Näytetään tekstit, joissa on tunniste huijaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huijaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Olavi Heikkinen: Ortotopologi Aapo Heikkilä - Varjotutkija ja tähtiluennoitsija

Olavi Heikkinen kertoo eriskummallisen elämäntarinan huijarista ja yliopiston eräänlaisesta maskotista, joka elätti itseään keräämällä rahaa yliopiston opiskelijoilta ja henkilöstöltä: Ortotopologi Aapo Heikkilä - Varjotutkija ja tähtiluennoitsija (Oulun yliopisto, Oulun yliopistoseura ja Oulun yliopiston ylioppilaskunta, 2012; ISBN 978-952-42-9831-8).







Oulun yliopiston yhteisöön Heikkilä ilmaantui heti yliopiston (perustettu 1958) alkuvaiheissa. Hän osallistui erityisesti fysiikan, kemian ja matematiikan luennoille ja alkoi vähin erin kehittää omaa "tieteenalaansa" ortotopologiaa. Aapoon suhtauduttiin yhteisössä suopeasti ja hänelle annettiin työhuone, joka virallisesti oli fysiikan laitoksen siivouskomero. Heikkilä vilahti jopa yliopistoa esittelevässä multivisiossa 1990-luvun alussa. Hän oli suosittu "varjoluennoitsija", joka piti luentojaan muutaman kerran vuodessa täysille saleille. Kuten vanhan ajan yksityisdosentit, "dosentti" Heikkiläkin hankki tuloja suoraan yleisöltään, eli luentojen yhteydessä järjestettiin aina rahankeräys. Luentoihin osallistuminen ilman ennakkotietoa niiden luonteesta saattoi kuulua uusien opiskelijoiden perehdyttämisrituaaleihin.

(Lähde: Wikipedia)



maanantai 27. marraskuuta 2017

Jouni Ranta ja Marko Erola: Vilpitön mieli - miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta

Jouni Ranta ja Marko Erola kertovat, miten taidekaupassa huijataan, tai ainakin on huijattu suuressa määrin: Vilpitön mieli - miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta (Tammi, 2017; ISBN 978-951-31-9262-4).



Nyt kun taloudella menee taas kovaa on taidekauppa piristynyt kovasti, ja samat ilmiöt mitkä kantoivat taidekauppias Jouni Rannan menestykseen voivat hyvinkin muhia huutokauppatalojen takahuoneissa. Väärennyksiä piisaa, moni niistä tavalla tai toisella "oikeaksi todistettu". Ja jopa vääräksi todistaminen kelpasi kaupantekoon, riitti että asiantuntija sanoi "jos teos on aito, on se tekijänsä huonoimpia", niin kaupat kävi sillä kyllähän yksi tämän tekijän teos piti Suomeenkin saada.





"Suomalaiskodit ovat täynnä väärennöksiä. Niitä on niin paljon, että pahaa tekee." - Jouni Ranta

Entinen taidekauppias Jouni Ranta on myynyt satoja väärennöksiä yksityishenkilöille, toisille kauppiaille ja huutokaupoille. Gallén-Kallela, Halonen, Järnefelt, Munsterhjelm, Schjerfbeck, Thesleff, Vanni Poimi nimi taidekirjasta, ja Ranta on myynyt väärennöksen hänen työstään.

Tunnustuksellisissa muistelmissaan Jouni Ranta paljastaa, millainen väärentäjän paratiisi Suomi on ollut. Taidemuseoiden ja huutokauppojen lepsu suhtautuminen väärennöksiin loi tilaisuuden, joka teki paljon varkaita. Muistelmien toinen päähenkilö on Taiteilija - suomalainen taidemaalari, jonka työt ovat niin hyviä, että niillä on kerta toisensa jälkeen tehty kymmeniä miljoonia euroja ja huijattu parhaitakin asiantuntijoita.

Kirja ilmestyy alkuvuodesta 2017, jolloin se on äärimmäisen ajankohtainen, kun Suomen historian suurimman taiderikosvyyhdin käräjöinti alkaa. Syytettynä on koko suomalainen taidemaailma.