Finlandia-palkintotilaisuudessa otettiin kantaa lukemisen puolesta – samaa yritämme kotona

Kotimaisen kirjallisuuden juhlassa, Finlandia-palkintojen jakotilaisuudessa puhuttiin paljon lukemisesta. 

Siitä, miten nuorten, etenkin poikien lukutaito on heikentynyt ja lukuhalu vähentynyt. Siitä, miten eriarvoiseen asemaan kirjoja lukeva ja niitä välttelevä nuori joutuvat, kun heidän sanavarastonsa ovat maailmojen päässä toisistaan. 15 000 versus 50 000 – 70 000 sanaa, siinä on järisyttävä ero. 

Sillä sanoilla ajatellaan, luodaan siltoja ihmisten välille, luodaan käsitteitä joilla maailma toimii. Sanat ovat vallankäyttöä, sanoilla kekseliäs jyrää verbaalisesti heikomman ja katsoo ylenkatseellisesti toista, joka ei ymmärrä mistä toinen puhuu. Sanoilla myös kasvatetaan myötätuntoa ja empatiaa. 

Lukuhaluttomuus on selkeä syy lukutaidon heikentymiseen, näyttävät tutkimukset. "Uhkakuvana on, että suomen kielestä tulee vastaisuudessa isolle joukolle suomalaisia ensimmäinen vieras kieli", sanoi lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnonsaajan valinnut Olavi Uusivirta. 


Meilläkin on kotona kokemusta 10-vuotiaan lukuhaluttomuudesta. Lukemaan pakottamisesta, lahjomisesta tai ehkä oikeammin palkitsemisesta, kun kirja on saatu luetuksi kannesta kanteen. Takkuilevasta lukemisesta. 

Tarinoihin on myös todella rakastuttu, mutta vain, jos niitä saa kuunnella – mitä onkin saanut tehdä koko pienen ikänsä. Koulussa reaaliaineiden lukemisen määrä kasvaa kuitenkin kokoajan sellaista tahtia, että lukeminen on pikkuhiljaa saatava sujuvaksi. Se taas on vaatinut aivan käsittämättömän määrän väittelyä, vaatimista ja vaihtoehtojen karsimista, jotta haave jokapäiväisestä kymmenminuuttisesta, sitten puolituntisesta kunnon kirjan kanssa on saatu toteutumaan. 

Eikä sitä ole aina jaksanut. On ollut viikkoja ilman lukemista. Palkintojen vaihtamista, järkipuhetta, kiivailua puolin ja toisin. Onneksi on koulu! Opettajan valitsemat romaanit, pistokokeet luettavista romaaneista, luokassa yhdessä lukeminen. 

Yhdessä on edetty. Koulu on muistuttanut silloinkin kun itse on toivonut unohtavansa. Koulu tekee valtavasti töitä lukemisen eteen: on lukuviikkoja, joiden aikana kaikki oppilaat saavat lukea välitunnit sisällä, on BookBeatiin tutustuttamista, lukudiplomeita, kirjastokäyntejä, kirjallisuutta tukevia teatterikäyntejä. Niistä kaikista iso kiitos. 


Ja on loistavia kirjailijoita ja kirjoja jokaiseen makuun! Kuten Marisha Rasi-Koskinen, lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja 2019 sanoi, tarvitaan kaikenlaisia kirjoja. 

Tarvitaan kirjoja, jotka houkuttelevat vähemmän lukevia lukemaan, joissa on kenties kuvitusta – kuten vaikkapa Neropatin päiväkirjoissa – tai helpotettu kieli (onneksi selkokielisiä romaaneja ilmestyy yhä enemmän). 

Ja tarvitaan kirjoja "nuorille, jotka rakastavat lukemista, jotka eivät voi elää ilman kirjoja". Sellaisille kuin 10-vuotiaan isosisko. Heille Rasi-Koskinen kokee ennen kaikkea kirjoittavansa, ja sellainen on myös voittajaromaani Auringon pimeä puoli. 

"Kirjoitan samalla tavalla nuorille kuin kirjoitan aikuisille. Kirjoitan kirjoittamisen vuoksi, kirjallisuuden vuoksi, kirjan itsensä vuoksi. Etsin, sanoitan, yritän ymmärtää. Uskon että samalla syntyy teos, joka voi vetää mukanansa myös tottumattomia kirjan lukijoita. Kirjan voi ymmärtää monin eri tavoin, monin eri tasoin", sanoi Rasi-Koskinen palkintopuheessaan. 



Aikuisena ei voi todellakaan tietää, mikä kirja vetää nuoren lukemisen maailmaan. Siksi pitää tarjota kaikenlaista. Kuten Olavi Uusivirran perheessä, jossa isä oli suositellut mm. Eeva-Liisa Manneria, Gorkia ja Dostojevskiä, kun poika oli 8-vuotiaana kysynyt hyviä kirjailijoita. 

Ehkäpä monipuolisesta lukuhistoriasta henki Uusivirran rikasta kieltä hersyävä puhe: "...kirjat ovat muutakin kuin kirjoja. Ne ovat lyhtyjä, peilejä, periskooppeja, liimaa, tunneleita, astaloita ja oravanmarjoja."

Meillä eräänlaiseksi lyhdyksi nousi vihdoin Kirsti Ellilän Majavakevät, joka voitti vuonna 2013 Arvid Lydecken -palkinnon. Kiusatusta ja pienenä adoptoidusta Hillasta kertova kirja vaikutti jossain syvällä 10-vuotiaassa ja sai valot palamaan makuuhuoneessa vielä pitkään nukkumaanmenoajan jälkeen. 

Ehkä kirjan kanssa kävi kuten Anna-Riikka Carlsson, Suomen Kirjasäätiön hallituksen puheenjohtaja, sanoi kirjojen kanssa käyvän: "Kirjallisuus tarjoaa meille rauhallisen paikan kohdata itsemme ja toisemme ilman arkitodellisuuden asettamia ahtaita määritelmiä sille, kuka on oikeanlainen, oikean näköinen, oikean ikäinen tai oikeassa paikassa. ... Lukemiseen liittyy myös ihana hyödyttömyys ja joutilaisuus. Monet lukevat, koska lukeminen on yksinkertaisesti hauskaa." 

Kymmenvuotias kuvasi samaa näin: "Se oli jotenkin kiva lukea, se jotenkin herätti mut."

Opettajan valitsema iki-ihana Ronja Ryövärintytär oli jo toinen kirja, joka "herätti". 
"Aluksi se tuntui vaikealta, mut sit mä totuin siihen. Mä en tiedä miks jengi ei lue." 

Oli aika heittää yläfemmat isän kanssa.


