Voisikohan näihin päiviin jäädä asumaan

  Joskus kiivetessä ihan ylös, sinne huipulle saakka miettii - voisiko jäädä tähän. Voisiko vain ihailla maisemaa, hörppiä kahvia ja antaa hiljaisuuden kietoutua ympärille. Luulen, että juuri se on retkissä parasta. Hetki siellä, missä ei ole melua, ei kiirettä, eikä hätäilyä. 

Tänä syksynä matkat ovat hiljenneet täällä on aika kirjoitella. Toisaalta rakastan tätä aikaa, toisaalta kaipaan retkiä eri puolille kaunista Suomea. Heti lumen saapuessa on aika taas mennä, ihastua paikkoihin ja erilaisiin ihmisiin. Luulen, että olen unelmien ammatissani. Kirjoitusaika tarkoittaa myös kuvausaikaa lapsille, vauvoille, asunnoille ja ihan kaikelle maan ja taivaan väliltä. Tällä viikolla kameran takana on hiippaillut yksivuotiaita ja rippikoululaisia. Ensi viikolla olen asuntokuvauksilla ja innostun taas. Joulukorttikuvauksiin on tulossa ihan huimaa joukkoa, niissä vilistää karvakuonoja ja perheitä. Minusta on aina hienoa kuvata sinut - olit sinä sitten isolla kuonolla tai suurilla silmillä varustettu. Samoin ajattelen kirjoittaessani tarinasi, viimeisellä rivillä on hienoa huomata sen muotoutuneen kokonaiseksi.

Ennen seuraavaa innostumistani kiipeän kotikaupungin korkeimmalle huipulle Myrskyn kanssa. Jään hetkeksi hänen kanssaan kuuntelemaan hiljaisuutta ja ihastelemaan maisemia. Ei ole kiirettä, ei melua, eikä hätäilyä. 

Kiireettömän kauniita syyspäiviä sinne, Ilona

Luonnon värittämä maisema

Sitä ei vain voi lakata hämmästelemästä, mille luonnon värittämät maisemat näyttävät. Kotirantaan sujahtaa pihasta hetkessä, sinne - mikä ei ole kenenkään maata. Juuri tuossa auringon kultaamassa paikassa on lempipaikkani. Se on se mielenmaisemani. Välillä ohi kiitävät joutsenet ja toisella kerralla lintuperhe. Myrsky loirii rantavedessä, vielä ei koiruus ui villisti. Luulen, että tämä on vain ajan kysymys.

Tentsi on kiinnitetty kolmen puun varaan. Puuteltta on irti maasta, siinä on ehkä sen taika. Kyydissä on varsin mukava haaveilla ja torkkua. Äänetöntä ei ympärillä ole - lintukonserttia kuunnellessa ihastelee maiseman kauneutta. Väistämättä sitä tuntee olevansa etuoikeutettu synnyttyään Suomeen. Nämä puhtaat vedet, luonto ja sen eläimet ovat niin käden ulottuvilla. Nyt vain mietin, mihin seuraavan kerran leirini pystytän. Se saattaa löytyä kosken varrelta, kotipihalta tai kallion huipulta. 

Kauneutta - sitä on kaikkialla, Ilona

Jäätävän kaunista

Ihan pienenä tyttönä tämä mystinen paikka oli valtavan suuri. On se toki sellainen näin isonakin tyttönä. Hitonhauta on kotipaikkannan läheisyydessä oleva luonnonsuojelualue. Kesällä sen putoukset virtaavat vapaana,  mutta silti siellä on ikuinen lumi - Hitonhauta. Ainakin lumi on rotkon pohjalla sulamattomana pitkälle kesään saakka.  Isänikin kertoi jo tarinaa tästä sekä Hitto-nimisestä menninkäisestä, joka säikäytteli varsinkin pieniä tyttöjä rotkon pohjalla. Arvatkaa vaan uskoinko - no tietenkin. Jos kallioita katsoo tarkkaan on niissä menninkäisen kivettyneet kasvot.

Tarinoiden pitää jatkua, Hitonhaudalle olen tuonut poikani jo useasti ja nyt Myrskyn ensimmäistä kertaa. Myrskyn tassut ovat jo tottuneet retkipoluille, kansallispuistoihin ja luonnonsuojelualueisiin. Hitonhauta ei ole se kaikkein helppo kulkuisin. Rotkon pohjalle vajotaan kieli keskellä suuta. Liukkaat polut ovat haaste tai ainakin hidaste. Välillä koira oli napattava syliin ja laskeuduttava alas pyllymäkeä.

