Päivä valokuvaajan kyydissä

 

Aamulla kello soi viideltä, on aika herätä ja lähteä. Mies on pakannut keittotermoksen valmiiksi mandariinien viereen. Lämmin läikähdys tuntuu aina toisen noustessa kukonlaulun aikaan vain siksi, että hän pakkaa eväät minulle. Tänään, kuten usein muinakin päivinä auto kääntyy kohti Pohjanmaata. Toisinaan se kääntyy itään, pohjoiseen tai etelään. Vaasan suuntaa vievä tie on kovin tuttu, jäinen ja pimeä. Rekat antavat ohitusmerkin, minä kiitän ja hän kuittaa. Joskus tien päällä mietin, miten teiden ritareita onkaan paljon.

Pysähdyn usein Kyyjärvellä, siellä pyydän teen lisäksi sympatiaa - aikaiset aamulaiset huikkaavat lopuksi turvallisia kilometrejä. Vielä silloinkin on pimeää, mutta lupaus valosta kajastaa pian. Jos valoa riittää kuvaan aina saman ladon ohittaessani sen. Siitä on tullut tapa - olipa kesä tai talvi. Auton saavuttaessa Ylistaron pysähdyn kirkolla, siitäkin on tullut tapa. Kirkko on mielestäni yksi kauneimpia rakennuksia. Aamuisin kirkon piha on usein tyhjä - vain minä, kamera ja hiljaisuus.

Tiet eivät aina kanna tai auton ei vain suostu kulkemaan niitä pitkin. Auton jäädessä kiinni hankeen on ensimmäinen apulainen 70-vuotias tyttönen, joka on päättänyt auton siirtää tahdon voimalla. Pian työntäjiä on kaksi. Auto ei siitä piittaa, eikä renkaiden alle levitetystä havupedistäkään. Vasta kolmen miehen ja kahden naisen voimat yhdistämällä auto liikkuu. Ihan hetken ennätin miettiä, miten ihmeessä pääsen pois kilometrien ja kilometrien päässä olevalta pikkutieltä. 

Valon saavuttaessa on aika kuvata sisustusunelmia. Aina päästessäni perille on ihana tavata kodin tai mökin ihmiset. Miten hienoa onkaan, ettei me tunneta tullessani ja lähtiessäni me ollaan tuttuja, kavereita - usein ystäviäkin vuosien jälkeen. Päivä on iso tarina, sellainen - joka ei unohdu. Kuvat jäävät elämään muistona siitä. Hienoja hetkiä on vuosien varrella ollut niin monta, ettei niistä kertomaan riittäisi sanat.

Painan kodin oven kiinni - ennen sitä huikataan perään turvallista matkaa. Lakeuksilla puhaltaa peltojen yli tuuli, joka on varmasti kylmin mahdollinen. Se tuiskuttaa ajoväylät näkymättömiin. Aurauskepit antavat oikean suunnan. 

Hämärä laskee peltojen ylle, on aika sinisen hetken. Sen jälkeen taivas sytyttelee tähtensä ja napsauttaa kuun päälle. Alkaa matka kotia kohti - on jälleen tuttu pimeys. Musiikin ääni nousee tässä kohti, väsymys ei tunnu sen avulla. Kotipihassa hymyilen, oli mahtava päivä. Usein sen mitta on pitkä, mutta ilman matkaa eivät tarinat syntyisi. Aamulla käännän auton, on aika herätä ja lähteä.

Työviikon jälkeen miettii, miten kaunis, kaunis onkaan Suomi, Ilona

Ps. kurkatkaa lehtihyllyllä Meidän Mökki - lehteä  - keiton lämmittäjän löytää sieltä ;)

Onnenpisaroita

Taivaalta on tänään tullut melko monta onnenpisaraa. Kuvaussuunnitelmat muuttuvat hetkessä toisiin. Luonto on kovin kaunis juuri nyt. Vaikkakaan pellot eivät kutsu kuvattavia sinne sujahtamaan. 

Sinikellojen päälle jääneet pisarat ovat satumaisen kauniita. Miten niiden herkkyyden voisikaan tallentaa talven varalle. Kello kannattelee urheasti pisaraa, kunnes aurinko sen jälleen kuivattaa. Ajattele, miten kukka on helppo ohittaa - vaikka sitä voisi ihailla loputtomiin. Sadepäivissäkin asuu kauneus, riippuu siitä - miten sitä katsellaan.

Ensi viikolla paistaa jälleen aurinko, ehkä kuivattaakseen kellojen päälle pudonneen pisaran.

Ilona

Luonnon värittämä maisema

Sitä ei vain voi lakata hämmästelemästä, mille luonnon värittämät maisemat näyttävät. Kotirantaan sujahtaa pihasta hetkessä, sinne - mikä ei ole kenenkään maata. Juuri tuossa auringon kultaamassa paikassa on lempipaikkani. Se on se mielenmaisemani. Välillä ohi kiitävät joutsenet ja toisella kerralla lintuperhe. Myrsky loirii rantavedessä, vielä ei koiruus ui villisti. Luulen, että tämä on vain ajan kysymys.