Lukemista kuvasi kauniisti myöskin kaunokirjallisuuden Finlandian valinnut Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila:

"... minulle kirjaan tarttuminen, sivujen käänteleminen ja se tunne kirjan ääressä olemisesta on itsessään hiljentävää ja keskittymään rohkaisevaa, sitä mitä lukeminen parhaimmillaan on. Pala pientä pyhyyttä tekisi mieli sanoa."

Vaikka välillä on raskasta asettua seisomaan laitteiden ja lastensa väliin, vaatia tai houkutella, ei  luovuteta. Kannetaan kirjapinoja, avataan BookBeateja, tietokirjoja ja runokirjoja, ja katsotaan välillä elokuvia (ja muistetaan ainakin vällillä sanoa, miten kirja kannattaa lukea ennen elokuvan katsomista), valokuvia, tauluja ja luontoa ja kuunnellaan musiikkia. Sillä kuten Rasi-Koskinen kauniisti kiitospuheessaan sanoi, kaikki taide kannattelee meitä. 


Kiitos Suomen Kirjasäätiölle kutsusta palkinnonjakotilaisuuteen.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voitti Marisha Rasi-Koskinen teoksellaan Auringon pimeä puoli (WSOY).

Kirjamessuilla on kivaa!

Kivaa! Uudestaan! Näin kiljahteli neljävuotias kuopukseni liukuessaan sisään kirjamessuille pitkin pitkää, pinkkiä, kumpuilevaa liukumäkeä. 

Liukumäen vieressä oli pitkä jono nuoria, jotka jonottivat maistelemaan jäätelöitä ja strösseleitä. Karkkien vierestä löytyi kauniisti valaistu pokkarihylly, joka houkutteli koskettamaan ja avaamaan kansia. 

Kutsuvia löhöilypaikkoja ja kauniita kirjan kansia joka paikassa, hyväntuulisia, kaikenikäisiä ihmisiä sekä innostuneita haastateltavia ja esiintyjiä. 

Kaikin tavoin iloinen ja energinen oli siis vaikutelma tämän vuoden kirjamessuista. Emmekä selkeästi olleet ainoa ilahtunut lapsiperhe messuilla. Messujen ohjelmajohtaja Ronja Salmen mukaan messuilla tehtiin kävijäennätys, ja nimenomaan nuoria ja lapsiperheitä oli aiempaa enemmän.

Se, että messujen käytäviä tallusti huikeat 92 000 muutakin kävijää neljän päivän aikana, ei haitannut tahi näkynyt tunnelmassa. Käytävillä ei ollut ahdistavaa tungosta, ja kaikkialla oli valoisaa, paikoin jopa kaunista.

Kirjat, kirjapinot ja kirjaseinät olivat luonnollisesti pääosassa, mutta niiden ohella myös ihmiset, esiintyjät, jotka olivat innoissaan kuka mistäkin. Yhteensä lavoilla oli yli 900 ohjelmanumeroa, joten jokainen löysi varmasti kiinnostavaa kuultavaa.

Itse pidin tänäkin vuonna eniten nuorten lavan Kallion annista, jossa Kallion lukion oppilaat haastattelevat kirjailijoita ja herättävät samalla kiintoisia keskusteluja. Satuin kuulemaan Jenni Pääskysaaren (Hetki ennen kuin maailma muuttui) haastattelun, sekä paneelikeskustelun Tulevaisuuden toivot väsyvät (Katri Manninen, Miisa Rotola-Pukkila, Johannes Ekholm, Susanna Tamminen).

Lasten alue oli tilava ja värikäs. Muumiteemaisessa katoksessa sai loikoilla ja katsella muumeja. Tapahtumalavoilla Kumpulassa ja Toukolassa oli tauotta kaikenlaista hauskaa, joista upein kohdalle osunut esitys oli ehdottomasti hersyvän hauska ruotsinkielisen Teater Tapirin esityksiä lastenrunoista. Se oli niin hieno, että olisin toivonut sitä viikonlopulle. Näimme myös Muumipeikon ja Pikkumyyn sekä Supermarsun jammailemassa.

Supermarsu

Tubettaja Miklu

Kirjastoauto

Viereisessä hallissa samaan aikaan järjestettävät viini ja ruoka -messut sopivat kirjojen kylkeen kyllä erittäin hyvin. Ensin kirjoja ja kiinnostavia esityksiä, sitten lasilliset hyvää viiniä ja pientä naposteltavaa. 

Ihan mahtavia hetkiä siis kirjamessuilla tänä vuonna! Ja neljävuotiaskin on nyt myyty tapahtumasta. Näin niitä kirjamessuystäviä saa!

Kiitos kirjamessuille bloggaajalipusta!

Välähdyksiä Finlandia-palkintojenjaosta ja Lukuliikkeestä

Ensin uutinen, joka ei ole enää uutinen, sillä se on jo vanha: Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous sai vuoden 2018 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Toimittaja ja tv-tuottaja Riku Rantala teki tänä vuonna valinnan. Mahdottoman valinnan, kuten hän sanoi. Kun mukana on yksi tietokirja, kaksi kuvakirjaa ja kolme kaunokirjaa, erottuu jokainen kilpailijoistaan. "Kaikki ovat omintakeisia, kiinnostavia ja taiten tehtyjä", hän kehui ehdokkaita.

Sillä siitä Finlandia-palkinnossa ehkä nimenomaan onkin kysymys: prosessista, joka nostaa monia upeita kirjoja julkisuuteen. Tätä painotti myös kaunokirjallisuuden sarjan voittajan valinnut, kirjallisuustoimittaja ja Turun kirjamessujen 2018 ohjelmapäällikkö Seppo Puttonen.

Rantala kannusti ihan jokaista tutkimaan lasten- ja nuortensarjan ehdokaskirjojen maailmoja. Tai oikeastaan määräsi, diktaattorin mahtikäskyllä, kuten hän yleisöä nauratti.

"Lukekaa nämä! Sillä tämän vuoden ehdokkaat vahvistavat vanhaa viisautta: juuri lasten- ja nuortenkirjallisuus kuvaa parhaiten tätä hetkeä ja tulevaisuutta, ajan ilmiöitä ja kipukohtia, asioita, joista ei ole ennen puhuttu", hän summasi.

Tuhatkuolevan kirousta hän kiitti romaaniksi, joka "kertoo suuren, kansainvälisen tason tarinan, pitää otteessaan ja inspiroi pohtimaan. Sen herättämät kysymykset jäävät elämään mielessä pitkään."

Samaa puhuttelevuutta, valtioiden rajojen ja vuosikymmenten ylitse ulottuvia säikeitä kiittelivät myös tiede- ja kaunokirjasarjojen voittajien valitsijat Virpi Suutari ja Seppo Puttonen. Ilmastonmuutos ja ylipäänsä asioihin tarttuminen nousivat esiin monissa puheenvuoroissa.

Lasten- ja nuorten lukeminen petaa koko kansakunnan lukemisen tulevaisuutta. Ja sen nykyhetki herättää kirja-alan toimijoissa huolta.

