Michelle Obama: Minun tarinani

Michelle Obama kertoo elämästään mieleenpainuvasti ja selkeäsanaisen suorapuheisesti: Minun tarinani (Kustannusosakeyhtiö Otava, 2018; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-951-1-32122-4).



Michelle Obama kuvaa elämänkerrassaan sitä, miten tausta salavihkaa mutta vääjäämättä rajaa mahdollisuuksia elämässä. Ei vain varallisuuserot vaan yhtä lailla verkostot, käyttäytymisen piirteet, odotukset siitä mitä saa tehdä ja mitä ei... Mieleenpainuva teos, kuvaus amerikkalaisen todellisuuden luonteesta: pelin säännöt ovat säälimättömät niille jotka eivät ole varakkaita tai joiden ihonväri on väärä.

Yhdysvaltojen entisen ensimmäisen naisen intiimit, vaikuttavat ja inspiroivat muistelmat.

Vaikutusvaltansa ja saavutustensa johdosta Michelle Obamasta on tullut yksi aikamme ikonisimmista naisista. Yhdysvaltain presidentin puolisona - ensimmäisenä afroamerikkalaisena - hän kehitti Valkoista taloa aiempaa lämminhenkisemmäksi ja tasapuolisemmaksi paikaksi ja puhui vahvasti myös naisten ja tyttöjen puolesta.

Pohdiskelevissa ja kiehtovissa muistelmissaan Michelle Obama avaa elämäänsä ja kertoo kehityksestään: lapsuudesta Chicagon eteläosassa, työskentelystään johtotehtävissä ja tasapainoilusta äitiyden ja työn asettamien vaatimusten välillä sekä vuosista maailman kuuluisimmassa talossa.

Robert Galbraith: Valkoinen kuolema

Robert Galbraithin neljäs kirja ei napannut kiinni yhtä lailla kuin kolme aiempaa, olin jopa jättää lukemisen kesken, mutta jatkoin kuitenkin, ja urakka tuli hoidettua: Valkoinen kuolema (Kustannusosakeyhtiö Otava, 2018; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-951-1-30438-8).



Aikamoisen samanlainen resepti näissä Cormoran Strike -dekkareissa on, hyvässä ja pahassa. Kun yhden on lukenut, tietää mitä odottaa. Käänteitä riittää, eikä kaikkeen mitä lukeneeksi tulee kannata luottaa, kuten dekkareissa useimmiten.

Ja vaikka jonkinlainen pettymys tämä tällä kertaa olikin, epäilemättä tartun seuraavaankin kirjaan jahka se ilmestyy ja heti kun sen kirjastosta lainaan saan.

Lontoolaisen yksityisetsivä Cormoran Striken ja hänen apulaisensa Robin Ellacottin tutkimuksista kertova sarja jatkuu. Kolme aiempaa osaa, Käen kutsu, Silkkiäistoukka ja Pahan polku, ovat saaneet ylistävän vastaanoton. Robert Galbraith on nimimerkki, jonka takana on menestyskirjailija J.K. Rowling.

Stephen King: Viimeinen vartio

Stephen King päättää Mersumies-trilogian tähän romaaniin, jonka ensin olin jättämässä kesken jo alkuunsa, mutta jotenkin vain tämä kauhulla maustettu jännäri tuli luettua loppuun asti: Viimeinen vartio (Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2018; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-951-31-9856-5).



Yliluonnollisia ja tieteiskirjallisuuteenkin viittaavia aineksia on romaanissa sotkettu tarinaan siinä määrin paljon että perinteisen dekkarin juoni ei enää toimi, mutta kohtalaisen taitavasti King tarinaansa silti pyörittää, vaikka melkoisia aukkoja juonessa onkin. Trilogian kaksi ensimmäistä osaa ovat kieltämättä parempia kuin tämä päätösosa, mutta hyvä että tämäkin tuli luettua.

Jo kuuden vuoden ajan Brady Hartsfield on maannut aivovammaklinikan huoneessa 217. Näyttää siltä, että massamurhasta tuomitulla miehellä on vintti pysyvästi pimeänä. Mutta tyhjän katseen takana jylläävätkin uudet arvaamattomat voimat.

