Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakennus. Näytä kaikki tekstit

22. syyskuuta 2018

Syyskoti












Syysillan tummuessa huomaan istuvani aina vain lähempänä liekkejä - hellaa ja kaminaa. Meille tulisijoiden valinnassa ei oikeastaan ollut vaihtoehtoja - ;) Jyväskylän Takkakeskuksen Arjalta ja Matilta on meidän kotiin tai mökille tulisijat hankittu aina. Nämä tumman valurautaa olevat lämmittimet oli mielessä heti rakentamisen alusta asti.

Hauskaa, miten syksy vie mukanaan - ihan kaikilla tavoilla. Tänään istuin huopalakki päässä rannalla odottamassa myrskyä. Rankkasateen piiskattua aikansa kasvojani kipitin kiltisti kotiin varpujeni ja oksieni kanssa. Keittiössä odotti kuuma kahvi, lämpö ja kynttilät - miten hyvälle tuntuikaan olla kotona <3 

Lempipuuhaani on syksyllä istua sipistelemässä asetelmia ja sovittelemassa niitä eri paikkoihin. Kauppareissulla ihastuin Huiskulan valmiskimpun sävyihin. Omaa kannuasetelmaa varten purin kimpun ja sovittelin sen uudelleen. Toisen kimpun madalsin vanhaan kakkuvuokaan kynttilälle mansetiksi. Muutama matkalta tuotu käpy eksyi kukkien joukkoa terästämään. 

 Kyllä syksy on vain kaunis!

 Ihania hyyrystelyhetkiä sinne, 


Ilona



13. maaliskuuta 2018

Tapettivalintoja ja rakennuskavereita










Sisustajan unelmahetket tai sitten vaikeimmat hetket ovat juuri nyt meneillään. Oikeasti meidän matkalaukkujen pitäisi muuttaa uuteen kotiin jo kuukauden päästä. Epäilemättä muutossa tulee kiire. Varsinkin sisustuspäättäjän muuttaessa jatkuvasti mieltään - voin tunnustaa olevani todellinen tuuliviiri. Joka tapauksessa on aivan huikea tunne muuttaa uuteen kotiin ja paikkaan.

Viikonloput kuluu tällä hetkellä rakennuksilla maalaamassa ja touhuamassa. Neilikka löytää nukkumapaikkansa yleensä purukasasta - yhtään ei haittaa vaikka täkki olisi vieressä sitä varten. Evääksi punaturkille on yleensä lihapullia, niiden avulla jaksaa taas tarkkailla tilannetta ;). Nyt kodissa on kaikki tapettiseinät valmiina ja tässä valinnoista muutama. Oleskelutiloihin ja makkariin valitsin Värisilmän kautta Sence of silence - malliston Nocturne - tapettia. Meille sävyiksi valikoitui 6334 sekä 6333.  Työhuoneen seinältä löytyy jotain ihan muuta ja siitä sujautan kuvia hetken päästä.

Olisin voinut ottaa  Nocturne - tapettia vihreän sävyisenäkin, mutta pelkään kyllästyväni liian sävykkäisiin tiloihin. Tapettiseiniä on rauhoitettu Teknoksen Bioran sävyllä T1760. Jännittävää nähdä, mille täällä näyttää muutaman viikon päästä. Keittiönkalusteet ja ovetkin ovat jo paikalla asennusta varten.


Touhukasta tiistaita teille sinne, Ilona

23. helmikuuta 2018

Lyhdystä ulkovalaisimeksi ja oman kodin kyltti





 
Ulkovalaisin pulma on ratkaistu. Osa meidän kodin ulkovalaisimista oli jo olemassa ja niille ei ole meinannut löytyä sopivia pareja millään. Loppuen lopuksi päädyttiin kasaamaan valot osista. Pieni kokoinen, melko moderni ulkovalo asennettiin seinälle ja sen päälle kiinnitettiin huimat 30 e maksaneet lyhdyt. Kiinnitystä varten lyhdystä irrotettiin ovi. Seinälle asennuksen jälkeen lyhdyt näyttivät vähän hassuille, joten niiden alle lisättiin kulmarauta. Onhan ne melko kookkaat, mutta minun silmissäni ne ovat juuri sopivat. Tiedättekö on onni saada sellainen sähkömies, joka ei kyseenalaista mitään vaan ottaa aina kopin hulluimmistakin ideoista.
 
