Kettukeskiviikko 20.

Kolmas käynti tutussa kettupaikassa, nyt onnistuin vihdoin tapaamaan tämän pienen kettulapsen.
Se edellisissä kuvissa esiintynyt kettumamma, on saanut vain tämän yhden ainoan pennun.
Olin kuullut että pentu on liikuskellut siinä lähitienoilla ihan yksinään ilman emoa jo pidemmän aikaa. Ainokaisena ei kai saa aikaansa kulumaan kotipesällään.
Toisella käynnilläni, tapasin emon, joka lähti heti pakoon. Hetken päästä kuului sellainen RÄVVV-huuto, kaikki hyvin, kettu kutsui poikastaan.
Ilmoitti kai, että metsään on tullut vaara :)

 Istuin sunnuntai-iltana tuolla metsässä puun rungon päällä peräti kolme tuntia. Kaikenlisäksi erittäin huonossa seurassa, hyttyset nimittäin olivat saapuneet.
En osannut lähtiessä varautua tähän ongelmaan. Onneksi oli hupullinen takki ja hihat sain vedettyä käsien suojaksi.

Tunnin odotuksen jälkeen pikkukettu kurkisteli hyvin varovasti tuolta kasvien suojasta. Melkein samalla kun nostin kameran se pakeni, sain kolme kuvaa.

 Odottelin, hyttyset seuranani ja yritin olla mahdollisimman paikoillani. Yllättäen se tulikin toisesta suunnasta ja kun katsoin siihen suuntaan, niin taas se reppana pakeni.
Tässä kohtaa suunnittelin poislähtöä. Enhän tullut tänne kiusaamaan, vaan tuomaan tuliaisiksi koirien penturuokaa.

 Tästä pystyy jotenkuten hahmottamaan, miten pikkuinen se vielä on. Mutta hännänpää vilkkuu valkoisena niinkuin aikuisillakin ketuilla.

Tuonne kortteitten taakse se jäi lymyilemään, eiköhän  emo kohta kutsu iltapalalle. Melko itsenäisiä nämä pienet eläinlapset ovat :)

Nyt on pakko harventaa tätä postailua ja blogikierroksia . Huolehdimme kolmesta eri paikasta ja nyt helteitten vihdoin alettua, puuhaa tuntuu riittävän ylenmäärin.

Mukavia kesäpäiviä teille kaikille täällä piipahtaville!

Kettukeskiviikko 19.

Pitkästä aikaa näin taas tämän tutun ketun:)
 En ole  käynytkään siellä paikalla vähään aikaan. Vappuaattona päätin käväistä ja olikin niin kiva tuuri että kettumamma tuli paikalle. Katsoin kellosta, se viihtyi kaikkiaan 22min. Kai sen takia koska sillä oli puuhaa.

 Otin lähtiessä mukaan tyttären Eevi-koiralle tarkoitettuja herkkupaloja. Eevin ollessa meillä, joko hoidossa tai vaan käymässä, meillä leikitään aina piilotusta. Nämä olivat siihen tarkoitukseen vähän liian kookkaita, joten kettu oli onnekas saadessaan näitä herkkuja.

 Tämä oli ketun, kuin myös Eevinkin mielestä paras pussin sisältämästä valikoimasta.
Se ei ole tuossa mitenkään vihamielinen, vaikka siltä vähän näyttääkin, se vaan keskittyy syömiseen.
Jonkin aikaa aterioituaan, se kai huomasi ettei jaksa kaikkea tarjolla olevaa syödä.

 Se alkoikin piilottaa ruokaa, kolme tuollaista lähikuvassa näkyvää, isompaa herkkupalaa näytti olevan sopiva satsi piilotusta varten. Ne ripoteltiin säteittäin ihan siihen lähelle, välillä puun taakse, välillä puun eteen. Näytti siltä ettei se mitenkään erityisesti paikkaa miettinyt. Taakseni se  ei mennyt yhtään kertaa.

 

 Tätä hommaa oli hauska seurata. Ensin tassulla kaavittiin  sopiva kuoppa, sitten kuonolla maata päälle. Ihan niinkuin koiratkin tekevät.

 Joissakin kuvissa näyttää, kuin se lipaisisi kuoppaa vielä kun homma oli valmis, lieneekö vain sattumaan. Tai nuolaisiko se  mullanrippeet suupielistään :)

 Joka ainoan piiloituskerran jälkeen, ja niitä oli monta,  se katsoi kohti kuin kysyäkseen "ethän sitten kerro kellekkään".
Tässä kuvassa näkee, kun tarkasti katsoo että kyseessä on imettävä emo, Nisät näkyvät selvimmin etujalkojen takana.
Kaveri näyttää aika kuluneelta, silmien seutukin on jotenkin väsyneen oloinen, verratuna talvikuviin. Synnytys, imetys ja onkohan talvikarvakin vaihtumassa. Häntä on kuitenkin hieno ja tuuhea.

