Tara Westover: Opintiellä - muistelma

Tara Westover kertoo tarinan elämästä jollaista ei toivoisi kenenkään kohdalle osuvan: Opintiellä - muistelma (Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2018; suom. Tero Valkonen; ISBN 978-951-31-9283-9).



Kirja kertoo Idahon vuorilla asuvasta perheestä, joka on yhteiskunnasta irrallaan ja elää perheenisän kummallisten uskomusten ja harhojen värittämässä maailmassa. Koulua ei käydä, ja maailmanloppu on koko ajan tulossa.

"Ymmärsin että tämä yksi asia, enemmän kuin mikään toinen, erotti minun perheeni muista: me emme käyneet koulua."

Tara Westoverin Opintiellä on uskomaton selviytymistarina syrjäytymisestä ja koulutuksen voimasta. Sitä verrataan Villiin vaellukseen, Seitsemännen portaan enkeliin ja muihin suurmenestyksiin.

Totuus on tarua ihmeellisempi, näin voi todella sanoa Tara Westoverin elämästä. Hän kasvoi Idahon vuorilla perheessä, joka odotti maailmanloppua ja vihasi yhteiskuntaa, koulutusta ja lääketiedettä. Isän valta oli ehdoton hulluuden rajoille asti. Tara oppi keräämään yrttejä ja työskentelemään romuttamossa, mutta luokkahuoneeseen hän astui ensi kerran vasta aikuisuuden kynnyksellä. Saadakseen koulutuksen Taran oli jätettävä entinen elämänsä ja otettava petturin rooli perheessään, eikä opintie ollut helppo: millaista on astua yliopistoon täysin itseoppineena ja takametsistä tulleena, vailla mitään sosiaalisia tietoja ja taitoja? Opintiellä kertoo huikean tarinan rakkaudesta ja julmuudesta perheen sisällä, suuresta lahjakkuudesta ja sisäisestä palosta, jotka johdattavat nuoren tytön kohti mahdottomalta tuntuvaa päämäärää.

"Vaikuttavin mahdollinen tarina koulutuksen mullistavasta voimasta." The Bookseller

"Huikea kertomus syrjäytymisestä, sekasorrosta, epätietoisuudesta ja menestyksestä." Kirkus Reviews

"Isku sisimpään, hitaasti palava liekki, kiihkeä syytös, rakkauskirje." Kirjailija Claire Dederer

"Ihmeellinen. Uskomaton lahjakkuus, täysin kukkaan puhjenneena. Ei ole sen veroista." Stephen Fry

Tara Westover (s. 1986) kasvoi Idahossa eikä saanut lainkaan opetusta ennen yliopistoa. Hän valmistui Brigham Young Universitysta vuonna 2008 ja sai stipendin Cambridgeen. Jatko-opintojensa aikana hän vietti vuoden vierailevana tutkijana Harvardissa ja väitteli Cambridgessa tohtoriksi historian oppiaineesta vuonna 2014. Opintiellä on hänen ensimmäinen kirjansa.

Sarah Forbes: Seksiä museossa - merkillinen urani New Yorkin rohkeimmassa museossa

Sarah Forbes kertoo suoraan ja kiertelemättä työstä museossa jonka teemana on yksi ihmiselämän keskeisimmistä: Seksiä museossa - merkillinen urani New Yorkin rohkeimmassa museossa (Gummerus, 2017; suom. Tero Valkonen; ISBN 978-951-24-0353-0).



Forbes löytää monenmoista omaperäistä lähestymiskulmaa teemaansa, alkaen siitä miten museossa kävijät - tai sen tuntumassa piipahtavat ihmiset - teemaan suhtautuvat. Suomalaisena kiinnosti huomata että Tom of Finland saa teoksessa myös maininnan.

New Yorkin seksimuseo on maailman suurimpia. Kun vastavalmistunut antropologi Sarah Forbes tulee valituksi seksimuseon kuraattoriksi, alkaa taival, joka muuttaa nuoren naisen elämän. Hänen huoneensa on täynnä porno-vhs-nauhoja, ja pian hän huomaa, että työsarkaan kuuluu mitä ihmeellisempiä esineitä ja kysymyksiä. Kuinka esimerkiksi pitää huolta siitä, etteivät museonkävijät testaa näyttelyesineitä? Tätä ei todellakaan koulussa opetettu.

Työn mukana seuraa sen maine. Tulee ero poikaystävästä ja identiteettikriisi: Kuka voisi olla vilpittömästi kiinnostunut tällaisessa työssä olevasta naisesta?

