Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehtijutut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehtijutut. Näytä kaikki tekstit

28. joulukuuta 2019

Kohti tulevaa vuotta









Vuosi kääntyy kohti loppuaan, vaikka ei sen toivoisi päättyvänkään. Matkoja vuoteen on mahtunut monta. Olen tavannut ihania ihmisiä - saanut olla vieraana heidän kodeissaan, mökeillään, saunoillaan. Välillä olen nipistänyt itseäni varmistaakseni, että olen hereillä. Sinisen hämärän laskiessa, savun leijaillessa piipusta kohti taivasta ja kynttilöiden liekkien lepattaessa - on se täydellinen hetki. Tai oikeasti niitä on niin monta, eri paikoissa - jokaisessa omalla tavallaan. Kamera juttuu lapsen hymyyn, riemukkaana juoksevaan koiraan, ystävyksiin tai sinuun, joka kimallat varmuudella.

Olen päättänyt kuvata niin paljon, kuin pystyn - sillä muutoin eivät hetket voisi jäädä elämään. Myönnän matkojen olevan pitkiä, mutta niitä retkiä ei kadu - muistelee vain hymyillen. Tapaan sinut kerran, toisen kerran ja huomaan tulevani jo kolmatta kertaa. Viime viikkoina olen vieraillut jo vuosikymmenen kanssani jollain tapaa retkeilleitten ihanien luona. Kertaamme tuttujen kuulumisia, muistelemme aikoja ja rakennamme uusia sisustustarinoita. Olen varmasti tulossa myös sinun luo kylään - jos en muista kysyä, voit aina viestittää. Uusi vuosi - siitä tulee hienoin ikinä!

Niin hyvää uutta vuotta täältä sinne, Ilona


25. lokakuuta 2019

Kotipesällä















Luulen, että parasta juuri nyt on kodin valot, jotka tuikkivat pimeässä kotiin tullessa. Tietenkin parhautta on myös kodin pesäksi rakentaminen. Täytyyhän se varustaa lämpimäksi talven tuulia varten ;).

Ympärillä tapahtuu ihania asioita ja kovin nopeasti - kotioven painuessa kiinni on tilalla hiljaisuus, kynttilät ja perhe. Huomenna en aio tehdä mitään tai no - vähän ehkä sipistelen kranssieni kanssa, mutta sitä ei lasketa tekemiseksi. Pipo päässä hyppelen lähimetsän suojiin Myrskyn myskäessä jokaisen sammalikon alla. Herra on kovin mielellään touhuissani mukana, päätään kallistellen se katselee kranssitehtailua. 

Tänä viikonloppuna kaivan esille myös juuri tupsahtaneen Meidän Mökki - lehden ja palaan sen sivuilla takaisin lammassaarten tuuliin, yksi niistä paikoista ja hetkistä, joita ei vain koskaan unohda.

Kurkatkaa, siellä olen pipo päässä lehden sivuilla ;)

Ihanaa viikonloppua minulta sinulle, Ilona

Ps. Etsin koteja ja mökkejä juuri alkaviin sisustustuuliin, sujauta minulle viestiä - jos saan tulla teille kylään. Voin tulla pipo päässä kanssasi kranssitehtailemaan ;)

1. joulukuuta 2018

Kotona kynttilöiden valossa ja töissä kauneimmissa tunnelmissa









Koti alkaa pukeutua joulupukuun. Ei lienee vaikea arvata, mikä minun lempivuodenaikani on. Voi tätä roskien määrää, jonka saan aikaiseksi. Vielä pimeässäkin hiippailen hakemaan oikean kävyn metsän siimeksestä. Onneksi naapurit tietävät jo, että naapurin naisen on tehtävä, mitä sen nyt onkaan tehtävä ;) 

Melkein hypähdän (luetaan hypin) ilmaan saadessani tehdä joulukorttikuvia Karton korttitehtaalle ensi vuodenkin jouluksi. Miten hienoa onkaan saada tehdä töitä tuon superporukan kanssa, innostusta ja pirskahtelua luvassa tulevana vuonna.  Kevään mallit on jo valittu. Ne tupsahtivat sähköpostiin perjantaina ja koti täyttyi riemun kiljahduksilla. Näitä kuvia ja tekstejä on vaan niin hieno tehdä. Ja totta, se on myös hyvä syy sotkea kotia hieman lisää ;) Kirkkain silmin selitän miehelleni, että teen töitä kaiken silpun keskellä. 

Samalla aikaa kun hääräilen kuvaamassa teidän ihanien joulukodeissa ja mökeillä on jännittävää nähdä viime talven kuvauksien ilmestyvän lehtiin. Niiden mukana hiipii tunnelmat talvisista lumisateista, pakkasista, naurusta ja alimman kansikuvan mukana se lämpö, mikä tuon nuotion vierellä viipyi. Jos haluatte kipaista kurkkaamassa minun kuvaamia tunnelmia, niitä on tällä hetkellä Meidän Mökki -, Kaikkien aikojen Joulu-, sekä Maalla - lehden sivuilla.


Jos haluat minun poikkeavan teille kameran kanssa sujauta viestiä matkaan ilona.pietilainen@hotmail.fi.


Tunnelmallista joulukuuta minulta sinulle, Ilona


5. lokakuuta 2018

Se tunne - kun pakahtuu ihastuksesta ;)












Välillä poden huonoa omaatuntoa siitä, että en ennätä käydä täällä juttelemassa teille kuulumisia riittävän usein - mitä ikinä ne ovatkaan ;). Myönnän sujauttavani kuvia päivän varrelta usein tänne ja tänne.  Mielessä olette kuitenkin kovin usein. 