Samaan aikaan etsivä Bill Hodges löytää rikospaikalta oudon Z-kirjaimen. Ja sitten toisen ja kolmannen. Monessa liemessä keitetty Hodges joutuu pian myöntämään, että todisteet johtavat erään sairasvuoteen luo. Brady on palannut. Ja hän haluaa kostaa paitsi Bill Hodgesille myös koko kaupungille.

Ylistetty Bill Hodges -trilogia on kuin kunnianosoitus perinteiselle dekkarille, johon King nyt varmoin ottein sekoittaa annoksen kauhua ja yliluonnollista.

Bill Clinton ja James Patterson: Kadonnut presidentti

Bill Clinton ja James Patterson tarjoavat jännärin jossa USA:n presidentti joutuu keskelle kansallista turvallisuutta uhkaavaa salaliittoa: Kadonnut presidentti (Kustannusosakeyhtiö Otava, 2018; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-951-1-32041-8).



Kirja oli nopealukuisempi kuin oletin, mutta se johtui ehkä siitä että hypin yli pitkästyttävimmät kohdat joissa oli poliittista jaarittelua.

Mikään täysosuma tarina ei ole, pikemminkin kierrätettyä tavaraa, mutta joitakin omaperäisiä huomioita USA:n johtamisesta mukaan on päässyt, samaten kuin juonikuvioita joissa lukijaa vedätetään, kaikkeahan ei kannata kerralla paljastaa.

Kun entinen presidentti ja maailmanmenestyskirjailija yhdistävät voimansa, tuloksena on ainutlaatuinen jännäri, joka kihisee Washington D.C.:n salaisuuksia ja sisäpiirin tietoa.

Miten maailman vartioiduin mies voi kadota? Onko hän lähtenyt vapaaehtoisesti?

Kadonnut presidentti kuvaa ovaalin työhuoneen kiehuvaa painetta, henkeäsalpaavia päätöksiä ja suunnattoman vallan mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Vuosikymmenen kuumimmassa trillerissä käsitellään synkkiä uhkakuvia, jotka ovat tosielämästäkin tuttuja.

Stephen King: Etsivä löytää

Stephen King jatkaa Mersumies-trilogian tarinaa jännitysromaanilla, jossa rikosten motiivina on pakkomielle kirjallisuuteen: Etsivä löytää (Tammi, 2017; ISBN 978-951-31-8822-1).



Romaani oli teemoiltaan melkolailla erilainen kuin romaanisarjan aiempi osa, mutta kumma kyllä palaset pysyivät jotakuinkin kasassa, vaikka paikka paikoin tuntui ettei tämä romaani voi millään pitää kutiaan. King osaa kertomisen taidon, ja yllättäen lopputulos on varsin mainio, vaikka melkoista epäsuhtaa romaanista löytyykin. Seuraavan romaanin teemoista saa jonkin verran aavistusta, enkä oikein malttaisi odottaa että pääsen sitä lukemaan.

Mersumiehestä tuttu etsivä Bill Hodges saa vastaansa lukijan, jonka pakkomielle erakoituneeseen menestyskirjailijaan menee liian pitkälle. Morris Bellamy on raivoissaan. Kirjailija John Rothstein on lopettanut suositun Jimmy Gold -sarjansa. Ja vieläpä aivan väärin. Morris surmaa kirjailijan ja löytää muistikirjat, joissa on kaksi julkaisematonta Jimmy Gold -romaania. Mutta häkki heilahtaa ennen kuin Morris ehtii uppoutua niihin.

Vuosia myöhemmin mittaamattoman arvokkaat muistikirjat löytää teini nimeltä Pete Saubers, jonka perheen lama ja massamurhaaja Mersumies ovat ajaneet taloudelliseen ahdinkoon. Pahaksi onnekseen Pete erehtyy kaupittelemaan muistikirjoja aivan väärälle henkilölle ja saa vankilasta vapautuneen Morrisin kannoilleen. Se joka väittää, etteikö kirjallisuus voisi muuttaa elämää, saa varautua nielemään sanansa. Mutta millä tavalla, sen päättää eläköitynyt rikosetsivä Bill Hodges.

