Markku Kuisma: Valtion yhtiöt - nousu ja tuho

Markku Kuisma kertoo selkeäsanaisesti Suomen valtion omistajapolitiikan kiemuroista, siitä miten valtionyhtiöitä luotiin ja miten niille ajan mittaan on käynyt, mukaan lukien se miten jotkut ajattelevat yhtiöitä pikemminkin valtion rasitteena kuin voimavarana: Valtion yhtiöt - nousu ja tuho (Siltala, 2016; ISBN 978-952-234-386-4).



Kirja on erinomainen puheenvuoro valtionyhtiöitä koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Toivottavasti se auttaa välttämään tekemästä lyhytnäköisiä päätöksiä jotka myöhemmin osoittautuvat katastrofaalisen huonoiksi.

Markku Kuisman teos kertoo valtiollisten suuryritysten synnystä, noususta ja tuhosta. Tarkastelun kohteena on miljardien eurojen rahakasan vaihtelevat kohtalot ja komea joukko isoimpia pörssifirmojamme, sellaisia kuin Fortum, Stora Enso, Kemira, Outokumpu, Neste, Valmet, Metso, SSAB-Rautaruukki ja Outotec. Kaikilla näillä yhtiöillä on värikäs menneisyys, jota jotkut häpeävät, ja kiistelty tulevaisuus, joka on osa Suomen nousua tai tuhoa. Tarina alkaa norjalaisten omistaman Ab W. Gutzeitin kansallistamisesta itsenäisyyden alkuhämärässä ja jatkuu nykypäivään. Valtio osti 1918 osake-enemmistön pörssiyhtiöstä, joka omisti puolen miljoonan hehtaarin verran metsäomaisuutta ja runsaasti vesivoimaa. Sittemmin muodostettu Enso-Gutzeit Oy on nykyisen metsäjätti Stora Enson edeltäjä. Gutzeitin muodonmuutos oli sekava vyyhti ison rahan liikkeitä, spekulaatiota, pankkikilpailua, valtataistelua, suurvaltapolitiikkaa ja väkeviä intohimoja. Samat perusvoimat jylläsivät myöhemmin Outokummun, Nesteen ja muiden valtion suurten firmojen läpimurrossa.

Markku Kuisma ja Pekka Seppänen: Suomen pahimmat bisnesmokat - tarinoita huippujohtamisesta

Markku Kuisma ja Pekka Seppänen tietävät mistä kertovat, ja kerrottavaa riittää kun puheeksi tulee se miten liiketoiminnassa voivat asiat mennä pahasti pieleen: Suomen pahimmat bisnesmokat - tarinoita huippujohtamisesta (Siltala, 2015).



Kirjoitustyyli on kolumnistinen ja terävän kantaaottava, samalla kun kirjoittajat katsovat asioita useasta eri näkökulmasta, niin että kirjassa kuvatut tapaukset limittyvät toisiinsa ja täydentävät toisiaan näppärästi. Moni lehtien palstoilla tänäänkin paistatteleva huippujohtaja näyttäytyy melko lailla toisessa valossa näissä tarinoissa, joista toki sopisi ottaa opiksi.

Hyvä johtaja onnistuu hukkaamaan miljoonan, mutta huippujohtaja hukkaa miljardin. Talvivaara, Olkiluoto, Sonera, Nokia, Stora Enso, Fortumin optiot... miksi kaikki ei suju niin kuin valtakunnan terävimmät aivot kuvittelivat? Miksi hienot strategiat osoittautuvat aina uudelleen toiveajatteluksi ja haihatteluksi? Miksi yritysten toimintaa ohjaa enemmän muoti kuin järki? Miksi toisten virheistä on yhtä vaikea oppia kuin omista? Entä onko valtio hyvä isäntä vai huono renki?

Talouden johtavat toisinajattelijat Markku Kuisma ja Pekka Seppänen analysoivat kirjassaan Suomen suurimpia bisnesmokia kriittisesti, mutta yrittäen ymmärtää. Tapansa mukaisesti - eli hyväntuulisen humoristisesti. Kirja sisältää tapauskertomukset muun muassa Sonerasta, Stora Ensosta, Fortumista, Talvivaarasta, Outokummusta ja monesta muusta kohtuuttomasti tai huolettomasti kohtaloonsa suhtautuneesta yrityksestä.

