Apupata

Miten kirjoittaa arvio kirjasta jota ei ole lukenut, vaikkakin on kädessään pidellyt? No, kyllähän sen pitäisi onnistua, Pierre Bayardin opeilla. Ja ainahan on käytössä netti, tuo korvaamaton muistinjatke.

Kustantaja (Otava) kertoo Hannu Väisäsen kirjasta Apupata seuraavaa: "Rakastetun tekijän teräviä ja hauskoja lyhytproosan helmiä kaikesta taivaan ja ranskalaispappilan pihamaan väliltä. [...] Kirjallisuuden Finlandia-voittaja ja kuvataiteen voimahahmo tutkii ympäröivää elämää valppaan huomiokykyisenä ja lempeän huumorin kautta. Maailman yksityiskohdat hymyilevät ja ilmassa lentävä lettu muuttuu sädekehäksi paistajan pään ympärille. [...] Kokoelman tekstit valottavat kiinnostavasti kirjailijan elämänpiiriä ranskalaiskylässä, ja näyttävät lisäksi Väisäsen työnsä äärellä, altistumassa ideoille ja pienille ohikiitäville havainnoille. [...] [Hannu Väisänen] on saanut arvostetuimmat suomalaiset tunnustukset kuvataiteilijan työstään sekä kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Apupata-kokoelman tekstit perustuvat eri lehdissä ilmestyneisiin kolumneihin."

Väisäsen kirja on roikkunut myyntitilastojen kärjessä pitkään, ja sitä jouduin myös kauan jonottamaan pääkaupunkiseudun kirjastoista, kirjasta taisi olla lähes 200 varausta jossain välissä. Ja vaikka kirjojakin oli kirjastoissa melkoinen määrä, meni siinä aikaa ennen kun sen sain itselleni.

Ja jotenkin vain kävi, etten saanut kirjaa luetuksi ennen eräpäivää - ja palautettava se oli, seuraavan varaajan (lukijan) innokkaisiin käsiin. No, ehkäpä sen vielä joskus saan käsiini, saa nyt nähdä.

Wikipedia kertoo aika paljon Väisäsestä, ennen kaikkea kuvantaitelijana. Kansainvälisesti tunnettu, ja kansainvälinen suomalainen, epäilemättä. Mutta jotenkin vain itselleni tuntematon.

Mutta otetaan tähän sitten vielä muutama poiminta kirja-arvioista, josko ne selittäisivät teoksen suosiota.

Savon Sanomat kirjoittaa: "Väisäsen aito, henkilökohtainen ja avoin kokemus synnyttää yhteyden kasveihin, puihin eläimiin ja ihmisiin, heidän piirteisiinsä ja kohtaloihinsa. Elämän mystisyyttä ei tarvitse etsiä kaukaa, se on lähellä ja läsnä havainnossa. Tarinan poikanen kasvaa pienistä yksityiskohdista."

KP24 kirjoittaa: "Ranska ja ranskalaisuus ovat elementtejä, jotka ovat kiehtoneet ja inspiroineet taiteilijoita läpi vuosisatojen – myös suomalaisia. Nyt näiden taiteilijoiden joukkoon on liittynyt kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen, jolle Ranskasta on muodostunut toinen kotimaa. Muun muassa Helsingin Sanomissa säännöllisesti kolumneja kirjoittava Väisänen tarkastelee uusimmassa teoksessaan Apupata ranskalaista menoa suomalaisesta näkökulmasta."

Ja Vihreä Lanka kehuu: "Yksiin kansiin kootut kolumnit ovat kuin hedelmäkarkkeja laihdutuskuurilaiselle. Nukkumaan mennessä kääntää sivua ja miettii, että jos yhden vielä. Ja vielä yhden ja toisen."

Ja tämänkin arvion Google vielä löysi: "Jokainen teksti sisältää arkista elämää tavallisten, mutta omaperäisten ihmisten keskellä ja niihin liittyy havaintoja, kielikuvia ja ilmaisuja, jotka antavat ajattelemisen aihetta. Väisäsen huumori on osuvien sanojen valinnassa ja siinä, miten hän on se muualta tullut, jonka elämää seurataan uteliaasti, mutta joka kuitenkin hyväksytään täysin kyläläiseksi siinä missä muutkin."

No, kyllä tässä on kehuja kylliksi mille kirjalle tahansa!

Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut

Pierre Bayardin teos Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut (Atena Kustannus Oy, 2009) on riemastuttava johdatus kirjallisuuteen - ja ennen kaikkea taitoon olla lukematta kirjoja. Kirjallisuuden professori Pierre Bayard iskee kirja-snobbailuun usealla rintamalla, muun muassa siihen tosiasiaan että ihmiset usein väittävät lukeneensa kirjoja joita tosiasiassa eivät ole lukeneet, ja pystyvät useimmiten erinomaisesti feikkaamaan lukemattomuutensa.

Tässä yhteydessä voisi ottaa esille tarinan - jota Bayard ei käsittääkseni kirjassaan esitä - radion kirjallisuusohjelman juontajasta, jolle oli uran alussa noloa se että hän ei ollut lukenut haastateltavien kirjailijoiden teoksia. Mutta nykyään on vielä nolompaa, kun kirjailijat eivät itse olleet teoksiaan lukeneet. (Haamukirjailijoiden yleistumisen takia kirjan oli kirjoittanut joku muu kuin kannessa oleva tekijä, joka saattaa olla täysin pihalla kirjan sisällöstä.)

