Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukuvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukuvaus. Näytä kaikki tekstit

29. lokakuuta 2018

Tervetuloa sisustuskuvauspäivään meille!









Valaisimet ostettu täältä.




Pidän täällä kodissani sisustuskuvauspäivän joulukuun tunnelmallisena lauantaina 1.12. Päivässä kuvataan sisustusta, asetelmia, ja pipareita. Piparit leivotaan yhdessä, jotta joulutunnelma nousisi varmasti. Mallina toimii tarvittaessa kuvan punatukkainen Neilikka sekä lintulaudan oravajoukko. Neilikka toimii herkkupalkalla, joten niitä olen varannut ison kasan lauantaita varten ;)Kameralla pysäytetään tomusokeripilvi -  ja valot himmennetään tunnelmakuvia varten. Kuvia käydään läpi kuvankäsittelyohjelmalla. Mukaan mahtuu kahdeksan ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Odotan teitä kynttilät päällä yhdentoista aikaan kuvailemaan sisustuksen saloja.

Väliajalla kahvitellaan ja syödään pipareita. Luvassa on kolme tuntia kuvaamista, sisustamista ja tunnelmointia. Ilmoittautua voi sähköpostilla ilona@ilonapietilainen.fi. Kuvauspäivän hinta on 75 e

Kuvauspaikka on Äänekoski.

Tervetuloa meille, Ilona


26. lokakuuta 2018

Joulutunnelma on tänään jo täällä







Viikko on hurahtanut siivillä. Siihen on mahtunut pipareita, omenoita, tonttulakkeja, pieniä varpaita, naurua ja kikatusta. Joskus purkaessani kamerasta kuvia - on olo ihan huikea. Nyt on joulukorttiaika, ehkä ihaninta ikinä on tunnelmoida kuvilla ja fiiliksillä.

Yhtään jouluvillitystä ei laannuta juuri ilmestynyt Kaikkien aikojen Joulu - lehti. Viime talven pakkasissa oli mahtavaa kuvata sen sivuilla asuvia kuvia. Kurkatkaa lehtihyllyn ohi viilettäessänne. Kotona olen laittanut kynttilät päälle, sytyttänyt tunnelmavaloni ja sisustellut kaiken ihan uudelleen.

Ihan pian kuvaan teille kodin talvitunnelmat, uudet ikkunavalaisimet ja pellavaiset verhonikin ;) Saa joulustella, ihan jo kovinkin ;)

Ilona


6. marraskuuta 2017

Satumaiset joulukorttikuvaukset ovat alkaneet!




 


















 
Viime viikolla alkoivat satumaiset joulukuvaukset. Sellaisen omalle tontulle, keijulle tai enkelille voit varata kuukauden ajan. Joulukortit ennättävät vielä hyvin loppukuusta matkaan. Ajan voi soittaa varata soittamalla 0445122555, sähköpostilla ilona.pietilainen@hotmail.fi  tai tänne viestiä sujauttamalla. Pienen ihmisen kuvaukseen varaan aikaa vähintään tunnin, jotta saadaan kaikki kirjeet Joulupukille kirjoitettua ;). Toki keijuksi satumetsään saa tulla isompikin ihminen, taikaa on varmasti kaikkien ympärillä. Satumaisia joulukuvia teen toiveilla viisi kappaletta. Kuvauksen ja kuvien tiedostojen hinta on 45 e.
 
Huomenna ilmassa on jälleen keijupölyä ❤
 
Nähdään, Ilona