Visuaalinen luonnonlapsi

Ensimmäinen ajatus nähdessäni otsikon oli - minäkö? Hassua, miten oudolle tuntuu lukea juttua itsestään - tuntuuko teistäkin sille kirjoittaessani teistä? Luen teille ääneen lainauksia lehden sivuilta, jotka varmasti ovat tulleet suustani ;)

"Pienen tehdaskaupungin kaduilla ja rannoilla Ilona juoksi muiden ikäistensä kanssa leikkien milloin kuralätäköissä, milloin laitureilta hyppien."

Pienellä Ilonalla oli omien sanojensa mukaan isot silmät ja kumpparit väärissä jaloissa.

"Minä työnsin kielen kaiteeseen pakkasella, olin äidin tyttö ja annoin veljeni leikata etuhiukseni pois."

"Joskus et tiedä edes minne olet menossa, eikä sinne vie edes tietä, vaan sinut tullaan hakemaan mönkijällä hakemaan tienposkesta."

Rakastaa: Jannea, Pietua ja Neilikkaa

Inhoaa: eläimiin kohdistuvaa väärinkäyttöä

Henkilö: Janne

Paikka: koti

Eläin: koira, Neilikka

Ruoka:lehtipihvi

Juoma: maito

Elokuva:rakkaushömppä

Motto:Höyhenet pölisten kohti uusia munauksia.

Ilona Pietiläinen s.11.8.1975 Äänekoskella

-on ammatiltaan kirjailija ja valokuvaaja-

Viikko on hurahtanut Raumalla ja kotikaupungin lehtisateissa. Tänään olen jutellut ihanan taiteilijan kanssa, jonka tapasin viime talvena. Yllätyksiä luvassa tähän liittyen. Hurjaa, miten voikaan toisen upeaa työtä arvostaa niin paljon.

Touhukasta torstaita täältä sinne, Ilona

Ps. joskun minulla on yhä kumpparit väärissä jaloissa ;)

Keski-ikäinen, ryppyinen äiti-ihminen ;)

Kuulostaako pahalla - ei se suinkaan ole sitä. On totta, että joskus aamuisin töihin lähtiessä väsyttää. Kaarran tielle toisten vielä nukkuessa, usein pienillä, jäisillä teillä ei tule ketään vastaan. Jossain vaiheessa lämpö saa silmät väsymään, mutta siihen on keino. Käännän musiikit täysille ja ajelen kunnon jytkeessä :). Viimeinen valttikortti on pysähtyminen. Annan bassojen jytkiä ja juoksen auton ympäri "vinhaa" vauhtia. Jos siis näet keski-ikäisen, tupsupipoisen äiti-ihmisen koikkelehtimassa musiikkia huutavan auton ympäri - se olen vain minä ;).

Viikonloppuna vierailin Minnan, Uffen, Carinan, Johnnyn sekä Hannun ja Katjan luona. Voitte kuvitella, miten hienoja hetkiä päiviin on mahtunut. Oli superhienoa tavata nämä ihmiset ja avata heidän ovi. Olen etuoikeutettu saadessani jakaa näiden ihmisten tarinat.  Matkalla sain varmasti naurunryppyjä melkoisen määrän - tässä iässä ne luetaan keski-ikäisen naisen timanteiksi ;).

Parasta päivissäni on se, ettei koskaan tiedä - mitä ne tuovat tullessaan. Eksyn väistämättä ainakin kerran päivän aikana. Voin hyvin eksyä myös hotelliin. Saattaa myös olla, että hotellihuoneeni avain päätyi tuonne sundomilaisen kalastajan verkkoihin. Vaalealla tukalla ei nyt vain voi aina onnistua ;).

Kaunein hetki tiellä on aamulla hämärän väistyessä ja illalla sinisen valon laskeutuessa metsien ylle.  Auton kääntyessä kotikaupunkiin vastaan karauttaa vanha Lada, jolla on yhä joulukuusi katolla. Siitä tietää olevansa kotona. Kadun päässä tuikkivat kodin valot näyttävät aina yhtä hyvälle. Kotona kääriydyn sohvalle omien ihmisteni ja yhden pienen koiran viereen - minun tarinani on tässä. Tänään sujautan päälleni maaliset verkkarit ja lähden touhukkaana raksalle. On aika kirjoittaa oman elämän sivu!

