Näytetään tekstit, joissa on tunniste interior. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste interior. Näytä kaikki tekstit

22. heinäkuuta 2020

Keittiön komistus








Nyt se löytyi - komistusten komistus. En puhu tällä kertaa miehestäni ;). Pitkään olen haaveillut vaakasta, mustasta sellaisesta. Olen yrittänyt valkoisella sekä vihreällä - ei onnistunut. Musta on niin komea - ehkä sen tekee sellaiseksi juuri se, ettei sitä ole vuosien etsinnästä huolimatta löytynyt. Siinä se nyt kököttää - enkä malta olla kurkkimatta sitä jääkaapin ohi sujahtaessa. 

Mies ei aina ole ihan yhtä iloinen näistä työmatkalla tehdyistä löydöistä. Tämäkin huusi minun nimeäni Kuhmoisten kukkakaupan ikkunassa. Ikkunat ovat parhaita sisustuslöytöpaikkoja. Usein olen ensin varovasti kurkannut ja sitten sortunut johonkin ihanaan. Kukkakaupassa Kuhmoisissa todellakin tulen käymään ohi ajellessani. Melkein jännitän ensi viikkoa ja sitä seuraavaa. Ne viikot vietän Vaasassa työmatkalla. Illat saattavat kulua sisustuksen merkeissä. Kerron sitten, miten kävi - ja mahtuiko kaikki autoon ;).

Aurinkoa viikkoon, Ilona

Kaupallinen yhteistyö 

8. huhtikuuta 2017

Keväinen olohuone!







Valo tulvii ikkunoista, linnut laulaa ja mieli laukkaa ties missä. Kevätvillinä olo on ehkä parasta juuri nyt. Perjantaina ajelin kukkien ja auringon paisteen kanssa kotiin. Auto tuoksui aivan kasvihuoneelle - oli aivan pakko lauleskella korkealta ja kovaa radion kipaleiden mukana. Onneksi ette kuule lauluni, sillä tunnustan, ettei minulle ole annettu sävelkorvaa lainkaan;). Yleensä laulan vain yksin - säästääkseni perhettä ja ystäviäni kiekumiseltani.

Inspiroitumassa kävin Huiskulassa, jos kaipaat kevään tunnelmia suosittelen poikkeamaan. Seuraaviin juhliin tahtoisin kokeilla tätä pullokoristetta. Ihan kohta pääsen siirtämään kukkaset kasvihuoneeseen, joka odottaa jo tämän siivoajan moppia. Saisikohan kasvihuoneen pysymään lämpimänä puhaltimen avulla - tai vaikka patterin? Täällä jo niin sormet ja varpaatkin palaa halusta upota multaan ;).


Aurinkoa kohti tänäänkin,
Ilona

Yhteistyö Huiskula





14. helmikuuta 2017

Kaulaliinatyynyt!











Olen kuulkaas yrittänyt viimeiseen asti vastustella tätä kuumetta. Se tulee aina yhtä varmasti kuin aamu nousee. Vaaleanpunainen kausi alkaa tulppaaneista - lopulta se vyöryy sohvalle ja valtaa karkkikulhonkin. Tänään huomasin taivaankin värittyneen puuterisen pinkin sävyihin - se on varma merkki keväästä.
 
Siivouspäivänä suunnittelin retkeä Jyskiin - ajattelin kipaista entisen tyynykuorman lisäksi vaaleanpunaisia tyynylöitä. Päädyin kuitenkin sisustusvimmoissani kaivamaan vaatekaapista esille hempeitä sävyjä. Hempukan kesämekon oli ensin määrä päätyä tyynyksi, mutta onneksi kaulaliina sattui ensin silmiini.
 
Ruudullinen kaulaliina sai sisälleen yhden vanhoista tyynyistäni. Kaulaliinan jätin leikkaamatta - taivuttelin vain hapsupäät jäämään tyynyn sisälle. Tyynyn muodon liina sai istuttuani viisitoista minuuttia kieli keskellä suuta harsimassa pinkkiä ihanuuttani. Harsimiseen päädyin kovin usein ailahtelevan luonteenlaatuni vuoksi, ehkä sinisen kauden iskiessä tahdonkin pinkin kaulaliinan ja tyynynpäällinen on helppo valjastaa uudelleen siihen käyttöön.
 
Villin vaaleanpunaisia ajatuksia loppuviikkoon,
Ilona

6. helmikuuta 2017

Kevätkoti








Hurjasta sisustusmuutoksesta haaveileva on täällä tyytynyt tulppaanien kotiin kantamiseen. Kummallista, miten aavistus kevään auringosta saa mielen pirskahtelemaan kodin sisustuksen parissa. Mattoa olen kyllä kärrännyt lattialle ja taas takaisin varastoon. Kuvan matto ei siis suinkaan enää ole olohuoneessa. Odotan seuraavaa sisustuspirskahtelua, jolloin kampean sohvan ehkä toiseen nurkkaan ja kannan rappuset pihalle odottamaan kesäkukkijoita. Tosin kannattaa varautua siihenkin, että muutan jälleen kerran mieleni ja huristelen vain into pinkeänä ympäri taloa imurimeni kanssa.
 
Nyt suuntaan auton nokan kohti Vaasaa ja yritän hillitä itseäni kotiin tullessa. Joskus se on vain kauniiden kotien näkemisen jälkeen mahdotonta ;).
 
-Ilona-

Ps. Ihana-lehden sivuilla betonoidaan kattokoristeita, jotka vilahtavat kuvassa.