Siksi hihat onkin kääritty ylös ja haasteeseen vastattu Lukuliikkeellä, jonka avulla halutaan edistää suomalaisten lukemista kaikin mahdollisin tavoin. Sen taustalla on valtavan monipuolinen joukko erilaisia järjestöjä, opettajia, kirjailijoita, tutkijoita sekä kirjastojen, kustantamojen, kaupunkien ja yliopistojen edustajia.

Kuka tahansa voi aloittaa oman lukemiskampanjansa somettamalla siitä aihetunnisteella #lukuliike.

"Lukemisen eteen tehdään paljon töitä, ja Lukuliike konkretisoi ja vetää toimijat yhteen", sanoi Suomen Kirjasäätiön puheenjohtaja Minna Castren aloituspuheenvuorossaan.

Lukeminen on tärkeää, sillä kuten kaunokirjallisuuden Finlandian teoksellaan Taivaanpallo voittanut Olli Jalonen sen kauniisti summasi: "Lukeminen ei ole vain lukemista, se on ymmärtämistä. Lukemisessa piileskelee vapauden valtakuntia."

Siksi ihan jokaisen panostusta tarvitaan, jotta lukemisen arvostus säilyisi Suomessa korkeana ja lasten lukutaito sujuvana ja monipuolisena. Iltasadut, lukemiseen positivisesti suhtautuminen, aikuisten lukeminen lasten nähden, positiiviset roolimallit, kaikki tämä luo lukemiseen kannustavan ilmapiirin.

... Jotta kaikille avautuisivat samat mahdollisuudet ymmärtää, avata vapauden valtakuntien ovia.

Alla vielä kuvat lasten- ja nuortenkirjasarjan muista upeista Finlandia-ehdokkaista.

Mattila, Riina: Järistyksiä 

Vuori, Sanna Sofia. Kuvitus: Linda Bondestam: Ägget / Muna 

Anttonen, Taru & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) – Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
Teos voitti Lukijoiden suosikki -äänestyksen.

Hai, Magdalena: Royaumen aikakirjat 1: Kolmas sisar

Hurme, Maija & Anssi: Skuggorna / Varjostajat

Kunnas kiinnosti kirjamessuilla ja muut välähdykset

Postikortteja en voinut kirjamessuillakaan vastustaa. Näissä kuvittajina Sanna Mander, Matti Pikkujämsä, Timo Mänttäri sekä Kristiina Haapalainen ja Sami Vähä-Aho.

Kirjamessut vetivät Helsingissä viikonloppuna hallit jälleen tupaten täyteen. Ennätyskin tehtiin: Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historiaa myytiin messuilla enemmän kuin mitään muuta kirjaa koskaan aiemmin!

Itsekin olin messuilla sunnuntaina, jolloin Kunnaksen tarinointia kirjoitusprosessistaan ja uransa vaiheista oli kuuntelemassa valtavan suuri yleisö.

Vaikka tieto myyntiennätyksestä ei tässä valossa niinkään yllätä, niin onhan se silti jännä juttu. Lastenkirja ja kuvakirja kirjamessujen kaikkien aikojen myydyin kirja! Sehän on ihan huikeaa!

Vaikka toisaalta, mikä nyt on oikeastaan lastenkirja? Olen aina ajatellut, että parhaat kuva- tai lastenkirjat sopivat kaikille, niin monta tasoa niissä on. Ja kuten Kunnasta haastatellut Baba Lybeck sen totesi, Mauri Kunnaksen kirjoissa todella on, kuten parhaissa lastenkirjoissa, jotain hauskaa niin aikuisille kuin lapsillekin. Valtaisan kuulijajoukon joukosta ei itse asiassa montaa lasta erottanut.

Kirjojen pääyleisö ovat silti lapset. – Joskus kirjoittaessa täytyy muistuttaa itselleen, että hetkinen, tämähän tulee etupäässä lapsille, otetaas vähän takaisin, Kunnas sanoo.

Kunnaksen taituruus on paitsi yksityiskohtia pursuavasssa taidokkassa kuvituksessa, myös huumorissa. Huumoria löytyy kaikesta, kun tarkasti katsoo. Kuten nyt vaikka Nuijasodasta. Voiko vanha puntari todella voinut olla lyömäaseena sodassa? Miksei. Ehkä. Historiantutkija Kunnas ei ole, sen saavat tehdä muut, kirjailija muistuttaa.

Entä voisiko ajankohtaisesta Talvisodastakin tehdä Kunnas-version? Ei vielä, kuuluu Kunnaksen vastaus. Sota on vielä liian lähellä muistissa, sille ei voi vielä nauraa.

Vaikka muuten aiheiden kaihtaminen ei kuulu Kunnaksen tyyliin. Hullunrohkea täytyy olla, jotta maallikkona tulee kaikenlaisiin projekteihin ryhtyneeksi, toteaa hän useampaan kertaan.

Kunnaksen tekniikka yksityiskohtaisten aukeamien piirtämiseen on kutkuttava: ensin hän luonnostelee aukeaman tulitikkuaskin kokoisena (kuulinko todella oikein?) hiekkapaperilla äärimmäisen teräväksi hiotulla lyijykynällä. Tästä hän kopioi suuremman version, piirtää, läpipiirtää ja kopioi useita kertoja, kunnes tulos on lopulta halutun kaltainen.

Youtubesta löytyy video Kunnaksen piirtämisprosessista.

Kunnaksen jälkeen lavan valtasivat Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Mistä ne kaikki ideat Tatuun ja Patuun oikein syntyvät, uteli Otavan lasten- ja nuortenkirjapäällikkö Emma Alftan. Eivät ne ihan ilmaiseksi synnykään, sillä jokaista kirjaa ideoidaan ainakin 5–6 kuukautta, kertoivat kirjailijat. Mutta hyvin on ideointi kantanut hedelmää, sillä tähän mennessä on syntynyt jo huikeat 19 Tatua ja Patua. Meidän perheen suosikki on muuten toiseksi uusin Satu ja Patu etsivinä.

Tatuun ja Patuun tuli tavallista vieläkin enemmän jytkettä, kun lavalle nousi yllätyksenä Paleface lukemaan ääneen kaksikon uusinta kirjaa, Tatun ja Patun ällistyttävää satukirjaa. Kelpasi kuunnella! Kirjailijoiden omatkin suosikkisadut saatiin muuten ongituksi selville, ainakin jos sadun käsitettä vähän laajentaa tavanomaisesta - Star Wars ja Taru sormusten herrasta (Sami) sekä Anni Swanin sadut (Aino).

Tatun ja Patun suosikkisatu sen sijaan olisi jokin hyvin säntillinen satu, joka etenisi by-the-book. Joku sääntökirja ehkäpä, kirjailijat nauroivat.