Seksiä museossa on riemukas ihmisyyden kiellettyjen alueiden kuvaus. Se pitää kehdata lukea.

Naomi Novik: Kuninkaan lohikäärme

Naomi Novikin fantasiaromaanisarjan ensimmäinen osa kuulosti lupaavalta, ja pitihän se tietenkin lainata kirjastosta, varsinkin kun se on saatavilla suomennettuna: Kuninkaan lohikäärme (WSOY, 2008; suom. Tero Valkonen; ISBN 978-951-0-33001-2).



Kirja yhdistelee historiallista seikkailukertomusta fantasiaelementtiin, puhuviin lohikäärmeisiin. Novik onnistuu kohtalaisen hyvin vaihtoehtoisen historiansa rakentamisessa, vaikka tarinassa ammottaakin isoja aukkoja siellä täällä. Fantasiamaailma toimii kuitenkin näppärästi tarinan juonenkuljetuksessa, ja vaikka henkilöhahmot ovat paikoitellen yksiulotteisia on romaanissa kuitenkin nähtävissä kertomisen iloa.

Laitoin kirjastosta saman tien varaukseen Temeraire-sarjan seuraava osan, romaanin Jadevaltaistuin, joka sekin on saatavissa suomennettuna.

When HMS Reliant captures a French frigate and seizes its precious cargo, an unhatched dragon egg, fate sweeps Capt. Will Laurence from his seafaring life into an uncertain future–and an unexpected kinship with a most extraordinary creature. Thrust into the rarified world of the Aerial Corps as master of the dragon Temeraire, he will face a crash course in the daring tactics of airborne battle. For as France’s own dragon-borne forces rally to breach British soil in Bonaparte’s boldest gambit, Laurence and Temeraire must soar into their own baptism of fire.

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Gabrielle Zevin tarjoilee kirjojen ja kirjakauppojen ystäville melkoisen tarinan, suorastaan ylitsevuotavan ihastuttavan kertomuksen miehestä joka on menettämäisillään kaiken mitä elämässä arvostaa, kunnes löytölapsi muuttaa hänen elämänsä: Tuulisen saaren kirjakauppias (Gummerus, 2014; suom. Tero Valkonen; ISBN 978-951-20-9270-3).



Lainaanpa tähän kirjan esittelytekstiä:

A. J. Fikry on melkein nelikymmenvuotias, eikä elämässä ole käynyt niin kuin piti. Hänen vaimonsa on kuollut kolarissa, yhdessä perustetulla kirjakaupalla menee huonommin kuin koskaan, ja hänen aarteensa, harvinainen Edgar Allan Poen ensimmäisen teoksen hyväkuntoinen laitos, on varastettu. Kirjatkaan eivät enää tuota iloa. Sitten kaupan takahuoneesta löytyy outo, elävä paketti. Odottamaton tapaus muuttaa Fikryn elämän, antaa hänelle mahdollisuuden aloittaa kaikki alusta. Muutoksen myötä ihmiset palaavat Fikryn elämään. Ystävät, sukulaiset ja liiketuttavat, kyläläiset, lukijat ja kirjailijat. Kirjat ja tarinat avautuvat taas Fikrylle, ja niiden avulla hän alkaa kirjoittaa tyttärelleen kirjettä, jossa hän hahmottelee elämän tarkoitusta. Tuulisen saaren kirjakauppias on unohtumaton kertomus muutoksista ja uusista mahdollisuuksista, siitä, miksi luetaan ja miksi rakastetaan.

Kirja on lyhyehkö, 239 sivua, eikä ihan tunnu kasvavan romaanin mittaan, ja on joka tapauksessa enemmän viihdekirjallisuutta kuin syvällisempää kaunokirjallisuutta, mutta siitä ei pääse mihinkään että tarina kosketti.

Kirja kertoo adoptiosta, lapsen kasvattamisesta, parisuhteesta, kirjojen kustantamisesta ja myynnistä, ja ennen kaikkea elämästä jossa mihinkään ei voi varmasti luottaa. Kirjakauppiaan ja tyttären suhde on erikoislaatuinen, ja samaten voi sanoa tästä pienen saaren yhteisöstä jossa kirjakauppias on ikään kuin paikkakunnan keskipiste, jonka kautta suruja ja iloja tuodaan näkyviin.

