aamulla eli pianhan sekin urakka on jo valmis.

Labran jälkeen menemme jonnekin aamupalalle. Siitä on jo tullut perinne. Harmillista vain on se, että aamiaistarjoilut ovat yleensä jo loppuneet useimmista paikoista silloin kun olemme vapaat kahvittelemaan.

- Ensi viikolla ohjelmaa onkin enemmän kuin tarpeeksi. Maanantaina kukonlualun aikaan on lähtö laskimoportin poistoleikkaukseen Kirurgiseen sairaalaan. Se on päiväkeikka, kuten seuraavatkin. Kun kävin näyttäytymässä lääkärille tiistaina, oli tuomio selvä: heti portti pois. Vähältä piti, ettei minua kuskattu saman tien leikkaukseen, mutta kun tulehdusarvoissa ei ollut mitään vikaa eikä toisaalta Kirralla ollut vapaita leikkausaikojakaan siihen hätään, niin päädyttiin maanantaihin. Jotain siinä portissa on mennyt pieleen, kun punoitus, kuumotus ja kipu on jatkuvaa, vaikkei kuumettakaan ole.

Syöpälääkäri on tiistaina. Keskiviikkona on sytostaatit ja sen jälkeen aika fysioterapeutille, joka tutkii turvonneita kinttujani ja valitsee tukisukat. Pitkän päivän virkistykseksi tein treffit ystäväni kanssa syöpäsairaalan kahvioon tämän ruljanssin päätteeksi. Torstai taitaa olla "vapaapäivä", mutta perjantaina on taas aikainen aamuherätys, sillä siivoojat tulevat jo aamukahdeksalta.

Tonttuilusta tuli mieleen vielä tänne meidänkin alueellemme joulukuussa ulottuva kela-taksikyytien tilauskeskuksen käynnistyminen. Toivotaan parasta, pelätään pahinta, mutta kauhulla odotan sitä sähläystä, kun koko Etelä-Suomen sairaat ja vaivaiset yritettään saada kimppakyyttin ja silti aikataulussa sairaaloihin. Ja sairaaloista kotiin. Samalla hyvästit saa sanoa tutulle, luotettavalle taksikuskille, jolta on ollut niin helppo tilata kyyti mennen tullen. Se ilo loppuu nyt.

Valoa pimeään päivään

Kellojen siirtoa talviaikaan, muutamat fyysiset vaivat ja väsymys valvotun yön jälkeen. Sen takia päivä oli pimeä. Onneksi on nuo kynttilät.

Kevät tuli, kevät meni

Aamulla maailma oli taas ihan valkoinen, kuten säätiedotus tiesi eilen kertoakin. Voivoi. Onneksi sain kuvan ihanista lumikelloista, jotka nousevat melkein hankien keskeltä. Nyt ne ovat hangen alla.

Missä luuraa Irmastiina Ruusukummusta? Lähettäisin arpajaisvoittosi mielelläni matkaan. Nyt muuten on ihan melkein tällä hetkellä jännä kävijälukema; 75757. Osuuko joku kohdalle?

Tässä on menossa paperien raivaus ja mapittaminen eli en vieläkään saa kuvattua uutta hienoa työpistettäni. En tiedä toista yhtä ikävää puuhaa kuin tämä. Jaa, kanankakkojen luominen oli vielä ikävämpää. Nuorena neitinä yritin tehdä vähän kananmunabisnestä, mutta äiti myi kavereilleen minun kasvattamani tuotokset javielä polkuhintaan.

Mukavaa lauantai-iltaa!

Ja jo helmikuu menossa

Taas on yksi viikonloppu takana ja Kynttilänpäiväkin vierähti ihan huomaamatta maanantain puolelle. Luontotarkkailua on pikkasen tehty ja havaittu, että jänikset ovat löytäneet pihan ruokintapaikan. Pitkin pihaa ja puskien ympäri on menty niin huimaa kyytiä, että oikein polut ovat syntyneet, luultavasti viime yön aikana. Pitää varmaan kuvata niitä yläkerran ikkunasta, polkuja nimittäin. Jäniksiä en ole onnistunut näkemään. Olisikohan niillä menossa hankipoikien tekoaika, vai miksi ne niin kirmailevat?

