Näytetään tekstit, joissa on tunniste nelkytplusblogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nelkytplusblogi. Näytä kaikki tekstit

9. tammikuuta 2021

Kynttiläillat







Ulkona tuiskuttaa ja pakkanen paukkuu nurkissa. Juuri nyt en tiedä parempaa kotoilua, kuin sohvan syliin kääriytyminen peittojen kanssa. Myönnetään, olen jäänyt myös puhtaasti Netflix koukkuun. Lomalla tuli katsottua elokuva, kaksi vai viisikö sittenkin. Luulen kotisohvan korvaavan tällä hetkellä elokuvateatterin. Tarvitaan vain jääkylmää tai vaihtoehtoisesti kuumaa mustikkamehua, kynttilöitä ja lempisarja. Miehen otan toki kynttiläiltaa kanssani viettämään. Myrsky on paikalla kyllä ensimmäisenä herkkujen toivossa - häntä ei tarvitse erikseen pyytää. Mustikatkin kelpaavat kyllä paremman puutteessa.






Omiin sarjasuosikkeihin kuuluu ehdottomasti Virgin River. Los Angelesista Pohjois-Kaliforniaan muuttava sairaanhoitaja rakastuu paikalliseen ravintolan pitäjään. Kaikki ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista ja suhdedraama on meneillään. Sarjassa viehättää juonen lisäksi sen visuaalisuus, millaisessa mökissä sairaanhoitaja asuukaan.

Toinen sarja, johon voi upota talven iltoina on Sydämen Kutsumus. Se on ihana Kanadaan sijoittuva draamasarja. Varakkaan perheen tytär muuttaa opettajattareksi hiilikaupunkiin Länsi-Kanadaan. Rakkaus roihahtaa ratsupoliisiin. Rakkauden tiellä saattaa olla entisiä morsiamia kaiken muun lisäksi. Jokaisena iltana on katsottava yksi jakso. Jokainen niistä on oma tarina, joten on helppoa aloittaa seuraavana päivänä uusi.


Mitä sinä tykkäät valkata Netflixin kautta - vai oletko jo uponnut  VPN-palvelun kautta löydettyihin sarjoihin tai elokuviin?


VPN-palvelun pääsee kurkkaamaan vaikkapa USA:n sarja - tai elokuvamaailmaan. Vaihtoehdot tulevat Suomen tarjonnan lisäksi. Luulen, että meille jokaiselle löytyy sopiva sarja tai elokuva palvelun takaa. Minulle löytyi useitakin.

Netflix ja VPN-palvelu


Tunnelmallisia kynttiläiltoja täältä sinne, Ilona

         Kaupallinen yhteistyö: VPN-yhteydet.fi/Netflix




2. lokakuuta 2019

Kotoilemassa










Sohva huutelee syliinsä aina vain useammin ja useammin syyssateiden rummutellessa kattoon - onko teilläkin se samainen sohva ;).

Meillä tarvotaan sateessa ja paisteessa pitkin polkuja ja rantateitä. Joku herra saattaa koukata jokaisen kuralammikon kautta, mutta se sallittakoon pirskahtelijalle. Kodin kipot ja kupit ovat täyttyneet punaposkisilla omenoilla, jotka Myrsky kiidättää kyllä nopeasti piiloon - jos vain tassut ylttävät apajille. Omena suussa hän istuskelee onnellisena haaveilemassa. Ihan parasta on tehdä kransseja lähimetsän uumenissa - piiloon on vietävää yllin kyllin.

Viime viikon kohokohta oli saada Olisipa aina joulu -kirja kotiin. Varustauduin lukuhetkeen villasukilla, torkkupeitteellä, kynttilänvalolla - ja suklaalla. Kaikkiin näihin on ehdottomasti lupa kirjaa lukiessa. Sadelenkin jälkeen väsynyt pikkukoira kiipesi kainaloon - muka lukemaan kanssani. Miten hienoa oli viipyä sivuilla, maisemissa ja paikoissa - joita ei koskaan unohda. 

