Toipilaana välillä

 Viime blogipäivityksestä on vierähtänyt aikaa. On ollut kaikenlaista touhua ja toipuminen umpilisäkeleikkauksesta, jossa olin KYS:ssä 7.6. ja kotiuduin 9.6. Arvasin jo sunnuntaina, että jotakin on vialla, ruoka ei maittanut ja vatsaa alkoi oudosti vihlomaan. Yön pyörin sängyssä ja kipu tuli viiltävänä, kun käännyin vasemmalle kyljelle (umpisuolihan on oikealla). Aamulla oikealla puolen alavatsalla oli kipukohta painaessa ja lievää kuumetta. Pääsin heti terkkarin lähetteellä KELA-taksilla sairaalaan ja samana iltana myöhään tehtiin tähystysleikkaus kolmesta pienestä reiästä. Eka kertaa olin tt-kuvauksessa. Ehdin jopa näpätä laitteesta kuvan, kun en antanut laittaa kaikkia tavaroitani kaappiin. Hoitaja kyllä luovutti minulle kaapin avaimen. Kännykkä vaan kulkee mukana. Hyvä etten sitä leikkaussaliin vienyt (vitsi). KYS:iä laajennetaan jatkuvasti. Endokirurginen osasto oli vanhalla puolella, huoneiden ovetkin olivat puuta, joissa isot pyöreät ovenkahvat. 

Leikkaus meni hyvin ja leikkauksen jälkeen ikävin kipu on hartiakipu, kun vatsaonteloon pumpataan jotakin kaasuseosta näkyvyyden parantamiseksi. Kotona tarvitsin ottaa kipuun vain yhden Panacodin 1 g ja yhden Burana 600 mg tabletin. Ihmeen paljon sairaalasta kirjoitetaan reseptisärkylääkkeitä kotiin, 100 kpl Panacod 1 g ja Burana 600:sta 30 kpl. Mitään raskasta ei tietenkään saanut nostella muutamaan viikkoon mutta pikkuhiljaa kannoin jo kukkasille vettä puoli kastelukannua kerralla. 

Onneksi ehdimme kaataa pihasta kymmenen koivua toukokuun puolella ja ajattelin, että rehkinkö kenties liikaa, kun nostelin painavia pöllejä. Tässä urakassa sattui jo ensimmäinen vahinko minulle (en viitsi laittaa kuvaa kämmenselästä). Tikkaita tukiessa olin hölmö laskenut käteni tikkaan astimelle, jossa poika tallasi käteni laskeutuessaan. Onnea oli mukana, että ehdin hihkaista ja vetäistä käteni pois. Luita ei murtunut mutta tulihan mojova mustelma rahkoineen. Käsi oli mustana sormien puoliväliin ja ranteeseen asti. Minä nimittäin kävin laittamassa vain ison laastarin pahimpaan kohtaan ja lähdin jatkamaan hommia. Vasta illalla tajusin, että ehkä olisi pitänyt laittaa kylmähaude kädelle. Kämmenselän iho on vieläkin hieman punoittava. 

Helteet alkoivatkin heti kesäkuun puolessa välissä ja toipilaana puuhastelin sisähommia, pakastin 20 kg mansikoita ja pari kakkua tein työmiehille ja tietenkin laitoin ruokaa sekä kävin kaupalla. Ulkosauna on pesty, lauteet öljytty, matot pesty sekä saunatien laatat nostettu kuten kuvista näkyy. Nyt on ollut aikaa harrastaa Postcrossausta, kun ulkona on ollut välillä liian kuuma. 

Kaikki ikkunat ovat talossa auki ja ilma on tänään hautovan lämmin. Mietin, miten sairauden sattuessa mieli toimii. Ensin on hätä, joka häviää pian, kun pääsee sairaalan sisälle. Jo taksikuski oli menomatkalla niin mukavan rempseäpuheinen, että jännitys katosi. Ja eihän tämä ollut minulla ensimmäinen nukutusleikkaus, kaksi muuta oli jo takana, edellisestä kylläkin aikaa lähes 20 vuotta. Hoitajat puursivat työtä maskit kasvoilla, meidän potilaiden ei tarvinnut niitä käyttää. 

En voi olla laittamatta tänne muutamaa korttikuvaa. On hauskaa tutkia netistä lisätietoja historiallisista kohteista. 