Nyt ei ole teemaan sopivia tuoreita kuvia, mutta tässä yksi uusi koruni:

Kuva on valitettavan huono, mutta tällaista camé-korua en ole ennen nähnyt. En ole saanut aikaiseksi kaivaa suurennuslasia esille eli en tiedä, onko metalli hopeaa vai jotain korumetallia. Söpön naisenpään materiaalistakaan en mene mitään sanomaan, mutta tämä sopii villapaita-tyyliini paremmin kuin aidot kultakranssiset cameet. Eikä mulla sellaista olekaan, vaikka vuosikymmenet olen siitä haaveillut.

Sunnuntain ruokana meillä oli possunpaistia, kukkakaalia ja sienikastiketta, olikin oikein hyvää suppiskastiketta, vaikka itse sitä kehunki. Huomenna on taas paastopäivä, mutta porsasta jäi hyvä annos ylihuomisellekin. - Hyvää viikkoa itse kullekin!

Kylmää on

Kylmää, siis ollakseen etelä-Suomessa ja tänä talvena. Kuulemma viikossa tähänkin tottuu. Meillä lattiat on aika kylmät ja mies, se hirmu, ei pidä huoneessaan patteria päällä. Sieltä siis vetää! Ja minun sänkykamarini nurkka on kylmä kuin, sanonko mä mikä? Sieltä ilmeisesti kaikki eristeet ovat joutuneet parempiin suihin...

Tämän verran meillä vain on lunta. Juuri ja juuri maa valkoisena, mutta pakkasta toistakymmentä astetta.

Viime ajat olen ahkeroinut, kuten kai jo moneen kertaan kirjoitinkin, näiden kanssa:

Tänään sain pitkän juttuni valmiiksi. Tai valmiiksi ja valmiiksi, nyt odottelen palautetta ja ennen kaikkea lisätietoa paikallisesta kyläosastosta. Olin kyllä illalla aika poikki, mutta sen aina jaksaa, että tulee tietokoneelle roikkumaan. Lahjoin itseni ostamalla Kalevala Korun pronssisen Runoratsu-rintarossin naamakirjan KK-kirpparilta. Sitä ei enää ole aikoihin ollut tuotannossa, mutta olen jo pitempään korua havitellut.

Väsyttää ja kolottaa

Noinkohan se talossa majaileva flunssa nyt iskee minuun? Väsyttää, kurkku on kipeä ja kolottaa vähän siellä sun täällä. Aloitan kokeilemalla auttaako sauna. Viinasta en niin tiedä, mutta tervaa ei ainakaan ole talossa. Yhtenä lääkkeenä kokeilin jo karpalomehua, joka olikin niin tuhtia tavaraa, että huh-huh. Mies yskii vieläkin vähän, mutta ilmeisesti pahin tauti on jo ohi. Toistaiseksi.

Lehtiä tulee puista hirmuista vauhtia; tämä oli vielä alkuviikon tilanne. Varsinkin tammenlehtiä on tullut paksut kerrokset, joita ei ainakaan tässä kunnossa ole asiaa lähteä haravoimaan. Mies lohdutti, että kyllä ne lumilingolla viimeistään lentävät taivaan tuuliin. Kun monessa blogissa on jo esitelty oikein lumisia teitä ja maisemia, niin niitä ei meillä vielä ole. Kuuraa vähän nurmella aamulla, mutta pian kai se lumi täälläkin on.

Tämä lehtimatto taitaa olla pääasiassa polun laidoilla kasvavista haavoista. Onneksi tätä ei meidän tarvitse haravoida.

Jos nyt sitten sinne saunaan... Otin pakkasesta sulamaan palan poroa, jonka ostimme jo joskus kevätpuolella. Se pääsee huomenna pataan muutaman possunkimpaleen ja sipulin kanssa.

Hrrr, auton ikkunat jäässä

Tämä oli sitten ensimmäinen aamu, kun mies sa skrapata auton lasin puhtaaksi. En katsonut mittariin, mutta pakkasella oli. Lunta ei sentään vielä olen tänne etelään tullut, mutta lähipellot olivat kuurassa. Syksystä siirrytään talveen, ei mikään auta. Kuurankukkia en ehtinyt kuvaamaan, sillä me riensimme lääkärikeskukseen. Kai tässä tilaisuuksia vielä tulee siihenkin, kun edessä on pitkä, pimeä talvi.