Tällä viikolla meillä kotona kävi toimittaja, joten jäin pohtimaan vastauksia hänen kysymyksiinsä. Onhan se tavallaan jännittävää, miten joskus onkin itse vastaajan paikalla.  Kiltisti kerroin pakahtuvani syysaamujen kauneudesta, meidän lintulaudan vieraista, kukista ja ihmisistä joiden luona olen vieraillut. Kerroin myös isäni ajaneen kirjastonautoa - ja senkin, että häntä kutsuttiin Aapiskukoksi ;). Tunnustin olevani karjakko ensimmäiseltä ammatiltani. Paljastin myös  tavanneeni mieheni muutaman kymmenen vuotta sitten Tennan takapihalla, jossa hän leveästi lupasi elättää minut.

Kerroin paljon muutakin, sillä elämä on ollut hurjan jännää - ja tulee sitä varmasti olemaan.


Tänään fiilistelen Minnan ja Uffen kodin tarinalla, joka on ihan hurjan upea. Yhden upean päivän vietin heidän vieraanaan. On niin hienoa nähdä se tunnelma kuvina ja teksteinä. Kiitos Minna ja Uffe - ikimuistoinen päivä!

Minnan ja Uffen ihanainen koti löytyy lehden sivuilta ja täältä


Ilona


26. helmikuuta 2016

Etsinnässä ihania kesäpesiä!





 
Ruokakaupan kukkahyllyllä on jälleen sorruttu - tunnustan. Vaikeinta on valita tulppaanin väri, joten otin jokaista väriä ;). Kesä on täällä aivan pian - se on varmaa. Etsinkin siis ihania kesäpesiä - mökkejä, puutarhoja, koteja tai kasvihuoneita. Kiva olisi tulla kesävieraaksi sinne. Kuvia ja viestiä odottelen sieltä ilona.pietilainen@hotmail.fi.
 
Kivaa viikonloppua sinne,
Ilona

4. kesäkuuta 2015

Tunnustan!



 
Ihan fiiliksissä olen minun työpöydän raivaamisesta ja siitä, että se on ihan valloittavan vanha. Työpöytä on meillä yläkerrassa taivekattojen alla. Täällä käyn oikeasti vain fiilistelemässä, ja kirjoittamassa runoja oikealla kynällä - niitähän ei voi koneella kirjoittaa. Tunnustan, että yleensä istun kirjoittelemassa tietokoneella keittiössä - nyt saa antaa pyyhkeitä tänne ;). Tänään tosin minulla oli aivan mahtava olo pyöräillessä maalaismaisemien läpi töihin. Taskussani oli tosiaan vain kynä ja paperia. Tiedätte minun yleensä tulevan kylään teille tietokoneeni kanssa - :). Ihana oli kuitenkin olla sellainen kesätoimittaja pyörän päällä - keskellä voikukkapeltoja. Tätä kirjoitellessani - ajattelinkin, kuinka monta tarinaa olisi Hannen ja minun matkoista kerrottavana - huomenna meidät löytää Vetelin suunnalta. En ajatellut kuitenkaan tuonne pyöräillä - ;).
 
Tältä kesäkirjoittelijalta terkkuja sinne,
Ilona

Ps. kurkkikaa muuten tänne - kuvia sinne sujahtelee myös voikukkapelloista ;).

5. helmikuuta 2015

Mitäs me - töihin lähdössä ;)










Lumisissa maisemissa ollaan Hannen kanssa suhauteltu työmatkoilla. Naurulla pakkanen talttuu kummasti ja tietysti toppahousuilla ja pipolla. Usein meistä Hanne saa osakseen suurimman osan pakkasista kameran kanssa - ulkokuvaukset ovat melko raikkaita juuri nyt - minä saan sitten hyyrystellä lämpimän takkatulen ääressä enemmän.

Meidän päivä alkaa melko aikaisin aamulla, pitkään matkaan lähdetään aamulla kuudelta ja illalla palaillaan samaan aikaan kotiin. Valon määrä onneksi lisääntyy ihan jokaisena päivänä. Onni on myös työpari, joka ajaa puolet matkoista ja jakaa tietysti yhtä kummallisen huumorintajun kanssani. Minä en ole mikään huippurattinainen ja myönnän Hannen hurauttaneen minun auton pois vaikeista paikoista - enhän minä vaalealla tukalla huippusuorituksiin pysty ;). Oikeastaan huomaan meidän retkien olevan melko koomisia, vahdimme, että toinen syö terveellisesti ja pohdimme milloin on hyvä syödä eväitä.
 
Joka tapauksessa minusta on kiva lähteä maanantaina töihin, silloin hurautetaan Iisalmen suuntaan. Nähdään siis siellä suunnalla ja tietysti meillä on pipot päässä ;).
Ilona
 
Ps. jos tahdotte kurkata juttua tuolta Styleroomista niin tällä linkillä voi harppoa sinne.
 

24. maaliskuuta 2014

Olisiko sinulla mökki tai huvila?

Kuva: Hanne Manelius

Tunnelmallinen, pieni, suuri, sopiva, itse tehty, teetetty, rakas ja juuri teidän lainen - sellaiseen mökkiin olisi ihana päästä vieraaksi ensi kesänä. Haussa lehden sivuille sinun kesäpaikkasi. Jään innolla odottamaan viestiä ja kuvia paikasta kallionkolossa, meren rannalla, kuivalla maalla tai missä ikinä hurmaava kesäpaikkasi onkaan. ilona.pietilainen@hotmail.fi (suuret kuvat kannattaa lähettää muutama kappale kerralla)
 
Aurinkoa sinne ja tietysti kesäunelmia!
Ilona