En kertonut kellekkään näistä piiloista :)
Kun kettu oli lähtenyt, tähän ylläolevan kuvan piiloituspaikalle saapui orava. Siltä puuttuu vain suurennuslasi ja ruutulippis. Selvä salapoliisi :)
Ei se tainnut tuosta mitään kaivaa, haisteli vaan innokkaasti.
Olipa taas kiva luontokokemus!

Kettukeskiviikko 18.

Tänään on kyllä torstaipäivä,  keskiviikkokettu saapuu vähän myöhässä. Noh, kerrankos sitä kettullekkin sattuu :) 

 Reiluun viikkoon en ole käynyt katsomassa enkä tarkkailemassa  mitä kaverille kuuluu ja miten sen vauvavatsan kasvatus etenee.
Säännöllisestihän se taitaa tämän tutun reittinsä reittinsä kulkea.

 Laitoin tuon pienen kuusen juurelle vähän koiranpapanoita, pitäähän kuvauspalkkio toki maksaa. Kovasti ne näyttävät maittavan, tuo kuvaaja vaan vähän häiritsee tätä herkutteluhetkeä.

 Eipä tämä kevät oikein näytä etenevän, pilvisten ja sateisten päivien jono vain jatkuu.
Kyllähän puuhaamista riittää, mutta aurinko ilahduttaisi ihan suunnattomasti. Saapuisivat ne perhoset ja kevään varhaiset kukkijat pääsisivät vauhtiin.

Meillä on täällä Lappeenrannassa tänään sekä huomenna perinteiset kevätmarkkinat. Ajattelin pistäytyä katsomassa ihan kannatuksen vuoksi, olisiko mitään kiinnostavaa. Yleensä ne ostot ovat olleet hyvin järkeviä. Tyyliin, siivousliinoja ja pölypusseja :) Markkinat ovat tainneet menettää aika paljon merkitystään. Muistan kun lapsena pääsimme koulustakin tuntia aiemmin, että me tytöt ehdimme ostamaan ne perinteiset sormukset.
Ne olivat niin hienoja ja se valinnan vaikeus :)

Kettukeskiviikko 17.

 
Kettukeskiviikko jatkuu.
 Mietin tässä vain että onkohan kettuperheelle tulossa iloista perheenlisäystä, ainakin tuo vatsa näyttää melko pullealta.

 Nämä ovat kuvaajalle niitä huippuhetkiä, kun kettu rentoutui ja keskitttyi ihan omiin puuhiinsa. Kuunteli ja tarkkaili ympäristöään, kuvaajaa mitenkään huomioimatta!

Osaisinpa puhua "kettua", olisi niin mielenkiintoista hiukan rupatella. Keskustella vaikkapa tuosta oletetusta perheenlisäyksestä.

Tapasin sunnuntaina koivutyttöperhosen, mutta se oli kovin kiireinen kuvattavaksi. Eilen kuvasin joutsenia, kanadanhanhia sekä töyhtöhyyppiä, ne olivat puolestaan taas aika kaukana.
Näin tämä kevät etenee.

Kettukeskiviikko 16.

Marraskuun 9. viime vuonna, näimme edellisen kerran.
 Odotin koko pitkän talven uutta tapaamista. Jälkiä näin useinkin, ketusta en vilaustakaan. Ehkä se on voinut jostain oksien lomasta tarkkaillakkin. Kettuhan ei myöskään pahemmin tömistele kulkiessaan, joten onhan se  saattanut mennä hyvin läheltä ohitse.

 Toissapäivä oli oikein ihana kuvauspäivä, sain kuvattua edellä olleet pyrstötiaiset.  Niitä olinkin juuri kuvaamassa, kun näin sivusilmällä jonkin vilahduksen vasemmalla puolella. Voi mikä onnen tunne, pulssi tiheni ja hymyilytti :)
Tuijotimme siinä jokin tovin toisiamme ja ten ison virheen kun kävelin lähemmäksi saadakseni paremman kuvan. Kuvan jossa nuo puunrungot eivät olisi edessä.  Kettuhan lähti heti, tosin hyvin hitaasti edeten ja taakseen vilkuillen.

 Varttiin ei tapahtunut mitään, harmittelin jo kun hosuin! Katselin  koko ajan ympärilleni ja huomasin yht'äkkiä että se olikin ilmestynyt oikealle puolelle.
Nyt päätin toimia oikein, välillä en ollut huomaavinanikaan, liikuskelin siinä rauhallisesti ja kuvasin lintuja. Välillä otimme katsekontaktia.