Mehän emme normaalisti aamuaikaan muuta kuin kylkeä käännämme, mutta nyt oli mentävä labra-asioille. Samalla tilasin itselleni lääkäriajan kahdellekin tohtorille. Suunnitelmissa oli silmälasien uusiminen lähiakoina, mutta taitaa olla viisainta ensin katsoa mitä lääkärin ehdottelevat. Varmuuden vuoksi.

Miehen olisi pitänyt uusia yskänlääkeresepti samalla retkellä, mutta eipä tuo katsonut asiakseen sitä tehdä. No niin, nyt hän on sitten yskinyt, röhkinyt ja sylkenyt limaa kurkustaan koko iltapäivän. Hän jopa näki käytävällä henkilääkärinsä, joka varmaan kuuli vastaanotolleen asti miehen yskimisen. Kurja vaiva.

Kotimatkalla kävimme ammattioppilaitoksen kahviossa, josta ostin illaksi hyvän näköistä ruokaa: riistalihapullia ja juurespihvejä ja aamupalaksi itselleni täytettyjä sämpylöitä. Ah, että ne olivat rapeita ja hyviä. Siellä oli menossa palohälytys ja minkin kaivoin jo kameran esille, jotta voisin kuvata komeita palomiehiä kiiruhtamassa koulun ovesta sisälle. Pah, ne menivätkin takaoven kautta ja näimme vain takavalojen vilahduksen, kun tilanne oli jo ohi. Tulipaloa siellä ei ollut, vaan onneksi väärä hälytys, kuulemma. Muta harmi, kun ei tänne blogiin saanut yhtään eksotiikkaa.

Päivä on sinänsä ollut kaikin puolin hyvä, vaikka pitikin panna herätyskello herättämään. Posti toi kirjakerhosta Kerällä-nimisen kässäkirjan. Napsin kuvan WSOY:n nettisivuilta. Kirja sopii minulle erinomaisen hyvin. Ohjeet ovat hyvin yksinkertaisia ja helppoja, sellaisia joiden olen huomannut käyvän minulle paremmin kuin monimutkaiset. Ainoa miinus minulle oli se, että monet lankamerkit olivat tuikituntemattomia, mutta kirjoittaja onkin tamperelainen lankakauppias, joten varmaan hän sitten myisi noita lankojakin. Jos olisin itse Tampereella käymässä. Bongasin jo monta sellaista nopsaa käsityötä, jonka voisin hyvinkin tehdä alkavan talven aikana. Kiva kirja!

Lumimyräkkää tulossa?

Luvattua lumimyräkkää tässä odotellaan. Taalainmaa on jo kuulemma kaaoksessa ja kai Länsi-Suomessakin pyryttää. Kurjaa, jos piha taas täälläkin täyttyy lumesta ja etenkin polut, joiden pinta on valmiiksi epätasainen ja jäinen. Kapea polku kompostille ja jänisten ruokintapaikalle on muutenkin hankala kävellä. Tämä mummu ainakin pelkää liukastumista.

Aamulla oli pakkasta -15 astetta, kun mies lähti harjoituksiinsa. Ei tullut vielä kevät, vaikka elämmekin jo maaliskuuta.

Jos toden sanon, niin tämä kuva täyttää aika päivälleen neljä vuotta, mutta tällaisen näkymän kuuraisista oksista olisin hyvin voinut kuvata tänäkin aamuna. Aurinko paistoi melkein kipeästi silmiin, kun istuin lehteä lukemassa ja aamuteetä hörppimässä. Meillä näet ei kovin paljon harrasteta ikkunaverhoja.

Viikonlopuksi ei ole suunniteltu mitään oleilua kummempaa ohjelmaa, joten isommat tai pienemmät lumituiskut eivät varmaankaan haittaa niin kauan kun postilaatikolle päästään. Minulla on muutama kirja odottamassa lukemista ja yhdet villasukat, vaihteeksi itselle, ovat kesken. Kuten myös ikuisuusprojektini Villapaita, joka ei edistynyt talven mittaan juuri yhtään.

