Jäinen kauneus on nyt ottanut täällä ylivallan. Pientä sanomista on saattanut tulla jatkuvasta ovien availusta näillä paukkupakkasilla. Jääteoksihan on pitänyt käydä tarkastelemassa vähän turhankin usein. Kynttilät jäädytin vadin pohjalle laitettuun veteen - veden määrä on vain viitisen senttiä. Kynttilä pysyy yllättävän hyvin pystyssä vadin pohjalla, jos vain vettä ei ole liikaa. Eniten kuitenkin tykkäsin portinpieleen jäädytetystä kranssista, jonka kiinnikkeeksi asettelin rukousnauhan. Nuupahtaneita kukkia on helppo sijoitella kauniisiin asentoihin pieneen vesimäärään. Jäälyhtyä jäädyttäessä jäädytin kukat ensin paikoilleen pienempään vesimäärään, jonka jälkeen lisäsin vettä jo jäätyneen kukkaosan päälle.
Nyt täytyy tehdas sulkea loppuviikoksi ja vain ihailla jäistä kauneutta.
Puuhakasta viikkoa sinne teille,
Ilona - lähes jäätynyt puuhastelija ;)