Nauravat vainajat

Pablo Tusset on kirjoittanut erikoisen dekkarin, joka on pikemminkin poliittista satiiria kuin rikoskirjallisuutta, mutta kyllä tästä nauttii: Nauravat vainajat (Sammakko, 2011; suom. Einari Aaltonen; ISBN 978-952-483-163-5).

Romaani ei ole kovin pitkä, 207 sivua, mutta tässä sivumäärässä Tusset ehtii kertomaan melkoisen monimutkaisen tapahtumien vyyhdin. Mukana on Espanjan sisäpolitiikan kiemuroita, niin baskeja kuin katalaaneja, kuninkaallisia ja tasavaltalaisia, eikä pidä unohtaa Interpolia, joka lähettää kummallisia kuolemantapauksia tutkimaan japanilaisen zenmestari Sakamuran.

Hetkinen, lienee parasta hidastaa tahtia. Tarina alkaa tästä: "Costabravalaisesta rannikkokylästä löytyy kolme ulkomaista vainajaa, jotka ovat punaisia kuin ravut ja joiden kasvoilla väikkyy selittämättömän autuas hymy."

Tapausta selvittää erikoinen parivaljakko, entinen tullimies ja nykyinen kansalliskaartin korpraali Rafael Corrales, sekä komisario Sakamura, jonka Interpol lähettää paikalle.

Japanilainen zenmestari Sakamura on melkoinen hahmo muun muassa sen takia, että hänen kielitaitonsa on vähintäänkin erikoinen. Saksaa hän opiskeli Bosch-porakoneen käyttöohjeesta, ja jos nyt oikein muistan niin espanjaa Sakamura opiskeli teksti-tv:stä.

Eikä tässä vielä kaikki. Katalonian paikallisjohtaja - joka kärsii jatkuvista ilmavaivoista - yrittää estää rikoksen selvittämisen palkkaamalla "agentti 69:n" hämäämään Sakamuraa omilla erikoistaidoillaan.

Huumoria piisaa, joskus vähän liiankin osoitellusti, mutta kyllä tästä nauttii, sillä Tusset kirjoittaa mukavalla tavalla kieli poskella poliittista satiiria, jossa samalla parodioidaan dekkareiden ja jännäreiden tyypillisiä kliseitä. Ja kyllä tässä kirjassa oman osansa saa myös zenbuddhalaisuus ja fengshui.

Lukijalle tuli kirjasta hymy naamalle, ei hassumpi tuttavuus. Mainittakoon vielä, että aiemmin luin Tussetin romaanin Sian nimeen, ja se oli aika lailla erilainen, en olisi uskonut näitä saman tekijän teoksiksi.

Sian nimeen

Pablo Tussetin romaani löytyi kirjaston dekkarihyllystä, ja aika erikoinen lukukokemus tämä olikin: Sian nimeen (Sammakko, 2008; suom. Einari Aaltonen; ISBN 978-952-483-076-8). Nimellisesti kirja on rikoskirjallisuutta, tai voisi sitä sanoa psykologiseksi jännäriksikin, mutta Tusset pyörittelee tarinaansa moneen eri kuosiin.

Kirjassa on kolme toisiinsa limittyvää tarinaa, tapahtumapaikat Espanjassa ja New Yorkissa. Tarinoissa liikutaan sekä rikosten että niiden ratkaisijoiden maailmassa, ja rakkaustarinoitakin viritellään, mutta kohtalolla on sormensa pelissä.

Sorruin ajoittaiseen heikkouteeni, eli lunttasin romaanin lopusta loppuratkaisun, mutta tällä kertaa kävi niin ovelasti, että loppu oli silti aikamoinen yllätys, en ollut tajunnut olennaista jujua. Sanottakoon vaikka niin, että lukijan kannattaa pitää varansa tarinan käänteiden pyörteissä, mutta ei paljasteta sen enempää.