Linnut äänessä - 150 Pohjolan lintulajia äänineen

Lintujen ääniä, niitä löytyy rutkasti tästä kätevästä ääniefektikirjasta: Linnut äänessä - 150 Pohjolan lintulajia äänineen (Tammi, 2012; ISBN 978-951-31-6609-0).

Kirjan tekstin on kirjoittanut Jan Pedersen ja suomentanut Lasse J. Laine. Äänitteet on tehnyt Lars Svensson, valokuvat Jari Peltomäki ja Markus Varesvuo, piirrokset Jony Eriksson.

Tekniikaltaan kirja on samantyyppinen kuin lasten äänikirjat, joissa nappeja painamalla saa aikaan ääniä. Tässä valitaan nuolinäppäimillä haluttu raita ja sitten painetaan toista-nappia. Systeemi toimii kohtuullisen hyvin, vaikka kestääkin aikansa selata kaikki ääninäytteet läpi. Samasta lajista voi olla usampia näytteitä, tällainen on esimerkiksi palokärki.

Lapset keksivät oitis, että kirjan voi laittaa toistamaan lintujen äänet myös järjestyksessä yksi toisensa perään, ja tällöin tuntui vähän kuin olisi kävelyssä metsässä ja koko ajan tulisi uusia lintulajeja vastaan.

Oikein kiva pieni kirja, ideana mainio, joskin mietityttää miten hyvin kirja kestää pidempää käyttöä. Ehkä kestääkin.

Tiesitkö tämän linnuista?

Pertti Koskimies ja Markus Varesvuo ovat tehneet hienon luontokirjan, jota voi suositella niin linnuista tietäville kuin tietämättömillekin: Tiesitkö tämän linnuista? (Tammi, 2012; ISBN 978-951-31-6583-3). Itse en mikään lintuharrastaja ole koskaan ollut, vaikka hitusen linnuista tiedänkin, ja täytyy sanoa että teksti kyllä vei mukanaan, ja kuvat täyttivät paikkansa kaikki.

Kirjassa kerrotaan linnuista, niiden fyysisistä ominaisuuksista ja käyttäytymisestä. Mielenkiintoinen oli vertaus ihmiseen: kirjoittajien mukaan linnut ovat aisteiltaan lähempänä ihmistä kuin esimerkiksi koira, ja siten ihmisen on helpompi ymmärtää lintuja kuin koiria. Mitähän mieltä koiranomistaja tästä olisi?

No, joka tapauksessa teksti on selkeää, ja kirjoittajien käytännön kokemus tuntuu joka lauseessa ja kappaleessa. Tällaista jälkeä syntyy vain sellaisilta tekijöiltä, jotka ovat pitkään viettäneet aikaa lintujen seurassa.

Linnuista kerrotaan paljon, niin ravinnon hankinnasta, lisääntymiskäyttäytymisestä kuin lintujen fyysisistä ominaisuuksista. Todella pätevää työtä, ja lisäksi kirja on mukavan kokoinen, ei liian iso luettavaksi pienemmälläkin pöydällä tai sylissä.

Linnut lumen valossa

Teos Linnut lumen valossa (Tammi, 2011; ISBN 9789513162078) on komea, siitä ei pääse mihinkään. Ja tekijät - Arto Juvonen, Tomi Muukkonen, Jari Peltomäki ja Markus Varesvuo - ovat osaavimpia luontovalokuvaajia Suomessa. Mutta mistä sitten johtui, että teos sai mielen matalaksi?

Teoksen esipuheessa kirjoittaa Veikko Neuvonen: "Samalla toivon, että tämän kirjan kuvia katseltaessa muistuisi mieleen ilmastonmuutos, joka pahimpien ennusteiden mukaan voisi merkittävästi lyhentää lumisia talvia [...] ja sammuttaa lumen luoman heijastimen."

Tässä on oikeastaan kiteytettynä kirjan koko ongelma: kirjan kuvia katsellessa ei todellakaan tule mieleen mitään sellaista kuin ilmastonmuutos tai luonnon suojeleminen. Lähinnä tulee ihmetelleeksi valokuvaajien taitavuutta ja sitä, miten kukin kuva on saatu otettua: millaisesta kojusta, millaisella syötillä tai ruokkimispaikalla, ja kuinka monta muuta valokuvaajaa on ollut samaan aikaan piirittämässä kohdetta.

Onhan se kieltämättä ikävää, jos ilmastonmuutos vähentää lumen määrää ja samalla tekee vaikeaksi ottaa tämän kaltaisia lumen valoa hyödyntäviä lintukuvia. Mutta olisiko tässä samalla unohtunut jokin perimmäinen asia, esimerkiksi se että luonto on arvo sinänsä?

Näiden kuvien perusteella saa käsityksen, että lintuvalokuvaus on teollisuutta samalla tavalla kuin vaikkapa Disneyn elokuvat tai Barbi-nuket oheistuotteineen. Killotettua kuvaa todellisuudesta, sellaista joka myy.

Toki kirjassa oli muutama sellainen kuva, jossa näkyi muutakin kuin värikylläisiä, viimeisen päälle kiillotettuja potretteja linnuista, mutta eivät ne tätä kirjaa pelastaneet.

Niin, ja sekin vielä on mainittava, että vaikka kirja on jaettu lukuihin, ei näihin lukuihin sisällytettyjen kuvien välillä ollut juurikaan eroja, samaa saturoitua ja pikselintarkkaa teollisuustuotantoa sivusta toiseen. Missä sanoma, missä syy tuoda näitä kuvia esille?

