Naomi Novik: Jadevaltaistuin

Pidin Naomi Novikin fantasiaromaanista Kuninkaan lohikäärme, joten tartuin jatko-osaan positiivisin odotuksin: Jadevaltaistuin (WSOY, 2010; suom. Inka Parpola; ISBN 978-951-0-36336-2).



Novik yhdistää todellisia historiallisia tapahtumia ja henkilöitä keksittyyn fantasiamaailmaan kohtalaisen omaperäisesti, mutta tässä romaanissa alkoi tuntua jo siltä että samoja ideoita kierrätetään uudestaan ja uudestaan.

Hyvin kirjoitettu romaani tämä siitä huolimatta on, mutta enää ei kiinnosta jatkaa tarinassa eteenpäin, eikä teossarjaa tietääkseni ole suomennettukaan tästä enempää.

Jadevaltaistuin jatkaa amerikkalaiskirjailija Naomi Novikin älyllisillä lohikäärmeillä maustettua historiallista fantasiasarjaa. Kiinalaiset saapuvat vaatimaan lohikäärme Temerairea takaisin Isolta-Britannialta. Käy ilmi, että Temeraire oli kiinalaisten lähettämä lahja Napoleonille eikä sen päätyminen ilmavoimien kapteeni Will Laurencen hoivaan heistä sovi lohikäärmeen arvolle. Edessä on vaarallinen matka kauas Kiinan keisarin hoviin.

Novik yhdistää teoksissaan todellista sotahistoriaa ja fantastisia lohikäärmeitä. Tuloksena on kiehtova lukuromaani suuren seikkailun ystäville. Jadevaltaistuin laventaa maailmaa, jonka palkittu kirjailija esitteli sarjan ensimmäisessä osassa Kuninkaan lohikäärme (2008).

Graeme Simsion: Vauvatesti

Pidin melkoisesti Graeme Simsionin romaanista Vaimotesti, ja niinpä tartuin myös jatko-osaan, mutta se ei jaksanut viehättää enää lähestulkoon samalla tavalla: Vauvatesti (Otava, 2015; ISBN 978-951-1-28956-2).



Aspergerin oireyhtymään viittaavista ilmiöistä kärsivä päähenkilö saa tällä kertaa ympäristönsä sekaisin pyrkiessään ymmärtämään, mitä vanhemmaksi tulo tarkoittaa, ja paljon huumoria tästä aiheesta on kirjaan siroteltu. Mutta alkuperäisen kirjan raikkaus on jotenkin päässyt kuivahtamaan, tai ehkä olennaisesti samaa tarinaa ei vain jaksa lukea uudelleen. Romaanin lukeminen jäi kesken, en edes puoliväliin jaksanut.

Vaimotesti-romaanissa omalaatuinen genetiikan tutkija Don Tillman löysi testilomakkeen avulla vaimokseen Rosien. Pariskunta muuttaa New Yorkiin, ja pian Rosie kertoo, että on aihetta juhlaan. Parin tarkentavan kysymyksen jälkeen Don tajuaa Rosien odottavan vauvaa.

Yllätyksiä inhoava Don häkeltyy, mutta ryhtyy sitten ahkerasti hankkimaan aiheesta tietoa ystäviltään ja internetistä. Valitettavasti vanhemmuuteen liittyy lukuisia sosiaalisia konventioita ja käytöstapoja, jotka eivät koskaan ole olleet Donin vahva puoli. Väärinkäsitys seuraa toistaan hulvattoman hauskassa tarinassa.

Graeme Simsion: Vaimotesti

Graeme Simsion kertoo erilaisuudesta, ihmissuhteista ja erityisesti parinvalinnan vaikeudesta huumoripitoisessa rakkausromaanissa Vaimotesti (Otava, 2014; suom. Inka Parpola; ISBN 978-951-1-28726-1).



Kirjan päähenkilö Don Tillman on mies, joka päättää ratkaista vaimon löytämisen ongelman rationaalisesti kyselytutkimuksen avulla. Urallaan menestynyt mutta yksityiselämässä kompuroiva päähenkilö on melkoinen karikatyyri, mutta huumorin omaperäisyys oli kertakaikkisen riemastuttavaa.

Voiko tunne-elämän asioita käsitellä rationaalisesti? Ja miten käy Donille, kun epärationaalisuus saa arkipäivän rutiinit sekaisin ja mennään tunteiden alueelle?