Stephen King: Mersumies

Stephen Kingin taidosta kirjoittaa olen ollut aina vakuuttunut, mutta jotkin hänen teoksensa eivät vain ole puhutelleet. Tämä dekkari iski kiinni ensi riveiltä eikä päästänyt irti missään välissä: Mersumies (Tammi, 2016; ISBN 978-951-31-8581-7).



Romaani on trilogian ensimmäinen osa. Toinen osa on Etsivä löytää, ja se on kirjastossa varauksessa, mutta kestää aikansa ennen kuin sen saan käsiini. Ja kolmatta osaa jo samalla odottelen saapuvaksi ja varattavaksi.

En väitä romaania kaikilta osin mestarilliseksi, mutta pienistä muotovirheistä ja muista kommelluksista huolimatta King päihittää lähestulkoon kaikki nykyajan dekkaristit. Voi olla niinkin että paikka paikoin King on tarkoituksella leikitellyt lukijan kanssa, houkutellut ristiriitaisuuksilla vääriin johtopäätöksiin.

"Tuhat varmaa työpaikkaa!" kaupunki lupaa. Lukemattomia työttömiä, jotka aamuyön harmaina tunteina jonottavat niitä kadulla. Varastettu mersu, joka törmää heihin tahallaan. Kahdeksan kuollutta. Tappaja pakenee.

Kuukausia myöhemmin eläköitynyt rikosetsivä Bill Hodges saa kirjeen. Mersumieheksi itseään kutsuva tappaja haluaa keskustella hänen kanssaan Sinisen sateenvarjon alla -nimisellä chattisivustolla. Hodgesin on suostuttava, vaikka tietokoneen käynnistäminen on kuin avaisi ikkunan omaan elämäänsä. Kuka tahansa voi kurkistaa sisälle.

Paul Kalanithi: Henkäys on ilmaa vain

Paul Kalanithi kertoo neurokirurgin työstä viiltävän kauniissa kirjassa, jonka lähtökohtana on lääkärin sairastuminen parantumattomaan keuhkosyöpään: Henkäys on ilmaa vain (Bazar, 2016; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-952-279-380-5).



Kalanithi ei alunperin halunnut lääkäriksi vaan opiskeli kirjallisuutta, mutta hänen kiinnostuksensa ihmisen ajatteluun vei lopulta lääketieteen haastavimpien kysymysten pariin.

Kuvaus lapsuudesta ja opiskelusta on tarkkanäköistä pohdintaa elämän valinnoista ja käänteistä, ja vaikka tekstiä värittää luopumisen haikeus, on mukana runsaasti myös elämän iloa ja kauneutta. Suurenmoinen kirja, arvokas kuvaus elämästä, soveltuva yhtä lailla lääkäreille kuin potilaille.

Tätä kirjoittaessa teoksesta on Helmetissä 229 varausta.

Paul Kalanithi, 36-vuotias neurokirurgi, on valmistumassa kymmenen vuoden erikostumisvaiheen jälkeen. Hän kohtaa päivittäin työssään syöpään sairastuneita, joiden ennuste ei ole paras mahdollinen. Kunnes eräänä päivänä hän saa oman diagnoosinsa: neljännen vaiheen keuhkosyöpä. Noin vain, täysin yllättäen, Paulin ja hänen Lucy-vaimonsa tulevaisuudensuunnitelmat saavat täyskäännöksen.

Paul kirjoittaa lapsuudestaan, nuoruudestaan ja opiskeluajastaan lämpimästi, mutta ennen kaikkea hän pohtii elämän merkitystä monesta eri näkökulmasta: Mikä tekee elämästä elämisen arvoista kuoleman edessä? Mitä sitten kun elämä ei enää näyttäydykään portaikkona kohti tulevaisuutta? Millaista on saada esikoinen, pieni Cady-tytär, kun itse on kasvokkain oman kuolemansa kanssa?

Paulin kuoleman jälkeen hänen vaimonsa Lucy työsti kirjan valmiiksi. Paulin sanat elävät kuin oppaana ja lahjana meille kaikille.