 Tätä kesti varmastikin parikymmentä minuuttia, kettu vaihtoi välillä paikkaa, hiipien lähemmäksi. Olin niin iloinen että se oli näinkin varovainen metsäkettu, ei niinkään tottunut luottamaan ihmisiin.
Tämä tarkkailu oli välillä huvittavaakin, ajattelko se olevansa tuolla piilossa :)

Kohta se katosi! Vaihdoin kuvauspaikkaa ja huomasin että nythän se istuukin jo huomattavasti lähempänä, oli vaaan jäänyt ison puunrungon varjoon. Ei se ollut millänsäkään että "löysin" sen sieltä.
Hoh-hoijaa! Odotellaan, eihän tässä ole mihinkään kiire, lämmintä +2°, jalkojakaan ei palele.

 Sitten se nosti peppunsa maasta ja lähti liikkeelle, selvästikin jo tottuneena kameran rätinään ja ihmisen läsnäoloon. Pieni luotamuksen kipinä oli herännyt ja kohta se kurkistelikin puun takaa.

  Kuitenkin edelleen hyvin epäluuloisena.

Ja vihdoinkin se asteli esiin tuolta puuston antamasta näennäisestä turvasta. Reilu puolisen tuntia tähän luottamuksen saavuttamiseen kului.
Meillä on ollut kuvaajakaverini kanssa ketuille tarjolla jotain pikkupurtavaa, joita se säännöllisesti hakee. Kettuja on kaksi, joista toinen on hyvin paljon arempi, sitä en ole tavannutkaan. Nyt laitoin koiranraksuja tarjolle, kovasti ne näyttivät maittavan. En usko että se muuten olisi tullutkaan, ketäpä nyt ei hyvä ruoka houkuttelisi.
Sain sen verran kuvia tästä rohkaistuneesta esiinmarssijasta, että voin jatkaa tätä kettukeskiviikkoa parilla muullakin postauksella.

Kettukeskiviikko 15.

Monta, kovin monta keskiviikkoa tässä ehti vierähtää, ennenkuin pääsin ketun kanssa jälleen silmätysten.
Kiertelin keväällä sekä alkukesästä melko monilla mahdollisilla pesintäpaikoilla, ei hännänvilaustakaan.
Tämä kettu tuli maanantaina tutulle lintujen ruokintapaikalle, tai niitä on siellä kaksikin, oli kuvaajakaverini havainnut.
Toinen vaaleampi, joka on kovin arka. Sekä tämä kuvassa oleva, vähän rohkeampi.

 Olin kyykyssä kuvaamassa  töyhtötiaista kun katse osui kauemmaksi, kahden kookkaan haapapuun välissä touhusi kettu. Onneksi kamera oli kaulassa eikä jalustassa kiinni, niin pääsin heti kuvaamaan.
Olin kyllä nähnyt siellä  tunnistettavia ketunjälkiä, ettei tilanne sinänsä ollut yllätys. Ja vähän aiemmin syksyllä vilaukselta ketunkin.
Siinä se sitten oli, tämä kovasti odotettu kaveri.  Se ei onnekseni lähtenytkään heti pois, kaivoi kovasti jotain maasta, välillä katsoi onko tuosta kuvaajasta vaaraa.

Olin noin 20m päässä siitä. Olisin mahdollisesti päässyt lähemmäksikin, mutta en halunnut pilata tätä tilannetta. Sitä  ajatellen että tämä kettu sekä kaverinsa tulisivat toistekkin, eikä meidän pitäisi tyytyä vain jälkiä katselemaan.
Tämä oli taas niitä kuvaajan/luonnonystävän huippuhetkiä :)

Kettupostia

Talvikuukaudet vuodenvaihteen molemmin puolin ovat kuluneet lähes ketuitta. Vain yksi ainoa kohtaaminen on tullut ikuistettua. Tiedän kyllä että kaupungilla vilistelee kettuja päivittäinkin, jopa työpaikan viereisessä puistossa. En vain ole ollut sopivasti paikalla.
Se ainut kohtaaminen meni näin, silloin oli muuten kova pakkanen ja pallellutin nenänpääni. Kettu ylitti rannan lähettyvillä olevan kadun pyydystämänsä myyrä suussaan ja paineli sitä tähän risukkoon syömään. Aterian lopuksi nuoleskelee tyytyväisenä suupieliään.

 Paikallislehti kertoi että keskussairaalan parkkihallissa oli katkottu autojen lämmitysjohtoja. Syylliset selvisivät melko pian, ketuthan ne olivat olleet asialla. Syyksi tähän käyttäytymiseen epäiltiin  reviirimerkintää. Ne nukkuivat ja lämmittelivät suojaavan katon alla, merkiten kai sitten tonttinsa rajat. Ihminenhän ei katsonut tätä kovin suopeasti.

Kettukeskiviikko 14.

Pieni muisteluosuus kettukesästä. Tämä kuvausprojekti jää ihan varmasti erääksi parhaista luontokokemuksista.

