Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhasta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhasta. Näytä kaikki tekstit

11. heinäkuuta 2017

Kesäjuhlat!















Viime viikkoina olen poikennut aivan ihanissa kesäjuhlissa. Juhlia on järjestetty järven rannalle, pelloille ja leikkimökkiin. Oikeasti ei taida olla väliä, missä juhlitaan ja mitä juhlitaan. Kaikkien juhlien yhdistävä tekijä ovat iloiset ihmiset. Juhlien hulinassa oli aivan mahtavaa huomata, miten pienellä syntyy kaunis kattaus. Oikeastaan rahaa ei koristeluun tarvita peltojen tarjotessa, mitä kauneimpia kukkavarusteita.

Kotona kokeilin juhlavarustusta samalla ajatuksella - mikään koristeista ei saa maksaa mitään. Ikean harsoverhot valjastin siis innoissani pöytäliinoiksi ja kaikki vihreälle hohtavat koristepulloni maljakoiksi. Villiksi heittäytynyt vanha puutarhani ei juurikaan huomannut saniaispuskassa pyörimistäni. Vanhan joulukranssin koristehuntu sai hepeneensä juuri tuolta puskasta. Neilikan kanssa aamuretkeltä kerätyt koiranputket taas päätyivät kukkaköynnöksiksi. Koristeluun meni aikaa kokonaisuudessaan tunti, tosin olisin voinut istua sipistelemässä kieli keskellä suuta koko päivänkin.

Edessä on vielä elokuun lempeän valon juhlia, mitä upeimmissa paikoissa. Olen jo vähän(luetaan villinä) kattaussuunnitelmista. Täällä odotetaan jännityksellä pionin kukkien avautumista, tänä vuonna niitä taitaa vanhalla pihalla puhjeta kukkaan satoja.

Aurinkoa sinne,
Ilona