,,,,,Kun olin oikein pieni alle kouluikäinen , halusin olla KÄTILÖ. Se oli unelma ammattini silloin ja myöhemminkin. Minusta ei tullut Kätilöä.
Tuli kyllä terveydenhoitoalan ammattilainen. Ehdin tehtä sitä työtä melkein kolmekymmentä vuotta
Siis vuosia melkein 30v. työtä akuutissa sairaalassa. Erilaisilla osastoilla.Hoitajana...
Pidin työstäni ja olisin varmaan siellä vieläkin ellei olisi tapahtunut jalkani vammautumista.
Eläkkeellä olen ollut jo muutaman vuoden.
Kun aloin päästä jalkani kanssa jonkinlaiseen kuntoon aloin tehdä työtä akuutissa kriisikeskuksessa ja Turvakodissa. Onneksi olin valinnut eriloistumisaloiksi mielenterveys-päihde ja kriisityön. Sekä polikliininen työ.. siitä oli suuri apu hakeutuessani tekemään sijaisuuksia..
Olisi pitänyt jo nuorena ajatella että sosiaalipuolen työ on mukavaa ja mielekästä. Se on mielenkiintoista ja palkitsevaa. Teen sitä työtä edelleen noin kuusi päivää kuukaudessa. Sopivasti, sanoo oikea jalkani....
Ja ajatuksissani olen myös miettinyt miksi minusta ei tullut ATK insinööriä. Olen kiinnostunut tietotekniikasta ja olen omasta mielestäni siinä hyvä. Mutta ei tullut.
En koskaan haaaveillut lentoemännän ammatista. en lääkäriksi tulemista.En halunnut opettajaksi...
Kai sitä ihminen jotenkin tietää mikä on se oikea ammatti.. mihin on jotain annettavaa.
Mielessäni on ollut myös sellainen kun rekkakuskin ammatti. Kaikki kunnioitus heille. Työ on raskasta. Ajat kelilla kuin kelillä. En pystyisi siihen.. Onneksi on rekkakuskeja ja se on heidän toiveamattinsa. Katson heidän työtään suurella kunnioituksella.
Kaikenlaista sitä haluaisi ja olisi halunnut.. olla vaikka mikä...
Mutta mitä haluaisin olla nyt.
Haluan olla Äiti, Mummi, Puoliso, Sisar , Täti ja Kummitäti. Niissä on ammattia kerrakseen, ainakin minulle. Toivon että voin täyttää niiden vaatimukset edes jotenkin ..rakkaudella ja tunteella.
Niihin tarvitaan paljon muutakin kuin koulussa oppimista ja kirjoista lukemista. Mummina olo on tällä hetkellä maailman paras ammatti. Ja Kamulle puoliso, siinä on joskus vielä opettelemista. Vaikka on opeteltu sitä jo kaksikymmentä vuotta... Ja haluaisin olla hyvä sisar, vaikka se joskus tuntuu todella haastavalta ja joskus raskaaltakin.
Postausta kirjoittaessa tulee jotenkin haikea mieli, sitä katselee omaa elämäänsä taaksepäin. Miettii omia valintojaan, oliko ne oikeita vai vääriä.
Kaikella on tarkoituksensa, elämänpolku jota joku ohjaa ja vie eteenpäin, itse asiassa käsikirjoitus on kirjoitettu , vuorosanoja ei vain ole annettu, ne tulee sydämestä näyttämö on aluksi tyhjä, esirippu nousee ja laskee näytäntöjen välillä, voi tulla ablodeja tai buuausta mutta kaikesta huolimatta näytelmä jatkuu ja jatkuu (-Positiivarit-)
Siis olkaamme onnellisia siinä missä olemme juuri nyt. Halauksin Krisse