Kevättä keittiössä

Aurinko on palannut - totta se on tullut näyttääkseen, miten likaiset ikkunat meillä on. Onneksi se samalla häikäisee pahimpien ikkunoiden kohdalla. Ilmassakin on melkoisesti pölyä katsellessa kotia tarkemmin - varmaan keijupölyä sekin. Oikeastaan sitä näkee vain kukkaset, jos suuntaa katseensa oikeaan suuntaan.

Auringosta innostuneena siivosin astiahyllyt jo ihan vähän pääsiäistunnelmaiseksi. Miten olinkaan unohtanut pupukuppini - niiden paikka on nyt ihan käden ulottuvilla. Aamukahvikin maistuu erilaiselle - ainakin näin luulen. Astiahyllyistä siirryin jo astiakaapinkin kevääseen. Sinne näytän reitin hetken päästä. Siivotessa huomaa kyllä omistavansa erinäisiä tavaroita, niitä joita ei muistanut olevan olemassakaan. Jos joku esine on ollut vuoden kaapissa - se näyttää jo ihan uudelle. Samoin kävi Myrskyn lelujen kanssa, leluvuorta kevennetään välillä kaapin sisälle piiloon. Koiraherra melkein pyörtyy ilosta nähdessään vanhat kaverit taas uudelleen.

Kevättä keskiviikkoon, Ilona

Ps. Kirsi Unelmien Talo&Koti-lehdestä vinkkasi uuden lehden ilmestyvän tulevalla viikolla. Arvatkaa - onko ihana olla omalla kevätkodilla mukana lehden sivuilla ;)

 

Päivä valokuvaajan kyydissä

 

Aamulla kello soi viideltä, on aika herätä ja lähteä. Mies on pakannut keittotermoksen valmiiksi mandariinien viereen. Lämmin läikähdys tuntuu aina toisen noustessa kukonlaulun aikaan vain siksi, että hän pakkaa eväät minulle. Tänään, kuten usein muinakin päivinä auto kääntyy kohti Pohjanmaata. Toisinaan se kääntyy itään, pohjoiseen tai etelään. Vaasan suuntaa vievä tie on kovin tuttu, jäinen ja pimeä. Rekat antavat ohitusmerkin, minä kiitän ja hän kuittaa. Joskus tien päällä mietin, miten teiden ritareita onkaan paljon.

Pysähdyn usein Kyyjärvellä, siellä pyydän teen lisäksi sympatiaa - aikaiset aamulaiset huikkaavat lopuksi turvallisia kilometrejä. Vielä silloinkin on pimeää, mutta lupaus valosta kajastaa pian. Jos valoa riittää kuvaan aina saman ladon ohittaessani sen. Siitä on tullut tapa - olipa kesä tai talvi. Auton saavuttaessa Ylistaron pysähdyn kirkolla, siitäkin on tullut tapa. Kirkko on mielestäni yksi kauneimpia rakennuksia. Aamuisin kirkon piha on usein tyhjä - vain minä, kamera ja hiljaisuus.

Tiet eivät aina kanna tai auton ei vain suostu kulkemaan niitä pitkin. Auton jäädessä kiinni hankeen on ensimmäinen apulainen 70-vuotias tyttönen, joka on päättänyt auton siirtää tahdon voimalla. Pian työntäjiä on kaksi. Auto ei siitä piittaa, eikä renkaiden alle levitetystä havupedistäkään. Vasta kolmen miehen ja kahden naisen voimat yhdistämällä auto liikkuu. Ihan hetken ennätin miettiä, miten ihmeessä pääsen pois kilometrien ja kilometrien päässä olevalta pikkutieltä. 

Valon saavuttaessa on aika kuvata sisustusunelmia. Aina päästessäni perille on ihana tavata kodin tai mökin ihmiset. Miten hienoa onkaan, ettei me tunneta tullessani ja lähtiessäni me ollaan tuttuja, kavereita - usein ystäviäkin vuosien jälkeen. Päivä on iso tarina, sellainen - joka ei unohdu. Kuvat jäävät elämään muistona siitä. Hienoja hetkiä on vuosien varrella ollut niin monta, ettei niistä kertomaan riittäisi sanat.

Painan kodin oven kiinni - ennen sitä huikataan perään turvallista matkaa. Lakeuksilla puhaltaa peltojen yli tuuli, joka on varmasti kylmin mahdollinen. Se tuiskuttaa ajoväylät näkymättömiin. Aurauskepit antavat oikean suunnan. 

Hämärä laskee peltojen ylle, on aika sinisen hetken. Sen jälkeen taivas sytyttelee tähtensä ja napsauttaa kuun päälle. Alkaa matka kotia kohti - on jälleen tuttu pimeys. Musiikin ääni nousee tässä kohti, väsymys ei tunnu sen avulla. Kotipihassa hymyilen, oli mahtava päivä. Usein sen mitta on pitkä, mutta ilman matkaa eivät tarinat syntyisi. Aamulla käännän auton, on aika herätä ja lähteä.