Sukkaharjoituksia on jatkettava, sillä sain tai otin ihan vapaaehtoisesti langat kahteen sukkapariin, kun viikolla olin marttojen vuosikokouksessa. Kudoimme vanhustentalon asukkaille sukkia, kintaita ynnä muuta kuulemma hyvin tarpeellista lämmikettä. Syksyllä neuloin toistakymmentä sukkaparia, mutta sitten into hiipui ja ehkä rannevaivatkin tulivat osittain tästä syystä. Nyt harjoitus jatkuu.

Mies suunnittelee tekevänsä huomisen ruoan ja tietysti tekeekin, kun jo osti lammasta ja possua pata-aineksiksi. Tänään syömme iltaruoaksi taas pikkuherkkuja esimerkiksi mätiä ja katkarapuja uuniperunoiden kanssa.

Tärkein viimeiseksi: kirjantekeleeni lähti yhdelle kustantajalle. Tai oikeastaan vain muutama luku, sillä nyt vasta tiedustelen, kuuluuko tämä tämmöinen genre ollenkaan heidän ohjelmistoonsa - tällä hetkellä tai koskaan. Jos he osoittavat edes jotain mielenkiintoa, niin sittenhän koko kässäri lähtee saman tien. Jos tulee hylsy, otan tietenkin vielä ainakin yhden yrityksen tai siis muutamankin kustantajan, joille sen lähetän ennen kuin rupean omakustannetoimiin. Vastahan minä olen tämän polun alussa. Yksikin sittemmin nimekäs kirjailija kuulemma joutui lähettämään kässärinsä yhdelletoista kustantajalle ennen kuin tärppäsi.

Kirjoittajaryhmämme ensimmäisen esikoinen on jo nähnyt päivänvalon ja minä niin mielelläni olisin seuraava. Antaas kattoo, miten ämmän käy. Lähde- ja taustamateriaalia on työhuone tulvillaan, mutten uskalla vielä ruveta raivaamaankaan. Sinänsä luulen pian osaavani tekstin lähes ulkoa, niin moneen kertaan olen sen käynyt läpi ja aina on jotain muokattavaa. Olen jo moneen kertaan arvellut pistäväni viimeisen pisteen paikalleen, mutta ei kai se niin mene. Luultavasti kustantaja, jos sellainen nyt löytyy, pistää vielä muokkaamaan raa´alla kädellä, mutta se kai on kohtalo vähän meikäläistä nimekkäämmilläkin kirjoittajilla.

Nytpä ei muuta kuin leppoisaa viikonloppua! Minä lähden petaamaan puhtaat lakanat sänkyihimme.

Lauantaiehtoota!

Olipa tänään ihana talvipäivä. Pakkasta tosin oli 13 astetta, mutta aurinko paistoi siniseltä taivaalta! Tuntui melkein kevättalvelta! Virittelimme miehen saamaa isoa linnunruoka-automaattia puuhun,, mutta eipä tullut mieleenikään ottaa siitä kuvaa. Jännä nähdä, keksivätkä linnut sen jo huomenna. Jänisten ja fasaanien kaurat käyn vielä heittämässä hangelle ja terassin alle ennen saunaan menoa.

Tässä ovat loppiaisherkkumme ja kun tyhjensin tänään kauppakassia, niin taidammepa syödä samoja herkkuja tänäänkin, vanhan Nuutin-päivän kunniaksi. Tarjolla on perunoita, graavilohta, äyriäispateeta ja mätiä, sipulisilppua sekä silliä. Ei voisi helpompaa ateriaa olla. Huomenna näen hivenen enemmän vaivaa ruoanlaiton eteen: teen Kodin kuvalehden ohjeella uunipataa, jossa on kanankoipia ja ohraryynejä ynnä muutamaa muuta höystettä.

Huomaa edellisen postauksen arvontani, jonka keksin viime yönä mukavan kävijäluvun ansiosta.
Aurinkoista viikonloppua!

Pellit paukkuvat

Koko illan on tuullut. Jossain vaiheessa kattopellit rupesivat paukkumaan. Totesimme, että kuka sitä nyt enää pimeässä lähtee kattoja tarkastamaan. Pellit sitä paitsi voivat olla meidän talon, aitan tai vaikka naapurin peltejä. Huomenna tiedetään enemmän. 