Tsekistä tulleessa kortissa on monta UNESCO:n maailmanperintökohdetta

I read from Wikipedia how tragic the history of this city was. Cloth Hall is really a fascinating attraction for visitors. The Gothic-style Saint Martin's Cathedral, built in 1221, was also completely reconstructed after the war, but now with a higher spire. Belgia Ypres.

Saksa Celle

Slovakia, Bratislava ja kansantanssiryhmä

USA ja huimapäiset rakennusmiehet kaupungin yllä istumassa

Saksa, Königsee

Liettua, Trakain linna

Alankomaat, Kinderdijk tuulimyllyt, UNESCO

Hemmottelin itseäni lypsyjakkaralla

Naiset yleensä hemmottelevat itseään ostamalla uudeen vaatteen, hajuveden tai käymällä kampaajalla. Minä odotan hetkeä, kun pääsen istumaan mintun väriselle lypsyjakkaralle. Ja jakkaran nimi on vielä Lyyti kuin mummoni mukaan ristitty. En voinut vastustaa kiusausta, kun näin mainoksen hienopuuseppä Jari Karppisen valmistamasta nostalgisesta Lyytistä, joita pian saa myös suuremmassa koossa, Iso-Lyyti -nimellä. No ehkä leveä ahterini jotenkuten mahtuu tälle pienelle. Mummolasta muistan (lypsäjänä oli isänäiti Anni) jonkinlaisen jakkaran mutta en sen mallia. Nyt Jari valmistaa jakkaroita perinteisellä mallilla, värejä on valittavana peräti 16. 

Olin koko kesän mankunut miesväkeä nikkaroimaan omankodin pihaan palleja, jakkaroita sellaisia, joita voin siirrellä kätevästi paikasta toiseen. Puutavaraa ja ruuveja huushollista kyllä löytyy, on sirkkelisaha ja kuviosaha. Tämä kesä oli kuitenkin niin kiireinen, kun oli pihapuiden kaatourakka ja sen jälkeen klapiurakka ja polttamista odottaa jättiläismäinen oksakasa. Kyllä minulle naureskeltiin ja käskettiin, että sidon yhden jakkaran vyöllä takapuoleen kiinni niin se kulkee aina mukana. Penkkejä on mutta ne on pidettävä sateelta suojassa, kun eivät ole varsinaisia puutarhakalusteita. Musta- ja viherherukoita kerätessä tarvitsen jo jakkaraa eli jalat alkavat jo noin parin tunnin seisomisen jälkeen kaivata istahtamista, toisessa jalassa suonikohjut myös vaivaavat.

Tässä kuvassa on jo Iso-Lyytejä. Pieni jakkara maksaa 65 e/kpl mutta ainahan käsityö maksaa. Tilasin näitä kaksi, toisen turkoosin ja toisen mintunvihreän. Tilasin nämä niin tohkeissani etten edes tarkistanut ovatko maalattu ulko- vai sisämaalilla. Ei haittaa, koska tarvitsen näitä myös sisällä. Ovat käteviä, kun tarvitsee ottaa jotakin talon yläkaapeista. Tämä ei ole maksettu mainos.

Syyskuun alun pohdintoja

Vaihdoin uuden blogipohjan vanhaan. Ei meillä vaan tuo uusi näytä toimivan muuten kuin hidastetussa filmissä. Ärsyttää istua koneen ääressä ja odotella, että saan fontin vaihdettua tai kuvat ladattua google-kuvista. Tämä vanha toimii vielä explorel-selaimellakin. Pitäisikö joitakin asetuksen muutella tai sitten lopettaa koko bloggaus.

Ollaankin jo syyskuun alussa ja ilmoja ei voine moittia. Syksyn saapuminen herkistää mieleni ja näin vanhempana tunnen sen yhä syvällisemmin. Toinen päivä on täynnä melankoliaa, toinen täyttymystä kaikesta mitä on saanut elämänsä aikana kokea. Elämä on antanut ja elämä on ottanut - kiitos elämän lahjasta! Kesän lämpö on kypsyttänyt sadon ja me ihmisetkin olemme täynnä kesän mehuja, tuoksuja, valoa, suviöitä ja helteisiä päiviä. Kesällä kaikki on helppoa. Ajattelen, että kuolemakin on helpompi ottaa vastaan kesällä - hän nukkui pois sydänkesän suloisena suviyönä, kun lintujen liverrys oli kiihkeimmillään tai keskelle sadonkorjuun juhlaa maaäidin syliin. Kesä on kiihkeä, syksy on selkeä kuin paluu arkeen juhlan jälkeen.

