Philip K. Dick: Oraakkelin kirja

Tieteiskirjallisuutta vakavissaan harrastava voisi närkästyä pahasti, jos paljastaisi että tämä Philip K. Dickin romaani on jäänyt lukematta, mutta niin tässä oli käynyt, ennen kuin urakkaan tartuin: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992; suom. Matti Rosvall; ISBN 951-0-18368-7).



Eikä tämä sitten mikään urakka ollutkaan, sivujakin vain 307, ja pitkästä aikaa pääsin nauttimaan Dickin tavasta kuvata maailmaa kallellaan, niin että se mitä tapahtuu repii aukkoja tuntemaamme todellisuuteen.

Romaanissa Amerikka on valloitettu ja jaettu osiin saksalaisten ja japanilaisten kesken, mutta rauhantila ei välttämättä kestä, jännitteet ovat syvenemässä entisten kumppanien välillä.



Teos sai vuonna 1993 Tähtivaeltaja-palkinnon, ansaitusti.

Tohtori Veriraha

Philip K. Dick kirjoitti tieteiskirjallisuutta, mutta toisaalta hän kirjoitti myös jotain muuta, omaansa, sellaista jota on vaikea luokitella mihinkään genreen tai kategoriaan. Tässä romaanissa Dick osoittaa, että ydinsodan ja huumorin voi yhdistää: Tohtori Veriraha (Like, 2010; suom. J. Pekka Mäkelä; ISBN 978-952-01-0387-3).

Romaani on alkuperäiseltä nimeltään Dr. Bloodmoney, or How We Got Along After the Bomb, ja se ilmestyi vuonna 1965, kylmän sodan ja avaruuden valloittamisen keskellä.

Dick kuvaa tuhon jälkeistä maailmaa, dystopiaa jossa yhteiskunta on romahtanut ja kaikenlaiset mutantit kyseenalaistavat sen mikä on inhimillistä.

Maata kiertävässä satelliitissa on Walt Dangerfield, jonka piti matkata Marsiin mutta jonka matkan ydinsota keskeytti. Dangerfield lähettää radiolähetyksiä maahan ja toimii ikään kuin maailmanlaajuisena tiskijukkana ja kuulumisien välittäjänä.

Maan pinnalla, Kaliforniassa, taas on erikoinen kokoelma ihmisiä, jotka yrittävät selvitä yhteiskunnan romahduksesta. Tarinaan liittyy psykoterapiaa, psykokinesiaa ja kaikenlaisia outoja kykyjä, joita ihmisille (ja yhtä lailla rotille ja koirille) on ilmaantunut.

Dick punoo tästä kaikesta kauhean mutta hauskan tarinan, jossa ihmiset etsivät elämänsä tarkoitusta ja asiat tuntuvat olevan jollain kummallisilla tavoilla kytkeytyneet toisiinsa. Eikä ole välttämättä niin, että se joka on kyvyiltään vahvin lopulta saa tahtonsa lävitse.