Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joe Hill. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joe Hill. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Joe Hill: Sarvet

Joe Hillin kauhujännärissä on pirullista menoa: Sarvet (Tammi, 2011; suom. Kari Salminen; ISBN 978-951-31-5779-1).



Pirunsarvet kasvavat romaanin päähenkilö Igin päähän, ja hän alkaa selvitellä mitä murhatulle tyttöystävälle oikeasti tapahtui. Tarina poukkoilee, ja fantasiaelementit tuntuvat paikoin päälle liimatuilta, mutta melkolailla hyvin romaani kuitenkin kasassa pysyy. Lienee syytä seurata mitä Hill jatkossa kirjoittaa.



Ig Perrish herää aamulla vuosisadan kankkusessa, muistinsa menettäneenä – ja sarvipäisenä. Sarvien myötä Ig on saanut myös epämiellyttävän kyvyn kuulla toisten ajatukset. Vielä vuosi sitten Igin elämässä kaikki oli mallillaan. Oli rahaa, turvattu asema, ystäviä ja rakkautta. Isä oli kuuluisa muusikko, veli nouseva tv-tähti. Tyttöystävä Merrinin kanssa sujui hyvin ja he jakoivat yhteiset unelmat. Yllättäen Merrin tapettiin ja kaikki muuttui. Igiä epäiltiin murhasta, mutta syytettä ei nostettu. Monen mielestä hän pääsi pälkähästä vain rikkaiden vanhempiensa ansiosta. Vasta nyt Ig kuulee, että jopa hänen läheisensä epäilevät hänen syyttömyyttään. Hän saa myös selville oikean murhaajan ja päättää kostaa. Pohjimmiltaan hyväsydämisen Igin on aika päästää sisäinen pirunsa irti!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Joe Hill ja Gabriel Rodriguez: Locke & key. Volume 5 - Clockworks

Joe Hill ja Gabriel Rodriguez palaavat tässä sarjakuvakirjassa ajassa taaksepäin vuoteen 1775, amerikkalaisten kapinaan brittejä vastaan: Locke & key. Volume 5 - Clockworks (IDW, 2012; ISBN 978-1-61377-227-0).



Aika ajoin olen miettinyt kannattaako tätä sarjaa jatkaa, sillä on tuntunut kuin asiat vain toistaisivat itseään, mutta tässä sarjakuvakirjassa oli jälleen ikään kuin uutta henkeä, tarina sai kokonaan uudenlaista potkua.



Ja kieltämättä Rodriguezin piirrosjälki jälleen kerran teki vaikutuksen, niin kuin aiemmissakin sarjan osissa. Vaikka tarina ehkä onkin aika ajoin junnannut paikoillaan, kuvitus on aina ollut ensiluokkaista. Tosin saapa nähdä, milloin palaan sarjan pariin, jonkinlaista taukoa tässä voisi pitää.



sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Joe Hill ja Gabriel Rodriguez: Locke & key. Volume 4 - Keys to the kingdom

Luin järjestyksessä neljännen Locke & Key -sarjakuvakirjan heti kolmannen osan perään. Kohtuullista kekseliäisyyttä tekijät Joe Hill ja Gabriel Rodriguez osoittavat tässä teoksessa: Locke & key. Volume 4 - Keys to the kingdom (IDW, 2012; ISBN 978-1-61377-207-2).



Jonkin verran taukoa lukemisessa näiden kirjojen välillä olisi kannattanut pitää, nyt tuntui siltä kuin tapahtumat menisivät sekaisin ja päällekkäin. Ja lisäksi tarinankerronta oli kovin hyppivää asiasta toiseen, ikään kuin tässä yritettäisiin saada kerrottua parin-kolmen albumin verran asioita yhdellä kertaa. Hätäistä touhua.