Gene Wolfe: Sovinnontekijän kynsi

En koskaan saanut luetuksi Gene Wolfen Uuden auringon kirjaa englanninkielisinä alkuperäisteoksina, mutta nyt kun teokset ovat ilmestymässä suomeksi, olen kovasti tykästynyt tähän tarinaan, jonka kerrontaa ja hahmoja ovat monet myöhemmät kirjoittajat kopioineet ja varioineet. Toinen osa kirjasarjassa on suomennetty nimellä Sovinnontekijän kynsi (Gummerus, 2013; suom. Tero Valkonen; ISBN 978-951-20-8670-2).



Vuonna 1981 tämä kirjasarjan toinen osa sai Nebula-palkinnon parhaana romaanina. Tarina kertoo Severianin seikkailusta tulevaisuuden maailmassa, jossa on paljon outoa mutta paljon myös tuttua.

Jo ammattinsakin takia epäluuloja herättävä kirjan kertoja on varsin epätavallinen sankarihahmo - hän elättää itseään kiduttajana ja pyövelinä aina tilaisuuden tullen - varsinkin kun lukija ymmärtää aika ajoin kertojan pimittävän osan totuudesta. Mihin tässä tarinassa pitäisi uskoa ja mikä oikeastaan on Severianin tarkoitus kirjoittaessaan kertomustaan?

Teoksen suomennoksesta on annettava kiitokset, tämä ei ole ollut helppo urakka mutta teksti on vallan sujuvaa ja vaikeistakin kohdista suomentaja on selvinnyt lähestulkoon moitteitta. Teos tuntuu olevan tarkoituksellisen ristiriitainen ja epätäydellinen, mutta eiköhän myöhemmissä teossarjan osissa saada selvyyttä tähän hämäryyteen.

Scott Lynch: Locke Lamoran valheet - herrasmiesroistojen ensimmäinen tarina

Scott Lynch oli itselleni tuntematon nimi ennen tätä romaania, ja siihen törmääminen oli täysi sattuma, sillä etsin Helmetistä Locke & Key -sarjan teoksia kun tämä romaani ilmestyi hakutulosten listaan: Locke Lamoran valheet - herrasmiesroistojen ensimmäinen tarina (WSOY, 2007; suom. Tero Valkonen; ISBN 978-951-0-32597-1).



Teoksen nimi kiinnosti siinä määrin että pistin sen varaukseen. Lukemiseenkaan ei mennyt kovin kauaa. Tosin teoksen 541 sivussa oli kyllä tyhjäkäyntiä jonkin verran, mutta hyvin Lynch lukijansa koukutti. Helmetissä oli kirjasta peräti 22 arviointia, lopputulemana neljä tähteä, ja aika lailla samaa mieltä olen.

Teos on palkittu tieteis- ja fantasiakirjallisuutta esittelevän SFSITE:n äänestyksessä vuoden 2006 parhaana kirjana.

Teoksen esittelytekstissä on tiivistetty olennainen, joten lainaan sitä tähän:

Muinaista Venetsiaa muistuttavassa Camorrin kaupungissa elää myytti tarunomaisesta mestarivarkaasta. Vainolaisen huhutaan kävelevän seinien läpi, ilmestyvän tyhjästä ja käyttävän miekkaansa kuin kuningas. Puolet kaupungista uskoo taruun ja pitää sankariaan Robin Hoodin kaltaisena köyhien puolustajana, toinen puoli viittaa jutulle kintaalla. Kumpikaan puoli ei ole täysin oikeassa. Totuuden tietää herrasmiesroistoksi itseään kutsuva Locke Lamora, joka elää varasjoukkoineen kirjaimellisesti maan alla, piilossa erään temppelin uumenissa. Turvatakseen selustansa ja elantonsa he pitävät tarinaa vainolaisesta elossa. Saavutettu valta-asema on kuitenkin vaarassa, kun kumppanukset saavat vastaansa Harmaaksi kuninkaaksi itseään kutsuvan haastajan. Juonien verkko tiivistyy ja panokset kovenevat. Kun Camorrin kujille alkaa ilmestyä poikkeuksellisen paljon ruumiita, myös Locke tajuaa kuinka vaarallisille vesille hän on ajautumassa.

Lynchin tapa kertoa tarinaa toi mieleen Gene Wolfen Uuden auringon kirjan, ja vaikka tässä Lynchin romaanissa päähenkilö ei kuulukaan kiduttajien kiltaan, asetelmassa on vähän samaa, sillä erilaisista killoista (taskuvarkaat, huijarit ja niin edelleen) tässäkin teoksessa puhutaan.