Muistelmateos Henkäys on ilmaa vain on mykistävän kaunis kertomus rohkeudesta, ja se vaikuttaa lukijaansa vielä pitkään kirjan kansien sulkeuduttua. Kirjaa on myyty yksin Yhdysvalloissa lähes miljoona kappaletta, ja se on ollut ilmestymisestään lähtien myyntitilastojen kärjessä. Euroopan valloitus on vasta alkanut.

Paul Kalanithi (1979-2015) oli neurokirurgi ja kirjailija, monilahjakkuus, joka ennen siirtymistään lääke tieteen alalle suoritti tutkinnot kirjallisuustieteessä ja biologiassa. Hän valmistui Yalen yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta huippu arvosanoin ja suoritti neuro kirurgian erikoistumisjakson Stanfordin yliopistollisessa sairaalassa. Hänen erikoistumisopintonsa päättyivät vuonna 2014. Hän menehtyi keuhkosyöpään maaliskuussa 2015.

John Williams: Butcher's Crossing

John Williamsin romaani on länkkäri, jotakuinkin paras koskaan kirjoitettu: Butcher's Crossing (Bazar, 2016; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-952-279-207-5).



Mieleen tulee vain yksi toinen kirja, jossa länkkärin kuosissa kerrotaan yhtä lailla ihmisyyttä syvälle viiltävä tarina, ja se on Cormac McCarthyn pääteos, romaani Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta. No, muutamassa Elmore Leonardin teoksessa on myös kovaa yritystä, mutta ihan tällaiseen napakymppiin Leonard ei osu.

Kuten romaanissa Stoner John Williams ei selittele, vaan kertoo toteavasti asioista siten kuin ne tapahtuvat, ja lukija joutuu todistajaksi elämälle jota kirja kuvaa, ja kuvaus on sillä tavalla tiukasti osuvaa että välillä oli pakko pitää taukoja. Siinä määrin romaanin teksti tuntui hiertyvän lukijan nahan alle että tekstin lukeminen teki kipeää.

Kuvaus villin lännen viimeisistä ajoista on uljas kertomus ihmisen yrityksestä etsiä omaa olemustaan, tavoittaa omaa itseään, ja samalla kirja kertoo yhtä lailla hyvyydestä kuin pahuudesta, siitä miten ihminen yrittäessään elää elämäänsä ajautuu ristiriitaan maailman todellisuuden kanssa, tai sanoisiko niin että lukija joutuu todistamaan sitä kuilua joka on ihmisen tavoitteiden ja odotusten sekä häntä ympäröivän todellisuuden välillä.

Kansas, 1870. Nuori Will Andrews jättää yliopiston kesken ja saapuu pieneen Butcher's Crossingin kaupunkiin keskelle ei mitään. Hän haluaa kokea Ralph Waldo Emersonin innoittamana alkuperäisen suhteen luontoon, mutta keskilännen kovapintaisten miesten kansoittama onnenonkijoiden kaupunki vaikuttaa tylyltä. Andrews tutustuu pian mieheen, joka saa hänet vakuuttuneeksi Coloradon vuoristossa majailevasta valtavasta biisonilaumasta, jota kukaan ei ole löytänyt. Neljän miehen uhkarohkea retkikunta lähtee matkaan preerian halki. Raskas matka saa kuin saakin täyttymyksensä, kun miehet jäljittävät biisonilauman ja pääsevät tappamisen makuun. Ajantaju unohtuu, ja talvi pääsee yllättämään miehet.

Butcher's Crossing julkaistiin alun perin vuonna 1960. John Williamsin ylistetyn Stonerin tavoin se on löydetty ja saavuttanut menestyksen vasta nyt, vuosikymmeniä myöhemmin. Tarina kulkee Butcher's Crossingissa toiseen suuntaan kuin Stonerissa, yliopistomaailma vaihtuu karkeaan, kovaan elämään lähellä luontoa. Williams kunnioittaa lännentarinan perinteitä ja tavoittaa jälleen paljaan ihmisyyden kuvauksen. Kirjan pelkistetty kerronta vavahduttaa lukijaa.

