Syksyyn voi hyvin hurahtaa. Kumpparit jalassa metsissä samoillessa on ainakin minulla ihan mahtava olo. Sunnuntait on varmasti tehty tätä rämpimistä varten! Puiden siimeksestä löytyi pikkuruinen mökki, joka on ehkä valloittavin ikinä - en meinannut malttaa lähteä pois laisinkaan. Meidän retkipäivä päättyi laavulla kahvitteluun ja nuotiotulella lämmittelyyn. Edes hirvikärpänen ei saanut tätä naista muuttamaan mieltään täydellisestä sunnuntaipäivästä. Myönnetään, saatan olla vähän hurahtanut samoiluun ;). Palaan kyllä maanpinnalle heti huomenna - tai ehkä vasta sen jälkeisenä päivänä.
Kotiovelle pääsyn jälkeen oli miltei pakottava tarve kokeilla uusia pannuja ja kattiloita. Kanapata on juuri sopivaa syysruokaa. Sain oman teinipopparinkin pilkkomaan kanssani juureksia ja kurpitsaa ruokaa varten - kiitos koulun kotitaloustuntien ;). Omaksi suosikiksi nousi hurjan kaunis patamainen kattila. Käytännöllinen voi siis olla kaunis. Kokeilun alla on myös Orthexin paistokasari, jospa sillä valmistuisi tänään ihan arkista jauhelikakastiketta.
Sadonkorjuupata
Kesäkurpitsaa
Kurpitsaa
Perunaa
Porkkanaa
Punasipulia
Valkosipulia
Sulatejuustoa
Kanalientä
Kanaa
Suolaa
Lehtipersiljaa
Lehtisadetta sinne, Ilona
Yhteistyössä Orthex