Tentsi on kiinnitetty kolmen puun varaan. Puuteltta on irti maasta, siinä on ehkä sen taika. Kyydissä on varsin mukava haaveilla ja torkkua. Äänetöntä ei ympärillä ole - lintukonserttia kuunnellessa ihastelee maiseman kauneutta. Väistämättä sitä tuntee olevansa etuoikeutettu synnyttyään Suomeen. Nämä puhtaat vedet, luonto ja sen eläimet ovat niin käden ulottuvilla. Nyt vain mietin, mihin seuraavan kerran leirini pystytän. Se saattaa löytyä kosken varrelta, kotipihalta tai kallion huipulta. 

Kauneutta - sitä on kaikkialla, Ilona

Tehtävänä kuvata kylmyys

On totta, että rymyän kuvaamassa hankien keskellä,  siellä missä tiirikoidaan jäinen huussin ovi auki. Kameran akku hujahtaa kireillä pakkasilla hetkessä ja vilkkainkin muistikortti hidastuu vauhdissa.  Silti on ihan huippua nostaa kasvot viimaa kohti - pakkasessa on hieno taika. Joskus jopa haaveilen pohjoiseen muuttamisesta. En ehkä ikuisiksi ajoiksi, mutta vuodeksi.

Ensimmäistä kertaa pitkiin, pitkiin aikoihin emmin tehtävää, jossa pitäisi uhmata oikein tosissaan kylmyyttä. Se ei suinkaan tarkoittanut normaalia hankihyppelyä tai neljän tunnin pakkasen kestoa ;). Destination tuntematon vaatii kuukauden treenaamisen. Vain sen avulla voi olla varma, että selviän patikoinnista keskellä nietoksia. Treeni alkaa mahdollisimman aikaisin - luetaan kovimmalla mahdollisella pakkasella. Viimeisenä selkään lisätään rinkka.  Ripset jäässä, hiukset kuurasta harmaana ja tuiskun tuivertamana miettii joskus - olisiko ollut parempi jäädä takkatulen ääreen. Toisaalta taas jännittävä matka voi alkaa vain, jos pääsen läpi pakkasen. Silloin voi kameraan tallentua kuva kylmyydestä, joka on hurjan kaunis.

Tänään kuvataan kuitenkin sisustusta, siis lämpimiä tunnelmia teille sinne, Ilona

Arvotaan ihanin syysreppu ikinä :)

Sain viestiä Gaston Lugalta ihanasta repusta jo kesällä. Vakaa aikomus oli ottaa reppu mukaan pohjoisen vaellusreissuille. Posti ei kuitenkaan ennättänyt perille ihan siksi - ja reppu päätyi parhaisiin syysreissuihin matkakaveriksi. Ihaninta tietenkin on arpoa teidän kanssa tämä reppu juuri nyt koulujen alkamisen aikoihin. 

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla täällä. Sujautan teille myös verkkokauppaan alekoodin, jolla saa ihanista repuista ja laukuista alennusta - 15 % - alekoodi on ILONA. Täällä on lähes mahdotonta olla sortumatta. Voisikohan jokaiselle retkellä ottaa eri värisen repun ;) 

Tunnustan muuten, että minä en ole ottanut näistä kuvista yhtäkään. Lapseni näkee luonnon näin oman kameransa takaa. Hänen Instatiliään voi seurata täällä @pietui

Postaus on tehty yhteistyössä Gaston Lugan kanssa - ja reppu voittajalle annetaan heiltä.

Hetkistä ikuisia

Joskus tuntuu sille, että aika pitäisi pysäyttää. Ihan hetkeksi katkaista sekuntiviisareiden nopeus. Se tunne tulee usein oman perheen kanssa, silloin voisi jäädä paikalleen hetkeen. Kuvissa hetki pysähtyy, ainakin hetkeksi. Luulen, että muistan jokaisen niistä vielä siellä kiikkustuolissakin ;).

Omien kuvien käsittely on usein melkoista säätämistä. Aina en osaa päättää tahtoisinko ne mustavalkoisina vai sitten jotain muuta. Kuvankäsittely on ikuinen matka, jonka takia se kai onkin niin kiinnostavaa. Itse käytän Lightroomia ja Photoshoppia sekaisin. Kaikki erikoiskäsittelyt rakentelen Photarilla. Yksi kuva saattaa olla pöydällä tunnin tai kaksikin, silloinkin se sekuntikello on pysähtynyt. 

Ensimmäisenä olevat kuvat päätyvät ehkä seinälleni tai yöpöydälle. Ne muistuttavat äärimmäisen lämpimästä kesäpäivästä - siellä keskellä ei mitään. Ympärillä oli vain ääretön meri ja hiljaisuus. Huomenna on aika pysäyttää kello jälleen kerran, maanantaina on ihan paras päivä siihen.

-Ilona-