Nyt tuuli on vähän hiljentynyt, ehkä tosin vain hetkeksi aikaa. Itätuulta ja sen tuomaa lumisadetta odotellaan yöksi ainakin säätiedotusten perusteella. Me ei taatusti istuta sitä odottelemassa, mutta sellaista on ennustettu. Pakkanenkin on kiristynyt. Joku viisas arvioi, että tästä voi tulla yhtä kylmä talvi kuin 2010 oli. Kylmä ja kallis, kun meillä on suora sähkölämmitys. Mies jotenkin pelkää pienen kamiinan käyttöä, vaikka sekä hormi että hellan takaosa on korjattu. Tietysti on niinkin, että jos täällä syttyy tulipalo, niin mökki palaa samantien roihuten maan tasalle. Siksi kynttilöitäkin poltetaan tarkassa valvonnassa ja mieluiten takan kivillä. Tai sitten täällä:

Entiseen aikaan ihmiset osasivat keksiä näppäriä ratkaisuja, kuten tämänkin paloturvallisen muurinkolon.

Talvi tulee. Talvikamppeet on tosissaan kaivettava esille ja puettava päälle. Meinasin päivällä paleltua, vaikka oli käsineet kädessä, kun olin virittelemässä pihakivelle valoja. Vihdoin ja viimein sain senkin askareen tehtyä. 

Toivottavasti tauti ei iskenyt, vaikka yskinkin illalla aika tavalla.  Meidän ystävämme kiikutettiin viime viikolla pahassa keuhkokuumeessa aluesairaalaan lähes viikoksi. Tauti ei meinannut millään hellittää. 

Huomenna saa kamera käydä, varsinkin jos sitä lunta on tupruttanut. Ainakin valokivestä tulee kuva, toivottavasti ei kuitenkaan hajonneesta kattopellistä. Mies sai pari päivää sitten naapurilta puhelun: joku peltiruuvi oli irronnut, mutta sen hän korjasi saman tien itse. Vanhassa talossa ei koskaan tiedä, mikä paikka hajoaa.

Tällä Anna Jaakopintyttären biblialla ja katekismuksella ei ole mitään tekemistä meidän kanssamme. Kuva vain osui äsken silmiini. Taisin ostaa tämän nettidivarista, kun etsin vanhoja virsikirjoja ja raamattuja kirjaani varten. Se kun liikkuu 1800-luvun maailmoissa.

Ja siitä aasinsilta kätevästi: hyvää adventin alkua!

Väsyttää

Tämä pimeyskö sen aiheuttaa, että väsyttää ihan hirveästi? En muista koskaan ennen kärsineeni mistään kaamosmasennuksesta, enkä ole nytkään masentunut. Silti unta tuntuisi riittävän vaikka kellon ympäri. Eilenkin nukahdin keinutuoliin, kun kävin katsomassa iltauutisia. Miehen mielestä on sopimatonta nukahtaa tuoliin ja sitä hän joutuukin lähes joka ilta kyttäämään, nukunko vai en.

Onneksi sentään on kynttilät. Nämä ihanat jalat ovat Pekka Paikkarin Tarantellat. Muistaakseni nimi on tämä ja selvät piktäjalkaiset hämähäkin koivethan siinä onkin.

Talvea luvataan tännekin jo huomiseksi. Pakkasta peräti miinus 20 astetta, luin jostain. Tarttis varmaan mennä virittämään valoverkko kiven päälle, vaikka toisaalta nyt on jo niin pimeää, etten enää ole toivoakaan nähdä edes kiveä. Vaikka ollaan etelässä, niin päivä on lyhentynyt muutamaan tuntuu. Sikäli tietysti lumi olisi kiva valaisemaan maailmaa, mutta muuten en kaipaa lunta enempää kuin jäätäkään.

En tiedä. liittyykö väsymykseen vai johonkin lääkkeeseen, mutta tuntuu kuin hikoilisin aikaisemmin enemmän ja kun en ikinä ennen ole haissut hielle, niin nyt ei dödö tunnu ollenkaan auttavan. Kainalotkin ovat märät ja se on myös uusi, hyvin epämiellyttävä ilmiö. Kaiken maailman menopaussien pitäisi jo olla taakse jäänyttä elämää enkä iahn tämän takia viitsisi lääkäriinkään mennä. Pitää kai ainakin vaihtaa dödömerkkiä.