Robert Galbraith: Pahan polku

Minulla oli Helmetissä varauksessa Robert Galbraithin dekkari sekä englanninkielisenä alkuperäisteoksena Career of evil että suomenkielisenä käännöksenä: Pahan polku (Otava, 2015; ISBN 978-951-1-29169-5).





Kävi sitten niin, että kummatkin kirjat tulivat saataville kirjastosta samaan aikaan, joten oli mahdollista verrata miten englanninkielinen alkuteos ja käännös toimivat. Ja täytyy myöntää, että aika hyvin teos on käännetty, mitä nyt muutamassa kohdassa huomasin pieniä oikolukuvirheitä. Toisaalta englanninkielisessä tekstissä oli enemmän vivahteita, käännettynä tuntui jotain puuttuvan dialogista ja tekstistä ylipäänsä.

Palautin englanninkielisen käännöksen pikapuoliin, mutta suomenkielisen kanssa kesti pitkään, laina-ajan loppuun saakka. Tarina tuntui jossain määrin venytetyltä. Kahden päähenkilön välinen ihmissuhde syventyi ja sai lisää sävyjä, muut kirjan henkilöhahmot olivat melkolailla syvyyttä vailla, eikä tarina tarrannut kiinni ihan niin kuin oletin. Mutta tuli teos silti luettua, ja pakko on laittaa seuraava osa kirjastosta varaukseen heti kun se ilmestyy.

Blake Crouch: Ei pakotietä

Blake Crouch on luonut nyrjähtäneenoloisen maailman, joka tarjoaa puitteet Wayward Pines -kirjasarjalle. Kertomus alkaa romaanista Ei pakotietä (Tammi, 2015; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-951-31-8523-7).



Kirjasarjaa markkinoidaan suorastaan maanisesti hehkuttamalla kirjojen pohjalta tehtyä tv-sarjaa: "Wayward Pines -trilogiasta on tehty tv-sarja, ja hänen muista kirjoistaan on tulossa lisää sarjoja ja elokuvia."

En nyt oikein tiedä mikä tässä kirjasarjassa on erityistä, sillä kertomus on monesta lähteestä lainattua tavaraa, jossa yhdistellään fantasiakirjallisuuden, tieteiskirjallisuuden ja jännärien lajityyppejä, ja pyritään pitämään lukija epätietoisena siitä mikä todella on kaiken taustalla.

Entä mikä sitten on kaiken taustalla? No, enpä sanoisi että tässä nyt erityisen omaperäisellä tavalla on lähdetty tarinaa rakentamaan.

Wayward Pines on jännityssarja, joka vie lukijansa outoon pikkukaupunkiin Idahossa. FBI-agentti Ethan Burke saapuu Wayward Pinesiin etsimään kollegojaan, jotka ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Idyllisessä pikkukaupungissa kaikki vaikuttaa täydelliseltä, mutta outoa kyllä Ethan ei saa yhteyttä ulkomaailmaan eikä kaupungin seriffi ota häntä tosissaan. Vasta kun kotiinpaluu osoittautuu mahdottomaksi, tajuaa Ethan että jokin on pahasti vialla. Hänen on ratkaistava Wayward Pinesin arvoitus - tai jäätävä sinne loppuelämäkseen.

John Williams: Stoner

Tätä arviota kirjoittaessani on Helmetissä John Williamsin romaanista 329 varausta, mikä kuvastaa teoksen suosiota: Stoner (Bazar, 2015; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-952-279-112-2). Romaanin johdannon on kirjoittanut John McGahern.



Aika ajoin tulee luettavaksi kirjoja, joiden teksti suorastaan tekee kipeää, ja sellainen on tämä romaani. Teos kertoo William Stonerista, pientilallisten pojasta joka pärjää koulussa ja lähtee yliopistoon opiskelemaan maataloutta, mutta löytää sieltä kirjallisuuden ja päätyy yliopistoon apulaisprofessoriksi.

Tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkuun juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa. Stoner joutuu kokemaan suuren lamakauden kurjuuden ja yliopiston sisäisen valtapolitiikan arvaamattomuuden, ja ajautuu sivuraiteelle niin urallaan kuin avioliitossaankin.