Luin romaanin melkein yhdellä istumalla, sen verran näppärästi tarina kulki eteenpäin. Lainasin myös jatko-osan Vauvatesti, ja sekin oli mallikas suoritus, mutta sama tavara uudelleen kierrätettynä ei enää jaksanut yhtä lailla viehättää, ja jatko-osan lukeminen jäi kesken.

Siansorkkakriisi, Takkijupakka, Aprikoosijäätelökatastrofi. Donin kontaktit naisten kanssa eivät ole olleet kovin rohkaisevia. Yhtäkkiä ratkaisu oikean kumppanin löytämiseksi tuntuu päivänselvältä. Kyselylomake! Urallaan menestynyt mutta ihmissuhteissaan kompuroiva genetiikan professori Don Tillman päättää etsiä vaimon tieteellisin menetelmin. Testin avulla hän suodattaisi pois ajanhaaskaajat, jäätelödiskriminoijat, visuaalisesta häirinnästä valittajat, kristallipalloihin tuijottajat, muotihullut, vegaanit, urheilunseuraajat, luomisopinkannattajat, tupakoitsijat, tieteellisesti lukutaidottomat ja homeopaatit. Ideaalitapauksessa jäljelle jäisi täydellinen kumppani. Odottamatta tielle osuu Rosie, kyselytutkimuksen valossa täysin mahdoton vaihtoehto - mutta hänestäpä Don ei niin vain pääsekään eroon.

Neil Gaiman: Hämähäkkijumala

Neil Gaiman ei ole tässä kirjassa parhaimmillaan, mutta siitä huolimatta tämä teos voitti vuonna 2006 Mythopoeic-palkinnon, British Fantasy -palkinnon ja Locus-palkinnon: Hämähäkkijumala (Otava, 2009; suom. Inka Parpola; ISBN 978-951-1-21002-3).



Gaiman kertoo teoksessa eräänlaisesta perhekronikasta, miehestä nimeltä Paksu Charlie, joka ei oikeasti ole paksu mutta kun hänen isänsä herra Nancy antoi jollekulle nimen, se nimi pysyi. Sitten käy ilmi, että Charliella on velikin, ja siinä missä Charlie on kovin tavallisen oloinen, on veljellä isältä perittyjä kykyjä saada kummallisia asioita tapahtumaan.

Helmetissä teos on saanut kolme tähteä (13 arviointia), mikä on jotakuinkin oikein. Gaiman pyörittää tarinaansa paikoitellen mallikkaastikin, mutta mitenkään järisyttävä tämä lukukokemus ei ollut. Mutta siitä huolimatta, kyllä tämä tuli luettua, lähes yhdeltä istumalta.

PS. En tiedä pitäisikö tätä jotenkin noteerata, mutta noteerataan nyt kuitenkin: tämä on 1501. postaus täällä Valopolussa. Näistä postauksista yli 1300 on ollut kirja-arvioita, loput sekalaista pohdintaa milloin mistäkin aiheesta.

Paha poika Brawly Brown

Walter Mosley kirjoittaa dekkareita jossa kuvataan tummaihoisten amerikkalaisten elämää, ja tällainen on myös Paha poika Brawly Brown (Loki-kirjat, 2003; suom. Inka Parpola; ISBN 951-825-015-4). Suomennos on sinänsä erinomainen, mutta jonkin verran oli vaikeuksia uskoa kirjan "katujen slangin" autenttisuuteen. Suomessa kun vain ei ole semmoista todellisuutta kuin mustassa Amerikassa.

Mutta hienosti Mosley kirjoittaa, päähenkilönä on Easy Rawlins, joka elättää uusperhettään laillisissa hommissa. Mutta kun parhaalle ystävälle tulee vaikeuksia, Rawlins joutuu kaduille etsimään selitystä tapahtumille.

Kirjassa elää Los Angeles sellaisena kuin se harvoin on kuvattu, todellisuutena jossa parhaitenkin menestynyt musta mies joutuu valkoisten murjomaksi ellei pidä varaansa. Mutta toisaalta kaduilla tarvitaan omaa osaamistaan, ja Rawlins jos kuka on "yleismies" joka pystyy tekemään melkein mitä tahansa. Ja tässä kirjassa hän joutuu myös käyttämään taitojaan laidasta laitaan.

Mosley kirjoittaa uskottavasti, välillä pakahduttavan todellisesti sellaisesta maailmasta jossa ihonväri määrittää sen mitä pystyt saamaan aikaan. Inhimillinen kirja, joka on kirjoitettu silmät auki, syyttelemättä ja kiertelemättä.