Nicole Krauss: Rakkauden historia

Nicole Kraussin romaani Man walks into a room sekä viehätti että vierastutti, mutta tämä uudempi romaani sitä vastoin lähinnä viehätti, ja kaiken lisäksi kirjoilla ja kirjallisuudella on tarinassa keskeinen rooli: Rakkauden historia (Gummerus, 2006; suom. Terhi Leskinen; ISBN 951-20-7033-2)



Muutamassa kohden Krauss pyöritti tarinaa eteenpäin niin vikkelästi että olin pudota kärryiltä, mutta pääosin tämä kirja on pikemminkin hidas kuin nopea, kertoen ihmisistä jotka ikään kuin elävät elämän marginaalissa, joiden elämä on ajautunut sivuraiteelle, kauas pois siitä mitä elämästä olisi voinut parhaimmassa tapauksessa tulla.

Suurenmoiset kirjat ovat jääneet kirjoittamatta ja julkaisematta, ja rakkauden mahdollisuus katosi suuren sodan pimeyteen. Jäljellä on vain haamumaisia ihmishahmoja, pieniä heijastuksia siitä mitä olisi voinut olla olemassa.

Kirjassa on kytketty toisiinsa monta erilaista aikatasoa, ja ihmisiä joilla ei aluksi näyttäisi olevan mitään tekemistä toistensa kanssa.

Kirja päättyy näihin sanoihin: "Hän oli loistava kirjailija. Hän rakastui. Sellainen oli hänen elämänsä."

Siinä kaikki. Tai oikeastaan, siinä ei ole vielä mitään, sillä suurinta tässä kirjassa on kaiken menettäminen, ja se pieni liekki mikä ihmisessä kaiken menettämisestä huolimatta vielä on jäljellä.

Nicole Krauss: Man walks into a room

Nicole Krauss yllätti pariin kertaan tällä romaanilla, joka on toisaalta melko lailla realistinen kuvaus siitä mitä muistinmenetys (ja muistaminen) saa aikaan ihmissuhteessa, mutta toisaalta romaanissa oli myös tieteiskirjallisuuteen vivahtavia käänteitä: Man walks into a room (Penguin Books, 2007; ISBN 978-0-141-02115-7).



Kirjan päähenkilön Samson Greenen aivoissa oleva kasvain saa hänen menettämään muistinsa. Hän lähtee kuljeksimaan pitkin Amerikkaa, kunnes hänet lopulta löydetään Nevadan autiomaasta. Aivokirurgian jälkeen Greenen muisti palautuu, mutta vain kaksitoistavuotiaaksi asti, kaikki sitä tuoreempi on täysin unohtunut.

Greenen vaimo Anna joutuu elämään tutun näköisen miehen kanssa, joka ei muista yhteiselämästä mitään ja tuntuu aivan uppo-oudolta. Ja samalla Greene joutuu opettelemaan asioita ikään kuin vieraana toisen ihmisen nahoissa ja kodissa, missä kaikki on hänelle vierasta.

Kirjan lähtökohdat olivat kiinnostavia, ja Kraus osaa sinänsä kirjoittaa, mutta jotenkin kirjan tarina tuntuu hajoavan käsiin, eikä kertomuksesta tunnu löytyvän sitä olennaista ydintä. Ja tarina atomipommikokeesta tuntuu aika lailla päälle liimatulta, vaikka ei kirjan juoni nyt niitä ihan kaikkein uskomattomimpia sentaan ole.