Markku Kuisma: Yksinkertaisuuden ylistys - rahan, vallan ja johtamisen merkillinen maailma

Markku Kuisman kirjaa jouduin jonottamaan kirjastosta melkoisen tovin, ja tätä nyt kirjoittaessani siitä on kirjastossa edelleen 32 varausta, eli lukijoita riittää tälle pamfletille: Yksinkertaisuuden ylistys - rahan, vallan ja johtamisen merkillinen maailma (Siltala, 2013; ISBN 978-952-234-177-8).



Aiemmissa Kuisman kirjoissa en huomannut aivan näin kipakkaa sanomisen paloa, vaikka kyllä niissäkin kävi ilmi että kirjoittajalla on vahva mielipide maailman menosta. Tässä kirjassa Kuisma lataa täydeltä laidalta ja lisäksi käyttää tarkka-ampujan kykyjään iskien yhteen jos toiseen nykymaailman ilmiöön. Erityisessä tähtäimessä Kuismalla on organisaatiokulttuuri, jossa strategioiden ja visioiden laadinnassa katoaa viimeinenkin järjen hiven.

Jos polkupyörä keksittäisiin nyt, olisi se varmaankin kirjan kansikuvassa esitetyn näköinen nelikulmaisine pyörineen. Minne katosi suhteellisuuden- ja todellisuudentaju?



Ihan pelkkää kritiikkiä tämä kirja ei ole, kyllä Kuisma myös löytää mahdollisuuksia siihen että pääsisimme tolkkuihimme, mutta erityisen lohdulliselta kirjoittajan viesti ei vaikuta.

Tuntuu siltä, että olemme rakentaneet maailmaamme sellaiset rakenteet, jotka toteuttavat järjenvastaisia periaatteitaan niin kauan kunnes toivoa saada homma haltuun ilman suurta ja yhtäkkistä romahdusta ei enää ole.

Markku Kuisma, Teemu Keskisarja: Erehtymättömät - tarina suuresta pankkisodasta ja liikepankeista Suomen kohtaloissa 1862-2012

Markku Kuisma ja Teemu Keskisarja kertovat tarinan Suomesta, suuren nälänhädän kynnykseltä meidän päiväämme saakka, unohtamatta 1990-luvun pankkikriisiä: Erehtymättömät - tarina suuresta pankkisodasta ja liikepankeista Suomen kohtaloissa 1862-2012 (WSOY, 2012; ISBN 978-951-0-39228-7).



Kirja on suosittu, tätä kirjoittaessani varauksia siitä oli Helmet-järjestelmässä 100, kirjoja taas oli 70. Ja minulle kävi niin, etten ehtinyt lukemista kunnolla aloittaakaan ennen kuin jouduin kirjan palauttamaan. Sivuja kirjassa on 496, ja teos on ladottu tiiviisti täyteen tekstiä ja kuvia, joten luettavaa riittää.

Tykkäsin kirjoittajien tavasta käsitellä aihepiiriä, mutta paikka paikoin tyylilaji vähän vaihteli, ja myös käytetyt esimerkit joskus tuntuivat hiukan haetuilta. Mainittakoon se että Suomen asemaa suhteessa Venäjään 1800-luvulla verrattiin Microsoftin Suomen-konttorin asemaan suhteessa emoyhtiöön. Tiedetäänköhän 10 vuoden päästä enää mikä Microsoft oli?

Hulluja päiviä, huikeita vuosia - Stockmann 1862-2012

Markku Kuisma, Anna Finnilä, Teemu Keskisarja ja Minna Sarantola-Weiss kertovat Stockmannin 150-vuotisesta historiasta: Hulluja päiviä, huikeita vuosia - Stockmann 1862-2012 (Siltala, 2012; ISBN 978-952-234-086-3). Kirja on tyylikäs, selkeä ja konkreettinen, mikä hyvin sopii Stockmannista kertomiseen.

Erityisesti pidin johdantoluvusta "Kokemusta kolmelta vuosisadalta", jossa kerrottiin Stockmannin synnystä, kasvusta, muuttumisesta pörssiyhtiöksi, Suuren Tavaratalon rakentamisesta, saneerauksesta, ja muuttumisesta instituutioiden suosimaksi ja hallitsemaksi tasaista osinkoa jakavaksi yhtiöksi.

