Näytetään tekstit, joissa on tunniste korttiteksti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korttiteksti. Näytä kaikki tekstit

1. joulukuuta 2018

Kotona kynttilöiden valossa ja töissä kauneimmissa tunnelmissa









Koti alkaa pukeutua joulupukuun. Ei lienee vaikea arvata, mikä minun lempivuodenaikani on. Voi tätä roskien määrää, jonka saan aikaiseksi. Vielä pimeässäkin hiippailen hakemaan oikean kävyn metsän siimeksestä. Onneksi naapurit tietävät jo, että naapurin naisen on tehtävä, mitä sen nyt onkaan tehtävä ;) 

Melkein hypähdän (luetaan hypin) ilmaan saadessani tehdä joulukorttikuvia Karton korttitehtaalle ensi vuodenkin jouluksi. Miten hienoa onkaan saada tehdä töitä tuon superporukan kanssa, innostusta ja pirskahtelua luvassa tulevana vuonna.  Kevään mallit on jo valittu. Ne tupsahtivat sähköpostiin perjantaina ja koti täyttyi riemun kiljahduksilla. Näitä kuvia ja tekstejä on vaan niin hieno tehdä. Ja totta, se on myös hyvä syy sotkea kotia hieman lisää ;) Kirkkain silmin selitän miehelleni, että teen töitä kaiken silpun keskellä. 

Samalla aikaa kun hääräilen kuvaamassa teidän ihanien joulukodeissa ja mökeillä on jännittävää nähdä viime talven kuvauksien ilmestyvän lehtiin. Niiden mukana hiipii tunnelmat talvisista lumisateista, pakkasista, naurusta ja alimman kansikuvan mukana se lämpö, mikä tuon nuotion vierellä viipyi. Jos haluatte kipaista kurkkaamassa minun kuvaamia tunnelmia, niitä on tällä hetkellä Meidän Mökki -, Kaikkien aikojen Joulu-, sekä Maalla - lehden sivuilla.


Jos haluat minun poikkeavan teille kameran kanssa sujauta viestiä matkaan ilona.pietilainen@hotmail.fi.


Tunnelmallista joulukuuta minulta sinulle, Ilona


6. syyskuuta 2018

Pieni unelma kasvoi suureksi - arvonta unelmille!








 Täällä on ollut ihan hurjan jännittävä kuukausi. Tiedättekö - minulla oli joskus vuosia, vuosia sitten haave kirjoittaa. En tarkoita vain kirjojen kirjoittamista tai lehtijuttujen yhteen nivomista vaan pieniä, tärkeitä tekstejä - sellaisia, joita lukiessa hymy jää vaivihkaa kasvoille asumaan.

Tuntuu ihan järjettömän hienolle kuoria esiin kortteja, jotka Kartonkorttitehdas on painanut todeksi. Kortteja on kymmeniä, oli siis hurjan vaikea päättää, mitkä niistä itse valitsisin. Korttihylly näille löytyy esim. Citymarketeista, Sokoksista, Löytötekseistä ja Alemaksasiineista. Vinkkaa ihmeessä, mistä kaikkialta niin tiedän kertoa kysyville.


Innosta ja onnesta sekaisin ollessani on hyvä arpoa Karton korttipakettia. Arvontaan voit sujauttaa kommenttia täällä. Useampaan arvontaan voi osallistua täällä ja täällä. Korttipaketti lähtee Kartolta sinulle - sen sisältö on minullekin ihan yllätys, mutta tiedän siellä piilevän paketillisen hyvänmielen ajatuksia.

Touhukasta torstaita sinne, missä ikinä oletkaan, Ilona

Reppuarvonnan voittajaksi sujahti Päivi, sujauta minulle viestiä - ja lähetän repun sinulle uusia retkiä varten.

 - Tätä reppua olen ihastellut, mutta en ole raaskinut eläkeläisenä edes uneksia tästä, jospa nyt onni osuisi kohdalle. Päivi-