No, tähän en tarinaa kuitenkaan vielä jätä, laitoin viidennestä osasta varauksen kirjastoon, kyllä sekin pitää vielä lukea, vaikka pieni pettymys tästä kirjasta mieleen jäikin.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Joe Hill ja Gabriel Rodriguez: Locke & key. Volume 3 - Crown of shadows

Joe Hill ja Gabriel Rodriguez jatkavat Uuteen Englantiin sijoitettu kauhufantasiaa tässä kohtalaisen onnistuneessa sarjakuvakirjassa, jossa kartanon ja sieltä löytyvien avainten arvoituksessa päästään eteenpäin: Locke & key. Volume 3 - Crown of shadows (IDW, 2012; ISBN 978-1-60010-953-9).



Ihan yhtä yllättävältä ja omaperäiseltä tämä kirja ei tuntunut kuin aiemmat kaksi sarjakuvakirjaa. Ehkä tarinassa alkaa jo olla toistoa. Se että salaperäiset avaimet johdattavat tarinassa eteenpäin on eräänlainen Deus ex machina, jonka toistuva käyttö alkaa syödä tarinan uskottavuutta.

Hillin tarina ja Rodriguezin piirrosjälki toimivat kohtalaisen hyvin, kyllä tätä jaksoi lukea, välillä taukoja pitäen. Ja seuraava osa sarjassa odottaa jo lukemistaan kirjahyllyssä.


maanantai 23. syyskuuta 2013

Joe Hill ja Gabriel Rodriguez: Locke & key. Volume 2 - Head games

Joe Hill (teksti) ja Gabriel Rodriguez (piirrokset) jatkavat Locke-perheen tarinaa kauhusarjakuvakirjassa Locke & key. Volume 2 - Head games (IDW, 2013; ISBN 978-1-60010-761-0).



Teossarjan ensimmäinen kirja oli mukava yllätys. Siinä yhdisteltiin populaarikulttuurin teemoja sarjamurhaajista kummituksiin, joten päätin jatkaa lukemista, ja kyllä tämä sarjakuva lukemaan innosti. Paljastus seuraa paljastusta, ja tällä kertaa ihmetellään "avainta" jonka avulla ihmisen päänupin sisältöä voi muokata haluamakseen.



Laitoin seuraavat kaksi osaa varaukseen kirjastosta, sen verran tämä koukutti. Ehkä parasta tässä tarinassa on se että vaikka tarina aika ajoin tuntuukin itsetarkoituksellisen synkältä, löytyy tarinan hahmoihin myös useampia sävyjä, ihan mustavalkoisesta hyvää ja pahaa keskenään vertaavasta kerronnasta tässä ei ole kyse.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Joe Hill ja Gabriel Rodriguez: Locke & key 1 - Welcome to Lovecraft

Joe Hill (teksti) ja Gabriel Rodriguez (kuvitus) yllättivät tällä kauhusarjakuvalla, joka on tarinan ja piirrosjäljen osalta tiukkaa tavaraa eikä kyllä sovi heikkohermoisille: Locke & key 1 - Welcome to Lovecraft (IDW, 2012; ISBN 978-1-60010-237-0).



Sarjakuva on palkittu moneen kertaan, mm. Eisner Award vuonna 2011 (paras kirjoittaja) ja British Fantasy Award (Best Comic or Graphic Novel) vuosina 2009 ja 2012. Tässä kirjassa julkaistut sarjakuvat ovat ilmestyneet aiemmin samannimisen lehden numeroissa 1-6.



Laitoin sarjan seuraavan kirjan varaukseen, kyllä tätä on luettava eteenpäin. Ja vaikka kauhusarjakuva ei ihan ominta kiinnostuksen aluetta olekaan, osui tarinan kerronta aika lailla nappiin, sillä sarjakuvakerronnassa ei mässäillä kauhulla vaan tarina kertoo oikeastaan elämän arvaamattomuudesta ja siitä, missä määrin kukaan voi tietää toisen ihmisen ajatuksista ja tavoitteista.