Muistan työelämästä, miten vaikeaa oli joskus päästä loman jälkeen työrytmiin. Se oli kuin leikin loppu, palata totiseen puurtamiseen. Luin äskettäin Suomen Kuvalehden Jarmo Kokkosen blogista, miten työyhteisö voisikin olla leikin yhteisö. "Leikkivä työyhteisö noudattaa leikin sääntöjä: kaikki otetaan mukaan, ketään ei nolata, kukaan ei menesty toisten kustannuksella. Tehtävät ovat erilaisia, mutta ihmiset tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia.
Työyhteisö voi hyvin, kun se laulaa, leikkii, tanssii ja hurvittelee. Tällainen yhteisö jaksaa kohdata myös työn kuormittavuuden ja toistettavien asioiden tylsyyden. Leikkivässä työyhteisössä myös kuunnellaan toisten huolia ja murheita, ne ovat tärkeämpiä kuin norminmittainen kahvitauko. Leikkivässä yhteisössä vallitsee lapsenkaltainen luottamus siihen, että ihminen haluaa toiselle ihmiselle hyvää. Leikkivässä yhteisössä saa olla heikko ja tuen tarpeessa.
Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Kenties, mutta varmaa on, että leikkivä lapsi sisältämme ei ole kadonnut minnekään. Kun annat sisäiselle lapselle tilaa, vahvistat koko persoonaasi ja olemustasi. Kun löydät työstäsi leikin elementtejä, nautit työstäsi enemmän."

Työyhteisöön mahtuu monenlaista persoonaa mutta ilopilleristä ei kukaan voi olla pitämättä. Ennen sai olla mörökölli palveluammatissakin, enää ei. Toisen mollaaminen tai ulkopuolelle jättäminen on yhä enemmän työpaikoilla yleistä. Sanotaan toiselle ikävästi, jos itsellä on huono päivä eikä osata pyytää anteeksi. Minulle tämä ei ole enää ajankohtaista mutta niin elän kuitenkin mukana läheisten ja tuttavien työmoodikamppailuissa. Kiire ja tuloksenteko on tätä päivää niin monella työpaikalla. Työpäivän päättyessä olet niin väsynyt ettei lepo enää virkistä. Syksyllä moni miettiikin olisiko mahdollista vaihtaa työpaikkaa tai /-tehtäviä tai kenties vielä kouluttautua uudelle alalle. Jos alanvaihto ei ole mahdollista niin muistaisi arvostaa omaa työtään. 
Ollaan inhimillisiä toisillemme, ymmärretään ja otetaan toinen huomioon. Moni vanhempi on esittänyt lapselle toivomuksen tämän lähtiessä kotoaan maailmalle: "Pidä itsesi ihmisenä."

Elämä hioo meitä kuin valuva vesi vuosien aikana vähitellen,  joskus enemmän rouhaisten. Harvoin saa ihmisriepu hengähtää, kun pitää olla toimelias ja suorittaa elämää. 

Sekalainen kesäkukkarengas alkaa olla kuihtumaan päin 

Kesällä on saatu jotakin aikaiseksi kuten tämä iso liukuovi puuvaraston seinämään. Miehet kahdestaan saivat painavan rautakehikko-oven nostettua liukukiskoille. Ovi on pojan tekemä ja nyt enää maalausta vailla. Ensi kesänä tehdään toinen vähän pienempi liukuovi, jolloin koko seinämä saadaan peittoon.  Puiden pilkkominen on vasta aluillaan.
****************************************************
Nostetaan perunoita,
hievahtamatta lapsi katsoo
miten maa käännetään traktorilla.

Traktori on lapsen intohimo:
sisällä pirtissä se painaa päänsä
kehräävän kissan turkkia vasten ja sanoo:
Siinä on moottori.

Se nukahtaa kissan viereen,
se on tehnyt raskaan päivätyön
kuin muurahainen,
joka tukkimetsässä raahaa havunneulaa.

