Nyt pelittää - älyttömän hyvä tietokirja!

Elina Lappalainen: Nyt pelittää! Miten pelejä tehdään?
Kuvitus: Jussi Kaakinen
Kustannus: Tammi 2017
Lyhyesti: Tarinallinen, selkeä ja monipuolinen tietokirja pelaamisesta, pelien tekemisestä ja suunnittelusta. Innostaa katsomaan pelejä uusin silmin ja kokeilemaan omien pelien luomista. Tieto-osuudet istuvat hyvin tarinaan.

– Karoliina auttaa teitä pelin suunnittelussa. Ari taas opastaa musiikin ja äänien tekemisessä. Jaakko kertoo grafiikasta ja pelihahmojen piirtämisestä, Sofian äiti esittelee. – Ja minä autan sitten pelin toteutuksessa eli ohjelmoinnissa.
– Tästä tulee mahtavaa! Oliver intoilee. 

Oliverilla ja Sofialla on koulussa työhöntutustumisjakso, ja he pääsevät tutustumaan Sofian äidin työpaikkaan, pelifirmaan, jossa Sofian äiti työskentelee koodaajana. Parin päivän aikana he pääsevät suunnittelemaan oman pelinsä, luomaan sen äänimaailmaan ja koodaamaan sen yksinkertaisilla merkeillä.

Pelin luomisen lisäksi lapset tutustuvat peliyrityksen eri työtehtäviin, pelin testaamiseen ja markkinointiin sekä pelaavat omaa peliään perheidensä kanssa. Myös rahan käyttöä peleissä, pelien koukuttavuutta ja koko perheen ruutuaikaa käsitellään.

Huh mikä tietopläjäys, monipuolinen ja hyödyllinen!

Kokonaisuus on todella onnistunut, eikä ole ihme, että Elina Lappalaisen ja Jussi Kaakisen kirjaa on laajalti kehuttu erilaisissa kirja-arvioissa. Se antaa uutta tietoa paitsi lapselle niin varmasti aikuisellekin, koska maailma pelien takana on usein vieras. Kuka keksii ideat, miten hahmot luodaan, entä musiikki ja muut äänet, joita ei välttämättä tule edes ajatelleeksi? Ja sitten se koodaus, josta kaikkialla puhutaan.

Kirjan tärkeyttä lisää se, että pelaaminen on usein kestoaihe riitoihin aikuisten ja lasten välillä, joskus myös vanhempien keskinäisessä suhteessa. Vähemmän tai ei ollenkaan -pelaavaa kirja auttaa näkemään pelaamisen paremmassa valossa. Kirja ehdottaa myös uusia, sukupolvet ylittäviä pelaajakombinaatioita, joita ei välttämättä tulisi ajatelleeksi.

Pelaaminen on viihdettä ja harrastus kuten kirjojen lukeminen tai tv-sarjojen katselu. Erilaiset ihmiset pitävät erilaisista peleistä. Joku pelaa kännykällä, toinen tietokoneella ja kolmas pelikonsolilla. Yksi tykkää rakentelupeleistä ja toinen rallipeleistä. Kaikenikäiset ihmiset pelaavat: lapset, äidit, isät, mummot ja vaarit. Isovanhempien kanssa voikin olla hauska pelata yhdessä!

Pelaamisessa (vanhempaa) saattaa hirvittää sen koukuttaminen. Kirjassa tätäkin avataan: esimerkkipelin logiikkaa avaamalla lukija saa tehdä itse oivalluksia, miten peliin tietoisesti luodaan koukkuja. Kun koukut tiedostaa ja tunnistaa, tämäkään asia ei tunnu niin oudolta.

Juonta on helppo seurata. Usein tietokirjoissa on vaikea yhdistää tarina tieto-osuuksiin, jotka keskeyttävät väkisinkin juonen. Tässä palapeli toimii ja on tasapainossa myös määrällisesti. Joukossa on myös muutamia omia tehtäviä: mieti omalle pelillesi sopivat hahmot. Kiinnitä huomiota lempipelisi musiikkiin ja äänimaailmaan. Testasimme tehtävien tekoa 8-vuotiaan kanssa keskeyttämällä välillä lukemisen, mikä toimi yllättävän hyvin: pelatessa voi tarkkailla kirjassa esiinnostettuja seikkoja. Miltä musiikki ja äänet kuulostivat? Näin kokemuksesta tulee kullekin erilainen.


Kaakisen kuvitus sopii tyyliltään hyvin kirjaan, ja sitä on sopivan paljon, jotta kirjaa jaksaa seurata melko pienikin alakoululainen.

