Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyggehome. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyggehome. Näytä kaikki tekstit

5. marraskuuta 2020

Valoa hämäriin päiviin





Hämärät aamut kaipaavat valoa, se on varmaa. Jokaisena aamuna sytyttelen kynttilät vaikka vain hetkeksi palamaan. Heti tuntuu valoisammalle, lempeämmälle päivälle. Joskus on pidettävä villasukkapäivä, se tarkoittaa täällä sitä - että ei ole kiire mihinkään. Ainakaan aamuisen metsälenkin jälkeen, sillä Myrsky ei sisällä malta olla koko päivää - vaikka ulkona sitten sataisi ja tuulisi.


Ajattelin ottaa villasukkapäivän viikonloppuna ja antaa miehelleni yhden sellaisen isäinpäivän kunniaksi. Yllätän hänet omalla autokuskilla, joka on ajo-opetusta saava poika - meidän poikamme. Luulen, että pukuun sonnustaunut kuljettaja on parasta, mitä mieheni voi ajatella. Aikaa hänen vauva-ajastaan, ensimmäisestä isäinpäivästä on jo melkoisesti. Silloinkin pieni juhlija oli puettu pukuun isäinpäivän kunniaksi. Puku tosin silloin saattoi olla vain venyvät pukupotkuhousut ja valkoinen paita :).

Hyvää viikonloppua sinne, olkoon se kynttilähetkiä täynnä,

IIona

 

10. lokakuuta 2020

Lumimarjakransseja











Lumimarja on niin kaunis. Pensaana kasvava ihanuus on jokaisena syksynä aivan yhtä hurmaava. Kranssiverstaassa oli miltei välttämätöntä kokeilla havujen ja lumimarjan liittoa. Pohjana käytin jo ruosteista rautavannetta. Sen päälle sujahti ensimmäinen kerros katajasta, se toimii vain vahvikkeena kranssille. Tämän kerroksen päälle on helppo sitoa kataja-, hopeakuusi- ja lumimarjanippuja.

Nyt pohdin, mihin vielä voisi kransseja sujautella. Olen sitä mieltä, että kransseja ei voi olla koskaan liikaa - sama pätee muuten tyynyihin. Joskaan miesväki täällä ei aina ymmärrä tätä ihan selvää asiaa. Huomenna on sammalkranssipäivä. Olen jo poukkoillut metsissä materiaalia hakemassa. Aamulla istun leveä hymy huulilla sitomassa niitä. Tämä syksy on kyllä sisustajan parasta aikaa.

Huomiselle aurinkoa, Ilona

 

16. syyskuuta 2020

Voisiko arki olla välillä luksusta







Myrsky tuuli puhaltaa niin, että tukka lähtee. Sade vihmoo kasvoja ja edessäni kulkevat tassut nostavat vauhtia jokaisella askeella. Meillä on kiire kotiin, kynttilöiden valoon ja lämpimään. Nämä illat on tehty varmasti sitä varten, että voi napata sisustuslehdet ja kirjan kainaloon - hiipiä lukemaan lämpimään. 

Arjen luksusta pitää joskus ihan tarkoin katsella, se on niin pieni - ja pujahtaa piiloon niin sukkelaan. Ehkä se on aamiainen vuoteessa - minulla se on vain uusien lakanoiden kunniaksi. Olen ehkä vähän ihastunut H&M Home:n metsäisiin lakanoihin. Luulen unen tulevan hyvin - vaikka myrskytuuli ulkona puhkuu ja puhisee. 

Sänkyä muhkeuttaa ihana peite - jonka arvonta on käynnissä Instagramissa Valkoinen_puutalokoti. Kipaiskaa osallistumaan, Rilassantedesigns unelmiin. Heiltä Anu arpoo voittajan.


Pysytään lämpiminä ja terveinä, Ilona