Antero Takala: Kaamos - hämärän maisemat = landscapes of darkness

Sain ystävältä lainaan tämän Antero Takalan mustanpuhuvan valokuvateoksen, joka askarrutti melkoisesti, sai palaamaan valokuviin uudelleen. Valokuvissa kuvataan Lappia silloin kun aurinko pysyy piilossa taivaanrannan alapuolella: Kaamos - hämärän maisemat = landscapes of darkness (Musta taide, 2006; engl. käännös Jüri Kokkonen; ISBN 952-9851-75-8).

Kirjoitin teoksesta pari sanaa Light Scrape -blogissani, ja teoksesta löytyy lyhyt esittely Luontokuvan kaupasta.

Mietin pitkään mikä näissä kuvissa kiehtoo, ja ehkä se on muistiin painunut kokemus siitä miltä tuntuu olla lumisessa maisemassa jossa ei ole keinovaloa, ei muuta kuin tähtien kajo.

Tämmöisiä kokemuksia kertyi kouluikäisenä, kun koulun jälkeen kävin hiihtämässä lenkkiä pimeässä metsässä, jossa ei ollut valaistua latua, ei edes katuvaloja kylällä, vaan pimeä metsä ja silmä joka hädin tuskin näki jotain, ja senkin silmän reuna-alueella, joka tarkkaan katsomiseen ei kyennyt.

Takala on kameralla vanginnut pimeän maiseman kokemuksia jylhäksi kertomukseksi Lapista. Tätä kirjaa kelpaa katsoa uudestaan ja uudestaan.

Antero Takala: Mindscape = Mielenmaisema

Antero Takalan valokuvat olivat niin mustanpuhuvia, että kesti jonkin aikaa ennen kuin huomasin niiden omalaatuisen hehkun, ikään kuin tummat sävyt syttyisivät palamaan: Mindscape = Mielenmaisema (Musta taide, 2010; ISBN 978-952-5818-09-3). Englanninkielinen käännös: Michael Wynne-Ellis.



Teoksen valokuvat on nimetty yksinkertaisesti, esimerkiksi alla oleva kuva on "Kesäyö 1999". Lisäksi teoksessa on otteita Takalan päiväkirjoista, Matti-Juhani Karilan runoiksi muuttamina. Ja Elina Heikka kertoo esseessä "Miellyttäviä maisemia ja mielenmaisemia" mistä Takalan valokuvataiteessa on kyse.

Teos liittyy näyttelyyn Mindscapes 1960-2010, joka on esillä Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleriassa 4.5. 2013 - 30.5. 2013.



Takala toi mieleeni suuren suosikkini Pentti Sammallahden, eikä ollut suuri yllätys että Takalan ja Sammallahden yhtymäkohta mainittiin Heikan esseessä. Joka tapauksessa teos on vaikuttava, ja vaikka painojälki oli sinänsä hyvä, suuresti kiinnostaisi nähdä Takalan valokuvia näytteille asetettuna.

Tässä vielä näytteeksi runo "Susilauma Inarilla 1986":

Näen ne korkeimman saaren huipulta.
On aivan tyyntä.
Kuvittelen kuulevani niiden kynsien rapinan jään pinnassa. 
Minulla on vain 21 mm laajakulma kamerassa,
        polttoväli ei riitä.
Etsimen läpi ne näyttävät kärpäsiltä lumessa,
kaikki kaksitoista sutta.

Kaivan retkikirveeni ahkiosta. 
        Kaiken varalta.
Minä, rohkea,
sitä kuuluisaa karhunkaatajien sukua Kouvolasta.
Tarkennan kuvaa,
näyttävät olevan matkalla luoteeseen, 
Itärajan takaa Suomen kautta Norjaan.