Työviikon jälkeen miettii, miten kaunis, kaunis onkaan Suomi, Ilona

Ps. kurkatkaa lehtihyllyllä Meidän Mökki - lehteä  - keiton lämmittäjän löytää sieltä ;)

Parhaita päiviä

+

 Miten paljon valoa lumi onkaan tuonut mukanaan. Täällä on vietetty ihan parhaita hetkiä perheen kanssa. Tutut lenkkipolutkin näyttävät aivan uusille. Puut heijastelevat yhä järven pinnalta lumikuormassaan. Ensi viikolla vesi on jo ehkä jäätynyt. Punainen pieni hirsitalo on kotikaupungin vanhimpia rakennuksia. Se on rakennettu 1800-luvulla Hiskias- nimisen myllärin myllyn läheisyyteen leivintuvaksi. Joskus väistämättä miettii, mille Hiskiaan jauhamasta jauhosta leivottu leipä maistuikaan.

Vuosi on alkanut täällä kahvitta, siinä ehkä suurin muutos arkeen. Aamupala muuttui kaurapuuroksi - ja ateriarytmikin on heittänyt kuperkeikkaa. Nämä eivät kuulu tämän vuoden lupauksiin, mutta ne tuntuvat nyt oikeille valinnoille. Lupaukset sen sijaan ulottuvat kotiin ja perheeseen - aikaa perheelle toivon tähän vuoteen paljon. Kalenterista olen viivannut yli ne asiat, jotka veisivät liikaa aikaa tärkeiltä asioilta - perheeltä. 

Ehkä lupaukset eivät toteudu aina kokonaisina. Onneksi on kuitenkin aika lupauksille, etteivät tärkeät asiat unohtuisi arjen pyörteisiin. Onneksi on uusi vuosi - täytettäväksi mahdollisuuksilla, unelmilla ja haaveilla.

Jännittävää alkanutta vuotta sinne - ehkä nähdään retkien varrella, Ilona

 

Yökylässä omassa kodissa - ja tarina rohkeudesta

 

Oletteko kokeilleet kyläilyä omassa kodissa. Se saa hymyn huulille varmasti. Vieraspatjan sujautin lasikuistille, jossa on hitusen verran viileämpää - kuin sisällä. Peitteitä nostelin enemmän, kuin normaalisti vuoteeseen. Flanelliset lakanat oikeastaan lämmittävät melko paljon. Hauskaa, miten jännittävää on juoda iltatee kylätunnelmissa omassa kodissa. Myrskykin päätti heti vallata paikan patjalta. Luulen, että retkeilemme useamminkin. Kylätunnelmissa nukuttikin paremmin - vai kuvittelinko vain? 

Joulun kiireetön aika alkaa aivan pian. Olen päättänyt hiljentää jo heti viikonlopun jälkeen. Olla ihan vaan flanelleissa ja lämmitellä takkatulen lämmössä. 

Viikonlopun tallikuvaukset toivat mukaan niin lämmintä joulun tunnelmaa - ihan parasta nähdä eläinten ja ihmisten ilo. Alla pienen Livian ja Mollin joulutarina - se kertoo rohkeudesta. Miten pieni tyttö voikaan olla niin kovin suuri. Muistetaan lämmittää mieliä niin toisten, kuin omaakin. Joulu ja jokainen päivä vuodesta on se ohi kiitävä - kallis arvoinen.

Nyt lähden katselemaan kotipihan oravaa, olen melkein varma - että hän hymyilee minulle ;)

Ilona

Livia ja Molli - Tarina rohkeudesta

💗

Kuistin talvipukineet

 

Pakkaslumi on verhonnut kuistia valkoiseksi. Tunnelma on heti katossa. Myrsky on ravistellut lähimetsän puista kasoittain käpyjä lenkkipolun varrelle. Jokaiselta reissulta tulee noukittua tuliaisia kotiin. En ole lainkaan varma, mitä niistä syntyy - ehkä kransseja tai sitten pidän niitä vain kulhoissa koristeena. Kuisti alkaa kyllä miehen mielestä jo näyttää metsälle - en yhtään osaa sanoa, miksi ;)

Minusta on ihana tulla kotiin, jos valot tuikkivat portin takana. Kuusi sai omat valonsa ylleen. Kuusi on katkennut latvus kaatuneesta puusta. Saattaa olla, että näytin koomiselle kuuseni kanssa tiellä tepastellessani, mutta naisen oli tehtävä - mitä naisen oli tehtävä. Huomenna yritän hillitä itsenäni, jos vaikka lunta olisi tullut niin paljon, ettei käpyjäkään enää näy. 

Tunnelmallista adventtia sinulle sinne, Ilona