Sisustajan unelmahetket tai sitten vaikeimmat hetket ovat juuri nyt meneillään. Oikeasti meidän matkalaukkujen pitäisi muuttaa uuteen kotiin jo kuukauden päästä. Epäilemättä muutossa tulee kiire. Varsinkin sisustuspäättäjän muuttaessa jatkuvasti mieltään - voin tunnustaa olevani todellinen tuuliviiri. Joka tapauksessa on aivan huikea tunne muuttaa uuteen kotiin ja paikkaan.
Viikonloput kuluu tällä hetkellä rakennuksilla maalaamassa ja touhuamassa. Neilikka löytää nukkumapaikkansa yleensä purukasasta - yhtään ei haittaa vaikka täkki olisi vieressä sitä varten. Evääksi punaturkille on yleensä lihapullia, niiden avulla jaksaa taas tarkkailla tilannetta ;). Nyt kodissa on kaikki tapettiseinät valmiina ja tässä valinnoista muutama. Oleskelutiloihin ja makkariin valitsin Värisilmän kautta Sence of silence - malliston Nocturne - tapettia. Meille sävyiksi valikoitui 6334 sekä 6333. Työhuoneen seinältä löytyy jotain ihan muuta ja siitä sujautan kuvia hetken päästä.
Olisin voinut ottaa Nocturne - tapettia vihreän sävyisenäkin, mutta pelkään kyllästyväni liian sävykkäisiin tiloihin. Tapettiseiniä on rauhoitettu Teknoksen Bioran sävyllä T1760. Jännittävää nähdä, mille täällä näyttää muutaman viikon päästä. Keittiönkalusteet ja ovetkin ovat jo paikalla asennusta varten.
Touhukasta tiistaita teille sinne, Ilona