 Tämä kuva on otettu ensimmäisellä kuvausreissulla.

 Kuulin että tuolla radan varrella elelee kettuperhe. Näkymä oli kuitenkin ihan uskomaton, kun kolme pientä telmi siinä radalla ja neljäs kaverus palaili tuolla pieneltä tutkimusreissulta.

 Perheen muodostivat vanhemmat sekä yhdeksän pentua. Samaan kuvaan sain kahdeksan perheenjäsentä enimmillään. Kasvettuaan pennut liikkuivat jo aikalailla eri teitä.
Tässä toinen vanhemmista palaa saaliinsa kanssa tervehtimään ja siitäkös pennut villiintyivät.

  Pienin oli liikuttavin, kokoero toisiin oli huomattava. Se oli jonkinverran syrjittykkin siinä pentujen keskuudessa, mutta  sitkeästi se on mennyt eteenpäin ja on tietääkseni vielä elossa ja voimissaan.
Oma koti kullan kallis, tässä tämä pienin pesäympäristössään.

 Nämä kaverukset näyttävät melko identtisiltä, mutta kyllä niissä selviä erojakin oli. Luontaista uteliaisuutta, mitähän tuolla alhaalla oikein tapahtuu!

 Kuvaajia riitti,  tämä oli niin kiinnostava perheyhteisö. Mitähän herkkuja tämän kuvaajan taskusta löytyy :)

 Ja emot kantoivat ruokaa, kaloja, lintuja, myyriä, lihapiirakoitten jämiä, ties mitä löytämäänsä. Ihmiset kantoivat myös ruokaa, rippijuhlien tähteitä, makkaraa, koiranruokaa, kissanruokaa, mitä kukakin. Ja siitähän keskusteltiin. Ymmärtääkseni välillä taidettiin vähän menettää malttiakin. Asiatonta sekä asiallista palautetta, sekä väittelyä siitä, mikä on ketuille parhaaksi. Syötä tai älä syötä, huomaa tai ole huomaamatta.

 Ketut kasvoivat ja komistuivat tässä julkisuuden keskellä, vähääkään välittämättä ympärillään tapahtuvasta tohinasta. Ainakin siltä se näytti.

Kettukeskiviikko 13.

                    Hei! Sinäkö se olitkin, voinkin jatkaa sitten ihan rauhassa keskeytyneitä uniani :)

Kettukeskiviikko 12.

 Tähän tilanteeseen en päässyt kovinkaan lähelle. Kettu oli löytänyt myyrän ja toi sen tähän junaradalle. Myyräksi päättelin tuon hännän pituuden perusteella.

Se päättikin hetken päästä lähteä pois, kun olimme tuon oikella näkyvän harakan kanssa siinä kärkkymässä. Täytyy sanoa että harakka häiriökäyttäytyi huomattavasti enemmän kuin kuvaaja.
Kettu näytti huvittavalta tuossa katsellessaan, myyrän häntä suupielestään roikkuen.

Kettukeskiviikko 11.

Kävin eilen ottamassa nämä kuvat. Odottelin tunnin ja vähän toista, ennenkuin ensimmäinen kettu tuli pesäkolon suunnalta ja kiirehti tuonne linnoituksen valleille, kai myyräjahtiin.

Toinen lepäili nurmikolla, suostuen kuvattavaksi. Rapsutteli siinä hetken itseään ja lähti kohta rauhallisesti ylittämään katua, vähääkään välittämättä liikenteestä, autoilijat väistivät! Osa ratin takana olevista näytti aika hämmästyneiltä siinä jarruttaessaan.

 Tämä saattaa olla jopa se suosikkikettuni näistä yhdeksästä.
Ihmisvauvoistahan löytyy ihan tunnistettavia piirteitä, välillähän niitä etsitään tunnettujen  vaikuttajien vauvakuvista. "Kenenkähän määrätietoinen suu tässä on mutrullaan tms." Ketuista taitaa olla vaikeampi sanoa.
Tämä alla oleva kuva/kuvasarja on eräs tärkeimpiä kesäkuvia, ellei sitten tärkein!

 Olenkin kertonut tästä pikkuisesta ketunpojasta jo tuolla aiemmin, mutta mikäpä estää kertomasta uudelleen :)
Istuin kuvauspaikalla maassa, silloin ympärillä oli useampi ketunpoikanen. Tämä asia tapahtui vain kerran. Tämä pikkuinen hiipi yhä lähemmäksi pikkuhiljaa tassuillaan auttaen. Se pysähtyi noin 70cm päähän, katseli hetken juuri näin silmiin ja kävi siihen nukkumaan. Eikä mukanani ollut ruoan murentakaan, niinkuin ei yleensäkään. Tarkoitan, etten houkutellut ruoalla.

Vaikkuttava hetki, uskokaa vaan!