Ihana oli saada myös paketti täältä. Olen aika ihastunut kylttiin, joka on mustaa emalia. Sävyt ja fontit sai Ramsign:lla valita itse. Kyltin koreillessa kodin seinällä on vihdoin aika arpoa ihanan arvonnan voittaja. Katjalle Ramsign valmistaa oman numerokyltin. Ihan pian arvotaankin jotain ihan muuta - raikasta, käytännöllistä ja ihanan kaunista ;).
 
https://ramsign.fi/collections/varastossa/products/marselisborg-talonumero-varastossa-1-30?variant=43858939657

:)

katjape@gmail.com
 
Aurinkoa viikonloppuun, Ilona

4. helmikuuta 2018

Betoniseinä pinnoittamalla ja sisustussuunnitelma


















Tänään ollaan jo teinin huonetta sisustamassa. Pietu on saanut itse valita pinnat, tapetit, kalusteet ja tietysti myös akustiikkapaneelit. Tunnustan, että välillä yritän työntää käteni valintoihin - mutta minut sitten palautetaan maan pinnalle nopeasti ;). Huoneen isäntä aloitti tänään raksahommat oman huoneensa kohdalta - saattaa olla, että isä hieman tasoitti hieman tietä ennen taiteilijan paikalle saapumista.

Oikeasti on upeaa katsella oman pojan ajatuksia - ja sitä, millä varmuudella hän päättää asioita. Huoneesta tulee juuri sellainen, mille hän näyttää. Akustiikkapaneelit sopivat betoniseinään paremmin kuin hyvin. Art4you suositteli kuvien roson vuoksi Konto akustiikkalevyjä - ja voin kyllä kuitata tämän rouheistakin rouhemman materiaalin sopivan täydellisesti taulujen kuviin. Kuvat ovat Pietun ottamia. Osa kuvista on otettu Skotlannin ylämailta ja osa Suomesta. 

Betoniseinä teki huoneen tunnelman melko rauhalliseksi. Rauhallisuuden vastapainoksi takaseinä saa Tapettitaivaalta tapetin. Pyysin jo lupaa muuttaa tähän huoneeseen, voisin hyvin hyyrystellä täällä. 


Huoneen betonipinnoitus on tehty Kolibri Sand koristepinnoitteen avulla.  Ohjeen tähän sain Teknoksen maaliammattilaisilta.

” Betoniseinä ” Kolibrilla – työohje

1. Maalaa seinä Biora Balancella sävyyn T1749. Anna kuivua seuraavaan päivään.
2. Levitä seinälle pitkänukkaisella telalla T1749 sävytettyä Kolibria n. 1 m2 kokoinen alue. 
3. Vedä teräslastalla kevyesti telatun alueen yli, jolloin pinta tasoittuu, mutta pintaan kuitenkin osittain jää koloja ja huokosia. 
4. Jatka Kolibrin levittämistä ennen kuin rajakohdat ehtivät kuivumaan. Jatka koko seinä samalla tyylillä.

Ihastuin seinäpinnan rouheuteen ihan totaalisesti. Pintaa tulee myös uuden keittiön seinille. Yritän tasoitella itse keittiön seinät, mutta saattaa olla, että joudun pyytämään Pietua äidin apulaiseksi.

Touhukasta sunnuntaita sinne, Ilona


23. heinäkuuta 2015

Ihan kamala








 
No, joo ihan kamalahan tämä meidän mökkeröinen on ollut ja on sitä vieläkin. Ensimmäisten kuvien jälkeen täällä on lähinnä purettu vanhoja rakenteita - oikeastaan aivan kaikki irti lähtevä. Entiset kattorakenteet viistivät suurin piirtein päätä - ainakin meidän pitkien ihmisten kohdalla. Lattioita ei voinut ajatellakaan jätettävän paikoilleen. Huoneratkaisutkin menivät yllättäen uusiksi ja jättimäinen sauna muuttui keittiöksi sekä sauna siirtyi pukkariin. Tämän maalarin koetuskivenä on ollut mökin valtaaja haarapääsky poikasineen. Eihän sitä voi hätää - odotettava on kiltisti pesästä kurkkivien poikasten matkaan lähtöä. Maalarin on myös kiltisti käytävä pihalla, että lintuemo pääsee ruokkimaan katrastaan. No, mutta matka jatkuu ulkokaton uudelleen tekemisellä, lattioiden rakentamisella ja vankalla haaveilulla - ilman sitä voisi usko loppua ;)
 
Ja nyt surffailemaan uusia ideoita sisustukseen.
Ilona

21. kesäkuuta 2015

Epätoivoista...








 
...ehkä - ainakin juuri tällä hetkellä. Remonttivaihde ei täällä ole lähtenyt vieläkään käyntiin. Siitä huolimatta olen kasannut tarvittavia remonttitarvikkeita ympäri Suomea. Tori.fi taitaa olla suosikkipaikkani nyt vanhojen esineiden kalastamisessa. Sieltä hankin kuvan kamiinan ja ikivanhat saunan rappuset, jotka olisi tarkoitus asentaa parvelle. Nyt täytyy virittää vaaleanpunaiset lasit isoimmalle asteelle, jospa sitä niiden avulla keräisi intoa tulevaan. 70-luvun aitta ainakin näyttää vaaleanpunaiselle valmiiksi - tosin sellaiseksi se ei kyllä jää - lupaan!
 
Ilona