Ja samalla puhutaan myös kansallisesta instituutiosta, yrityksestä joka on pitkään tunnettu Suomen ulkopuolella ja joka on myös määrittänyt Suomi-kuvaa maailmalla.

Kirja on pullollaan kaikenlaisia yksityiskohtia yrityksestä ja sen sisäisestä toiminnasta, samaten kuin yrityksen julkisuuskuvasta, esimerkiksi siitä millaista oli työskentely Stockmannin "hissityttönä" ja miten tästä vanhakantaisesta perinteestä lopulta luovuttiin.

Kirja on historiikkina erinomainen, mutta epäilemättä kirja samalla toteuttaa myös toista tarkoitusta, nimittäin tekee Stockmannia tunnetuksi syvällisemmin niin asiakkaille, osakkeenomistajille kuin kaikille muillekin yrityselämästä kiinnostuneille.

Ja kyllä kirjasta löytyy yhtä ja toista opittavaa muillekin yrityksille, sillä 150 vuotta on opettanut Stockmannille paljon kestävästä liiketoiminnasta.

Saha

Prosessori Markku Kuisman kirja Saha (Siltala, 2011) kertoo siitä, kuinka sahateollisuus nosti "köyhän syrjämaan" moderniksi yhteiskunnaksi. Kuisman kirja on erinomainen tiedekirja, joka kertoo paitsi henkilöistä myös tapahtumien kytköksistä ja yhteyksistä toisiinsa, laajoja kehyksiä unohtamatta.

Kirja vilisee ihmisten nimiä, mutta jotenkin Kuisma onnistuu pitämään langat käsissään koko ajan, lukija ei joudu aprikoimaan miksi ja milloin kustakin asiasta kerrotaan. Toistoa on jonkin verran, mutta sekin on siinä määrin maltillista että auttaa lukijan pysymään kärryillä, eikä toisto hirveästi harmita.

Mistä johtunee, että tämä kirja kiehtoi tavattomasti kun taas koulun penkeillä en Suomen historiasta juurikaan piitannut? Ehkä se oli Kuisman kyky nostaa yleiset trendit ja muutosvoimat selkeästi esille menemättä puuduttavaan tapahtumien listaamiseen.

Sahateollisuus, sitten kun se vihdoin ja viimein alkoi vetää täydellä teholla, nosti Suomen vahvaksi yhteiskunnaksi. Ja vielä 1950-luvun alussa sahatavaralla, sellulla ja paperilla hankittiin yli 80 prosenttia Suomen vientituloista, melkoinen juttu. Eikä tämän teollisuuden merkitystä tulisi tänä päivänäkään aliarvioida.

Mikä Kuisman kirjassa on erityislaatuista on ehkä se, miten hän pystyy tuomaan esille oman aikansa toimijat äärimmäisen fiksuina, yritteliäinä ja erehdyksistä oppivina ihmisinä, jotka eivät yhtään kalpene tämän päivän Angry Birds -tyyppiselle yrittäjyydelle: globaalia asemaa tässä tavoiteltiin. Esimerkiksi rahoitusta haettiin maailmalta, muun muassa brittiläisistä, saksalaisista ja venäläisistä kauppahuoneista.

Mielenkiintoista oli myös se, miten aktiivisia suomalaiset toimijat olivat. Mukana oli toki muualta tulleita yrittäjiä, mutta nämä lähinnä kiihdyttivät kehitystä, jonka kansalliset toimijat laittoivat liikkeelle.

Kaksi kirjan toimijaa jäi erityisesti mieleen. Ensinnäkin teollisuus- ja metsäpoliitikko L. G. von Haartman, joka pyrki säännöstelemään metsäteollisuutta peläten Suomen metsien loppuvan alkuunsa. Muuta suurteollisuutta sen sijaan tuettiin: "[Haartman] oli ollut oikeassa korostaessaan metsävarojen keskeisyyttä ja kestävän kehityksen merkitystä. Hän oli silti väärässä uskoessaan teollisuuden edistyksen toteutuvan sahateollisuuden kuristuslinjalla."

