Olohuone on kokenut myllerryksen. Iso kaappi on löytänyt uuden isomman kodin, jossa se viihtyy kuuleman mukaan kovin hyvin. Kaapin lähteminen aiheutti uuden, vanhan etsimisen. Tilalle tahdoin vanhan aarteen ehdottomasti. Niitä ei ole aina helppo löytää - mutta turvaudun yleensä ensi kädessä aina tuttuihin antiikkikonkareihin. Jani Metsärannan Antiikkihelmessä olen vieraillut pitkälti yli kymmenen vuotta. Paikka on itsessään kovin kaunis, mutta usein huonekalujen matka Pohjanmaalta tänne taittuu Janin kuljetuksella.
Kodin aarteet matkasi tällä viikolla tänne ja voi, miten ihana kaappi onkaan jokaisessa alkuperäisessä sävyssään. Samalla kyydillä saapui ikkunoiden alle muokatut pöydät ja hieman muutakin, mutta niistä lisää myöhemmin. Antiikin aikakaudet vaihtelee omassa kodissa. Välillä niitä on enemmän ja välillä ne muuttavat muualle. Se on varmaa, etteivät ne kokonaan katoa. Minusta koti on kaunis kerroksilla, uusilla ja vanhoilla sellaisilla. Antiikkia ostaessa on luottamus myyjään aina kovin suuri osa. Antiikkihelmeä voin suositella. Tunnustan myös tasaisesti hiippailevani sivuille kurkkimaan vanhoja aarteita. Pohjanmaalle suunnatessaan tiedän, mistä löydän itseni.
No, mutta tiedän myös - mille antiikkikauppias silmissänne näyttää. Ei toki ennakkoluuloja saisi olla, mutta en ehkä itse näkisi asiaa myöskään näin. Ilo oli kuvata Jani - herra antiikkikauppias näissä tunnelmissa.
Aurinkoa teille ja niin niitä löytöjä - missä ne ikinä sitten ovatkaan,
Ilona