Ei ollut aprillipilaa tämä

Vaikka eilen ennustettiin tulevaksi yöksi lumisadetta, niin kuka olisi uskonut, että aamulla maassa on 20 senttiä uutta, puhdasta lunta? En minä ainakaan.

 Kävelytielläkin oli vain yhdet auton jäljet, jotka eivät olleet lumiauran jättämiä. Pienempiä oli sitäkin enemmän. Olisikohan fasaani taaperrellut tiellä ja mennessään ihmetellyt takatalven tuloa? Tuntuu merkilliseltä, että edes koululaisten jälkiä ei näkynyt. Jokohan aurat on nostettu kesäteloille? Mies ainakin arveli, että ei enää aio vetää lumilinkoa esille.

Aamulla ja aamupäivällä joku yritti sinnikkäästi soittaa minulle, mutta kertaakaan en ehtinyt vastaamaan. Milloin kännykkä oli toisessa päässä taloa, milloin lankapuhelin lopetti juuri sillä hetkellä, kun nostin luuria. Pari kertaa pääsin matalasta sohvasta aamupäiväunilta niin hitaasti, etten ehtinyt vastaamaan. Kun numero ei ollut tuttu, en lähtenyt soittamaan perään. Se olisi kaiketi ollut joku lehtimyyjä tai vastaava, vaikka kieltämättä askarruttamaan jäivät muutkin vaihtoehdot. Ystävä? Äidin sairaala? Isän kotihoito?  No, kaipa soittaa niin kauan, että tavoittaa minut, jos kerran on asiaa.

Tämän päivän ohjelmaan pitäisi kuulua juuri nyt pieni kirjoittamissessio. Kun aiheena on kuolema, josta minulla itselläni (heh. en tarkoita nyt omaa kuolemistani) on varsin vähän kokemusta ja toisaalta eiliseen postaukseen viitaten ajatus tuntuu enemmän kuin raskaalta, niin olen lykännyt aloittamista. Jaa, siis miksi pitäisi kirjoittaa kuolemasta? No pitää vaan, kun olen semmoisessa kohdassa. Onhan tässä näppäimistössä tietysti toiminto leikkaa-ja-liimaa, joten aina tarvittaessa voin hypätä seuraavaan aiheeseen.

Huomasin vasta, että Cheri  Autuas olo-blogista on sadantena liittynyt tämän blogini lukijakuntaan. Tervetuloa! Tervetuloa myös te muut, joita en erikseen ole älynnyt toivottaa tervetulleiksi. Kiva kun olette olemassa!

Hyvin sujui

Hyvin meni, nimittäin miehen ensimmäinen lääkärireissu. Yksi vika on ennallaan, muttei pahentunut. Paineita ja pulssia pitäisi vain saada vielä alemmas, mutta onneksi nyt sentään on lääkkeet, jotka eivät aiheuta pääsärkyä tai muita oireita. Lääkkeet siis ovat ennallaan, mutta annostusta lisätään ja sekin tapahtuu tuntemusten mukaan. Kerrankin fiksu lääkäri, mutta hän olikin kuulemma nainen.

Kukat hänelle! Ihana jouluruusu ei suinkaan ole enää näin ihana, mutta kituu ilmeisesti vielä hivenen hengissä. Saisinpa sen ja kaverinsa pysymään elossa siksi, että voin istuttaa ne pihalle. Tosin kerran olen yhden saanut vietyä pihapenkkiin. Istuttamisen jälkeen siitä ei ole enempiä havaintoja.

Päivällä kipaistiin isää katsomassa ja faari olikin oikein reippaalla mielellä. Valitettavasti vain paino ei tahdo laskea eli kyse on nesteen kerääntymisestä. Toinenkin vaiva eli hengitysvaikeudet ovat ennallaan. Joimme päiväkahvit ja jutustelimme aikamme. Minulle ainakin jäi hyvä mieli käynnistä, toivottavasti isälle myös. 

Tämän päivän säätila on ollut todella erikoinen. Paistetta, pyryä ja tuulta sekaisin. Onneksi meillä ei ole ollut ongelmia sähköjen kanssa, kuten monella muulla taas tänään. Päivä ilmeisesti kuuluu vielä kategoriaan "talvi", vaikka lämpötila taisi aamullakin olla plussan puolella. Silti auton lasit olivat kuulemma jäässä.