Luin samaan aikaan tämän kirjan kanssa teosta Metsänhoidollisia toimenpiteitä, joka on sanomaltaan ja sisällöltään ihan toista luokkaa - todellista luontovalokuvausta!

Miksi luontovalokuvaajat, joiden luulisi välittävän luonnosta, eivät osoita välittävänsä luonnosta?

Lintukuvauksen käsikirja

Markus Varesvuo, Jari Peltomäki ja Bence Mate ovat kirjoittaneet Lintukuvauksen käsikirjan (Docendo, 2011), jota voi pitää aiheensa ehdottomana kärkiteoksena. Kirjoittajat ovat huippuosaajia, jotka kertovat siitä miten linnut saadaa kuvaan: kamerarungoista, objektiiveistä, syöteistä, piilokojuista, parhaista kuvauspaikoista ja niin edelleen.

Teoksen kuvitus on ensiluokkaista, ainakin teknisessä mielessä parasta mitä lintukuvaajat tällä hetkellä tuottavat.

Mutta mieleen tulee, että tämmöistäkö tämäkin on? Teollista tuotantoa jossa rakennetaan tuotantovälineitä jotta saadaan ulos tuote, joka myy.

Voi tietenkin ylipäänsä kysyä, onko lintuvalokuvaus - tai luontovalokuvaus - tai valokuvaus - yleensäkään muuta kuin teknistä virtuositeettia, kykyä hyödyntää vempaimia ja välineitä niin että ruudulle piirtyy mahdollisimman hieno kuva kohteesta.

Pitäisikö valokuvauksen olla muutakin, esimerkiksi taidetta?

Tarkoitan tässä yhteydessä sitä, mistä David Bayles ja Ted Orland kirjoittavat teoksessa Art & Fear: "To the viewer, who has little emotional investment in how the work gets done, art made primarily to display technical virtuosity is often beautiful, striking, elecant...and vacant. [...] Compared to other challenges, the ultimate shortcoming of technical problems is not that they are hard, but that they are easy."

En osaa tässä sen kummemmin asiaa perustella, muuta kuin sillä että kirjan valokuvista - muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta - tuli tyhjä olo, ikään kuin olisi katsonut muovisia (tai täytettyjä) lintuja elävien sijaan.

Kolme valokuvakirjaa linnuista: Selviytyjät, Linnut vauhdissa ja Lintuvesien äärellä

Kiitos kirjastolaitoksen, sain luettavaksi kolme mainiota valokuvakirjaa linnuista, kukin omalla tavallaan erinomainen.

Markus Varesvuon ja Pertti Koskimiehen Selviytyjät - Lumen ja jään linnut (WSOY, 2008) on sekä valokuvakirja että esseekokoelma lintujen elämästä ja lintujen elämän tarkkailemisesta. Kuvat (Varesvuo) ja teksti (Koskimies) sopivat hyvin yhteen mutta ovat samalla itsenäisiä kokonaisuuksia.

Mikä tekee Selviytyjät-kirjan erinomaiseksi on selkeä teema: kuinka linnut selviävät pohjoisessa talven yli, ja mitkä linnut sen tekevät. Ja valokuvat ovat aivan erinomaisia, kuvaavat sekä lintuja että niiden elinympäristöä.

Myös teoksen Linnut vauhdissa (Tammi, 2009) kuvitus on aivan ensiluokkaista jälkeä, siitä pitävät huolen Arto Juvonen, Tomi Muukkonen, Jari Peltomäki ja Markus Varesvuo. Esipuheessa Hannu Hautala kirjoittaa otsikolla "Uuden aikakauden lintukuva" - kai tässä jonkinlaisia manttelinperijöitä ollaan hakemassa.

Kirja on rakennettu kuvapereittain aukeamiksi, ideana se että jokin asia, teema yhdistää kahta aukeamalle valittua kuvaa. Tämä toimii yllättävän hyvinkin, mutta kantaako se kokonaista kirjaa?

Pakko on myöntää, että itselläni kirjan jännite lässähti kohtuu pian, varsinkin kun kaikki kuvat tuntuivat olevan ikään kuin samasta muotista: värikylläisiä, taustat vahvan teleobjektiivin sumuisiksi vääntämiä; teknisesti aivan erinomaisia suorituksia, mutta silti jotenkin latteita.

Ja sitten se kolmas kirja: Jari Kostet ja Markus Varesvuo ovat tehneet kirjan Lintuvesien äärellä: Maalauksia ja valokuvia (Otava, 2007), jossa myös harrastetaan kuvaparin aukeamia, mutta tässä kirjassa kuvat ovat samasta linnusta niin että toinen on piirros tai maalaus ja toinen valokuva. Kostet on aivan erinomainen lintujen tarkkailija ja niiden kuvaaja taiteen keinoin; Varesvuo osaa puolestaan valokuvauksen.

Mutta tässä kirjassa ehkä parasta antia olivat kullekin aukealle laitetut lyhyet kuvaukset siitä, miten kukin kuva on syntynyt. Monet näistä teksteistä kertovat myös lintujen elämästä ja suhteesta ihmiseen. Erinomaista!

Ja vaikka tämä kirjoitus kertoo kirjoista, on pakko sanoa: tämmöisenä päivänä paras paikka on ulkona ihailemassa alkukesän vehmasta vihreää. Kauan se ei kestä, huomenna voi olla jo liian myöhäistä.