Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkkä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkkä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Kukat lätässä mutta laulu on pelastanut Mummin päivän



Näin lakoon on menneet nämä kukat. Ja ei pysy ylhäällä vaikka laittaa tuet. On kamalan näköinen..No johan ne ehti kukkia jonkin aikaa. Ollaan tyytyväisiä ettei tullut ukkosmyrskyä ja pieksenyt niitä aivan matalaksi.



Tälläistä tarttui eilen Ikeasta ja Plantagenista. Pikku muratti ja Sant Paulia, tietysti valkoinen. Ja minikasvihuone keskellä Se oli minusta suloinen. Eikö?



Ja tuikkukuppejahan minulla ei ole koskaan liikaa. Aina löytyy uusia ihania, jotka on pakko ostaa. Kynttilöiden suurkuluttajan olen hulluna näihin.Ja kyllä meillä poltetaan kynttilöita kesälläkin ja paljon.



Laittelin taas tänään uuden "vanhan" lakanan ikkunaan. Siinä on anopin virkkaama pitsikin vielä oikein kunnollisena pysynyt. Ainoa paha juttu oli että lakana oli liian lyhyt toisen vanhan lakanan viereen. Mutta mietitään mitä asian kanssa tehdään jatkossa. Olkoon nyt kuitenkin toistaiseksi ikkunassa.



Ja pikkuinen laulaja ja piirtäjä Ella Ilona lauleli tänään niin kauniisti autossa että Mummille tuli kyyneleet silmään. Aina olen lapsille itse laulanut ja nyt taas sen tuloksen näki ja kuuli. Ja Ella laulaa kauniisti... :-) Laulun nimi oli Hiiri limpun kukkakimpun. Salaisen maan laulut kuulemma. Kaunista niin kaunista...Lapsista ja lapsenlapsista kun on kyse niin olen niin herkkä.. niin herkkä!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Pikkusiskolle

Lahjan parhaan jos lapselle antaa vois,
vierelle jonkun kulkua turvaamaan tois,
pölyt tytön polvista pyyhkimään pois.
Onnea, iloa, ihmeitä koettaviksi,
hyviä hetkiä kera rakkaiden elettäviksi,kaiken tään pienelle lahjaksi sois.
Ei pieni puu vielä myrskystä tiedä,
ei pieni puu vielä myrskyä siedä.
Olethan suojana pienelle suuri puu,jotta pienellä juuret vahvistuu.

Kiitos Sirkka!

Kiitos Anne!

Kiitos Possumamma!

Kiitos Possumamma!

Nähdään pian!

see you soon

tausta

Powered By Blogger