Taidanpa laittaa saunan lämpiämään, kun en viikonloppuna vielä raaskinut kastaa uuttaa "luukkiani". Nyt se alkaa olla jo niin pesun tarpeessa, ettei asiaa enää voi lykätä.

Mukava päivä

Tänään olen oikein tyytyväinen sekä päivään että itseeni. Menossa on Hildan nimipäivä ja Hilda liittyy ainakin jollain tavalla menossa olevaan kirjoitusaskareeseeni. Hilda, vaarini isosisko, oli kaunis nainen vielä vanhanakin, joskaan en ole häntä koskaan tavannut, en edes Hildan tytärtä ja tyttärentyttäretkin pääasiassa valokuvissa. Mutta samaa sukua olemme - en toki ollenkaan ulkonäöltä Hildan tasoa enkä näe meissä mitään yhteisiä piirteitäkään.

Tapasin viimeksi isän luona käydessämme erään puolitutun naishenkilön. Kun kahvipöydässä istuimme naamat vastakkain, hän rupesi yhtäkkiä kertomaan, miten saman oloinen olen pikkuserkkuni kanssa. En tiennyt heidän olevan tuttuja enkä ole pikkuserkkuakaan tavannut kuin ehkä viimeksi 70-luvulla. Yllätys oli siis melkoinen. Eniten minua kosketti se, että tämä suku, jota parhaillaan pöyhin, on todella minun sukuni tässäkin mielessä. En ole aikaisemmin itse nähnyt itsessäni enempää isän kuin äidinkään suvun näköä. Itsepäisyys on kyllä selvästi peräisin samasta isän suvusta.

Tässä nurkassa sitä aherretaan nytkin. Kirjoittaminen etenee mukavasti, varsinkin kun sain työni ohjaajalta ensimmäisen, vallan itsetuntoani hivelevän arvion. Kritiikkikin oli esitetty niin nätisti, etten voinut muuta kuin olla samaa mieltä ja yrittää ottaa opiksi. Kohennettavaa löytyy, se on selvä, mutta työ onkin vasta alussa. Kuulemma pitää varautua tekstin kolmeen tai useampaankin kertaan kirjoittamiseen. Sivussa kulkeva toinen kirjoitushommakin on edistynyt: sain eilen toisen menossa olevan tekstin valmiiksi ja toinenkin odottaa vain joitain yksityiskohtien tarkistusta.

Tuosta moneen kertaan kirjoittamisesta juolahti mieleeni taannoinen ex-kollega, jonka kanssa emme olleet ihan ylimpiä ystävyksiä. Koin saaneeni muutamankin kerran puukkoja selkääni. Erään kerran hän kysyi, osaanko oikolukea kirjoittamani tekstit samalla kun kirjoitan. Hän kuulemma osasi sen hyvän taidon. Olin vallan ihmeissäni, sillä olin tottunut siihen, että jutut pitää joskus kirjoittaa useampaan kertaan ja vähintäänkin lukea ja korjata lyöntivirheitä. Eli en ollut yhtä taitava tyyppi kirjoittajana, vaikka sellaista leikinkin tämän kollegan mielestä!

Ulkomittari näytti päivällä nollaa ja lunta on tuiskuttanut pulleat kinokset pihoille ja katoille. Naapuri on tehnyt pihaansa komean lumiukon. Kuva epäonnistui, kun edessä oli liikaa risukkoa. En tosin sitäkään äsken löytänyt tiedostostani. Varmaan olen tallentanut sen jollain muulla nimellä kuin 2lumikko". Ukolla on joka tapauksessa komea hattu päässä ja turvaliivit päällä niin että ensin luulin naapurien tyhjentävän kattoaan lumikuormasta. Toisella naapurilla oli se urakka myöhään toissa iltana. Ihmettelimme häikäiseviä valoja pihassa ja syy selvisi: ainakin kaksi ukkoa oli katolla lapioita heiluttamassa.

Kolmannelta naapurilta lumet olivat valuneet tänään omia aikojaan ja tietysti melkein tien tukkeeksi. Meillä lumet ovat katolla ja sulavat sitten kun sulavat. Mineriittilevyt ovat niin karheita, ettei lumi lähde helposti liukumaan alas. Kuulemma katto ei ole ennenkään romahtanut, joten ei sitä nytkään tarvitse pelätä.