Nuku, nuku hyvin,
traktorin ja kissan hyrinässä.
                                 - Risto Rasa: Nostetaan perunoita (Taivasalla 1987) -

Saimaan rannoilla heinäkuussa

 

Heinäkuussa piipahdimme pikareissulla Saimaan rantoja ihailemassa. Reissua emme ehtineet etukäteen suunnitella vaan sain idean nuorisolta, kun olivat käyneet samoilla seuduilla päiväseltään. Me kuitenkin olimme yhden yön viehättävässä viime kesänä avatussa Hostelli Rantapappilassa. Huone oli tosi viihtyisä, vaikka wc- ja suihkutilat olivat yhteiset mutta tungosta ei ollut, vaikka kaikki huoneet oli varattu. Mitä sitä nyt yhden yön ajaksi tarvitsee kunhan on siistiä ja hyvät vuoteet nukkua. Jääkaappi ja kahvinkeitin oli huoneessa ja yhteisessä keittiössä olisi voinut valmistaa aamupalan itse. Me keitimme ja joimme kuitenkin aamukahvin huoneessa. Kävimme tyhjässä keittiössä tekaisemassa voileivät ja otimme mukaan pari lasillista tuoremehua ja kahvimaitoa. Paikan omistajapariskunnan nuorehko rouva esitteli meille tullessa paikat ja kertoi, että suunnitelmissa on myös valmis aamiaistarjoilu. Päärakennuksen salissa on mahdollisuus järjestää noin 50 hengen juhlia ja kokouksia ja pihasta on vain 200 m Saimaan rantaan, jossa on kiinteistölle kuuluva uimaranta.

Puumala on pieni kunta ja kesäisin matkailijat pysähtyvät sen satamassa. Saaristoreitti noin 60 km polveilee saaria, harjuja ja pengerteitä pitkin. Matkalla on viisi siltaa, lossi ja lauttamatka Norppa II:lla. Nyt ehdimme pienen raapaisun verran näkemään mm. Saimaa Geopark -kohteita. Lietveden maisematietä emme ajelleet ollenkaan.

Yllä olevat kuvat kuvattu Puumalansalmen sillan siltatornista, josta on todella upeat näkymät Saimaalle ja kirkonkylälle. Puumalaa sanotaan Saimaan Gibraltariksi, koska se yhdistää eteläisen ja pohjoisen Saimaan vesireitit. Saimaan 'Kipralttari' on aina ollut tärkeä vesiliikenteen solmukohta.

Puumalan julkkis on tietenkin näyttelijä Ville Haapasalo, jolla on ollut mökki kunnassa neljä vuotta. Koronaepidemian takia työttömäksi jäänyt Ville perusti kesäksi hatsapuri-leipomon. Leipiä myydään torilla pienestä kojusta ja kauppa kävi niin että sai jonottaa. Suolaisella juustolla höystetty hatsapuri-leipä maksoi 12 euroa/kpl. Meille riitti yksi puoliksi ja ei ollut minusta mikään erikoinen makuelämys, liian rasvainen ja mauton. Ville mainosti, että leivonnassa käytetään ternimaitoa. Paljon maitoa onkin mennyt, sillä samana päivänä myytiin kymmenestuhannes leipä ja ostaja sai kuoharipullon ja tietenkin leivän ilmaiseksi. Kirjakin on ehditty julkaisemaan georgialaisista herkuista. En ostanut mutta vikkelä mies on Ville ja monessa mukana. 

 

Matkamme jatkui Lintusaloon, jonne kulkee lauttayhteys Hurissalosta päivittäin 31. elokuuta saakka. Tie on paikoin erittäin huonokuntoinen ja sen kunnostustyöt alkavat heinäkuun lopulla. Pyöräilijöitä tuli vastaan mutkissa ja mäissä, joten ajelimme hiljaa ja pysähtelimme kuvaamaan. Lintusalon perukoilla sijaitsee majoitusta ja luontoelämyksiä tarjoava yritys, jonka omistavat Riitta ja Matti Viialainen. Rantaan on matkaa noin 700 m varsinaisen päärakennuksen pihasta. Rannassa myytiin lettuja ja tilasimme suolaisella täytteellä täytetyt letut. Jonoa oli ja sanoimme ettei meillä ole kiirus mutta tyttö kiikutti meille ilmaisen letun syötäväksi hillolla ja jäätelöllä. Nestorin ja norpan pronssipatsaat Nestorinrannan lauttarannassa on veistänyt nuori lahjakas kuvanveistäjä Adil Alijev. Hän kuuluu moskovalaiseen kuurojen taiteilijoiden Hefaistos-ryhmään.

Laulu Nestorista ja norpasta syntyi, kun maanviljelijä Tauno Kiljunen kutsui toimittajat katsomaan, miten vaikeaa on kelirikkoaikana. Elettiin vuotta 1971. Yhtenä iltana hän vei heidät Nestori Reposen luo. Nestori kertoi norpasta, joka oli tullut kuuntelemaan, kun hän soitti haitaria saunaa lämmittäessään.

