Andrea Camilleri tarjoilee kulinaristisen salapoliisitarinan, jossa on mukavasti huumoria ja jännitystä: Retki Tindariin (WSOY, 2008; suom. Helinä Kangas; ISBN 978-951-0-32966-5). Tälläkin kertaa Camilleri tuntui ikään kuin ohimennen tarinoivan mainion kertomuksen, joka pysyy hyvin kasassa ja antaa lukijalle yhtä ja toista ajattelemisen aihetta.
Salvo Montalbano on palannut poliisihommiin oltuaan vähän aikaa hyllytettynä. Kun tapahtuu murha pääsee hän taas tositoimiin, vaikka hänen esimiehensä yrittävätkin suitsia Montalbanon oma-aloitteisuutta minkä osaavat.
Tämänkertainen tarina on kirjoitettu aika ovelasti, nimellisesti tässä selvitellään nuoren miehen murhaa omalla kotiovellaan, sekä samassa kerrostalossa asuneen vanhan pariskunnan katoamista. Pikkuhiljaa alkaa esiin keriytyä tarina, jossa mennään järjestäytyneen rikollisuuden huipulle asti, keskinäisiin valtataisteluihin.
Camilleri hehkuttelee ruokailulla, ja viittaa toiseen dekkaristiin, jonka kirjoissa kulinarismilla on myös keskeinen rooli:
Hän istui verannalla ja nautti pappanozzaa, josta hän oli uneksinut jo kauan. Vaatimaton ruoka koostui pitkään keitetyistä sipuleista, jotka muhennettiin haarukalla ja maustettiin reilusti öljyllä, vahvalla etikalla, vastajauhetulla mustapippurilla ja suolalla. Aterimeksi sopi parhaiten peltihaarukka (komisariolla oli niitä pari kappaletta, ja hän varjeli niitä mustasukkaisesti), ja ruokaa hotkiessaan hän yleensä poltti kielensä ja kitalakensa ja kiroili jokaisella suupalallisella.
Yhdeksän uutislähetyksessä Nicolö Zito teki työtä käskettyä, näytti Griffojen valokuvan ja kertoi heidän poikansa olevan vanhemmistaan huolissaan.
Montalbano sulki television ja päätti ruveta lukemaan Vázquez Montalbánin uusinta romaania, joka sijoittui Buenos Airesiin ja jonka päähenkilönä oli Pepe Carvalho.
No, sanottakoon se vielä, että ihan ilman vastoinkäymisiä rikoksen selvittäminen ei suju, ja käypä tarinassa jopa niin että Montalbano menettää vähäksi aikaa ruokahalunsa, ja se on kova paikka se.
