Eilisessä postauksessa kirjoittelin mielenkiinnostani enkeleihin. Joku oli kiinnostunut mainistsemistani enkelikorteista. Kuvissa enkelikortit. Kortit on Diana Cooperin käsialaa, nimeltään Valon enkelit. Niihin voitte tutustua netti- sivulla Taivaankaari.
Minä säilytän niitä valkoisessa pikkupussukassa.
Täällä oli eilen tosi lämmin päivä. Pesin kolme isoa mattoa ja ne oli illalla jo kuivia. Tuuli puhalteli niin kovasti. Meidän mäellä tuuleekin aina.
Viettelin nimipäiviä eilen. Siis oli kalenterissa Kristiinan päivät. En kyllä ole Kristiina vaan Kristine mutta kuitenkin. Aamulla koneella ollessani pikkuinen Ellukka oli piirtänyt pieneen paperilappuseen onnittelut. Ja pihalta löytänyt kukkasen terälehden, sydämmen muotoisen, sen se kiikutti pikkuisella kädellä Mummille. Siitä kuva alla. Ja taas Mummi herkistyi..Tuntuu joskus että olen pelkkä vesiputous..Mutta kyllä maailmaan onnen kyyneleitä mahtuu.
Tänään vietetään tavallista löhöpäivää. Ei meinätä tehdä mitään erikoista, siis työtä. Otetaan aurinkoa ja kastellaan kukkasia. Nautitaan vapaapäivästä. Huomenna menen taas yhdeksi päiväksi töihin. Aamuvuoroon.
Ai niin, käyn taas kuvailemassa iltapäivällä Pikkuista Tyttöä ja saan päivitettyä vauvan blogia. Kaykäähän illalla katsomassa.
Ps. Näyttää siltä että minun kone ei suostu linkkejä laittamaan. Enkelikortti osoite on www.taivaankaari.fi