Philippe Delerm: Päivätorkut piloilla

Kirjaston kirjahyllyjen tutkimisessa on oma hohtonsa, varsinkin sellaisessa kirjastossa jossa harvemmin tulee käytyä, sillä silmiin osuu sellaista mitä ei tiennyt olevan olemassakaan, esimerkkinä tämä Philippe Delermin pakinakokoelma: Päivätorkut piloilla (Otava, 2002; suom. Annikki Suni; ISBN 951-1-17739-7). Teoksen kuvituksena on piirroksia, "rautalankavinjettejä", tekijänä Juha Markula.



Delerm juttelee arkisista asioista, tutuista ja samalla kummallisista, joskus vähän nolostuttavallakin tavalla, kaivaen esiin hyvinkin tavanomaisesta sellaisia puolia että yleensä tämmöisiä ajatuksia ei toisten kuullen sanottaisi, eikä varsinkaan näin julkisesti, "mitähän naapuritkin ajattelisivat", mutta niin vain kirjaksi asti näitä tekstejä on koottu, ja hyvinkin itsensä näistä pakinoista tunnistaa, vähintäänkin niin että vähän samaan tapaan sitä joskus tulee kanssaihmisistä ajateltua, ja aina ei muista edes nolostua jälkeenpäin.

Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne

Taisin saada melkoisen Amélie Nothomb -tartunnan, niin tiukasti tämä omaelämänkerrallisiin aineksiin perustuva romaani puraisi: Nöyrin palvelijanne (Otava, 2003; suom. Annikki Suni; ISBN 951-1-18667-1). Laitoin saman tien varaukseen romaanit Antikrista ja Samuraisyleily, joista erityisesti Antikrista on saanut kehuja.

Helmet-järjestelmässä Nöyrin palvelijanne oli saanut täydet viisi tähteä (viisi arviointia), ja kirjasta oli kahdeksan varausta, mitä voi pitää isona määränä jo kymmenen vuotta sitten suomeksi ilmestyneelle kirjalle.

Kirja sai vuonna 1999 palkinnon Grand Prix roman de l'Académie française, ja vaikka teoksessa on sivuja vain 127, kyllä se romaanin mittoihin kasvaa.

Kirja kertoo japanilaiseen suuryritykseen töihin tulevasta belgialaisesta Amélie-nimisestä naisesta, joka onnistuu tekemään kaiken väärin, erityisesti osoittamalla aloitteellisuutta joka ei kuulu japanilaiseen yrityskulttuuriin.

Teos on terävän humoristinen, ehkä ironia-termi kuvaa tätä huumorin lajia parhaiten, voisi kyllä puhua myös sarkasmista. Eurooppalaisen ja japanilaisen työkulttuurin erot tulevat vahvasti esille, kuitenkin siten että Nothomb pystyy ikään kuin sisältä käsin ymmärtämään sitä maailmaa jossa tällaiset mahdottomat käyttäytymissäännöt ovat syntyneet.

Kielitaitonsa vuoksi yhtiöön palkattu Amélia joutuu urallaan syöksykierteeseen, ja lopulta hän päätyy vessojen siivoojaksi esimiehensä (tai oikeammin esinaisensa) nöyryyttämänä. Nothombin kuvaus hierarkkisen organisaation toimintamalleista on karmaisevaa luettavaa, mutta samalla tavattoman uskottavaa, eikä kaukana ole se ajatus etteikö suomalaisessakin työkulttuurissa voisi olla jotain vivahdetta vastaavista ilmiöistä.