Touhukasta viikkoa teille  sinne - ja kiitos viikonlopun ihmiset, oli ihan mahtavaa!

Ilona

Valokuvausta

Jos matkaa aamuyöllä neljältä Onnibussin kyydissä kohti Helsinkiä on silloin oltava vähintäänkin innostunut opiskelusta. Työviikon jälkeen olen aivan varma, että silmäpussini roikkuvat polvien korkeudella. Oikeasti viikko on tullut vietettyä ihan superseurassa. Minun tehtävänä on ollut välillä olla kuvissa näkyvät kädet, villasukkiin sujautetut jalat ja lopuksi sitten saunan jälkeen höyryävä iho. Aamulla kuudelta alkanut kuvauspäivä päättyi illalla yhdeksän saunakuviin, jossa oli lupa höyrytä ;). Tunnustan, että matkalla eksyttiin kolmekin kertaa - glamouria olisi päivistä saanut etsiä suurennuslasin avulla. Ihan mahtava reissu, jolle voi kevyesti nauraa kauan!

Varsinaisen opiskelun lisäksi käyn harrastamassa valokuvausta aivan upeassa joukossa. Kirjaimellisesti siellä pirskahtelee ;). Ilmassa lentää appelsiinit, sitruunat ja limsapullotkin. Salamat räiskii pimeydessä ja kameran jalkojen armeija on kunnioitettava. Luulen, että en ehkä tule tarvitsemaan taitoa kuvata appelsiinin lentoa, mutta on se vaan kuulkaas aivan ihanaa ;). 

Pirskahtelevaa viikonloppua teille sinne,

Ilona

Kirja-arvonnan voittajaksi päätyi Jessika kommentilla -

Jessika13. maaliskuuta 2017 klo 8.11

äidille antaisin toisen murheen keskelle tuomaan toivoa ja odotettavaa tulevaisuuteen.

Laittaisitko minulle sähköpostia ilona.pietilainen@hotmail.fi ja sujautan kirjat postin mukaan.

Sisustuspäivä!

 

 

Minun työni on sisustaa - toki kirjoitan, kuvaan, haaveilen, maalailen ja unelmoinkin. Kuitenkin kaikesta tästä tulee summaksi se mitä teen. Aamut aloitan aikaisin. Olen tien päällä kotikaupungin vielä nukkuessa. Joskus haaveilen metsän laidassa tai olen silloilla ihailemassa nousevaa aurinkoa, jos hyvin käy ajan takaisin kotiin juuri sen laskiessa takaisin mailleen.

 

Jos myöhästyy töistä - onko haaveilu hyvä syy siihen ;).

 

On ihanaa poiketa kodeissa, jotka on rakennettu tunteella. Tarina alkaa jo ulko-ovella. Joskus(lue aika usein) on vaikeaa olla inspiroitumatta. Minuun saattaa iskeä kodissa vierailun jälkeen tyyny-, peitto - tai vaikka kukkavillitys. Ajomatkojen varrella on monta ihanaa paikkaa, josta ihan ehdottomasti pitäisi piirtää teille kartta. Kuopion suuntaan en voi ajella poikkeamatta Rautalammilla Artteli Shopissa. Eilenkin löysin itseni Arttelin kukkakylmiöstä sipistelemästä. Mukaan tuli kranssitarvikkeeksi vahakukkia ja eukalyptusta. Kauneimman kevätkukkijan - kirjopikarililjan kohdalla oli peli menetetty. Pakettiin sujahtaneisiin kirsikkapuun oksiin odotan hempeitä kukkia ihan pian. Auto tuoksui kotimatkalla ihan keväälle.

 

Tänä aamuna kirjoitin ihanan kodin tarinaa vahakukkien tuoksussa. Valon taittuessa kauneimmin ikkunasta oli välttämätöntä ottaa kuvia Ihana- lehden sivuille sujahtavaan juttuun. Huomenna siirryn hetkeksi joulutunnelmiin, taivutan rautalangasta kukkatelineen sekä tietysti haaveilen ja unelmoin, muutoin kirjaimista ei tule sanoja tai ne eivät voi muodostua lauseiksi kirjan sivuille.