Mutta palataanpa Bayardin teokseen. Miksi pitäisi olla jokin tietty kirja luettuna? Kirjoja on niin paljon ettei kukaan pysty niitä - edes murto-osan murto-osaa - lukemaan. Jos Hamlet tai Odysseus tai Seitsemän veljestä on lukematta (kuten minulla), onko sillä merkitystä? Jos tietyn kirjan lukee, silloin lukematon määrä muita kirjoja tulee syrjityksi. Olisiko parempi jättää kokonaan lukematta?

Toinen Bayardin teesi liittyy kirjojen unohtamiseen: vaikka lukisimmekin kirjan, sen muisto katoaa mielestämme alkaen heti siitä hetkestä kun kukin sivu on luettuna. Voi hyvin käydä niin - kuten esseisti Montaignelle - ettei kohta enää edes muista lukeneensa koko kirjaa. Montaigne teki tästä syystä niin, että hän kirjoitti lukemiensa kirjojen loppuun päivämäärän ja lyhyen kommentin kirjasta, jotta tietäisi lukeneensa sen.

Niinpä ne jotka väittävät lukeneensa tietyn teoksen, omaavat unohtamisen takia hyvin pinnallisen käsityksen teoksesta, mikä on melkein sama kuin ei olisi teosta lukenutkaan.

Bayard demonstroi lukuisin lainauksin eri lähteistä - Graham Greene, David Lodge, Honore de Balzac, Paul Valéry ja niin edelleen - lukemisen ja ei-lukemisen hämärää raja-aitaa. Se mitä yleisesti jostain kirjasta sanotaan - kirjan tai kirjailijan maine - on usein ratkaisevampaa käsitykselle teoksesta kuin itse sen lukeminen (tai ei-lukeminen). Lodgen kirjoista löytyy useita mainioita tarinoita siitä, miten tietämättömyys kirjasta johtaa kiusallisiin tilanteisiin, paljastaa akateemisen kulttuurin teeskentelevyyden ja vie (fiktiiviset hahmot) jopa itsemurhaan.

Mainio on myös Bayardin ajatus kirjallisten teosten ei-universaalisuudesta, josta esimerkkinä on se miten antropologi Laura Bohannan yrittää kertoa Hamletin tarinan afrikkalaiselle tivit-heimolle. Rationaalisesti maailmaan suhtautuvat tivitit löytävät tarinasta isoja aukkoja - se että Hamlet näkee haamuja saa heidät epäilemään Hamletin olevan mielisairas, sillä tiviteille ei ole kuoleman jälkeistä elämää. Tivitit pystyvät kyllä keskustelemaan kirjasta, hyvinkin omaperäisesti, vaikka eivät ole siitä kuulleet kuin muutamia väljästi käännettyjä katkelmia.

Tästä päästäänkin Bayardin ehkä keskeisimpään teesiin, jonka mukaan kirjojen lukeminen kannesta kanteen on vaarallista, sillä se rajoittaa ja tukahduttaa lukijan omaa luovuutta. "Jätä lukematta mutta keskustele kirjoista ja kirjoita itse" on tähän kohtaan keksimäni tiivistelmä Bayardin ajatuksesta.

Kirjoista voi keskustella luontevasti pelkän maineen tai lajityypin (esim. "tajunnanvirtakirjallisuus") perusteella, ja mitä vähemmän yksittäisestä teoksesta tietää sitä luovempi voi olla, sitä enemmän on mahdollisuuksia omaperäisyyteen. Ja kirjailijalle liika lukeminen on pahasta, sillä se kangistaa muottiin.

Bayard on kehittänyt kirjoille mainion luokittelun: TK = tuntematon kirja, SK = selaillen luettu kirja, EK = (jossain yhteydessä) esiin tullut kirja, UK = unohdettu kirja, ++ = hyvin myönteinen arvio, + = myönteinen arvio, - = kielteinen arvio, -- = hyvin kielteinen arvio. Ja hän antaa hyvinkin tunnetuille teoksille arvioita tyyliin SK ++ tai EK +.

Bayardilla on mainio tarina kirja-arvion kirjoittajasta, joka palauttaa teoksen kustantajalle leikkaamattomana eli sivut alkuperäisissä nipuissa. "Miten voit arvioida kirjaa vaikka et edes ole leikannut sivuja auki?" "Löysin näkyvillä olevista sivuista kymmenkunta kirjoitusvirhettä, joten voin kirjoittaa kärkevän kommentin siitä, miten Egyptin kulttuuria käsittelevän kirjailijan kannattaisi opetella ensin ranskan kirjoittaminen, sitten vasta panostaa hieroglyfien tulkitsemiseen. Ja sitten voin heittää kirja-arvion loppuun komean kommentin Ranskan ja Egyptin tiiviistä historiallisesta yhteydestä."

Tuo edellä oleva oli nopeasti selailtuna ja muistinvaraisesti, kirja jo lähes unohdettuna, kirjoitettu katkelma, joka ei luultavasti vastaa lähestulkoonkaan sitä miten Bayard asiasta kirjoitti. Mutta se istuu hyvin tähän yhteyteen.

Joka tapauksessa: SK ++.