Toinen mieleen painuva henkilö oli J.V. Snellman, joka kannatti maatalouteen perustuvaa kehitysmallia ja ajatteli että hakataan nyt metsät ja investoidaan rahat tulevaa varten: "[A]graarisen kehitysmallin kannattajat olivat puolestaan oikeassa nojautuessaan uudistuvaan maatalouteen ja metsäteollisuuden vuolaisiin vientituloihin. [...] Metsäteollisuus ei kuitenkaan jäänyt väliaikaiseksi rahasammoksi, jonka avulla maa oli nopeasti ja tuottoisasti raivattavissa metsistä sivistyksen hyväksi. Tässä Snellman hengenheimolaisineen oli väärässä."

Sekä Haartman että Snellman olivat väärässä koska käsitys Suomen metsävaroista oli virheellinen. Tähän toi Haartman lopulta korjausta käynnistäessään metsäntutkimusta, ja kun ymmärrys metsävarojen suuruudesta alkoi tarkentua, alettiin myös esteitä purkaa sahateollisuuden tieltä.

Mutta vielä nälkävuosiin 1866-1868 ei sahateollisuuden nousu ehtinyt vaikuttaa. Silloin koettiin Suomessa Euroopan mittakaavassa valtava nälkäkuoleman aalto.

Maailmantalouden suhdanteet ravistelivat Suomea vahvasti, ja vuoden 1873 kesällä kupla puhkesi, kun keinottelu johti pörssiromahduksiin Wienistä alkaen. Syksyllä New York romahti, ja noidankehä syveni syvenemistään. Aluksi puutavaralla oli vielä kysyntää, mutta tilanne synkkeni synkkenemistään, ja vuosi 1878 oli todella synkkä.

Näiden vuosien pitkä lama järjesti Suomen sahateollisuutta uuteen uskoon. Paljon elinkelpoistakin teollisuutta kaatui, mutta ne jotka tästä selvisivät olivat joka tapauksessa vahvoja toimijoita.

Maailmankauppa kehittyi. 1870-romahdus ja pitkä lama 1880-luvulta 1890-luvun alkupuolelle laskivat raaka-aineiden ja elintarvikkeiden hintoja. Parantuneet kuljetusyhteydet toivat yhä uusia edullisia tuotantoalueita markkinoille.

Jotenkin tästä kaikesta tulee sellainen ymmärrys, että nykypäivän "globalisaatio" on melko lailla tuttua suomalaisille. Näiden 1800-luvun lopun tapahtumien parissa pähkäiltiin, mitä kannattaisi tehdä, riskinottoa pyrittiin välttämään, mutta pikku hiljaa Suomi kaikesta huolimatta kasvoi kohti modernia yhteiskuntaa.

Merkillinen tarina, ja totta! Hieno kirja kerrassaan.

Suomen poliittinen taloushistoria 1000-2000

Markku Kuisman pikkuinen kirja Suomen poliittinen taloushistoria 1000-2000 (Siltala, 2009) ei ole mitenkään pikkuinen aiheensa puolesta: tuhannen vuoden katsaus Suomen historiaa. Teos on sitäpaitsi harvinaisen hyvin kirjoitettu ja lukemaan houkutteleva, täynnä mielenkiintoisia havaintoja ja huomioita matkan varrelta. Kirja toimii hyvin historian kertauskurssina ja tämän lisäksi paljastaa paljon sellaista jota koulussa ei koskaan tuotu esille. Eli siis erinomaisen suositeltava teos!

Kun näinä päivinä ihmetellään kirkosta eroamisia ja tämän vaikutusta kirkon talouteen niin on hyvä tietää, että tämä on pientä siihen verrattuna mitä aikoinaan tapahtui. Olihan Turun piispa 1500-luvulle asti Suomen varakkaimpia ja vaikutusvaltaisimpia henkilöitä.

Mutta tämä muuttui 1527 Västeråsin valtiopäivillä käynnistetyn uskonpuhdistuksen myötä: "Piispojen linnat hävitettiin ja varusväki hajotettiin, ja piispat menettivät itseoikeutetun paikkansa kuninkaan valtaneuvostossa. Kirkon maaomaisuus, joka käsitti viidenneksen valtakunnan maatiloista, takavarikoitiin valtiolle, ja kirkon keräämät kymmenykset muutettiin kruununveroiksi."