Joltain lavalta kuulin sanoja, jotka pystyin allekirjoittamaan epäröimättä – Tammen Saara Tiuraniemi ja Hannu Mäkelä kiittelivät kirjastoja, Suomen kulttuuriaittoja.

"On lohdullista, ettei yksikään kirja kuole, vaan se löytyy viimeistään kirjaston keskusvaraston syövereistä", sanoi Mäkelä. Sieltä löytyy myös hänen aikoinaan oma suosikkikirjansa, norjalaisesta orpopoika Peikistä kertova kirja.

Mutta mistä mahtaisi löytyä Meripartiolaiset, jota Mäkelä mielellään myös luki? Sellaista ei näytä löytyvän Helsingin kaupunginkirjaston valikoimista.

Kirjakallion nuorten lavan ohjelma oli taas yhtä hersyvää, inspiroivaa ja eläväistä kuin ennenkin, se on yksi suosikkipaikoistani messuilla. (Kirjoitin Kirjakalliosta paljon vuoden 2014 kirjamessujen postauksissani.) Nyt satuin kuulemaan Ronja Salmen ja Mikko Toiviaisen kertomassa kirjastaan 12 tarinaa kirjoittamisesta. (Siitä on kerrottu lisää mm. Hannan kirjokansi -blogissa.)

Kirjan teemana on kirjoittaminen intohimona – tuon kirjan haluan ehdottomasti lukea! Milja Sarkola on kirjassa kuulemma hienosti kiteyttänyt kirjoittamiseen liittyvää kauhua: miten häpeä omasta tekstistä – jota ei välttämättä ole vielä edes olemassa – saattaa joskus estää koko kirjoittamisen aloittamisen. Mikko Toiviainen puolestaan vertasi kirjoittamista juoksuun – ei pikajuoksuun eikä välttämättä edes maratooniin, vaan ultramaratoniin. Siitä selviää vain harjoittelemalla.

"Kirjoittaminen kuuluu kaikille! Jokaiselle on tarpeen tulla ulos itsestään, jottei oman itsensä kanssa tarvitse olla lukossa, ja tähän kirjoittaminen on hyvä ja helppo tapa", kannusti Salmi.

Niinpä!

Sellaisia otoksia tällä kertaa. Pahoitteluni kuvista – ne on napattu välillä kaksivuotias kainalossa. Messuillaoloaika jäi kaikkinensa vähän lyhyeksi, mielellään olisin istunut vielä kahvilassa rauhassa ja kuunnellut ja katsellut kaikkea. Mutta sen aika tulee ehkä myöhemmin. Kirjamessut – vaikka ne ovat joka vuosi perusrakenteeltaan melkein hellyttävän samankaltaisia, silti niistä joka vuosi tulee ällistyttävän erilaiset johtuen niin omasta elämäntilanteesta kuin ihmisistä, joita messuilla kohtaa. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mihin tällä kertaa törmää!

Välähdyksiä Finlandia-tilaisuudesta

Sain blogini kautta ilon olla mukana Finlandia-palkinnonjakotilaisuudessa, ja tässä hienosta tilaisuudesta muutama tuulahdus lasten- ja nuortenkirjojen osalta.

Kirjasäätiön puheenjohtaja Minna Castren avasi tilaisuuden. Hän kutsui vuotta 2016 vahvojen kirjojen vuodeksi. "Suomalainen kirjallisuus elää pitelemättömänä", hän totesi. Silti kaivataan innovaatioita ja konsepteja lukemisen edistämisen puolesta. "Tehdään itsenäisyyden juhlavuodesta lukemisen ja kirjallisuuden juhlavuosi", hän vetosi.  

Punaisen sametin, nojatuolein ja lukulampuin lavastetulla lavalla luettiin palkintoehdokkaista näytteitä ääneen. Lavastus oli yksinkertaisuudessaan täydellinen -  pääosassa sanat sekä tunnelma, joka veti kuulijan syvälle sanoihin.

Finlandian voittanut Juuli Niemen Et kävele yksin on minulle vielä hetkisen lukematon kirja. Mutta jos Niemen runomuotoinen, huikean hieno ja koskettava puhe romaanin synnystä (jossa toistui usein sana "SEITA") kertoo mitään, hänellä on todella voimaa ja taitoa pysäyttää lukija ja kiteyttää tärkein sanoiksi, joissa ei ole mitään liikaa.

Aiheena kirjassa on albaanitaustaisen pojan ja suomalaistytön rakastuminen, mikä kiinnostaa minua aiheena paljon.

Voittajan valinnut Vuokko Hovatta kutsui kaikkia kuutta palkintoehdokaskirjaa läpäiseviksi, hengästyttäviksi lukukokemuksiksi, jotka muun muassa tarjoavat lohdullisen turvapaikan maailmaan. Kuvakirjojen kuvitus huikaisee ja liikuttaa herkkyydellään. Kirjojen lukeminen on ollut hieno matka, hän totesi. "Jokainen lukukokemus sysää eteenpäin. Juuri tälläinen kirjallisuus saa nuoret lukemaan."

Et kulje yksin on Hovatan sanoin kuvaus elämän opettelemisesta monikulttuurisessa Suomessa, jonka elokuvallisuus, tuoksut ja maut huumaavat. Kirjassa "mieli on maailman suurin kapinallinen".

Et kävele yksin on arvioitu useassa blogissa, mm. Kristan kirjoissa ja Luetaanko tämä -blogissa.

Seita Vuorelan Lumi kiinnostaa minua kovasti. Seita Vuorela opetti minua joitain vuosia sitten eräällä kurssilla kirjoittamaan. Inspiroivalla olemuksellaan hän innoitti minua ja jätti jälkeensä lähtemättömän vaikutuksen. Juuri hän kehotti minua katsomaan tarkemmin, hidastamaan, näkemään ykstyiskohdat, tahran Siwan lattialla samalla kuin uusi elämä syttyy jossain muualla.

Vuorela pyysi minua kirjoittaessani kääntymään kohti itseäni, olemaan aina vain tarkempi, huomaamaan pienet eleet. Niiden kautta "pääsen käsiksi siihen, mikä on jaettavaa, yhteistä, samastuttavaa".

Niitä opetuksia en ikinä unohda, ja ne ovat itselleni ehkä juuri ne tärkeimmät opetukset kirjoittaessani.

Lumi on arvioitu mm. Oksan hyllyltä -blogissa.

Ihanan kannen kirja Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo Peetusta, Petrasta, joka ei ole koskaan ollut se pikkutyttö, jollaisena äiti hänet muistaa. 18-vuotta täytettyään Peetu menee korjausleikkaukseen. Sitä ennen hän vain odottaa. ”Ei ole syvempää onnea kuin olla se joka on", sanoo kirja. 

Kolua on luettu mm. Kirjavuori-blogissa.