Ihan parasta on ollut lukea viestejänne - miten kirjoitattekaan kauniisti.  Olen tallettanut niistä jokaisen sateisten päivien varalle - aivan varmasti niiden avulla pilvetkin väistyvät.

Seuraavat viikot täällä laskeudutaan kotoilemaan ja hyyrystelemään sohvan sylissä. On aika kääntää uusi lehti ja kirjoittaa tarinalle ensimmäinen lause. 

Ilona

21. huhtikuuta 2019

Ensi viikolla avataan












 Viikonloppu on mennyt lautakasojen, tapettien ja pensseleiden kanssa. Studiolla puhaltavat aivan uudet tuulet. Itsellä on ihan voittaja olo. Ensimmäiset kuvaukset uudessa studiossa tehdään ensi viikolla. Teitä kuvauksiin tulijoita onkin ihanan paljon. Luvassa on varmuudella naurua ja hymyjä - lapsia on aina yhdestä vuodesta kymmeneen ikävuoteen saakka. 

Studio on juuri sitä varten, että vaikka taivaalta tulisi rakeita voimme sujahtaa sisälle kuvaamaan. Juuri nyt ulkona ei viherrä ja lasten ilo tarttuu polkuautoista tai keinuhevosista. Oma suosikki on puhelin, jolla soitetaan niin hellyttäviä puheluita - että ei ole tosikaan. 

Vielä odotan tulevaksi ensi viikolla puukaiverrettuja seiniä. Luulen, että valmistuvat, rippikoululaiset ja hääparit näyttävät ihan ihanalle juuri siinä.

Muistakaa tallentaa kuvamuistoja matkanne varrella, vaikka ne ottaa kännykkällä niin muisto jää elämään niiden avulla.


Ilona

Kuvia työstäni sujautan useammin tänne. On niin hienoa tallentaa hetkiä!

21. tammikuuta 2018

Keittiön sävykartta




















 Miehen kanssa meillä läpsäytetään yläfemmat ulko-ovella - toisen mennessä ja toisen toisen tullessa. Rakentamisen ja työn sovitteleminen yhteen on joskus ihan vähän haastavaa. Totuuden nimissä se saattaa joskus tuntua mahdottomalle ;). Uuden kodin rakentamisessa on korostunut toimittajien valinta ja heidän joustavuus.

 Hauskaa, miten voikaan olla tyytyväinen siitä, että saa valmiiksi ohjeet betoniseinämäisen käsittelyn tekemiseen, valokuvia oikean laatan varmistamiseen tai keittiömiehen rakennukselle mittauskäynnille. Välillä työkiireiden keskellä kuitti siitä, että joku toinen hoitaa homman eteenpäin on ihan mahtavaa.

Kerään blogin sivupalkkiin meidän kodin hankintojen listan - siis niiden, joiden osaaminen, ammattitaito, tuote tai fiilis on ollut meistä superhyvää. Rakentajana olen sitä mieltä, että osaava myyjä antaa matkalla hieman enemmän. Perjantaina keittiömyyjä Ville Einemäki toi mittakäynnille tullessaan kalusteiden ovi-, sekä tasomallin - että voisin olla varma, mille ne näyttävät Äänekosken valossa. No, onhan se valo täällä Äänekoskella ihan erilainen ;).

Keittiön sävykartta löytyy yläpuolen kuvista. Pukkilan laatta tulee kalusteiden päälle, josta se seinäpinta jatkuu Teknoksen Kolibrilla tehdyllä betonia jäljittelevällä pinnalla. Keittiön alakaapin ovet on harmaat ja taso vaalea tammi. Saattaa olla, että käsittelen sen vielä vaaleammaksi, vaikkakin se tuo tuollaisena lämpöä harmaaseen sävykarttaan.

Nyt jo jännittää, mille kaikki paikallaan näyttääkään. 

Ihanaa sunnuntaita täältä raksalta sinne, Ilona

2. lokakuuta 2017

Värikäs kesä takana!