 

Keväisiä tuoksuja sinne ihanat,

Ilona

Seikkailu ja toinenkin

 

Melkoista vilskettä on mahtunut tähän viikkoon. Mukana on vilahtanut hevosia, hienoja tapaamisia ja sitä ruusuntuoksua. Tänään on ollut melkoisen hyväntuulinen päivä - miten hienoa onkaan ollut rakentaa Ihana- lehden sivuille lapsille suunnattua puuhausta. Avuksi värväsin lapsen leikkelemään kanssani hupaisia juttuja. Huomasin, että oma kaksitoistavuotiaani ei ehkä enää kovin kauan askartele kanssani - joten kaikki ilo irti tästä päivästä ;).

 

Huomenna pakkaan autoon pelastusliivit - myös oranssit kellukkeet Neilikalle. Juhannus on tarkoitus viettää mökillä. Toivottavasti pääsemme köröttelemään putputtimella Matilanvirralle herkuttelemaan tai ainakin kaloja narraamaan.

 

Toivottelen siis sinne lämmintä juhannusta,  rentoja päiviä ja paljon hyvää ruokaa!

-Ilona-

 

 

Tunnustan!

 

Ihan fiiliksissä olen minun työpöydän raivaamisesta ja siitä, että se on ihan valloittavan vanha. Työpöytä on meillä yläkerrassa taivekattojen alla. Täällä käyn oikeasti vain fiilistelemässä, ja kirjoittamassa runoja oikealla kynällä - niitähän ei voi koneella kirjoittaa. Tunnustan, että yleensä istun kirjoittelemassa tietokoneella keittiössä - nyt saa antaa pyyhkeitä tänne ;). Tänään tosin minulla oli aivan mahtava olo pyöräillessä maalaismaisemien läpi töihin. Taskussani oli tosiaan vain kynä ja paperia. Tiedätte minun yleensä tulevan kylään teille tietokoneeni kanssa - :). Ihana oli kuitenkin olla sellainen kesätoimittaja pyörän päällä - keskellä voikukkapeltoja. Tätä kirjoitellessani - ajattelinkin, kuinka monta tarinaa olisi Hannen ja minun matkoista kerrottavana - huomenna meidät löytää Vetelin suunnalta. En ajatellut kuitenkaan tuonne pyöräillä - ;).

 

Tältä kesäkirjoittelijalta terkkuja sinne,

Ilona

Ps. kurkkikaa muuten tänne - kuvia sinne sujahtelee myös voikukkapelloista ;).

Mitäs me - töihin lähdössä ;)

Lumisissa maisemissa ollaan Hannen kanssa suhauteltu työmatkoilla. Naurulla pakkanen talttuu kummasti ja tietysti toppahousuilla ja pipolla. Usein meistä Hanne saa osakseen suurimman osan pakkasista kameran kanssa - ulkokuvaukset ovat melko raikkaita juuri nyt - minä saan sitten hyyrystellä lämpimän takkatulen ääressä enemmän.

Meidän päivä alkaa melko aikaisin aamulla, pitkään matkaan lähdetään aamulla kuudelta ja illalla palaillaan samaan aikaan kotiin. Valon määrä onneksi lisääntyy ihan jokaisena päivänä. Onni on myös työpari, joka ajaa puolet matkoista ja jakaa tietysti yhtä kummallisen huumorintajun kanssani. Minä en ole mikään huippurattinainen ja myönnän Hannen hurauttaneen minun auton pois vaikeista paikoista - enhän minä vaalealla tukalla huippusuorituksiin pysty ;). Oikeastaan huomaan meidän retkien olevan melko koomisia, vahdimme, että toinen syö terveellisesti ja pohdimme milloin on hyvä syödä eväitä.

 

Joka tapauksessa minusta on kiva lähteä maanantaina töihin, silloin hurautetaan Iisalmen suuntaan. Nähdään siis siellä suunnalla ja tietysti meillä on pipot päässä ;).

Ilona

 

Ps. jos tahdotte kurkata juttua tuolta Styleroomista niin tällä linkillä voi harppoa sinne.

 

Ihanat kodit ja niiden ihmiset - Kiitos!

Kaikki kuvat: Hanne Manelius

 

Upeita retkiä

Aivan kuin jokaisen meidän on myös minun  ja toverini Hannen elämästä suuri osa työtä. Meidän työ on olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja elää hetkessä. Tuon toverini kanssa minä olen nauranut melko hurjasti, olen istunut hänen vieressään satoja tunteja autossa, olen purkanut ajatuksiani ja

iloinnut kaikesta tiellemme osuneesta kauneudesta. Niin siis syntyi

tämä tarina, viesti, kirje, tuuleen lähetetty ajatus.