Katri Kirkkopellon Piki oli toinen kahdesta ehdolla olleesta kuvakirjaehdokkaasta. Tästäkin bloggaan lähiaikoina, samoin kuin Lena Frölander-Ulfin Minä, Muru ja metsä -kirjasta, ja kuudennesta ehdokkaasta, Sanna Iston Maanalaisista.

Toivotaan kaikille vavahduttavia ja koskettavia lukukokemuksia loppuvuoteen!

Keskiajan mystiikkaa nukketeatterissa

Pressikuva / Paleleva elefantti

Olipa kerran Ranskan kuningas, joka sai Englannin kuninkaalta lahjaksi norsun. Se oli erikoinen lahja, sillä eläin oli erikoinen, kummajainen. Kuningas oli ihmeotuksesta haltioissaan, vaikka samalla vähän peloissaan. Hän ei huomannut, että elefantti pelkäsi kaikkea ympärillään, meteliä ja rautahäkkiä, jonka sisään se suljettiin.

Olipa kerran myös lastenhoitaja, silmiltään tarkempi kuin kuningas, sydämeltään pehmeämpi. Hän näki elefantin hädän, ja yritti auttaa sitä.

Olipa melkein tuhat vuotta myöhemmin kaukana pohjoisessa joukko ihmisiä, jotka ihastuivat vanhaan satuun ja ideoivat siitä nukketeatterin. Ja oli äiti ja tytär, jotka saivat kutsun tulla katsomaan nukketeatteria. Matka oli vaivalloinen, laukut painavia, ja he saapuivat teatteriin nääntyneinä ja nälkäisinä, sillä he eivät tunteneet vierasta kaupunkia. Mutta pienessä salissa kiemurteli mystinen keskiaikainen musiikki, ja sen siivittämänä he upposivat tarinaan, joka sai kaiken muun unohtumaan. He löysivät itsensä visuaalisesti lumoavasta, menneestä maailmasta, kaukaa aikojen taakaa, koskettavien ja jännittävien tapahtumien keskeltä.

Pressikuva / Paleleva elefantti

Olimme siis nukketeatterissa, mikä on minulle melko tuntematon kulttuurinmuoto. Myöhemmin sain selville, että nukketeatteria arvellaan olleen jo vuosituhansia, mm. Antiikin Kreikassa, Egyptissä - ihan kaikkialla maailmassa itse asiassa. Ja tuo ikiaikainen mystinen tunnelma huokuikin Palelevan Elefantin esityksestä.

Esitys oli yllättävänkin jännittävä ja pitkä, noin kaksituntinen. Sitä suositellaankin yli 6-vuotiaille. 9-vuotiaalle tyttärelleni jäivät parhaiten mieleen vankilakohdat, jotka olivat kieltämättä dramaattisia, itselleni lavastus  - elefantin silmät ja nahka olivat hämmästyttävän aidot - sekä musiikin ja valaistuksen luoma hieno visuaalisuus.

Tämän voi vielä nähdä. Nimittäin, seuraavan kerran esitys on nähtävissä Turun Keskiaikamarkkinoilla 27. ja 28.6. klo 13.00, ja lisääkin esityksiä on myöhemmin luvassa. Sen voi myös tilata erilaisiin tapahtumiin. 

Palelevan elefantin on käsikirjoittanut ja ohjannut Alma Rajala. Musiikista vastaa Anneliina Koskinen, lavastuksesta Roman Chauzov, nukenrakennuksesta Laura Hallantie ja valosuunnittelusta Jarkko Forsman. Esiintyjinä ovat Janna Haavisto, Maria-Elina Koivula, Anna Nekrasova ja Lotta Virtanen. Se esitettiin alunperin TEHDAS Teatterissa, turkulaisessa vapaan kentän ammattiteatterissa. 

Tekijäjoukolta on tulossa myös kuvakirja, jonka kuvituksena on lavastaja Chauzovin maalauksia. Kiinnostuneena odottelen kirjan julkaisua. 

Hauskaa Juhannusta!

Avoimet ovet Kansallisoopperassa

Pieni info meidän melkein jokavuotisesta menostamme, joka on taas tulossa ja joka liittyy blogissa hiljattain olleeseen juttuun lasten (ooppera-)kulttuurimenoista, nimittäin:

Kansallisoopperassa on ensi lauantaina (21.3.) Avoimien ovien päivä, vuosittain järjestettävä tapahtuma, joka tarjoaa runsaasti oopperaan ja balettiin liittyvää toimintaa. Tapahtumassa on mm. sukellus oopperan kulisseihin, oopperalaulutunti (!), balettitunti aloittelijoille, lasten oopperaa, Sibelius-musiikkityöpajaa, maskeeraukseen tutustumista jne. 

Tapahtumiin ilmoittaudutaan puoli tuntia ennen tapahtuman alkua, joten vielä ehtii hyvin mukaan. Tapahtumat sopivat parhaiten yli 4-vuotiaille, mutta mukana on myös vauvoille suunnattu taidetuokio.

Tapahtuma on klo 10-15.

Lisätietoa täältä.

Kulttuuririentoja lasten kanssa

Tammikuussa blogi on ollut hiljainen kuin luminen metsä. Syy siihen löytyy sen omistajasta, joka on viimeistä hiustupsua myöten innostunut ja uppoutunut erääseen toiseen kirjoitusprojektiin (aikuisille suunnattu romaanikäsikirjoitus) ja jonka parissa menee vielä aikaa. Mutta ajattelin joka tapauksessa kirjoittaa jotain lasten kulttuuriin liittyvästä, nimittäin elokuvasta, oopperasta ja baletista.

Ensinnäkin kävimme lasten (8 & 5v.) kanssa katsomassa Paddington-elokuvan, jossa pieni Perusta matkannut karhu saa kodin lontoolaisen Brownien perheen luota.

Jännitystä ja draamaa elokuvaan tuo eläintieteellisen museon ilkeä ja kunnianhimoinen johtajatar, jolta puuttuu kokoelmistaan juuri Paddingtonin tapainen karhu. Miten perhe selviää hänestä? Entä miten he saavat jälleen iloa kovin kaavoittuneeseen elämäänsä?

Elokuva oli melkein kaikkien mielestä loistava, ja alun Peru-kohtaukset, Brownien talon huikea mielikuvituksellisuus, hyvät näyttelijät ja mielenkiintoiset henkilöhahmot toivat elokuvaan yllättävää mielenkiintoa! Koko perheen elokuva se ei välttämättä kuitenkaan ole, sillä 5-vuotias pelkäsi ehkä hieman liiaksi että olisi rakastunut, ja jopa 8-vuotiasta jännitti paikoin aivan hirveästi, mutta hänelle elokuva oli kuitenkin sopiva. Aikuiset sitten taas tykkäsivät tosi paljon. Suosittelen ja nimenomaan kouluikäisille, ja vielä yli 10-vuotiallekin elokuvassa riittää kiinnostavaa tarttumapintaa, siitä pitää huolen Brownien teini-ikäinen tytär, jonka mielestä kaikki nyt vain on niin noloa!