Toimittaja Veikko Kilkki kysyi, miten norpalle käy. Nestori vastasi, että taitaa käydä kuten meille vanhoille pojille viiksekkäille, että jää ilman akkaa.

Kun Kilkistä tuli norpan suojelija, hän kirjoitti Junnu Vainiolle ja pyysy tätä tekemään tarinasta laulun. Vainio esitti sen Syksyn Sävelessä 1982. Nestori ehti hukkua samana kesänä eikä siten saanut koskaan tietää asiasta.

Blogger heitti taas väliin kuvat Juvan kirkosta, jonne ei päässyt sinä päivänä sisään. Harmaakivikirkko on komea ilmestys ulkoapäin ja sen rakentaminen on kestänyt seitsemän vuotta. Kirkko on valmistunut 1893.

Kuvien lisääminen tänne on edelleen hidasta niin tietokoneelta kuin google kuvista, josta nämäkin suoraan latasin. 

Puusavotta otti voimille ja lopulta pihastamme kaadettiin 16 isoa koivua. Kaikki pöllit siirrettiin kottareilla kasaan, josta alamme niitä lähiaikoina halkoa. Isot pölkyt joutuu halkaisemaan kiilalla ja kirveellä tai ehkä moottorisahalla. Nyt olen kerännyt kaikki herukat (musta, puna, viher) yhdessä miehen kanssa ja ne ovat jo mehuna. Mustikat ostin naapurilta. Oikea lonkka on oireillut viiltävänä kipuna, joten olen lepäillyt, lueskellut ja nauttinut elokuun tummuvista illoista. 

 Kartta Puumalan saaristoreitistä. Satamasta Lintusalon perukoille oli matkaa 25 km.

Huoneessamme oli suklaalevy ja seinällä mietelausetaulu. Sataman matkainfopisteestä keräsin kassiin esitteitä. Pari syysasteria ostin jo ränsistyneiden kesäkukkien tilalle. 

Puunkaatoa jännitysnäytelmän kera

 Tervehdys taas pitkästä aikaa. Kesä jatkuu ja ihminen viilettää sellaista vauhtia, että tokkopa kyydissä pysyy. Päivät vain vilahtelevat ja illalla on niin rättipoikki ettei jaksa tänne mitään kirjoittaa. Omankodin pihapiirissä on puunkaatosavotta meneillään. Kahdeksan jättikoivua on kaadettu, pätkitty pölleiksi ja siivoiltu jäljet. Yksi kolmihaarainen puu oli vaikein kaadettava tai oikeastaan kaikissa piti käyttää apuna vinssiä ja liinoja, joiden avulla puu saadaan kaatumaan oikeaan suuntaan eikä se mätkähdä rakennusten päälle. Poika sai setänsä avuksi hommaan eli miehiä oli kolme ja minä sydän sykkyrällä katsomassa. Olen jo monena vuonna puhunut asiasta, että puita pitäisi kaataa ja pelännyt jokaisella myrskyllä, milloinka talon katto jytisee tai koivut pötköttävät muiden piharakennusten päällä. Puut ovat saaneet rauhassa kasvaa multamaassa ja vuosikasvut olivat isoja. Koivuja on jo harvennettu ainakin pari kertaa mutta nyt sain viimeinkin tahtoni perille, että vain metsikköön jätetään isoja puita. Kyllä minulle on naljailtu, "että eihän niitä kannata pieninä kaataa, antaa kasvaa niin saa enemmän polttopuuta."  

Kuvista näkee, miten oksat lähes pyyhkäisivät rakennuksen seinää. Kolmihaarainen koivu kaadettiin haara kerrallaan mutta yksi haara jäi konkeloon toisen puun varaan. Hienosti miehet saivat sen irti kiristämällä liinaa ja haara pötkähti maahan särkemättä edes valotolppaa. Pensaista vain juhannusruusu vaurioitui mutta osa oli jo vanhoja oksia, joten se ei haittaa. Jännitysnäytelmä jatkuu huomenna. Ainakin puolenkymmentä puuta olisi saatava kunnialla nurin.

Muuten,  mitenkä teillä toimii tämä uusi Blogger? Täällä maaseudulla ainakin välillä surkeasti eli kuvien lisääminen ja muokkaaminen takkuaa ja kuvat ilmestyvät vääriin paikkoihin. Käytän Chrome-selainta. Meillä on kuituverkkoyhteys. Teksti on nyt aivan väärässä välissä mutta en uskalla sitä muuttaa, voi olla että häviää kokonaan. Entinen blogger toimi täällä paljon paremmin.