Uskomaton tunne hiipii rotkon pohjalla. Jääpatsaisen peittämät kalliot ovat lumoavat  - vaikka aurinko oli sulattanut ympäröivät metsät paikoitellen. Niinpä minä jälleen kerran kerroin tarinan Hitto - menninkäisestä. Onneksi olen jo iso tyttö ja menninkäinen ei ehkä tohtinut minua säikytellä enää ;).

Rotkon pohjalta valoon nousu on yhtä haastava, kuin sinne laskeutuminenkin. Meidän retkiryhmä valitsi hieman poikkeuksellisen poistumisreitin. Sen varrelta löytyi metsäpuro. Vihdoin polutkin päättyivät, eikä enää ollut jäljellä muuta - kuin suuntavaisto. Ehkä saattoi uskokin rakoilla, mutta sitä nyt ei enää päivän jälkeen muista ;). Polun löytyessä jälleen oli housut läpimärät, takki tyhjä ja hymy huulilla. Perheelle lupasin olla kertomatta enää yhtään tarinaa vähään aikaan. Mutta olenhan minä jo kartoittanut seuraavan retkeilypaikan - odottakaa vaan housujen kuivamista ja olen valmiina taas.

Aurinkoa retkiinne, minne ne sitten ikinä suuntautuvatkaan - Ilona

Kun kaikki onkin hetkessä kiinni

Kaikella on varmasti tarkoitus - ei luonto ole voinut tietää, että purot eivät voisi solista, aurinko paistaa tai puut vihertää. Vaikka hetki ympärillä pysähtyy tulee kevät - sen mukana linnut ja elämä. Sitä seuraa kesä, niittykukat ja siniset järven vedet. Miten hieno onkaan jo haaveilla kaikesta tästä.

Ajattelin, että en kirjoittaisi siitä - miten tilanne omaan elämään vaikuttaa. Ja silti olen tässä. Minun perheen elämä on nyt kodissa vapaasta tahdostani. Meillä on lähipiiri, johon kuuluvat riskiryhmäläiseni. Ei heillä ole ketään muuta, joten me vuorottelemme. 

Samalla yritän olla kurkkimatta tyhjää työkalenteria ja tehdä isoja päätöksiä. Ketään en kuvaa näinä aikoina, jotta pysyisin lupauksessani tehdä aina oikein kuvattavan suhteen. Minä siis odotan kesää ja sen mukana riemua. Toisaalta taas, lupaan asioita - joissa olen vahvuudessa eli en enää voi kalenteria muuttaa. Mietin, onko mikään enää ennallaan muutamien kuukausien päästä. Vaikka sydän sanoo, ettei saisi tehdä isoja päätöksiä - on elämän jatkuttava.

Ja sitten on toinen arki, siellä ei ole murheita. Metsä hengittää, sade kastelee, tuli lämmittää ja aurinko nousee. Se paikka on perheen kanssa metsissä ja nuotiolla. Myrsky ei tiedä tästä - ei se ole voinut tietää. Hänen mielessään purot solisevat, aurinko paistaa, vesi maistuu kuksasta - on koiran elämän paras aika käsillä. 

Pysytään lämpiminä

Ilona

Talvitarina

Joinakin päivinä maisema on niin kaunis, ettei uskalla sanoa sanaakaan - jottei rikkoisi äänettömyyttä. Retkipaikoista yksi aina vetovoimallaan kutsuva on tämä paikka kosken rannalla. Sinne kuljetaan metsäautotieltä kääntyvää polkua pitkin. Ympärillä ihastuttavat päitään lumen voimasta taivuttelevat männyt. Kenkien alla narahteleva lumi on ainoa ääni, joka täyttää hiljaisen metsän.

Mikään ei maistu paremmalle, kuin nuotimakkara ja rapeaksi paahtuneet kinkkuvoileivät. Myrsky seuraa uskollisena aivan perässäsi, hetken matkan edelläsi - kunnes tauko nuotiotulilla pysäyttää retkikaverin viereesi istumaan. Jos talvitarina kirjoitettaisiin sanoiksi, en ehkä pystyisi lukemaan sitä - vain koska ääneni rikkoisi hiljaisuuden.

Ihania hetkiä teidän tarinoihin täältä, Ilona