 








 






 
Melko pirskahteleva kesä on takana. Aika kului yllättäen taas ihan siivillä. Uudet työkuviot ovat soljahtaneet entisten lomaan villiksi lisäksi. Hienoa huomata tekevänsä töitä tuttujen ihmisten kanssa, mutta hieman eri tavalla. Vaikka omaa kesämökkiä ei tänä vuonna ole, niin olen viettänyt aikaa mökeillä aivan uskomattoman määrän. Mökkien lisäksi olen kuvista päätellen viettänyt aikaa myös pelloilla juosten. Uusia ystäviäkin sieltä tuli löydettyä - ainakin Irmeli ja Svetlana. Huippukesä siis!
 
Ihan parasta on nähdä kameraan tallentuneet hetket valmiina työnä. Hiekkaharjun Kartanon etusivulla voi sukeltaa näihin hetkiin. Olen vakuuttunut siitä, että hyvä mieli tarttuu tuossa kartanossa - suosittelen!
 
Pirskahdellaan, Ilona
 
 

27. toukokuuta 2017

Suklaalle tuoksuva kalenteri 2018






Ihan jokainen päivä tuoksuu 2018 vuoden kalenterissa suklaalle. Silloin ei vain voi murjottaa. Ihan mahtavaa oli olla tekemässä tätä hyvän mielen mukanaan tuovaa seinäkalenteria. Myönnän jännittäneeni aika tavalla sen valmistumisen onnistumista.
 
Jos toivoo oikein paljon voi saada suklaalle tuoksuvan seinäkalenterin- arvatkaas olenko toivonut kiltisti ja monta kertaa :). Kalenteria tulee minulle rajattu määrä ja sitä voi tilata kauttani ennakkoon. Kalenteri postitetaan jo elokuulla ennakkoon tilanneille. Ihanin joululahja voidaan postittaa ystävän, rakkaan tai kaverin postilaatikkoon joulukuussa. Kalenterissa on unelmia jokaiselle vuoden päivälle. Oman elämän tärkeille asioille löytyy paikka.
 
 
Kalenterin koko on A4. Kalenterissa on ripustusreikä, josta sen saa kiinnitettyä seinään. Tähän on tulossa ihana seinäkoukku, jonka voi tilata erikseen. Kalenteriin ei ennakkotilaajille tule postituskuluja. Itsellesi tai ystävällesi voit tilata 2018 seinäkalenterin sähköpostilla ilona.pietilainen@hotmail.fi.
 
Laita tilaukseen sinun nimi ja osoite, jos kalenteri sujahtaa suoraan ystävän postilaatikkoon laita minulle ystävän osoite ja lähetysajaksi elokuu tai joulukuu. Kalenterin hinta on 13,90 e. Jälleenmyyjäksi halutessasi sujauta minulle sähköpostia matkaan.
 
 Suklaalle tuoksuvaa päivää sinne,
Ilona

22. toukokuuta 2017

Villi viikonloppu












 




Tai no, mitä sitten villiksi voidaan sanoa ;). Viikonloppu on pyörinyt kukkien ja opiskelun ympärillä. Hauskaa, miten sitä huomaa uppoavansa uusiin asioihin aivan totaalisesti. Uppoamisen huolimatta ennätin Hakaniemen torille ostelemaan kukkasia - pionia nyt vain on mahdotonta vastustaa.
 
Kotona tuli kokeiltua erilaisia filttereitä kameran edessä. Päädyin asettelemaan eteen pitsejä, metalliverkkoja ja vihreitä kasveja. Jännittävää, miten ne muuttavatkaan kuvaa erilaiseksi. Neilikka sai poseerata kyllästymiseen asti kameran edessä.
 
Kuvien toisen nappisilmän löysin Korkeavuorenkadun sisustusliikkeitä kolutessani. Saaliikseni sain kahden metrin mittaisen koristepalkin, joka painaa ainakin tonnin. Niin vain reippaana tyttönä kannoin parrun kotiin saakka - Onnibussin kuskit onneksi päästivät minut, kukkani ja parrun kyytiin. Saattaa olla, että bussiin saisi tuoda vain yhden matkalaukun, mutta kukaan ei ole keksinyt kirjoittaa sääntöihin kieltoa parrujen tuomiseen ;).
 
-Ilona-