..omenapuun alla. Eilen kun tulin töistä kotiin, iloinen yllätys odotti minua. Vanha saunan ovi oli löytänyt uuden paikan. Kamu oli virittänyt sen vanhan omenapuun alle. Ruosteinen kettinki oli valmiina kukka-amppelia varten. Ja vuolaa , ihana paikka oli löytynyt.. Olin todella otettu ja iloinen.
Kävimme myös iltapäivällä Segeli Bluesissa katsomassa J.Karjalaista ja Dave Lindholmia. Kotona olimme jo kahdeksan aikaan.
Aamulla heräsin sateen ropinaan ja kiireesti terassille. Joo, olin unohtanut sohvan tyynyt sellaiseen paikkaan että sade oli kastellut ne läpimäräksi. Kuivuminen kestää varmaan viikon, on ne niin paksut tyynyt.
Kaikkien iloksi laitan kuvia ovesta ja sateen pisaroittamasta kukasta. Ja sitten puolen tunnin päästä töihin. Ja muutes Ella Ilona jää papan kanssa iltaa viettämään.:-)