Seuraavaksi hyppäänkin 1800-luvulle, jolloin kehitys alkoi kehittymistään kehittyä, myös Suomessa. Tiedonvälityksen rytmi kiihtyi, kun höyrylaivat ja junat nopeuttivat postin kulkua. Mutta lennättimen tulo oli jo suoranainen vallankumous: "Suomeen vedettiin ensimmäinen lennätinlinja jo 1855, vain muutamaa vuotta myöhemmin kuin edistyneempiin Euroopan maihin. [...] Esimerkiksi Pietarin pörssinoteeraukset saatiin Helsinkiin sähkeitse jo 1856."

Lennätinjärjestelmä yhdisti maaseudun tehtaat ja kaupungit, ja ylsi Pohjois-Suomeen 1890-luvulla: "Uudeksi puutavarakeskukseksi kohonnut Rovaniemi kytkettiin tuolloin moderniin tietoliikenneverkkoon."

Ja sitten tuli puhelin: "Se rantautui Suomeen sähkövalon tavoin kansainvälisesti ottaen aivan ensi aallossa, jo 1880-luvulla. Koko kansan välineeksi puhelin tuli silti hitaasti, monen vuosikymmenen kuluessa."

(Tässä vaiheessa kirja on puolivälissä, mutta muutosten tahti kiihtyy ja sivuja kuluu enemmän...)

Suosiollisten maailmantalouden kehityskulkujen ansiosta Suomesta tuli 1800-luvun lopussa aikana sahatavaran mahtimaa: "Metsäteollisuustuotteiden suhteelliset hinnat kansainvälisessä kaupassa kohosivat ja monien Suomelle tärkeiden tuotteiden, esimerkiksi viljan, suhteelliset hinnat laskivat. [...] Maa, jonka osuus oli vain puolisen prosenttia Euroopan väestöstä ja vientikaupasta, hallitsi 1900-luvun alkaessa peräti viidesosaa Euroopan ja kymmenesosaa koko maailman sahatavaraviennistä."

Mutta kuten tiedämme, mullistukset pyyhkäisivät maailman yli, ja kuin ihmeen kaupalla Suomi havaitsi olevansa itsenäinen vuoden 1917 lopussa. Haasteet olivat kovia, ei vähiten se että maassa oli kovin vähän pääomaa jolla rakentaa teollisuutta. Tähän tyhjiöön synnytettiin valtiollista teollisuutta, ja esimerkiksi pörssiyhtiö W. Gutzeitin osake-enemmistö ostettiin valtiolle: "[V]altiovalta halusi jouduttaa vaurautta lupaavaa teollista kehitystä toimialoilla ja alueilla, joilla markkinavoimat eivät tähän pystyneet tai kannattavuussyistä halunneet."

Seuraavaksi hyppään 1960-luvulle, Suomen historian ehkä rajuimpaan rakennemuutokseen, kun suurten ikäluokkien väestö- ja elinkeinopommi räjähti käsiin: "Modernisoituva alkutuotanto tuli toimeen vähemmällä työvoimalla, ja kymmenet tuhannet pientilat osoittautuivat elinkelvottomiksi, kun sivuansioita tarjonnut metsätalous koneellistui. Samaan aikaan uuden tehostuneen koulutusjärjestelmän avaama sosiaalinen nousu tarjosi nuorisolle parempaa elintasoa ja maalaisyhteisöä vapaampaa, nykyaikaista elämäntyyliä kaupungeissa."

Ja sitten vielä yksi hyppy, 1980-luvulle: "Liberalismi otti maailmalla ja Suomessa monta askelta eteenpäin, kun pitkään jatkunut luottamus valtiollisen ohjauksen siunauksellisuuteen vaihtui 1980-luvulla uskoksi siihen, että vapaat markkinavoimat tuottavat tehokkainta talouskasvua. [...] Talousjärjestelmien välisen sodan voittajaksi nousi amerikkalaismallinen markkinatalous. Tämä näkyi puolestaan vapaan kilpailukapitalismin kannatuksen kasvuna poliittisella ja ideologisella asenteella - jopa siinä määrin, että markkinalogiikka tunkeutui talouselämästä vähitellen julkisen hallinnon, koulutuksen, urheilun, viihteen ja jopa ihmissuhteiden ja moraalin kaikenläpäiseväksi perusviritykseksi."

Kirja ei lopu vielä tuohon, mutta kirja-arvion voi tähän päättää: hyvä kirja!