Monte Rosan hengästyttävän kaunis alue Italian Valle d'Aostassa, jossa olimme ensimmäistä kertaa, ja joka osoittautui ihanaksi laskettelu- ja vaelluspaikaksi. Tarkemmin sanottuna olimme Champolucissa laskettelemassa, ja  siellä oli hyvin myös pienille tai aloittelijoille sopivia rinteitä. Joulukuussa ilma oli poikkeuksellisen lämmin, ja lunta oli melko vähän, mikä sopi meille hyvin.

Sen lisäksi olemme käyneet 8-vuotiaan kanssa tammikuussa muutaman kerran oopperassa ja baletissa. Viimeksi näimme Kansallisoopperassa Don Quijoten, ja se oli aivan loistava! Kolmiosainen baletti muodostui tunnelmaltaan ja musiikiltaan erilaisista näytöksistä, siten että ensimmäinen oli täynnään rytmisiä ja espanjalaistunnelmaisia tanssiesityksiä, myöhemmät osat puolestaan häkellyttävän kauniita yksilösuorituksia ja klassisempaa balettia. Musiikki oli kautta teoksen lumoavaa, ja 8-vuotiaskin rakasti esitystä. Don Quijote on Kansallisoopperan ohjelmistossa vielä 10.4. asti.

Muutamaa viikkoa aiemmin näimme Puccinin La Bohèmen. Olen ennakkoluulottomasti vienyt esikoista melkein kaikkiin oopperoihin välttäen vain kaikkein synkimpiä ja dramaattisimpia teoksia, joita ei selvästikään ole tarkoitettu lasten silmille. La Bohémen musiikki on mukaansatempaavaa, mutta tarina on kovin tumma ja lapselle vaikeasti ymmärrettävä, joten se ei noussut hänen, eikä itse asiassa omiinkaan suosikkeihini. Esikoinen on rakastanut etenkin Taikahuilua ja Lemmenjuomaa. 

Tällä kaudelle muuten alle 25-vuotiaat, työttömät ja alle 30-vuotiaat opiskelijat saavat lipun Kansallisoopperan saman päivän näytökseen 12,50 eurolla, vinkiksi jos osut näihin kategorioihin. Moneen näytökseen on jäljellä samana päivänä vielä lippuja. 

Lastenkirjajuttuja on aina vaikea saada lehtiin, mutta ekologinen lifestyle-lehti Huili teki mukavan poikkeuksen, ja julkaisi viime vuoden viimeisessä numerossa (4/2014) vuoden 2014 parhaat lastenkirjat -taulukon, jonka sain koostaa omista viime vuoden suosikeistani. Mitäkö nostin juttuun? Valitsin seuraavat: Lumotun maan rauha - lempeä hyvänyön kirja, Zaida ja lumienkeli, Totta toinen puoli, Baletin tähti. Kertomus tanssijasta joka unohti roolinsa, Metsän outo vieras sekä Puiden tarinoita - Puuseppä.

Hupaisia ja viihdyttäviä ja upeita kirjoja on monia odottamassa tuolla hyllyssä (ja lattialla, pöydällä, joka paikassa) pääsyä blogiin, ja tänne ne pääsevätkin, mutta nyt alkuvuodesta päivitystahti on hieman hitaampi kuin viime vuonna. 

Hirveän mukavaa tammikuuta ja ilon pisaroita elämään! 

Lastenkirjallisuutta Helsingissä!

Helsingissä alkoi eilen 1.2. asti kestävä elämyksellinen lastenkirjallisuustapahtuma Tarinoiden Puisto, josta luin (vasta eilen) Rouva Huun Lastenkirjahyllystä. Löytäessäni tapahtuman ilahduin ja yllätyin! Kuinka paljon päiväkodeille, kouluille ja perheille sopivaa ohjelmaa tarjolla seuraavan kolmen kuukauden aikana! 

Pro lastenkirjallisuuden Kaupungintalolla järjestämässä tapahtumassa on kaikkien aikojen suurin kotimaista lastenkirjallisuutta esittelevä näyttely, jossa on mukana lähes 40 nykykuvittajaa. Kirjoihin saa tutustua, niitä saa lukea tai kuunnella lukuisissa lukutapahtumissa, tai osallistua työpajoihin.   

Esimerkiksi isänpäivänä järjestetään Hei, keksitään ihan oma tarina! ja Kerro minusta -työpajat, joissa vanhempi ja lapsi yhdessä kirjoittavat, piirtävät tai tarinoivat. On myös yhteinen lukuhetki ja tehdään isänpäivälahja maanväen tyyliin.

Viikonloppuisin on runsaasti lasten- ja nuortenkirjojen lukuhetkiä, myös niin että kirjailijat lukevat itse teoksiaan, sitten on runohetkiä (mm. koko joulukuun ajan joka päivä uusi runo), työpajoja vaikka mistä aiheista, musiikkia…

Muutamia esimerkkejä:

Trio Pullakka esiintyy! 14.12.2014 klo 14 & 15 

Trio Pullakka on neljän soittajan muodostama akustinen yhtye, joka esittää Laura Ruohosen ja Jukka Itkosen runojen innoittamaa musiikkia. Yhteessä kaikki laulavat ja soittimina kuuluvat mm. viulu, basso, kitara, kellopeli ja ksylofoni.Trio Pullakan musiikkikuvaelmassa "Säpinää" on yö. Isä ja äiti yrittävät nukkua, mutta perheen pienin ei. Hän tahtoisi olla rapu ja hän tahtoo säpinää.

Onni-työpaja 11.1.2015 klo 12 Vetäjänä kuvittaja Sanna Pelliccioni

Sanna Pelliccioni kertoo Onni-poika-kirjoistaan ja lukee lapsille pienessä satupiirissä kirjan Onni-poika menee mummolaan. 

Jutellaan yhdessä omista mummoista ja papoista. Sen jälkeen piirretään onnimaisiin "kehyksiin" potretti omista isovanhemmista tai muista läheisistä!

Satupiirin ja työpajan yhteiskesto noin 30 min. Noin 2-7-vuotiaille.

Joka tiistai-ilta tunnetut kuvittajat puolestaan kertovat, miten heidän kuvituksensa syntyvät. Ensi tiistaina klo 18 Jukka Lemmetty ja klo 18.45 Marika Maijala.

Sitten on keskustelutilaisuuksia, kuten

TIETOKIRJA.FI: Mistä on hyvät lasten tietokirjat tehty? 26.11.2014 klo 17.30-19.00 

Millainen on onnistunut lasten tai nuorten tietokirja? Millä tavalla lasten tietokirjat syntyvät? Mitä lukijana tai vanhempana kannattaa ottaa huomioon tietokirjoja lapselle valitessa? Entä miten digitaalistuminen vaikuttaa tähän kaikkeen? Tule tietokirjailijailtaan kuulemaan lasten ja nuorten tietokirjoista palkittujen kirjailijoiden ajatuksia näistä ja monista muista aiheista.