Vaikea ja visuaalinen aihe vaatiikin paljon kuvitukselta. Sen avulla konkretisoituu abstrakti suunnittelutyö, tietokoneella kuvittaminen, peliteon vaiheet ja vaikkapa pelifirman viihtyisät tilat.

Myös hahmot, lapset ja työntekijät, ovat onnistuneita.


Kirjassa lukijalle tulee pelimaailman ohella tutuksi työpaikka yleisellä tasolla. Miltä työpaikoilla viihtyisimmillään ja aika usein näyttää: seinillä inspiroivia kuvia, ergonomiset työtilat, kahvihuone ja sohva, koirakin saattaa toimistossa olla. Töissä voi olla aika kivaa!

Ja jotta saa kivan työpaikan, kannattaa miettiä mistä itse pitää ja vahvistaa näitä taitoja. Tämä pedagoginen lisäys on ihan oma lisäykseni kirjalle, ja visioin mielessäni jo lukuisia uusia tietokirjoja, joissa kuvakirjan kautta esitellään eri ammatteja.

Kirjan muita (koko perhettä koskevia) pedagogisia, pohdittavia elementtejä on perheen tavat ruutuajan suhteen - voivatko vanhemmat uskottavasti rajoitttaa ruutuaikaa, jos itse istuvat tiiviisti iltaisin ruutujensa ääressä? Entä onko reilua kokonaan kieltää käyttämästä peleihin rahaa? Jos rahaa käyttää, mikä on hyvä summa? Näitäkin asioita käsitellään monipuolisesti – yksiselitteistä vastausta ei ole, vaan jokainen joutuu itse asiaa pohtimaan ja luomaan omalle perheelle sopivat tavat ja säännöt. 

Luimme kirjan 8-vuotiaan kanssa melkein yhdellä istumalla. Hänelle kirja sopi hyvin, mutta erittäin hyvin se sopii myös aavistuksen vanhemmalle.  

Kaikkinensa Nyt pelittää on ajankohtaisuutensa, merkittävyytensä, monipuolisuutensa ja onnistuneen toteutuksen ansiosta ihan mainio kirja. Ja hyvä ehdokas Finlandiapalkintoehdokkaaksi.
(MUOKS. Lasten sarjan ehdokkaat julkistetaan keskiviikkona 8.11. klo 10.)

Joskus pelaaminen riistäytyy käsistä. 

Musiikkia ja ääniä voi tehdä peleihin monenlaisilla esineillä, muillakin kuin soittimilla.

  

Kolmiuloitteiset kuvat luodaan aluksi verkoksi, joka väritetään ja täytetään pikseleillä. 

Kirjaan voi tutustua Elina Lappalaisen kanssa Youtubessa.

Hyvä katsaus tietokoneaiheisiin lastenkirjoihin löytyy Lastenkulttuurin vinkkari -blogista.


Elina Lappalainen: Nyt pelittää! Miten pelejä tehdään?
Kuvitus: Jussi Kaakinen
Kustannus: Tammi 2017
Mistä: Arvostelukappale

Elsa vie uimahalliin ja luistelemaan

Kerttu Ruuska: Elsa uimahallissa & Elsa luistelemassa
Kuvitus molemmat: Nadja Sarell
Kustannus: Oppi&Ilo 2014 (Sanoma Pro Oy)
n. 30 s.
Lyheysti: Hyväntuulisia ja reippaita kuvakirjoja harrastuksista - uimisesta ja luistelusta - joissa kuvakirjaan lomittuu tiedollinen, pedagoginen ulottuvuus mm. harrastusten tekniikasta sekä niihin liittyvistä säännöistä, tavoista ja käytännöistä.

"Uimapuvut puetaan päälle vasta suihkun jälkeen", äiti selittää. "Miksi?" Elsa ihmettelee. "Uimahallissa on sellainen sääntö, että kaikki käyvät ensin suihkussa peseytymässä. Näin vesi pysyy puhtaana ja kaikkien on mukavampi uida", äiti vastaa.

Wsoy:n Oppi&Ilo -sarjan uudet kuvakirjat kertovat Elsasta, joka toisessa kirjassa tutustuu uimahalliin ja toisessa lähtee päiväkodin kanssa luistelemaan. Molemmat puuhat ovat Elsalle melko uusia juttuja, joten matkan varrella ihmetellään kaikenlaista.

Elsa luistelemassa -kirjassa luistelu ei suju Elsalta heti ensi yrittämällä (keneltäpä sujuisi!) vaan hän joutuu kokeilemaan kaikkea varovasti ja pikkuhiljaa, kaatumisesta ja pystyyn nousemisesta alkaen, ja lopussa luistelu alkaa jo sujua. Yhdessä päiväkodinhoitajan ja kavereiden kanssa kokeillaan mm. pingviinikävelyä, erilaisia liukuja ja piruettia.