Romaani on kirjoitettu hillitysti mutta tinkimättömästi, kuvaten päähenkilön elämän keskeisiä tapahtumia, eloonjäämisen kamppailua joka jatkuu päivästä päivään. Epäonnistuminen varjostaa, eikä elämällä tunnu olevan mitään suurempaa tarjottavaa, mutta Stoner jatkaa pieniviritteistä olemassaoloaan huolimatta siitä että kukaan ei häntä tunnu ymmärtävän.



Romaanin lukeminen oli hidasta, koska tekstin lukeminen sattui, ja lopulta laina-aika tuli vastaan ja kirja täytyi palauttaa seuraavaa lainaajaa varten. Tähän romaaniin on pakko palata myöhemmin.

Teos ilmestyi alunperin vuonna 1965, mutta suurempaa huomiota se sai vasta 2000-luvulla uuden painoksen myötä. Suvaitsemattomuuden ja ymmärtämättömyyden teema sekä ihmisen kyvyttömyys ilmaista todellista itseään ovat teemoja jotka kestävät aikaa.

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

Robert Galbraithin toinen romaani oli pitkään Helmetissä varattuna ennen kun sain sen käsiini, eikä tarina hassummin kulkenut tälläkään kertaa, vaikka kerronnan tiivistämisen tarvetta kyllä olisi ollut: Silkkiäistoukka (Otava, 2014; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-951-1-28012-5).



Kirjassa tutkimuksiaan jatkaa yksityisetsivä Cormoran Strike apunaan sihteerinsä Robin Ellacott, ja näiden kahden erilaisen persoonallisuuden välinen suhde on se pidempi kehyskertomus joka kirjailijalla on sarjaa kirjoittaessa mielessään. Mutta varsinainen dekkarin juoni on klassista englantilaista salapoliisiromaania:

Kun lontoolainen kirjailija Owen Quine katoaa, vaimo kutsuu paikalle yksityisetsivä Cormoran Striken. Tutkimuksissa käy pian selväksi, että miehen katoamiseen liittyy paljon enemmän kuin vaimo luulee. Kirjailija on juuri saanut valmiiksi romaanin, jossa hän maalaa ilkeän muotokuvan lähes kaikista tuntemistaan ihmisistä. Kirjan julkaiseminen tuhoaisi monen elämän. Kun Quine löytyy raaasti murhattuna, Strikella on edessään kilpajuoksu aikaa vastaan. Kuka on tämä säälimätön murhaaja, jonka kaltaista Strike ei ole koskaan ennen kohdannut?

Kovin paljon romaanista ei jäänyt mieleen, paitsi että toimitustyö oli tehty jossain määrin huolellisemmin kuin ensimmäisessä sarjan osassa, eikä pitkiä jaaritteluja ollut yhtä lailla paljon. Hyvä dekkari tämä oli, vaikkakaan ei erityisen omaperäinen tai syvällinen, ja epäilemättä olen laittamassa ensimmäisten joukossa Helmetissä varauksen sarjan seuraavaan osaan, jahka se ilmestyy.

Robert Galbraith: Käen kutsu

Tämän Robert Galbraithin jännärin isoin juttu lienee nimimerkin takaa paljastunut kirjailija, mutta aika hyvin romaani toimii ihan itsenään, vaikka paikka paikoin olisi toivonut kuvailun tiivistämistä ja johdonmukaisempaa kerrontaa. Ei tämä hassumpi aloitus jännärien sarjalle kuitenkaan ole: Käen kutsu (Otava, 2014; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-951-1-28194-8).