Wolfe on tarinankertojana monimutkaisempi ja kypsempi, mutta Lynch ei tässä vertailussa kuitenkaan huonosti pärjää, vielä kun muistaa että tämä oli Lynchin esikoisromaani.

Teossarjan toista romaania ei ole suomennettu, mutta varasin kirjastosta sarjan toisen teoksen, Red Seas Under Red Skies, ja näyttäisi siltä että kolmas romaani ilmestyisi tänä vuonna, The Republic of Thieves, pitkän tauon jälkeen.

Lynch punoo tarinaansa useita aikakerroksia, kertoen toisaalta Lamoran oppivuosista taskuvarkaana ja myöhemmin herrasmiesvarkaana ja pappina (!), toisaalta isosta huijausoperaatiosta jossa Lamora joutuu vastakkain Harmaan kuninkaan kanssa. Kerrontatekniikka toimi kohtalaisen näppärästi, mutta muutamaan kertaan tuntui siltä että Lynch paljasti asioita lukijalle turhankin nopeasti, jolloin kiinnostus tekstiin hiukan lässähti.

Samanlaista neroutta kuin Wolfella, joka tunnetusti hyödynsi epäluotettavan kertojan tekniikkaa, ei Lynchillä ole, mutta mainiosti hän kuvaa herrasmiesvarkaiden keskinäisiä suhteita ja yhteistyötä kun he punoivat juoniaan aatelissäädyn rahojen menoksi.

Sistersin veljekset

Patrick deWitt on kirjoittanut lännentarinan, joka kyseenalaistaa koko genren ja samalla tuo siihen uusia merkityksiä: Sistersin veljekset (Siltala, 2012; suom. Tero Valkonen; ISBN 978-952-234-060-3). Tappajakaksikko Sistersin veljekset, englanniksi "Sisters brothers", toteuttaa toimeksiantoa Kaliforniassa 1850-luvulla, kun kultakuume on iskenyt.

Kirja on vaellusromaani ja lännentarina, mutta samalla kirjassa pohdiskellaan elämän tarkoitusta. Veljeksistä vanhempi on toiminnan mies, joka käyttää nuoremman veljensä äkkipikaisuutta hyväkseen surmatöissä. Nuorempi veli taas on pohdiskeleva, tekojaan katuva, mutta samalla isoveljensä puolustaja.

Veljesten rakkaudesta tässä kirjassa on kyse loppujen lopuksi, ja samalla myös väkivallasta, ratsastamisesta, kullankaivajista ja kaiken maailman huijareista. Ja kyllä tässä kullan kiilto silmissä on ennen kuin tarina on loppuun asti kerrottu.

Monien lännenelokuvien asetelma on käännetty päälaelleen, kun päähenkilöksi on valittu paksumpi veljeksistä, hän joka on elämästä jotenkin syrjässä ja yrittää tehdä hyvää, mutta joutuu kerta toisensa jälkeen veljensä manipuloimana turvautumaan väkivaltaan. Sankareista ei tässä puhuta, tai ehkä sittenkin, sillä loppujen lopuksi kirjassa on kyse siitä voiko oman elämänsä suunnan muuttaa.

Melko vino on tämän länkkärin maailmankuva, mutta samalla se on kuva tästä maailmasta jossa juuri nyt elämme. Opimmeko menneestä, tai tästä hetkestä, ylipäänsä mitään?

Kolme miestä veneessä

Kirjoitin ennen juhannusta Maarit Verrosen kumikanoottikirjasta. Jatketaan veneilyllä; tämän kirjan Verronenkin näköjään oli lukenut, ja suositteli.

Jerome K. Jeromen klassikko Kolme mistä veneessä (Basam Books, 2000; suom. Tero Valkonen) haskuttaa lukijaa tänäänkin, vaikka se ilmestyi jo 1889.

Kirja kertoo kolmesta kaveruksesta (ja koirasta, joka on päähenkilö sekin), jotka saavat päähänsä lähteä kahden viikon venereissulle Thamesille. Nämä laiskimukset pohtivat elämä olemusta, ja saavat aina välillä aikaa yhtä ja toista kaaosta joen varrella.

Jerome K. Jeromen sanomisia lainataan aika usein, esimerkiksi tätä: "Minä pidän työstä, se kiinnostaa minua. Pystyn katselemaan sitä tuntikausia." Samaa teemaa jatkaa tämä: "Suhtaudun työhöni myös huolellisesti. Osa töistäni on ollut omistuksessani jo vuosikausia, eikä niissä ole minkäänlaista kulumisen merkkiä."

Mutta: ei muuta kuin lukemaan!