Keskustelemassa ovat Markus Hotakainen, Iiris Kalliola, Marjatta Levanto ja Markku Löytönen. Puheenjohtajana toimii kirjailija Kari Vaijärvi.

Kouluille puolestaan on kirjavinkkausta ja päiväkodeille lukuisia työpajoja (nämä olivat lähes kaikki tosin jo täynnä, mutta vielä mahtui joihinkin tilaisuuksiin).

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy, ja valikoima on valtava. Kaikki tapahtumat täällä.

Mennään -kö? Mennään -hän?

Kuva lukutoukka @ Anja Reponen

Lauantaina mindfulness-tilaisuus lapsille Tipsu-kirjan johdattamana

Muistatko kirjaa Tipsu ja oivallusten opus (Basam Books 2013), jossa on kymmenen tarinaa metsän eläimestä Tipsusta. Itseään kuuntelemalla Tipsu tajuaa monia elämän suuria opetuksia: sen, että lempeys on paras lääke äkäisyyteen, miten omilla ajatuksilla saa koko päivän muuttumaan joko onnelliseksi tai karmeaksi, miten kiitollinen voi olla erilaisista asioista, ja miten onni ei tule, jos aina ajattelee sen tulevan sitku.

Kirjan kirjoittaja, mindfulness-ohjaaja ja luokanopettaja Sari Markkanen on vetänyt kouluissa useita mindfulness-kokonaisuuksia, ja kertoo, miten harjoituksilla lasten keskittymiskyky kohenee, luokkahenki paranee, itsetuntemus ja itseluottamus kasvaa ja opettajankin työ helpottuu.

Tulevana lauantaina (8.11.) järjestetään Basam Booksin tiloissa klo 13 Tipsuun liittyvä tapahtuma, jossa Sari Markkanen ohjaa lapsille helppoja mindfulness-harjoituksia kirjan Tipsu ja oivallusten opus johdattamana. Tässä vielä Basam Booksin facebooksivulta napattu kutsu.

Lämpimästi tervetuloa lauantaina 8.11. klo 13 lasten ja vanhempien yhteiseen mindfulness-satutuokioon Basam Booksin tiloihin osoitteeseen Hämeentie 155 A 6, Helsinki. Sari Markkanen tutustuttaa osallistujat tietoisen läsnäolon harjoittamiseen kirjan Tipsu ja oivallusten opus johdattamana. Ohjelmassa on helppoja, lapsille suunnattuja mindfulness-harjoituksia: hämmästelemme hengitystämme ja tutkimme kokemustamme tässä ja nyt. 

Soveltuu lapsille 5-vuotiaasta 10-vuotiaaseen ja tarkoitus olisi, että vanhemmat olisivat mukana. Oviraha 5 euroa. 

Ilmoittautuminen tilaisuuteen: sari.markkanen@yahoo.com

Mukaan mahtuu noin 20 aikuista lapsineen

http://www.sarimarkkanen.com/tipsu.html

Kirsi Kunnas lumosi kirjamessujen viimeisenä päivänä

Kirjamessujen neljäs päivä oli täynnä tunteikkaita kohtaamisia. Ihastelin Salla Simukkaa ja rauhoituin mindfulnessista, mutta Kirsi Kunnas vei sydämeni olemuksellaan ja sanoillaan ja haurastuneella äänellään tavalla, johon vain kirjallisuus parhaimmillaan voi: koskettamalla sielun sopukoita perustavanlaatuisesti ja ravistellen, niin että seuraavana päivänäkin pyyhkii poskilleen putoilevia kyyneleitä. 

Se alkoi ständillä, jossa seisoi Shazde Irannezhad. Hän on kirjoittanut farsin ja englannin kielellä The Book of Wisdomin, joka perustuu ikiaikaisiin oppeihin, joista kirjailija kertoo jo Buddhan ammentaneen. Runomuotoon kirjoitetut viisaudet puhuvat ihmisyydestä, ihmisen vastuusta itseään ja muita kohtaan, siitä miten ihminen voi avata itsensä niin että hän saa valaistuneen viisauden. Tai jotain niin. Irrannezhadin tapa puhua oli kaunis ja intensiivinen ja kuuntelin häntä mielelläni, ja otin kotiin viemisiksi yhden hänen korteistaan ja runoistaan:

One day, soil will all this beauty be
And hidden in Earth's heart will be.
But because love created beauty,
Again, the World, by your love, beautiful will be. 

- Shazde Irannezhad -

Sen jälkeen lumouduin Salla Simukan innostavasta karismasta ja energisyydestä nuorten Louhi-lavalla. Hän kertoi siitä, miten Lumikki-trilogia oli syntynyt, miten trilogian nimet olivat näyttäytyneet hänelle ennen ensimmäistäkään riviä, ja miten hän oli Frankfurtissa kirjakaupassa seistessään nähnyt näyn omasta kirjastaan tällä tittelillä kaupan hyllyllä. Ja mikä oudointa, palatessaan kirjakauppaan myöhemmin hänen näkynsä oli tullut todeksi, kirja oli seissyt hänen edessään juuri sellaisena kuin hän oli sen aiemmin kuvitellut.

Simukka loisti Louhi-lavalla tyytyväisyydestä nuorten lavaa kohtaan, mutta suri ja harmitteli samaan hengenvetoon sitä, että lastenkirjailijat oli siivottu Tarinalaakson eräänlaiseen telttaan, johon piti ryömiä sisään (oma kokemukseni), ja jossa lastenkirjailijoiden roolina oli hauskuuttaa väsähtäneitä lapsivieraita lukemalla näille katkelmia loistavista, hauskoista, koskettavista teoksistaan. Vaikka lastenkirjailijoilla olisi yhtä lailla vaikka mitä superkiinnostavaa sanottavaa vaikka mistä. "Hirveän sääli", hän kritisoi.

En olisi voinut olla enemmän samaa mieltä. Tarinalaakson lattialla istuminen oli kömpelöä ja hankalaa ja loi vähän ahtaanpaikankammoa, ja vaikka "teltta" olikin lapsille mukava ja turvallinen pesä, sen viereen olisi niin kaivannut toista paikkaa jossa lastenkirjailijoita olisi haastateltu! Oli kiva, että Tarinalaakso oli suht keskeisellä paikalla, mutta siis vielä, kyllä, lisää ja selkeämmin loistavan kotimaisen lastenkirjallisuuden nostamista lavalle!