Romaanin päähenkilö on Cormoran Strike, sotavammainen yksityisetsivä joka pärjäilee jotenkuten. Tutkittavakseen hän saa tapauksen, joka on jopa liiankin näppärä jännärin juoneksi, mutta varsin hyvin tarina kuitenkin on kirjailijan näpeissä:

Kun kaunis, ongelmien piinaama mallityttö putoaa lumen peittämältä parvekkeelta Mayfairissa, kaikki viittaa itsemurhaan. Veljellä on kuitenkin epäilyksensä, ja hän palkkaa yksityisetsivä Cormoran Striken tutkimaan tapausta. Strike on Afganistanin sodan sekä ruumiillisesti että henkisesti rampauttama veteraani, joka kamppailee saadakseen otteen elämästään. Uusi tapaus turvaa hänen taloudellisen toimeentulonsa, mutta vaatii myös veronsa: mitä syvemmälle Strike sukeltaa nuoren mallin mutkikkaaseen maailmaan, sitä synkemmäksi se paljastuu - ja sitä lähemmäs vaaraa hän itse joutuu...

Teoksessa pedataan jossain määrin ilmiselvää ihmissuhdekuviota tulevien romaanisarjan osien varalle, mutta epäilemättä kirjailijalla on monen monta käännettä suunnitteilla tulevan varalle. Jos kirjailija malttaisi tiivistää tekstiään ja vähentää kerronnan koukeroita, voi tästä romaanisarjasta tulla varsin mainio lisä yksityisetsivätarinoiden kovasti kilpailtuun genreen.

Laitoin teoksen seuraavan osan - Silkkiäistoukka - varaukseen saman tien tämän luettuani. Varauksia on 264, ja kestää aikansa ennen kuin jatko-osan saan käsiini, mutta se ei haittaa, hengähdystauko on tarpeen.

Stephen King: Tapahtumapaikkana Duma Key

Kauhua ja fantasiaa, sitä tarjoilee Stephen King runsain mitoin tässä romaanissa, jossa pohditaan taiteen olemusta ja taiteilijan kyvyn merkitystä, ja samalla myös sitä millaisessa todellisuudessa elämme ja missä määrin todellisuuden luonteeseen voi vaikuttaa: Tapahtumapaikkana Duma Key (Tammi, 2009; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-951-31-4624-5).



Kirja on melkoinen järkäle, 639 sivua, ja siinä on tyhjäkäyntiä niin että paikka paikoin hyppelin sivukaupalla eteenpäin. Mutta tarina vetää silti eteenpäin tehokkaasti, ja parhaimmillaan King onnistuu pohtimaan taiteen tekemisen mysteeriä omaperäisellä ja syvällisellä tavalla, ilman että tarinan paranormaalit elementit nousevat liikaa pääosaan.

Parhaimmillaan kirja on teoksen alkupuolella, kun King virittelee näyttämöä myöhemmille tapahtumille ja rauhallisesti pohdiskelee sitä kykyä joka taiteilijalla on näkiessään jotain erityistä ja uutta ympäröivässä todellisuudessa. Kirjoittamisen kyky Kingillä on tallella, ja kertomisen vimmaa tuntuu olevan riittävässä määrin.

Langennut mies

Tony Hillerman kirjoitti "navajodekkareita", jotka ovat osoittautuneet vallan mainioiksi. Sarjassa kuudes on Langennut mies (Otava, 1998; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 951-1-15067-7). Tämäkin kirja on lyhyt, 236 sivua, ja mietiskeleväinen, joku voisi joka puhua "slow life" -ajattelusta kirjan taustalla.

Kirjan päähenkilöt ovat tutut, Joe Leaphorn, joka on jäänyt poliisista eläkkeelle, ja Jim Chee, joka suunnittelee naimisiin menoa ja on nyt edennyt esimiestehtäviin.

Kirja kuvaa navajokulttuuria mielenkiintoisella tavalla, esimerkiksi sitä miten navajoilla ei ole kilpailuviettiä ja miten hiljaisuudelle annetaan tilaa. Minne tässä nyt kiire olisi?

Kirjan tarina on kudottu vuorikiipeilyn tai ehkä pikemminkin kalliokiipeilyn ympärille, ja samaan aikaan tutkitaan myös kummallisia karjavarkauksia joissa tuntuu olevan ammattilainen asialla.

Tykkäsin kovasti, ja pistin saman tien varaukseen sarjan seuraavan teoksen Ensimmäinen kotka, joka on tietääkseni viimeinen sarjasta suomennettu kirja. No, jos se on yhtä hyvä, täytyy jatkaa eteenpäin englanniksi.