Uimahallikirjassa taas, no, ostetaan lippu, mennään pukukoppiin ja sitten suihkuun, polskitaan uimalelujen kanssa, saunotaan, puetaan ja syödään karjalanpiirakkaa. Ei sen jännempää, mutta juuri siksi niin toimivaa. 8-vuotias sanoikin juuri uimahallikirjaa lukiessamme ihastuneesti, että "tää on kiva kun tää on just niinkuin oikeesti". En tiedä onko Mäkelänrinteen uimahalli suoranaisesti ollut kuvittaja Nadja Sarellin mallina, mutta hauskan tuttua kaikki jokatapauksessa on. Vähän kuin olisi lukenut päiväkirjaa…  


Kirjat ovat kuvakirjoja, mutta lastentarhanopettaja Kerttu Ruuska on kirjoittanut ne hyvin pedagogisesta näkökulmasta. Kuvitukseen on upotettu mm. värejä ja kuvioita (pilkullisia, raidallisia, kukallisia jne. asioita), mutta mikä on kiva, näitä ei tekstissä juuri tuodakaan esiin, vaan kuvien tarkempi tutkiminen ja värien ja muotojen havainnoiminen jätetään lukijan valinnaksi ja keksittäväksi. Tekstin tasolla, tarinan ohella, mm. sivutaan sääntöjä ja käytäntöjä ja tutkaillaan harrastukseen liittyviä esineitä ja tapoja. 

Kirjojen lopussa on molemmissa viiden aukeaman laajuinen, runsaasti ja hauskasti kuvitettu tieto-osuus. Uimahallikirjassa käydään havainnollisesti kuvitettuna läpi mm. erilaisia uintitekniikoita ja liukumistyylejä, tapoja miten veteen voi totuttautua ja millaisia sääntöjä uimahallissa on. 

Luistelukirjassa tämä osuus on myös tosi hyvä: miten jarrutat, nouset ylös, luistelet etu- ja takaperin ja millaisia liukuja on. Näitä oli kiva katsoa isomman kanssa, ja uintikirjan uintitekniikoita puolestaan pienemmän, kesällä uimaan oppineen kanssa. 



Kirjat ovat taitavan moniuloitteisia, kun kuvakirjan tarina syvenee lopussa tiedolliseksi ja opetukselliseksi osuudeksi, johon voi perehtyä, jos lapsi tuntee kiinnostusta. Myös pedagogisesti ajateltuna kirjoissa on monta tasoa. Jotain löytyy niin pienemmälle kuin isommallekin, ja lukijakunta onkin mainittu 3-8-vuotiaiksi. 

Meidän "raadissamme" suunnilleen tuon ikäisiä löytyikin, ja hyvin upposivat kirjat molempiin. Minusta kuvakirjoja ei kannata vierastaa vielä kouluikäiselläkään (ainakin itse visuaalisena koen että ne menevät aina), ja vaikka kirjojen luontevin kohderyhmä löytynee noin 4-6 -vuotiaista, esim. faktaosioiden tekniikkaosuudet olivat juuri sopivia 8-vuotiaallekin. 

Sarellin kuvituksesta vielä, hän on piirtänyt reippaita, hyväntuulisia ja uteliaita lapsia (niinkuin harrastuksiin sopiikin), kaikilla on hymy herkässä eikä näissä kirjoissa pohdita tunteita tai harmitella vastoinkäymisiä. Väritkin ovat reippaita ja ihastelin mm. vaatteiden kekseliäitä kuoseja sekä kuviin ujutettuja erivärisiä tai silmälasipäisiä lapsia - mahtavaa, juuri näin! Myös sukupuolinäkökulma on mietitty, sillä vaikka Elsa on tyttö, on hänellä uintikirjassa pikkuveli ja luistelukirjassa kaverina poika. 

Kirjoissa ja niiden kuvituksessa oli, monikulttuurisuutta lukuunottamatta jotain, joka toi mieleeni 70-luvulla syntyneet Sanna kirjat, muistatko nuo Gunilla Wolden pikkukirjat? Meillä ne kuluivat hiirenkorville.

Elsa-kirjoilla oli meihin yllättävän suuri vaikutus, sillä luistelukirja sai lapset kaipaamaan talvea ja uimahallikirja, no, sai meidät pakkaamaan kimpsut ja kampsut ja lähtemään uimahalliin jo kesäisen lämpimällä säällä, vaikka yleensä olemme odotelleet vähän kylmempiä säitä!

Kerttu Ruuska: Elsa uimahallissa & Elsa luistelemassa
Kuvitus molemmat: Nadja Sarell
Kustannus: WSOY Oppi&Ilo 2014
Mistä: Arvostelukappale