Kuvia matkan varrelta

 

Rohkeutta, aurinkoa, hymyjä, nauruja ja rentoa kesäilyä on tallentunut kameraan viimeisten viikkojen aikana. On siis totta, että ilman siipiäkin voi lentää ja auringon kanssa pelata koripalloa. Kuluu hetki, että pääsen kartalle kuvieni kanssa ja saan ne taltioitua talven pakkasia taltuttamaan. Loppukesä jatkuu täällä tiiviisti tien pinnassa kiinni. Eilisen kesäjuhlien kuvat odottavat käsittelijää, mutta ennen sitä ajelen tuttuun maisemaan Konnevedelle. Lappeenrantaan matkataan torstaina - olen jo ihan innoissani siitäkin ;). En aio päästää kesästä vielä irti, on se vain niin hurjan kaunis.

 

Aurinkoa, Ilona

Hyvällä tuulella!

Jäin miettimään matkan jättämää sydänjälkeä. Usein iltaisin ajattelen tuon maan ihmisiä ja eläimiä. Sydän kääntyi Kuubassa nurin monta kertaa - hökkeleissä asuvien ihmisten ja eläinten vuoksi. En taida unohtaa hetkeä, jolloin lapset juoksivat junan vierellä pyytämässä ihan mitä tahansa. Silmien kostumiselta ei voinut välttyä koiran juostessa riepu suussa lapsijoukon perässä - kaikkien pitää osallistua.

 

Tässä maassa eläimet eivät ole aivan heitteillä - köyhien ihmistenkin ovella on kasa riisiä kulkukissoja ja koiria varten. Opaskoirien lapuilla varustettuja symppiksiä löytää Havannan kaduilta - he käyvät museolla, jotkut syömässä, toiset asumassa ja osa vain hellittävänä. Museon omistaja kertoi, ettei kulkukoiraa voi vangita, mutta ovi on aina avoinna. Eläimen juostessa liikenteen hälinään autot jarruttavat. Kulkukoiran kulkiessa ohi pysähtyy vanhus kaivamaan kassistaan jotain syötävää.

 

Tänäänkin mietin, miksi en olisi hyvällä tuulella. Havannalainen kadunlakaisijakin on vaikka hänen kuukauden palkkansa on kokonaista kaksikymmentä euroa.

 

Hymyillään, Ilona

Arkinen kaaos!

 

Oikeasti meidän kotiviikko on ihan kaaos. Kotona odottaa pyykkivuori, eteisessä kenkäkaaos ja yläkerrassa musiikki raikaa. Meillä syödään einesruokaa ainakin kaksi kertaa viikossa - en siis saa superäiti titteliä tänäänkään ;). Olen miettinyt asiaa monta kertaa ja aina tullut samaan tulokseen - en kuluta aikaa yhtään enempää siivotakseni aina tai ottamalla huonoa omaatuntoa kodinhengettären kadotessa arkena.

 

Lapsi on jo niin iso, että kasvaa aivan juuri pääni yläpuolelle - pipo päässä on jo sitä. Varastan siis hetken hänen elämästään aina kun se vain on mahdollista - sipaisen hänen olkapäätä aina ohi mennessäni. Nauru tarttuu ihan väkisin tämän kolmikon puuhia seuratessa - antaa siis pyykkivuoren kasvaa rauhassa!

 

-Ilona-
Ps. meillä ei siivota siis tänäänkään ;)