Meidän retket eivät aina ole sujuneet aivan kuin Stromsössä. Saatamme

ajaa viisi tuntia takki oven välissä hulmuten, nauraa Hannelle

majoneesien levitessä autoruokailussa rinnoille ja minun ABC:lle taas kerran jäänyttä käsilaukkua metsästetään tuntikausia. Olemme matkanneet yhdessä Norjaan ja istuneet Oslon lentokentällä kaksikymmentätuntia, olemme seilanneet lossilla, veneellä ja puskuroineet Pentin kanssa

umpihangessa tiettömillä teillä. Meidän tielle on sattunut peuroja, poroja, laamoja, hevosia, kissoja, koiria ja kanojakin. Mennyt vuosi on ollut

rikas.

 

Hetkittäin pelkäämme tunteja joita vietämme tienpäällä.

Liukkaus, pimeys, rekat ja väsymys tekevät meidät heikoiksi. Me ollaan

kuitenkin me - hereillä ja valveilla - ajovuorossa olevaa valvotaan

silmä kovana - suun jatkuvasti käydessä ei vain voi nukahtaa. Tiukan paikan tullessa me hihitämme ihan kaikelle, yhteisen sopimuksen mukaan reissuilla ei pingoteta tai jäykistellä. Seisomme toistemme takana myötä- sekä vastamäessä ja tuulen tuiverruksissa. Usein naurammekin sille, että vietämme enemmän aikaa toistemme kanssa kuin miestemme. Aivan oikeasti meille kummallekkaan ei mikään muu ole tärkeämpää kuin perhe. Äidin sydän on kotona ja meidän elämän

määrittelevät lapset, koti ja perhe.

Iso kiitos

Tämän tarinan ajatus oli kuitenkin se, kuinka rikkaiksi te meidät

teettekään. Jokainen vierailu, tarina, koti, mökki ja niiden ihmiset saavat

tekevät meidän matkan omalaatuiseksi. Kun kuuntelen teitä ja katson

Hannen ottamia kuvia en voi välttyä ajatukselta, siitä kuinka hurjan

hienoa on ollut  saada tavata teitä. Jos meidän kuuluisi sanoa jotain ne sanat

olisivat ehdottomasti : "Ihailemme". Kiitos siis teille ihanille oven

avauksesta koteihinne ja mökkeihinne, ilman teitä tarina ei voisi jatkua.

 

Hannen sanoin :"

Me olemme niin kiitollisia Teille, jotka päästätte meidät elämäänne hetkeksi. Teille, jotka heittäydytte juttuun mukaan. Arvostan sitä aivan kamalan paljon, ilman sitä kuvat ja tunnelmat eivät syntyisi.

Ihminen on hieno pakkaus - se uskaltaa luottaa ja elää siinä pienessä hetkessä.

Tuhannet kiitokset sulle Ilona ja kaikille, jotka ovat retkillä kanssamme olleet - pus, pus :)"

Monesti meiltä kysytään ärsyttääkö toisessa jokin ja niin sitten

päädyimme vastaamaan.

Hanne:

"En tähän hetkeen keksi mitään, mutta olen kyllä ajanut kymmeniä

kilometrejä Ilonan takia - käsilaukku saattaa nimittäin  jäädä aivan minne vain :)."

Ilona:

"Hannes, on Hannes ;)Hannenkin puhelin on muuten ollut hukassa kerran,

tai kaksi vai kolme :) Shoppailussa häviän toverilleni kuus- nolla."

Hyvät puolet

Hanne:

"Ilona on kartalla - ei ajaessa, mutta noin niikuin silloin tällöin

kodeissa. "

Ilona:

" Hanne osaa nauraa. Vaikka kaikki olisi  pielessä, auto lepikossa ja

sysipimeä yö ympärillä -komppaava kaveri istuu tukevasti vieressä."

Tunnelmallista joulun aikaa teille Ihanat meiltä!

Ilona ja Hanne

 

Ps. ensi vuoden seikkailut odottavat jo. Teille me matkataan hymysuin, jos avaat oven laita postia minulle ilonapietilainen@suomi24.fi