Simukkaan palatakseni, oli hauska kuulla, miten lukijat pyörteisiinsä imaiseva trilogia oli syntyessään imaissut kirjailijan mukaansa samalla voimalla. "Etenkään kolmannen kirjan synnystä mulla ei ollut sen valmistuttua juurikaan muistikuvia. Ihan kuin olisin elänyt läpi leffan tai unen. Ikäänkuin Lumikki olisi tarttunut mua kädestä ja kysynyt, tehdäänkö tää yhdessä, ja sitten me juostiin kaikki läpi."

Juoksu onnistui. "Kirjoissa ei ole mitään mistä tuntuu ettei se voisi olla noin", kiittivät Simukan haastattelijat, lukiolaistytöt.


7/11 rauhoittaa lapset tehokkaasti

Simukan jälkeen rauhoitin ajatuksiani teemalla Mindfulness kouluissa, jossa mindfulnessistä lasten, ja vähän aikuistenkin, parissa kertoivat mindfulness-ammattilaiset (oma opettajani) Sari Markkanen ja Maarit Lassander. He ovat vetäneet niin lapsille kuin aikuisillekin mindfulnesskursseja ja kertoivat mindfulnessin monista hyvistä vaikutuksista lapsiin.

"Empatiakyky vahvistuu, lapset aloittavat vähemmän riitoja, he ovat avuliaampia, heidän keskittymiskykynsä paranee", ammattilaiset luettelivat. He ovat hyödyntäneet lasten kanssa työskennellessään Markkasen kirjaa Tipsu ja oivallusten opus sekä Eckhart Tollen tänä vuonna ilmestynyttä Miltonin Salaisuutta. Näistä ensimmäinen kertoo muun muassa läsnäolosta, tunteista ja niiden kanssa olemisesta, Miltonin salaisuus puolestaan on hyvä kirja mm. kiusaamistilanteissa ja vaikeissa vuorovaikutustilanteissa toimimiseen.

Mindfulnessista on huomattu olevan selvää hyötyä myös kiusaamistilanteissa. Se vahvistaa joustavaa sopeutumista ja katkaisee itsekriittisen mielen puheen siitä, miten "minusta ei tykätä, olen huono, minussa on jotain vikaa" jne. Myös kiusaajalle se auttaa selvittämään omaa käytöstään sekä tunteita ja ajatuksia sen takana.

Mieleen jäi etenkin nopea käytännön vinkki siitä, miten tunnilla tai kotona lapsia voi hetkeksi ankkuroittaa kehoonsa ja siihen hetkeen, missä kulloinkin ollaan. Harjoituksen nimi on 7/11, ja se tarkoittaa, että sisäänhengityksellä lasketaan seitsemään ja uloshengitylsellä yhteentoista. Ei sen kummempaa, mutta vaikutus on välitön. Kokeile vaikka itse.

Sanat jotka koskettavat syvältä

Päivä loppui kyyneliin. Joulukuussa 90 vuotta täyttävä Kirsi Kunnas oli saapunut lukemaan runojaan, ja mahduin juuri ja juuri johonkin pieneen rakoon lähelle lavaa, missä seisoin satojen muiden vieressä ja välissä pysähtyen hänen äänensä ja runojen yhdessä muodostamaan käsinkosketeltavaan lumoukseen, joka virisi kuulijoiden kunnioituksesta iän haurastuttamaa ja silti voimakasta, niin tärkeää hattupäistä naista kohtaan, sekä ilosta ja liikutuksesta jota runot loivat.

Oli hämmästyttävää, miten keskellä hektistä messualuetta kaikki hälinä vain katosi, kun kuunteli Kunnaksen jo haurastuneella ja hidastuneella, silti elämänilon täyttämällä äänellä lukemia runoja. Äänestä kuuli, että nämä hän tunsi, nämä olivat hänen sanojaan, hänelle tärkeitä, ja käsittämättömällä voimalla ne koskettivat minua ja ihmisiä ympärilläni. Kuten nuorta poikaa, joka oli käpertynyt pöydän alle kuuntelemaan, ja ajattelin, miten hänkin oli onnistunut siinä mitä Kunnas oli toivonut - että jokainen saisimme tässä vilinässä ja ahtaudessa oman tilamme kuunnella, ja että runojen kautta löytäisimme itsemme, sielumme, jotain joka on meissä tapahtunut.

Kunnas oli valinnut päivän teemaksi puun. Runot olivat minulle suureksi osaksi vieraita, ne koskettelivat puita, valoa joka hiipuu, kylmyyttä joka saapuu, värejä joka lakastuvat - syksyä. Jotkut olivat haikeita, toiset naurattivat. Puiden jälkeen oli muutama runo Helsingistä, ja lopuksi, sittenkin, lavalle haettiin ex temporesti Tiitiäisen satupuu, josta luontoteemaan sopivasti Metsähiisi. 

"Kuulette samalla miten se pitää lukea", ei voinut olla sanomatta Leena Kirstinä, joka siinä vaiheessa oli astunut lavalle Kunnaksen "oikeaksi kädeksi" ja jonka Kirsi Kunnaksesta toimittama elämänkerta Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa on juuri julkaistu. Tähän Kunnas vain huiskaisi kädellään, mutta aloittipa kuin aloittikin runonsa metsähiisistä kahteen kertaan "jotta kuulette miten se pitää lukea" (ainakin säkeen alut melko rivakasti yhteen, niele pois rivivaihdot). Kirstinän ja Kunnaksen sanavaihdossa oli paljon lämpöä ja perinpohjaista tuttuutta, puolitoistavuotisen kirjoitusprosessin aikana syntynyttä.

Kun Kunnas lopulta nousi ja signeerasi muutaman runokirjan ennen kuin hänen voimansa loppuivat, nousi yleisö seisoen taputtamaan, ja sumentunein silmin katsoin tuota lierihattuista naista, jonka sanat ovat antaneet niin paljon naurua meidänkin perheeseemme (etunenässä Jaakko Vaakko), jonka Tunteikas Siili ja Tiitiäisen Tuutulaulu ovat koskettaneet minua niin kauan kuin muistan ja jonka ensimmäisestä julkaisusta, runokokoelmasta Villiomenapuu on pian 70 vuotta, ja olin kiitollinen, että on sanoja ja niiden kaivertamia muistijälkiä, että on kirjallisuutta ja niiden taitureita, jotka yhdessä koskettavat tavalla johon mikään muu ei yllä.

Puut kantavat valoa

Puut kantavat valoa,
mutta hiljaisuus kevyt lintu
liitää vesiä pitkin.
Puut kantavat valoa,
mutta harmaa siipi jo viistää vettä ja taivasta
hiljaisuus, kevyt lintu,
asettuu puihin ja sytyttää pesänsä,
tulena valo nousee taivasta kohti
eikä kukaan voi kantaa sydäntänsä kevyesti
koska kauneus on rakastamista

Koska kauneus on tuskallista
niin kuin linnun ainoa laulu

-Kirsi Kunnas-